Hyppää pääsisältöön

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939

Viipurin musiikin menestystarina -etusivulle

Pikku pelimanni Heimo Haiton kansainvälinen tähti syttyy – Viipurin musiikin menestystarina 1918–1939

Vuodelta 2019
Kollaasi lehtileikkeistä ja valokuvista.
Kuvateksti Viulutaiteilija Heimo Haitto on kertonut myöhemmin muistelmissaan, että hänen onnellisin lapsuusmuistonsa oli Pikku pelimanni -elokuvan kuvaukset kesällä 1939.

Keväällä 1939 viipurilainen viulun ihmepoika, 13-vuotias Heimo Haitto murtautui kansainväliseen kuuluisuuteen. Ensikonserttia Helsingissä helmikuussa seurasi voitto Lontoon kansainvälisessä viulukilpailussa huhtikuussa. Kesällä Heimo esitti itseään Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa Pikku pelimanni. – Osa 24/26.

Heimo Haitto vuonna 1937.
Kuvateksti Heimo Haitto 11-vuotiaana 1937.
Kuva: K.W. Miettinen / Museovirasto - Musketti

Talvella 1935 torniolainen veturinkuljettaja Aaro Haitto oli tuonut 9-vuotiaan Heimo-poikansa Viipuriin Musiikkiopiston johtajan ja viulunsoiton opettajan Boris Sirpon kasvatiksi. Isä oli tehnyt Sirpon kanssa sopimuksen, jonka mukaan Heimo antautuisi täysin viulunsoitolle ja tapaisi vanhempansa ja sisaruksensa vasta, kun täyttäisi 18 vuotta.

Viipurin Pyöreä torni ja kauppatori 1930-luvun lopulla.
Kuvateksti Viipurin kauppatori ja Pyöreä torni 1930-luvun lopulla.
Kuva: Lappeenrannan museot

Sirpo, joka oli sekä Viipurin Musiikkiopiston johtaja, viulunsoiton opettaja, lapsiorkesterin kapellimestari että Viipurin Musiikin Ystäväin Orkesterin kapellimestari omisti huomattavan paljon aikaansa Heimolle.

– Ne olivat minulle rakkaita aikoja. Harjoittelimme kolme tuntia ja sitten lähdimme kävelylle pitkin kauniin Viipurin katuja. Meillä oli oma kantakahvilamme, jossa sain nauttia yhden imelän baakelsin, Heimo Haitto on muistellut Viipurin aikojaan myöhemmin.

Kerran, kun Heimo oli jo ahminut leivoksensa, Sirpo kysyi:

– Tahdotko vielä?

Sirpo antoi pojan syödä niin monta leivosta kuin tälle maistui. Heimo jaksoi syödä 11 baakelsia, minkä jälkeen hänen vatsansa tuli kipeäksi.

Väliotsikko: Kahdeksan tunnin harjoittelun jälkeen "ihme"
Kesällä 1936 Perkjärvellä Heimo Haitto, hänen pikkuveljensä, Maaria Suomalainen (myöh. Maaria Eira) ja Leo Kari.
Kuvateksti Sirpojen huvilalla Perkjärvellä kesällä 1936 Heimo Haitto kainalossaan pikkuveljensä Atso, Marjatta Suomalainen - josta tuli myöhemmin oopperalaulajatar ja elokuvanäyttelijätär Maaria Eira - ja Greta Sirpon sisarenpoika Leo Kari. Heimon leikkitoveri Perkjärvellä oli myös naapurin, urkutaiteilija Venni Kuosman poika Kauko, josta tuli tunnettu pianotaiteilija.
Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto

Kesät Heimo vietti Boriksen ja Greta-rouvan seurassa heidän Perkjärven huvilallaan Karjalankannaksella. Heimon lisäksi Perkjärvelle lähti mukaan muitakin oppilaita.

– Aamulla kahdeksalta mentiin hiljaiseen mäntymetsään, jossa harjoittelimme professorin kanssa sormiharjoituksia ja skaaloja kello 11 asti. Saimme mennä uimaan tunniksi. Sitten oli päivällinen, päivälepo, ja taas opiskelimme omia kappaleitamme itse kukin omassa huoneessaan. Iltaisin oli "konsertti", Heimo on muistellut myöhemmin Perkjärven kesiä.

Heimo Haitto ja tuntematon poika Perkjärvellä kesällä 1930-luvun lopulla.
Kuvateksti Heimo ja kaverinsa uimassa harjoittelun ja päivällisen välillä.
Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto
Heimo Haitto ja Boris Sirpo sekä perheenjäseniä ja vieraita Perkjärvellä 1930-luvun lopulla.
Kuvateksti Heimo ja Boris ja vieraita Perkjärvellä.
Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto

Perkjärvellä Heimo koki ensimmäisen kerran voimakkaan onnentunteen, jota hän kutsui ”ihmeeksi”. Hänen sormensa alkoivat kulkea kuin itsestään ja viulu alkoi laulaa. Tähän onnelliseen tilaan Heimo pääsi kahdeksan tunnin harjoittelun jälkeen.

Sirpo antoi Heimolle luettavaksi viuluvirtuoosi Niccolo Paganinin elämäkerran ja harjoiteltavaksi Paganinin viulukonserton. Konserton tekniset haasteet tuntuivat Heimosta ”murskaavilta”, mutta hänellä oli valtava halu oppia teos. Samalla hän huomasi kokevansa ”ihmeen” yhä useammin.

Väliotsikko: Ensikonsertti Helsingissä helmikuussa 1939
Heimo Haitto keväällä 1939.
Kuvateksti Heimo Haitto 13-vuotiaana keväällä 1939.
Heimo Haitto keväällä 1939.

Syksyllä 1938 Boris Sirpo kertoi 13-vuotiaalle Heimolle, että tämä tulisi antamaan pian ensikonsertin Helsingissä. Konserttia varten Heimo sai lainaksi Guarneri-viulun ja Vuillaume-jousen.

Heimo alkoi odottaa lähtöpäivää. Hän jännitti Helsingin matkaa, mutta syynä ei ollut konsertti, vaan se, tapaisiko hän Helsingissä äitinsä. Heimo tapasikin Helsingissä tutun naisen, mutta jäi epävarmuuteen, oliko nainen hänen äitinsä vai äidin sisar Martta-täti.

Heimon ensikonsertti oli Konservatorion salissa 24. helmikuuta 1939. Hän soitti Boris Sirpon johtaman Helsingin kaupunginorkesterin säestyksellä kolme kokonaista viulukonserttoa, Mozartin A-duurin, Vieuxtemps’n d-mollin nro 4 ja Paganinin D-duurin. Suoritus oli nuoren pojan taiturillinen voimannäyttö. Arvostelijat pitivät Heimoa sensaationa, Suomen oloissa ainutlaatuisena ilmiönä.

Heimo Haitto Radio-orkesterin solistina keväällä 1939.
Kuvateksti Heimo Radio-orkesterin suoran lähetyksen solistina keväällä 1939, jolloin hän omasta mielestään epäonnistui.
Heimo Haitto Radio-orkesterin solistina keväällä 1939, Boris Sirpo johtaa orkesteria..
Kuvateksti Radio-orkesteria johti Yleisradion studiossa Boris Sirpo.

Ensikonserttia seurasi heti toinen esiintyminen Radio-orkesterin solistina, joka myös radioitiin. Boris Sirpo johti orkesteria. Tällä kertaa Heimo soitti omasta mielestään huonosti, hän lukkiutui esiintymisen jälkeen pukuhuoneeseen itkemään. Silloin häntä tultiin hakemaan puhelimeen.

– Tahtoisin puhua Heimon kanssa.

– Se oon mie.

– Täällä puhuu Jean Sibelius. Tahdon kiittää sinua hienosta esityksestäsi, jonka juuri kuulin radiosta.

Puhelu Ainolasta haihdutti nuoren viulutaiteilijan surun saman tien.

Väliotsikko: Boris Sirpon yksinäisyys
Viipurin linna iltavalaistuksessa.
Kuva: Kalevi Tillin perhearkisto

Millainen ihminen oli Boris Sirpo, viulupedagogi, joka sopi torniolaisen veturinkuljettajan kanssa, että tämän 9-vuotias poika ei saisi tavata perhettään, ennen kuin täyttäisi 18 vuotta? Oliko Sirpo tunteeton ja laskelmoiva? Ajatteliko lainkaan, mitä ero perheestä Heimoon vaikutti?

Boris Sirpo oli itse ottolapsi. Hän oli joutunut pärjäämään omillaan jo hyvin nuoresta. Sirpolla itsellään ei ollut lapsia. Mennessään naimisiin Greta Ollbergin kanssa 1916 hän oli ottanut nimiinsä Gretan 2-vuotiaan Willy-pojan. Willy Sirob oli kuollut tapaturmaisesti 17-vuotiaana toukokuussa 1931.

Maaliskuussa 1939 ollessaan kirjailija Lempi Jääskeläisen kanssa paluumatkalla Viipurin Taidekerhon illallisilta Sorvalista, Boris Sirpo avautui yllättäen itsestään ja tunteistaan Lempille.

– Yhtäkkiä hän alkoi avomielisesti puhua itsestään, työstään, toiveistaan, kaukokaipuustaan “maahan missä on onni”. Hän kuvitteli kotimaataan Armeniaa sellaiseksi paikaksi, missä olisi hyviä ihmisiä, jotka ymmärtäisivät häntä oikein. Maa, missä on hyvä olla ja elää sekä levätä. Ja kuitenkin hän rakasti Viipuria kotikaupunkinaan ja oli onnellinen Greta-rouvansa ja Heimo Haiton kanssa, Lempi Jääskeläinen on kertonut myöhemmin.

Boris ei ollut oppinut puhumaan suomen kieltä niinä 27 vuotena, jotka hän oli asunut Suomessa.

– Sirpo puhui kauheata murteellista suomea, jossa kaikki y:t olivat i:tä ja ä:t puolestaan e:tä ja kuitenkin se sopi häneen, tuohon tummaan ulkomaalaiseen sinä hetkenä ja erikoisesti siihen tunnelmaan.

Painoiko Sirpon mieltä Musiikkiopiston ankara riita? Keväällä 1938 opiston opettajien luottamuspula johtajaansa kohtaan oli muuttunut avoimeksi kapinaksi ja levinnyt sanomalehti Karjalan yleisönosastoon. Lähes kaikki pitkäaikaiset, läheiset opettajatoverit ja entiset oppilaat olivat nousseet Borista vastaan. Kevään lopulla riita oli sovittu ja tilanne päällisin puolin rauhoittunut, mutta vain väliaikaisesti.

Painoiko Borista maailmantilanne? Kokiko hän uhkaavana sen, miten juutalaisiin suhtauduttiin Kansallissosialistisessa Saksassa? Vaikka Boris väitti olevansa armenialainen, monet epäilivät häntä Viipurissa juutalaiseksi.

– Hän kertoi yksinäisyydestään, taiteilijan yksinäisyydestä, joka oli tuttua minullekin. Kuuntelin vaiti häntä ja sen illan keskustelun jälkeen olen aina pitänyt Boris Sirposta ja muistanut häntä suurena taiteilijana, jota hänen oma aikansa ei oikein täysin käsittänyt. Hän puhui myös Heimo Haitosta, jota rakasti kuin omaa poikaansa.

Torkkeli Knuutinpojan patsas ja Viipurin linna.
Kuvateksti Torkkeli Knuutinpoika katsoo Viipurin linnaan.
Kuva: Huugo Turunen / Lappeenrannan museot

Museotorilla Sirpon ja Lempi Jääskeläisen seuraan oli liittynyt heidän perässään kävellyt lehtori Maija Inkala. Yhdessä kolmikko oli pysähtynyt ihailemaan kuunvalossa kylpevää pronssista Torkkeli Knuutinpojan patsasta.

– Kun silloin tornikello ylhäällä Vahtitornista ilmoitti ensimmäistä aamutuntia, Sirpo alkoi äkkiä katsoa kädestä kohtaloani ja sanoi: “Teiden elemen ili kulkea risti. Mite se on?” Maija Inkala kurkisti myös kuunvalossa käteni viivoja ja vahvisti asian: “Lempi rakas, siinä on selvä risti, joka kulkee tosiaankin elämänviivasi yli. Mitä se merkitsee ystäväni?”

Väliotsikko: Kilpailemaan Lontooseen huhtikuussa 1939

Huhtikuussa 1939 Boris Sirpon ja Heimo Haiton oli määrä matkustaa Lontooseen, missä Heimo osallistuisi Kuninkaallisen Musiikkiakatemian nuorille viulisteille järjestämään kansainväliseen viulukilpailuun. Heimo sai osallistua kilpailuun erikoisluvalla, alaikäraja oli 14 vuotta ja Heimo täytti 14 vasta toukokuun lopulla.

Juuri ennen Lontooseen lähtöä, Heimoa kohtasi vielä erityinen kunnia. Hän sai kutsun Presidentinlinnaan, missä esiintyi presidentti Kyösti Kalliolle ja tämän vieraille ja sai puristaa presidentin kättä.

Heimo Haitto esiintyy ilmeisesti Presidentinlinnan salissa 1939.
Kuvateksti "Loistelias sali, jossa valaistut kristallikruunut välkkyivät ja parketit kiilsivät ja peilit häikäisivät, saattoi minut erikoisen onnelliseen mielentilaan", Heimo Haitto on muistellut.
Kuva: Kuvitusta Avainsijoitus-blogista.

Lontoon kilpailuun Heimo oli saanut valita viulun soitinkeräilijä Richard Faltin nuoremman kokoelmasta. Kirurgi Faltin oli tunnetun säveltäjän, entisen viipurinsaksalaisen musiikinopettajan Richard Faltinin poika ja viipurilaisen arvoviulujen keräilijän, kauppaneuvos Harry Wahlin serkku. Heimo valitsi kilpailusoittimekseen Guarnerin.

Vasta laivamatkalla Boris Sirpolle selvisi, että pakollisten Paganinin ja Mozartin viulukonserttojen lisäksi kilpailuohjelmaan kuului myös joku klassinen sonaatti. Heimolla ei ollut sellaista ohjelmistossaan. Alkoi vimmattu Giuseppe Tartinin Paholaistrilli-sonaatin harjoittelu. Heimo ehti kuin ehtikin oppia teoksen ulkoa ennen laivan saapumista Lontooseen.

Väliotsikko: Kuopus vie voiton Lontoossa

Lontoosta Heimo ei ehtinyt nähdä kuin hotellihuoneen ja kisapaikan sekä tunnetun Hill and Son –viululiikkeen. Heimo sai kokeilla arvosoittimia, Guarneriuksia, Stradivariuksia ja Guadagnineja, joita liikkeessä oli lukuisia.

Kaikki kilpailun kymmenen osanottajaa asuivat samassa hotellissa. Heihin tutustuminen sai Heimon epävarmaksi:

– Kyllä myö vissiin väärään paikkaan tultiin.

Kilpailupäivänä Sirpo ei antanut Heimon ottaa viulua lainkaan kotelosta, vaan ojensi appelsiinin ja jännitysromaanin. Kilpailuohjelmaa esittäessään Heimo joutui jälleen hänelle tuttuun ihmeelliseen yliluonnolliseen tilaan – ja voitti kisan.

Heimo luuli itse ensin saaneensa kilpailussa kolmannen palkinnon, hän ehti jo lähettää äidilleen postikortin, missä kertoi sijoituksestaan. Vasta seuraavana päivänä hänelle selvisi, että olikin voittanut kisan.

Heimo Haitto Greta ja Boris Sirpon seurassa keväällä 1939.
Kuvateksti Greta, Heimo ja Boris iloitsevat Heimon menestyksestä.
Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto

Voiton jälkeen Boris Sirpo antoi haastattelun Helsingin Sanomille:

– Unkarilainen ja tšekkiläinen soittivat mielestäni kuin paholaiset, ja kun muutenkin taso oli hyvin korkea, en uskaltanut toivoa Heimon sijoittuvan edes alkupäähän.

Lehdet kirjoittivat Heimo Haiton tulevaisuudensuunnitelmista; ensin hän kävisi koulun loppuun Suomessa ja ottaisi sitten vastaan palkinnoksi saamansa opiskelupaikan Lontoossa.

Kuuntele Heimo Haiton ja opettajansa Boris Sirpon Yleisradion toimittajalle Markus Rautiolle myöntämä haastattelu heidän palattuaan voitokkaalta kilpailumatkalta Lontoosta 15. toukokuuta 1939.

Heimo Haitto palaa voitokkaalta kilpailumatkalta (1939)

6:24

Lontoon menestyksen jälkeen Boris Sirpo antoi Heimolle uutta ohjelmistoa opeteltavaksi, Lalon, Tshaikovskin ja Sibeliuksen viulukonsertot.

Elokuun 29. päivänä 1939 Heimo Haitto esiintyi solistina Radio-orkesterin julkisessa konsertissa. Orkesteria johti Boris Sirpo ja ohjelmassa oli Vieuxtempsin viulukonsertto nro 4.

Heimo Haitto soittaa Radio-orkesterin solistina 29.8.1939

20:47
Väliotsikko: Heimo Haiton onnellisin lapsuusmuisto
Heimo Haitto ja Boris Sirpo ja sukulaisia kesälomalla Ruotsissa kesällä 1939.
Kuvateksti Kesällä 1939 Heimo Haitto ehti sukuloida Boriksen ja Gretan kanssa Gretan äidin, Anna Ollbergin synnyinseudulla Ruotsin Hölössä.
Kuva: Auli Aikion ja Päivi Karin perhearkisto

Viulutaiteilija Heimo Haitto on kertonut myöhemmin muistelmissaan, että hänen onnellisin lapsuusmuistonsa on Pikku pelimanni -elokuvan kuvaukset kesällä 1939.

Filmimoguli Toivo Särkkä ohjasi Suomen Filmiteollisuudelle musiikkielokuvan, joka kertoo hieman muunnellusti Heimon oman tarinan. Oliko elokuva Heimosta Boris Sirpon idea? Joka tapauksessa Sirpo oli yksi elokuvan kolmesta käsikirjoittajasta ohjaaja Särkän ja Tuomi Elmgren-Heinosen lisäksi.

Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni.
Kuvateksti Heimo Olavina.
Kuva: Suomen Filmiteollisuus
Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni.
Kuvateksti Olavi karkaa orpokodista viulu toisessa, kissa toisessa kainalossaan.
Kuva: Suomen Filmiteollisuus
Viulisti Heimo Haitto 13-vuotiaana elokuvassa Pikku pelimanni.
Kuvateksti Pikku pelimanni.
Kuva: Suomen Filmiteollisuus

Heimo esitti elokuvassa Olavia, jonka työtön äiti Anna (Regina Linnanheimo) jättää suutari-Antin (Jalmari Rinne) kasvatettavaksi. Suutarin kuoltua Olavi joutuu orpokotiin, mistä hän karkaa kissa ja viulu kainalossaan. Monien vaiheiden ja vastoinkäymisten jälkeen lahjakas Olavi pääsee musiikkiopiston professorin (Aku Korhonen) oppilaaksi ja Lontooseen kansainväliseen viulukilpailuun.

Viulisti Heimo Haitto ja Aku Korhonen elokuvassa Pikku pelimanni.
Kuvateksti Heimo Haitto (Olavi) ja Aku Korhonen (musiikkiopiston professori) Pikku pelimannissa.
Kuva: Suomen Filmiteollisuus

Viipurin musiikin menestystarina 1918-1939 jatkuu! Lue seuraavaksi kuinka marraskuun viimeisenä päivänä 1939 taivas Viipurin yllä repesi! Lue mitä tähän mennessä on tapahtunut!

Poikia Kannaksenkadun pihalla kesällä 1939.
Kuvateksti Kannaksenkadulla Viipurin Musiikkiopiston naapurissa kaverit odottavat jo Heimon viulutunnin päättymistä kesällä 1939.
Kuva: Myrtha Kuusisto / Lappeenrannan museot

Lähteet

Lisää aiheesta:
Siirry sivun alkuun

Muualla Yle.fi:ssä