YleX Nosteessa: Fabianossa tekee indie-rockia

Uuden musiikin X -ohjelman Jani Kareinen valitsee viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta tai jolla on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on indie-rockia tekevä Fabianossa.
Jani Kareinen kommentoi:
Fabianossa on jälleen loistava osoitus siitä, että Turusta löytyy tällä hetkellä paljon mielenkiintoista uutta soundia. 4AM-kappaletta kuunnellessa tuntuu uskomattomalta, että artisti on aloittanut musiikinteon EDM:ää tekemällä, ja Fabianossa kuulostaa debyyttisinkullaan jo monelta osin valmiilta artistilta. Musiikillisesti biisi voisi olla newyorkilaisen The Strokesin ja turkulaisen The Crashin yhteinen, mystinen jälkeläinen. Jos Fabianossan tuleva materiaali kuulostaa yhtä vahvalta ja soi livenä yhtä komeasti, voi tälle artistille löytyä mielenkiintoa myös Suomen rajojen ulkopuolelta.
Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?
– Musiikin tuottaminen alkoi joskus kun pelleilitiin veljen kanssa läppärillä ja tehtiin EDM-musaa. Jossain vaiheessa se vain tuntui niin geneeriseltä, että päätin lopettaa musan tekemisen kokonaan. Muutama vuosi sen jälkeen palasin takaisin omille juurille ja lapsuuden soittimeen eli kitaraan, ja loppu on historiaa.
Miten päädyit valitsemaan artistinimesi?
– Käytin nimeä Fabianossa useita vuosia käyttäjänimenä Instagramissa. Se kuulosti makeelta! Päätin käyttää sitä myös sen takia, koska se tulee mun toisesta nimestä Fabianista.
Miten kuvailisit musiikkiasi?
– Ajatonta, mausteista ja saa sun jalan vipattamaan.
Mikä musiikkiasi on inspiroinut?
– Veljeni soitti kaikenlaista musaa pienenä eurodancesta heavy metalliin ja ajan mittaan aloin itse löytää erilaista musaa, josta erityisesti japanilainen musa toi suurta inspiraatiota.
Onko Fabianossa yhden miehen yhtye, vai kuuluuko siihen muita?
– Soolojuttuja, mutta olisihan se kova saada bändi taustalle keikoille.
Oletko jo keikkaillut? Jos olet, mitä keikkaa jännitit eniten?
– Ei ole tullut keikkailtua, mutta toivottavasti sitten tulevaisuudessa!
Mikä olisi unelmiesi keikkapaikka?
– Jonnekin ulkomaille eksoottiseen paikkaan. Ehkä Japaniin.
Mitä bändiä tai artistia haluaisit päästä lämppäämään? Miksi?
– Olisi niin monta artistia ja bändiä mielessä, mutta ensimmäisinä tulivat mieleen The Strokes tai Jakob Ogawa. Hienoja artisteja/bändejä molemmat!
Jos 4AM soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?
– Huomasin, että joku oli lisänny mun biisin soittolistalle, jonka otsikko on ”Songs for a 80’s movie where the girl is waiting for the guy to ask them to dance at prom”. Mun mielestä se oli superhyvä kuvailu!
Miten biisi syntyi?
– Selailin musavideoita ja leffaklippejä olkkarissa ja inspiroiduin tekemään tietyntyylisen biisin. Loppupeleissä siitä ei tullut lainkaan sen tyylinen, mitä odotin, mutta nyt mulla on oma biisi.
Minkälaisia suunnitelmia ja haaveita sinulla on tulevaisuudelle?
– EP:n julkaiseminen olisi seuraava askel. Unelma olisi matkustella ympäri maailmaa ja saada mun musa kaikkien kuultavaksi.
Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!