Playback on yleistyvä trendi keikoilla – mistä ilmiössä on kyse?

Vielä muutamia vuosia sitten Youtuben Lip sync fail –videot naurattivat. Sittemmin playbackin tahtiin esiintyvät artistit ovat kuitenkin yleistyneet ja tänä kesänä nähtiin jo festivaalikeikkoja, joilla ei edes yritetty piilottaa taustanauhan käyttöä.

Esimerkiksi Rae Sremmurd esiintyi mikrofonit vyötärön tasolla Ruisrockin Rantalavalla, aivan kuten kiertueen uuvuttama Justin Bieber jo vuonna 2016.

Musiikin kuluttamisen siirtyessä striimaamiseen levymyynnit pienenevät, minkä vuoksi kasvava osa muusikon toimeentulosta koostuu nimenomaan keikkapalkkioista. Luulisi siis, että artistit tahtovat panostaa live-esiintymisiin ja samalla yleisön tyytyväisyyteen.

Bieberin ja Rae Sremmurdin tapauksissa osa yleisöstä oli playbackista huolimatta silminnähden mielissään esityksistä. Mistä ilmiö juontaa juurensa, ja eikö “livetön live-esiintyminen” todella haittaa katsojia?

Onko musiikkivideo syyllinen?

Musiikkikanava MTV aloitti vuonna 1981, minkä myötä viihdemaailma törmäsi musiikkivideoiden nopeaan yleistymiseen. Uusi formaatti nosti näyttävyyden ja hiotun soundin odotuksia myös keikoilla ja televisioiduissa esiintymisissä.

Sen jälkeen haastavien koreografioiden ja tanssin merkitys kasvoi osana esityksiä – ja laulaminen samaan aikaan sekä vaikeutui että muuttui vähemmän tärkeäksi osaksi keikkoja.

Surullisen kuuluisin taustanauhojen hyödyntäjä lienee vuonna 1988 Saksassa perustettu Milli Vanilli, jonka jäsenet Fabrice Morvan ja Rob Pilatus eivät laulaneet itse edes omalla albumillaan.

Popduo voitti vuonna 1990 parhaan uuden artistin Grammy-palkinnon,joka otettiin yhtyeeltä pois neljä vuotta myöhemmin huijauksen paljastuttua.

Nykyaikaisempia, tunnettuja esimerkkejä näyttävyydestä livenä laulamisen kustannuksella olivat 90-luvun eurodance, sekä sittemmin muun muassa Britney Spears sekä Mariah Carey.

Nykyräpissä playback on yleistynyt

Keikkamyyjä ja promoottori Feniks Willamo kertoo, että nykyräpissä tekniselle suoritukselle livetilanteessa ei anneta niin paljon painoarvoa.

– Kyse on enemmän bileistä ja energiasta.

Toki muissakin musiikkigenreissä käytetään taustanauhoja, mutta niiden tarkoituksena on pikemminkin täydentää livesoundia. Tällöin nauhalta voi kuulua vaikka lauluharmonioita tai syvyyttä tuovia jousisoittimia, mutta päälaulu ja instrumentit soitetaan livenä.

Rap-musiikissa sukupolvien välinen ero kuitenkin näyttäytyy räikeimmin: vanhan liiton rap-artistit painottivat flow’ta ja tekniikkaa myös livenä, nyt pääfokuksessa ovat yhteisöllinen kokemus ja näyttävä show.

– Playback on nykyräpissä enemmän normi kuin poikkeus.

Samaa mieltä on myös paljon rap-keikoilla viihtyvä ja itsekin musiikkia tekevä Ilmari Järvenpää:

– Trap-musiikissa teksti on niin paljon pienemmässä painoarvossa, että voidaan keskittyä tälläisiin asioihin, kuten lavalla hyppiminen ja yleisön liekittäminen. Playback ei toimisi esimerkiksi Paperi T:n tai Pyhimyksen keikoilla, koska heille nimenomaan lyriikat ovat tärkeitä.

Samasta syystä taustanauhojen kanssa esiintyminen on vähemmän hyväksyttävää bändimusiikissa tai soolona laulavien artistien kohdalla.

– Heidän musiikkinsa ydinjuttu on tekstissä sekä laulu- ja soittosuorituksessa, joten niiden soittaminen nauhalta vesittäisi live-esityksen idean.

– Trapin idea on, että basso pörisee kovaa ja sitten bailataan, Järvenpää lisää.

Syy- ja seuraussuhteet

Britney Spearsin ja Mariah Careyn lisäksi taustanauhojen tahtiin suutaan liikuttelevia bändejä on nähty jo vuosia sitten. On kuitenkin tärkeää huomata, että he silti esittivät laulavansa – toisin kuin vaikka Rae Sremmurd.

– Trap-buumi on ollut pari vuotta isosti päällä ja sen esikuvat löytyvät Amerikasta. Genren keikoilla biisi lauluineen saattaa hyvinkin soida taustalla ja mikkiin huudetaan yleisöä villitseviä asioita. Ei siinä edes pyritä räppäämään jokaista tavua kuten albumilla on räpätty, Feniks Willamo muistuttaa.

Toisaalta myös EDM-musiikki on saattanut osaltaan normalisoida keskivertokuulijalle sitä, että livekeikka on lähtökohtaisesti show, eikä lavalla oleva henkilö soita tai laula itse mitään.

– Varmaan se on katsojien mielipidettä muokannut niin, ettei fyysisen soittosuorituksen puuttuminen tunnu enää niin oudolta.

Kotimaiset artistit tekevät nykyään myös aiempaa enemmän areenakeikkoja. Sama show, joka toimii Tavastialla, ei välttämättä riitä täyttämään Hartwall Arenaa, joten jo lähtökohdat esityksen suunnittelussa ovat hyvin erilaiset.

Kun esityksestä tehdään näyttävä pyrotekniikalla ja valoilla, korostuu myös aikakoodien merkitys.

On mahdotonta saada suuri määrä lavateknikoita toimimaan livenä tasan samaan tahtiin, joten show’n visuaalinen puoli synkronoidaan etukäteen taustanauhojen kanssa.

Se, mitä kaikkea taustanauha sisältää, on kuitenkin artistin harkinnan varassa.

Aina päätös playbackista ei kuitenkaan ole taiteilijan käsissä.

Televisioesiintymiset, gaalat ja talkshow’t ovat haasteellisia toteuttaa ilman playbackiä.
Yleensä se johtuu aikatauluhaasteista, varsinkin jos tapahtumassa useat laulajat tulevat esittämään yhden kappaleen.

Toisaalta myöskään tekniikkaa ei välttämättä ole niin paljon, että pystyttäisiin tekemään oikea live-esitys sellaisenaan.

Vuoden 2017 Emma-gaala herätti vahvoja tunteita sosiaalisen median käyttäjissä, kun katsojat huomasivat suuren osan illan artisteista esiintyneen taustanauhan kanssa.

Popeda taas kertoi tämä vuoden alussa peruneen Emma-gaalan keikkansa nimenomaan siksi, että livenä soittaminen ei ollut mahdollista.

Pitääkö aitouden perään edes kuuluttaa?

Mallit lehtikuvissa ovat ammattilaisten meikkaamia, kuvaamia sekä editoimia. Elokuvissa käytetään erikoistehosteita ja musikaalielokuvissa alkuperäinen näyttelijä voidaan jälkiäänityksissä korvata paremmalla laulajalla.

Verrattain samaa trendiä näkee siis hyväksytysti jo muilla taiteenaloilla – miksei samaa saisi tehdä musiikissa?

– Itse en halua lähteä mukaan sellaiseen “ennen kaikki oli paremmin kun soitettiin kitaraa livenä” -tyyliseen mentaliteettiin. On paljon taitavia artisteja, jotka luovat uraa ja menevät keikoille, villitsevät yleisön ja jättävät räppäämisen sikseen, Willamo alleviivaa.

Toisaalta artistien paine vastata yleisön nousseisiin odotuksiin on kasvanut niin suureksi, että on turvallisempaa jäädä suoraselkäisesti kiinni playbackin käytöstä kuin yltää esiintyessä alle keskinkertaiseen suoritukseen.

Kumpi ääritapaus jättää kuulijan keikan jälkeen huonommalle tuulelle: avoimesti playbackina esiintyvä artisti, jonka show’n taso ja energia ovat katossa, vai livenä laulava muusikko, jonka räikeästi epävireinen esiintyminen syö fiiliksen jo alkumetreillä?