Kun katsoo ihan suoraan, se on myös kauniin ohi katsomista, sanoo Sirpa Kähkönen

Sirpa Kähkönen kirjoittaa siitä, mikä on kadonnut.

Kirjailija Sirpa Kähkönen (s. 1964) on syntynyt Kuopiossa ja tunnetaan parhaiten tähän mennessä seitsemänosaisesta Kuopio-sarjastaan. Kirjoissaan Kähkönen asemoi itsensä historian häviäjien paikalle. Tämä tarkoittaa niin ihmisiä kuin ympäristöä. Hän kirjoittaa siitä, mikä on kadonnut.

"Minulle kirjailijana olemisen ytimeen liittyy kodin menetyksen teema, joka on monella tavalla läsnä", Kähkönen sanoo. "Ei ole jäljellä enää yhtään taloa, jossa mä olisin asunut lapsena ja nuorena. Ei ole yhtään taloa, jossa sukuni olisi asunut. Ja isänpuoleinen sukunikin on evakoita."

Kähkösen mukaan on uskallettava katsoa siihen maisemaan, missä on hävitys, katsoa väkivaltaan, vihaan, niihin tyhjiin aukkoihin, joita on jäänyt sukuun. Silloin on paradoksaalisesti löytänyt kotiin. Juuri suoraan katsominen on kirjailijalle tärkeää.

"Moni meistä haluaa ehkä esittää semmoista, että kaikki on ollut kauhean kivasti ja instagramiin laitetaan nätisti laitettuja ruoka-annoksia. Mutta se, kun katsoo ihan suoraan, se on myös vähän kauniin ohi katsomista."

Jos koditon äiti tarjoaa pikkuilmoituksessa poikavauvaa hyvään kotiin, se kertoo ajasta paljon

Sirpa Kähkönen on kirjailija, joka ei suostu istumaan hiljaa huoneessaan. Hän haluaa olla kirjailija, joka osallistuu aikaansa olemalla mukana kirjallisen alan yhdistyksissä. Se luo sellaista merkitystä, joka on jotain muuta kuin vain häneen itseensä liittyvää. Entisenä Suomen PEN:in ja nykyisenä Kirjailijaliiton puheenjohtajana hän on hahmo, johon luotetaan ja jonka näkemyksiä kuunnellaan.

Kaikki Kähkösen aikuisten romaanit sijoittuvat historiaan. Lähimmäksi nykyhetkeä hän on päässyt viimeisimmässä Kuopio-sarjan kirjassa Tankkien kesä, joka sijoittuu vuoteen 1968. Avain aikaan on sen aistimellisuuden tavoittaminen. Se löytyy tutkimalla.

Hyvin pienet asiat avaavat ihmisen ajattelua tiettynä hetkenä. Jos koditon äiti tarjoaa pikkuilmoituksessa poikavauvaa hyvään kotiin, se kertoo ajasta paljon. Kähkösen Kuopio-sarja ei rajoitu pelkästään Mustista morsiamista (1998) Tankkien kesään(2016) ulottuviin romaaneihin. 1920-luvun Neuvostoliittoon sijoittuva ylistetty romaani Graniittimies ja Kähkösen isoisästä ja 1930-luvun poliittisista vangeista kertova tietoteos Vihan ja rakkauden liekit liittyvät osaltaan samaan suureen teemaan.

Kähköselle kirjailijauran iso herätys ja havahtuminen tapahtui, kun Etsivän keskuspoliisin ja Valtiollisen poliisin arkistot avattiin. Sieltä löytyi myös kirjailijan oman suvun historiaa.

Suoraan katsominen ei ole helppoa, tietenkään.

"Kirjan aloittaminen on yhtä tuskaa ja ahdistusta", sanoo Sirpa Kähkönen.

Jokainen kirjailija on kokenut tunteen, että kaikki on sanottu ja minusta ei enää ole tähän. Sirpa Kähkösen tämä tunne kohtasi ainakin kerran viimeisen vuoden aikana.

"Sitten kuulin, kun Tino Rossi lauloi radiossa, ja tajusin että niin, niin, on sellaisia asioita, joita voin vielä tehdä. Kun uudestaan tavoittaa sen, että siellä jossain vilpittömyys piileksii. Sitten voi palata omaan työhönsä takaisin."

"Olen istunut varmasti satoja tunteja Kansalliskirjastossa ja pyörittänyt mikrofilmirullia", sanoo Kähkönen. "Mutta ei ne kaikki mun omaan alitajuntaan hautautuneet yksityiskohdat näy tekstin pinnalla. Ne näkyy varmuutena. Mä tiedän, että tämmöisiä kenkiä niillä oli, tämmöisiä ruokia ravintolassa syötiin."

Taiteilijoissa itsessään täytyy olla piirteitä, joiden kautta syntyy halu tutkia esimerkiksi sitä, mistä kärsimys syntyy

Kähkönen korostaa, että romaani on pohjimmiltaan ajan muotoilua. Aikaa käsitellään, sitä lyhennetään ja pidennetään. Samat kerronnallisen keinot näkyvät myös suurelle yleisölle kirjoitetuissa historiateoksissa. Kerronnassa on kiihdytyksiä ja laveita suvantokohtia. Välillä tarkennetaan johonkin hyvin pieneen, sitten kasvatetaan pienestä iso. Kähkönen ottaa esimerkiksi Kai Häggmanin kirjoittaman Kirjailijaliiton historian.

"Se teos elää ihmisten kautta ja kuitenkin siinä on myös suuret linjat kuvattu taitavasti", Kähkönen sanoo.

Taiteilijoissa itsessään täytyy olla piirteitä, joiden kautta syntyy halu tutkia esimerkiksi sitä, mistä kärsimys syntyy. Aineetonta perintöä perkaavat mikrohistorioitsijat ovat kärsimysten lähteillä. Sodat ovat suvuissa periytyviä ylisukupolvisia kokemuksia, jotka näkyvät paitsi mielessä myös genetiikassa pitkään. Kähkösen mukaan tätä on hedelmällistä tutkia taiteen keinoilla.

Kasvatuksessa korostettiin, että ihminen on syypää kaikkeen

Entä Kähkösen oma sukupolvi? Kuusikymmenluvun lapsena hän kuuluu sukupolveen, joka on pienestä asti elänyt tuomiopäivän kellon katveessa. Oli selvää, että tuho tulee. Saasteet tuhoavat maailman ja pikkulinnut kuolevat ja maa sortuu veteen vihreään, niin kuin Kirka lauloi Varrella virran -kappaleessa.

Kasvatuksessa korostettiin, että ihminen on syypää kaikkeen. Enää Kähkönen ei halua toistaa viestiä, jossa tuomiopäivän kello on kahta vaille tuho. On mielekkäämpää sanoa nuorille ja lapsille, että kaikki on vielä mahdollista.

Ammatti: kirjailija -dokumenttiin Sirpa Kähköstä kuvattiin lyhyissä jaksoissa syksystä 2017 seuraavan vuoden syksyyn. Koko ajan mukana oli myös Kähkösen uskollinen seuralainen Nelli-koira, joka kuvausten aikana todisti vääräksi väitteen, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Kallioon emäntänsä kanssa muuttanut Nelli oppi vanhana hauvana raitiovaunuliikenteen siunaukset ja siirtyi vasta sitten korkeampiin koirapuistoihin.

Viimeisenä kuvauspäivänä Nelli vielä rinnallaan Sirpa Kähkönen pohti ikuisia kysymyksiä.

"Tyttäreni sanoi hienosti, että koirien näkökulmasta ihmiset on haltioita, kun ne elää niin pitkään. Koirathan vaan käy meidän vieraanamme verrattuna keskimääräiseen ihmisen elinikään. Itse olen ajatellut, että kuolema ei erota meitä lopullisesti. Joskus me vielä tavataan jossain. Ja nää lemmikitkin tulee siellä vastaan."

57 min

Sirpa Kähkönen - Toista Yle Areenassa

Ammatti: kirjailija. Sirpa Kähkönen. Ohjaus Laura Joutsi, toimittajat JP Pulkkinen ja Laura Joutsi, tuottaja Marjaana Mykkänen. Ensiesitys Teemalla 8.12.2018 klo 21, Areenassa toistaiseksi.