Hyppää pääsisältöön

Nosteessa radio

YleX Nosteessa: Yläkerta tekee popahtavalla otteella räppiä, joka sopii sateisten syysiltojen ääniraidaksi

Vuodelta 2019
Nosteessa-yhtye Yläkerta.
Kuvateksti Lahtelaislähtöinen Yläkerta on tällä viikolla YleX:n Nosteessa-esittelyssä.
Kuva: Promokuva

Uuden musiikin X -ohjelman Ida Karimaa ja Jani Kareinen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta tai jonka on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on Yläkerta.

Lahdesta ponnistava Yläkerta tekee tarttuvaa ja popahtavaa räppiä.

Uuden musiikin X:n toimittajat Jani Kareinen ja Ida Karimaa kommentoivat:

– Nelihenkiseen Yläkerta-yhtyeeseen kuuluvat räppärit Touko Hämäläinen, Jaakko Andersson ja Werneri Heinonen sekä tuottaja-DJ Samuli Sulku. Brockhamptonin ja Gasellit musiikillisiksi vaikutteiksiin nimeävän yhtyeen musiikissa sekoittuu tarttuvat melodiat, kitarariffit ja räppi. Älä jätä piirtämättä -kappaleessa voi huomata myös Paperi T:stä saatua inspiraatiota ja haikea rakkauslaulu sopii alkavan syksyn soundtrackiksi.

Mikä sai teidät aloittamaan musiikin tekemisen?

– Werneri tutustui koulussa Jaakkoon, jolla oli Gasellien t-paita päällä ja samanlainen musamaku. Tämän jälkeen Touko tuli kuvioihin ja päätimme tehdä musiikkia yhdessä. Samuli tutustui koko jengiin kerralla, kun etsimme ep:lle miksaajaa. Myöhemmin hän alkoi myös tuottaa biisimme.

Mistä artistinimenne tulee?

– Ensimmäiset biisintekosessiot olivat Jaakon porukoiden yläkerrassa, joten keksimme bändin nimen siitä.

Miten kuvailisitte tyyliänne?

– Emme halua roikkua minkään genren rajoissa, vaan tehdä monipuolista soundia ja välittää aitoja tunteita. Haluamme, että musiikkiimme voidaan samastua.

Mikä on inspiroinut musiikkianne?

– Elämä, arki ja nuoruus.

Jos Älä jätä piirtämättä soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Päähenkilö nousee yön viimeiseen sporaan ja tajuaa, ettei näe toista itselleen tärkeää ihmistä enää koskaan.

Miten biisi syntyi?

– Biisi syntyi Toukon kämpillä myöhään illalla pienen turhautumisen ja välien selvittelyn jälkeen. Kun jännitteet laukesivat, Samuli laittoi tekemänsä biitti-idean soimaan ja Jaakko hyräili melodiaa, josta tuli biisin kertsi.

Oletteko jo keikkailleet? Jos olette, mitä keikkaa jännititte eniten?

– Kun järjestimme ensimmäisen oman keikkaillan ja lavalle tultaessa paikka oli iha täynnä, niin oli hyvä positiivinen jännitys ja innostus päällä.

Mitä bändiä tai artistia haluaisitte päästä lämppäämään?

– Ulkomaisista Wu-Tang Clania ja kotimaisista Ruusut. Ruusuilla on hemmetin hyvä soundi ja meininki.

Minkälaisia suunnitelmia ja haaveita teillä on artistiurallenne?

– Saada levytyssopimus, tehdä musiikkia erilaisille ihmisille ja keikkailla paljon.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!