Oletko yökukkuja? Et ole ainoa
Kaikki eivät sopeudu samaan vuorokausirytmiin. Partow Izadi on siitä hyvä esimerkki.

Vaikka länsimainen yhteiskunta pyörii yhä enemmän vuorokauden ympäri, edelleen ihannoidaan niitä, jotka heräävät aamulla aikaisin. Vaikka omien töiden ja tehtävien kannalta olisi sama, moneltako herää ja ryhtyy toimeen, elämä on väkisin aamupainotteista.
Koulut alkavat kahdeksalta, työt alkavat samaan aikaan tai aikaisemmin ja viraston ovea kannattaa olla nykimässä jo ennen kahdeksaa.
Kaikki eivät kovasta tahdosta ja yrityksistä huolimatta pysty sopeutumaan niin sanottuun normaaliin vuorokausirytmiin.
Yle Uutisten haastattelema Lapin yliopiston opettaja Partow Izadi on yökukkuja. Hän menee harvoin nukkumaan ennen kahta, ja nukkuisi mielellään yhteentoista.
- Olen ollut tällainen lapsesta asti. Jos menen aikaisin nukkumaan, pyörin vain sängyssä. Tai jos nukahdan aikaisin, herään parin tunnin päästä ja sitten taas valvon, Izadi kertoo.
Pomo suhtautui hyvin
Izadi on työskennellyt vuosikymmeniä Lapin yliopistossa. Nykyisessä työssään opetuspuolella hän pystyy järjestämään aikataulut niin, että opetus alkaa joko myöhään aamupäivällä tai iltapäivällä.
Aikaisemmin hallintopuolella kellokorttien kanssa oli vaikeaa. Työterveyslääkäri ehdotti ensin melatoniinia, mutta kirjoitti sitten sellaisen lausunnon, että Izadi sai työnantajan kanssa järjestettyä työaikansa hänelle sopiviksi.
– Sanoin töissä, että joko tulen sovittuna aikana töihin ja olen kohtuullisen tehoton. Tai sitten tulen levänneenä vähän myöhemmin töihin ja saan enemmän aikaan. Olen ollut pitkään samassa työpaikassa, joten pomo tiesi jo entuudestaan tämän asian ja suhtautui siihen hyvin.
Psykososiaalista valvomista
Kun muut kotona menevät nukkumaan, Partow Izadin aivot alkavat aktivoitua. Silloin alkaa hänen aikansa, jolloin hän pystyy olemaan luova, miettimään asioita ja saamaan asioita aikaan.
- Silloin pystyn kääntymään sisäänpäin ja työstämään asioita. Yleensä luen, mietiskelen ja kirjoitan. Ennen nukkumaanmenoa saatan katsoa vähän aikaa televisiota, Izadi sanoo.
Partow Izadin isä, sisko ja kaksi hänen lastaan ovat samanlaisia yövalvojia. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kyseessä ei ole ainakaan pelkästään melatoniinin eritykseen liittyvä häiriö.
- Tämä on myös psykososiaalinen asia, sillä valvomiseeni vaikuttaa se, moneltako muut menevät nukkumaan. Eli jos muut rauhoittuvat nukkumaan aikaisemmin, se vaikuttaa minunkin rytmiini, Izadi kertoo.
Vaikka suomalaiset eivät elä enää agraarikultturissa, vallalla oleva ajatus on yhä, että aamuvirkku on tehokas ja pitkään nukkuva laiska.
- Jos joku pitää minua laiskana, hän huomaa pian, että olen erittäin tunnollinen tehtävissäni ja hyvin aikaansaava. Ei ole syytä valittaa asiasta, Izadi huomauttaa.
Mikä vuorokausirytmi olisi sinulle paras? Kommentoi alle.
Lue myös: