Hyppää pääsisältöön

YleX

37-vuotias on muka jo niin vanha, että hänen ei pitäisi mennä klubeille – mutta maailman johtavat DJ:t ovat vielä vanhempia ja järjestävät niitä isoimpia bileitä

Vuodelta 2017
Päivitetty 03.08.2017 09:46.

37 vuotta ei ole DJ:lle ikä eikä mikään. Kysykää vaikka Armin van Buurenilta, Tiëstolta, Carl Coxilta tai Paul Oakenfoldilta.

Kuvateksti Armin van Buuren järjesti viime vunna yhdet Weekend Festivalin kovimmista tamppausbailuista. Van Buuren esiintyy festivaalilla myös tänä vuonna. // Kuva: Weekend Festival 2016/Julius Konttinen

Jossain tilanteissa tulee vääjäämättä vähän vanha olo – kuten esimerkiksi silloin, jos piipahtaa täysi-ikäisenä nuorisotalon diskossa.

Heinäkuussa julkaistun brittitutkimuksen mukaan tällainen olo pitäisi tulla, jos käy yökerhossa 37-vuotiaana tai vanhempana. 5 000 hengen tutkimus osoitti, että yli nelikymppisiä klubittajia pidetään traagisina, surullisina tapauksina.

Jos olet eri mieltä, niin okei. Mutta pidetään kuitenkin hetki kiinni tästä ajatuksesta.

Jos mietitään oikein kunnon klubeja, niin niissä musiikista vastaa DJ, joka soittaa muun muassa suosittujen konemusiikkiartistien kappaleita ja miksauksia niistä. Jos viedään ajatus klubeista vielä isommille estradeille, niin musiikista vastaa joku näistä isoista konemusiikki-DJ:istä, jonka biisejä tämä klubilla esiintynyt DJ miksaili.

Ja kun puhutaan tämän ison estradin eli maailman suosituimpien konemusiikkifestivaalien pääesiintyjistä, puhutaan esimerkiksi sellaisista henkilöistä kuin David Guetta, Armin van Buuren, Tiësto, Paul van Dyk, Sven Väth, Carl Cox, Paul Oakenfold, Steve Aoki tai Kaskade.

Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat vanhempia kuin 37, jolloin tutkimuksen mukaan on jo ikäloppu klubeille. Esimerkiksi Paul Oakenfold on jo 53 vuoden ikäinen ja tänä vuonna Weekend Festivalilla esiintyvä Armin van Buuren 40.

"Virheet ymmärtää, kun nuorilla on toki hirveä nälkä ja tarve päästä näyttämään."

Proteus

Jos mietitään Weekend Festivalin peruskävijää, niin nämä DJ:t voisivat ikänsä puolesta olla heidän vanhempiaan.

Pohdimme Weekend Festivalilla esiintyvien 24-vuotiaan Laz Perkinsin eli Lasse Perkkiön ja pian 40 vuotta täyttävän Proteuksen eli Harri Anderssonin kanssa sitä, miten iäkkäämmät DJ:t ovat pitäneet itsensä relevantteina artisteina – ja minkä vuoksi heidät kiinnitetään vuosi toisensa jälkeen isoimpien konemusiikkifestareiden kuten Tomorrowlandin ja Ultra Miamin pääesiintyjiksi.

Pelissä koko uran rahoitus

Elektroninen musiikki on nykyään läsnä kaikkialla aina kauppakeskuksista rock-festivaaleille: esimerkiksi tämän kesän Ruisrockissa sekä perjantain että lauantain pääesiintyjät olivat DJ:itä.

Ollaan tultu pitkälle siitä, kun konemusiikki alkoi saada jalansijaa 1980- ja 1990-luvuilla.

Osa nykypäivän isoista DJ-nimistä nosti profiiliaan jo tuohon aikaan, kolmisenkymmentä vuotta sitten. Heillä on takanaan valtaisa kokemus, joka näkyy heidän keikoillaan – ja jonka vuoksi heidät on turvallista buukata isoimpien festareiden headlinereiksi.

- Ehkä nuoret tekevät nyt näitä samoja virheitä kuin nämä 50-vuotiaat omassa nuoruudessaan, Proteus sanoo.

Näitä virheitä voivat Proteuksen mukaan olla esimerkiksi liian puritanistinen ja kapeakatseinen asenne sekä lämppäysslotilla jäätävän hittiputken soittaminen. Se ei palvele illan pääesiintyjää eikä yleisöä, sillä kaikki odottavat illalta lähtökohtaisesti tasaista nousua, ei mitään nousupiikkiä alkuiltaan.

- Mutta tällaiset virheet ymmärtää, kun nuorilla on toki hirveä nälkä ja tarve päästä näyttämään. Me kaikki ollaan joskus oltu tuossa tilanteessa, Proteus kertoo.

- Vanhemmista tyypeistä näkee, että he ovat käyneet kaikki virheet läpi, Laz Perkins lisää.

Isoja esiintymisslotteja ajatellen kokeneempien tiskijukkien tärkein ominaisuus on Proteuksen ja Laz Perkinsin mukaan kylmäpäisyys. Se korostuu silloin, kun tapahtuu jotain yllättävää ja odottamatonta.

"Jos iso tuotantotoimisto rahoittaa sun toimintaa ja kuset keikat, niin olet todennäköisesti kusessa."

Proteus

Proteuksella on tästä hyvä esimerkki: Rony Rex. Rony Rex on tosin vasta 28-vuotias, mutta jo nyt äärimmäisen kokenut DJ. Rex lämppäsi viime vuonna The Chainsmokersia Helsingissä. Tuolloin mikseri meni keikan aikana rikki, mutta se vaihdettiin lennosta. Monilla olisi voinut mennä tuossa tilanteessa kirjaimellisesti sormi suuhun, mutta Rony Rexillä ei. Kokemus pelasti hänet.

Etenkin isoilla konemusiikkifestareilla DJ:llä voi olla suuret paineet siitä, että mikään ei saisi mennä vikaan. Pelissä kun ei ole pelkästään oma keikka.

- Jos iso tuotantotoimisto rahoittaa sun toimintaa ja kuset keikat, niin olet todennäköisesti kusessa. Moni nuorista artisteista lähtee helposti vetämään alkoholia isolla kädellä, kun hermot ovat niin riekaleina, Proteus sanoo., Proteus sanoo.

Kuvateksti Proteus keikalla. // Kuva: DJ Proteus

Takana sellainen fanbase, jota ei hankita vuodessa – ei edes kymmenessä

Okei, kokenut DJ osaa välttää virheet aloittelijoita paremmin. Kokenut DJ osaa lukea yleisöä ja haistella tunnelmaa. Hän tietää kokemuksesta, millaista musiikkia soittaa missäkin tilanteessa, milloin käyttää efektejä, milloin huudattaa yleisöä. Lopputulos on lähes takuuvarma onnistuminen – etenkin, jos kokenut DJ on seurannut muodin uusia tuulia Tiëston tapaan.

Mutta kyllähän samaan pystyy tai ainakin voi pystyä myös kokemattomampi lahjakas DJ.

Kyse ei olekaan pelkästään taidoista, vaan myös siitä, että monet kokeneet DJ:t ovat sementoineet asemansa vankan fanipohjan vuoksi: Sven Väth ja kumppanit ovat kasanneet fanikuntaa 1990-luvulta lähtien.

Tällaisen DJ:n nimi myy.

- Pitää ottaa huomioon promoottorin näkökulma. Jos on tulossa 50 000 ihmisen festari, niin on vaikea myydä sitä pelkästään uusilla nimillä, Proteus sanoo.

Ja koska näin on, niin tuoreempien DJ-nimien on verrattain haasteellista saada ainakaan niitä ykkösslotteja isoilta konemusafestareilta – muutamia poikkeuksia, kuten Martin Garrixia ja Kygoa, lukuun ottamatta.

Se on ymmärrettävää, mutta Laz Perkinsin mukaan myös harmillista. Kovin samat nimet täyttävät kaikki suurimmat festarit. Laz Perkins haluaisi

"Vähän alkaa kyllästyttää, jos samat Tiëstot ja Armin van Buurenit ovat vuodesta toiseen Ultra Miamissa ja Tomorrowlandissa."

Laz Perkins

nähdä isoimmilla festareilla enemmän nuoria lupauksia. Ei ehkä pääesiintyjinä, mutta lähellä sitä.

- Vähän alkaa kyllästyttää, jos samat Tiëstot ja Armin van Buurenit ovat vuodesta toiseen Ultra Miamissa ja Tomorrowlandissa, Laz Perkins sanoo.
 

Palataan vielä lopuksi alun asetelmaan.

Mitä Laz Perkins ja Proteus ajattelevat siitä, että maailman isoimmat DJ:t ovat pääsääntöisesti vanhempia kuin tämä maaginen 37 vuotta, joka oli se ikälopun klubittajan raja?

Proteus ensinnäkin tylyttää tutkimuksen täysin ja korostaa sitä, että vaikka DJ:nä oleminen on monien intohimo, se on kuitenkin vain ammatti muiden joukossa.

- Se on sama kuin jos kysyisi joltain 50-vuotiaalta, että miksi yhä poraat kaivoa. No siksi, että se on duuni, jota on tehnyt koko ikänsä.

Eikä siinäkään pitäisi olla mitään outoa, jos hieman iäkkäämmätkin ihmiset tulevat klubeille bailaamaan.

- Olen nähnyt vanhempia ihmisiä tanssimassa omilla keikoillani. Hienoa nähdä, että he ovat halunneet lähteä klubille, Laz Perkins sanoo.

Laz Perkins esiintyy Weekend Festivalin Future Stagella perjantaina 4. elokuuta kello 15, Proteus lauantaina Digital Stagella kello 20. YleX on vahvasti mukana bailaamassa Weekend Festivalilla.

Lue myös:

Alex Mattson, The Chainsmokers ja monta muuta – tsekkaa tästä YleX:n tärpit Weekend Festivalille

Menossa Weekend Festivalille? Ota tästä tärkeimmät infot haltuun!

Menestyvä naispuolinen DJ on yhä harvinaisuus – pitkän linjan DJ Milla Lehto rikkoo kaavaa ja tekee sen mielellään

Rony Rex on yksi Suomen johtavista DJ-nimistä – vihdoin omia biisejä julkaisseen artistin ensimmäinen keikka oli niin kuuma, että stereot alkoivat sulaa