Hyppää pääsisältöön

Nosteessa radio

YleX Nosteessa: Mari Johanna on valmis tuomaan todellisuuden takaisin räppiin

Vuodelta 2020
Räppäri Mari Johanna
Kuva: Mari Johanna

Uuden musiikin X -ohjelman Jani Kareinen valitsee viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei ole vielä levytyssopimusta tai jolla on sopimus pienen levy-yhtiön tai julkaisijan kanssa. Tällä viikolla vuorossa on räppäri Mari Johanna.

Jani Kareinen kommentoi:

Mari Johanna on mielenkiintoinen lisä kotimaisen uuden aallon hip hopin kentälle. Kuben Killah Recordsille levyttävä artisti sanoo olevansa valmis tuomaan todellisuuden takaisin räppiin. Vuoden 2019 puolella julkaistu Mari Johannan virallinen debyyttisinkku Tiibetinspanieli herätti jo mielenkiintoa ja Alien jatkaa vahvasti samalla linjalla. Mari Johannalle on tärkeää, että hänen musiikkinsa on bängäävää ja siitä pitää artistin lisäksi huolta tuottajana toimiva Kube.

Mikä sai sinut aloittamaan musiikin tekemisen?

– Three Six Mafia ja Bob Marley.

Miten päädyit valitsemaan artistinimesi?

– Se on mun nimi.

Mikä musiikkiasi on inspiroinut?

Clipse ja Three Six Mafia.

Onko Mari Johanna yhden ihmisen projekti vai kuuluuko siihen muita?

– Yhden.

Oletko jo keikkaillut? Jos olet, mitä keikkaa jännitit eniten?

– Jonkun verran olen päässyt vetämään keikkoja ja jännitän joka kerta edelleen ihan vitusti.

Mikä olisi unelmiesi keikkapaikka?

– Joku mesta missä jengi olisi messissä.

Mitä bändiä tai artistia haluaisit päästä lämppäämään? Miksi?

– Three Six Mafiaa ja Lil Waynee. Se olisi mulle iso juttu.

Jos Alien soisi elokuvassa, mitä kohtauksessa tapahtuisi?

– Joku kiusattu ja syrjitty tyyppi nousisi loistoon ja ylittäisi kaikki haaveensa.

Miten biisi syntyi?

– Sain biitin ja aihe syntyi helposti omasta elämästä.

Minkälaisia suunnitelmia ja haaveita sinulla on tulevaisuudelle?

– Haluan tehdä musaa ja olla onnellinen.

Onko sinusta Nosteessa-artistiksi? Lähetä demo musatoimittajille täältä!