Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Köyhimpien maiden koronarokotukset eivät ole vielä alkaneet – muiden muassa EU:n rahoittamien rokotustoimitusten pitäisi käynnistyä tässä kuussa

COVAX-rokoteyhteistyöhön ei ole saatu läheskään kaikkia toivottuja resursseja, joten tavoite kahdesta miljardista rokotteesta saattaa jäädä vajaaksi.

Lahoressa, Pakistanissa osoitettiin viime perjantaina mieltä rokotteiden tasapuolisen jakelun puolesta.
Lahoressa, Pakistanissa osoitettiin viime perjantaina mieltä rokotteiden tasapuolisen jakelun puolesta. Kylteissä luki muun muassa: "Rokotteen on oltava meille kaikille". Kuva: Rahat Dar / EPA
  • Minna Pärssinen

On maailmassa sellainenkin maa, joka ei halua koronarokotteita.

Itäafrikkalaisen Tansanian terveysministeri Dorothy Gwajima ilmoitti maanantaina, ettei maa aio ottaa vastaan koronarokotteita. Maan presidentti oli vain muutamaa päivää aiemmin esittänyt epäilyjä rokotteista, ilman perusteluja.

Terveysministerin mukaan Tansania on turvallinen maa. Maa ei ole päivittänyt tautitilastojaan viime kevään jälkeen, mikä on herättänyt arvostelua.

60 miljoonan asukkaan Tansania on poikkeus. Se olisi oikeutettu saamaan rokotteita Maailman terveysjärjestön WHO:n perustaman COVAX-ohjelman kautta, mutta se ei niitä tahdo.

Muut kehitysmaat tahtoisivat, kunhan niitä saisivat. Maailmanlaajuisesti koronarokotteita on pistetty yli sata miljoonaa, mutta 29 köyhimmässä maassa rokotuksia ei ole edes vielä käynnistetty.

COVAX-ohjelma toimittaa koronarokotteita kaikille maille, mutta erityinen tarve koordinoiduille ja lahjoitusvaroin rahoitetuille rokotetoimituksille on luonnollisesti köyhissä maissa.

COVAX-toimitusten on määrä alkaa vielä tässä kuussa. Tavoitteena on, että kaikissa maailman maissa aloitettaisiin rokotukset huhtikuun alkuun mennessä ja riskiryhmät olisi saatu rokotettua kesäkuun loppuun mennessä. Kunnianhimoinen tavoite on hankkia tänä vuonna pari miljardia rokoteannosta.

Terveydenhoitaja valmisteli koronarokote-annoksia maanantaina kiinalaisesta rokotteesta Rio de Janeirossa, Brasiliassa.
Terveydenhoitaja valmisteli maanantaina koronarokote-annoksia kiinalaisesta rokotteesta Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Kuva: Antonio Lacerda / EPA

Viikonloppuna COVAX lähetti 190 maalle arviot sen kautta saatavista rokotemääristä. 92 köyhimmälle maalle rokotteet toimitetaan kerätyillä lahjoitusvaroilla.

Ohjelmaan tarvitaan paljon lisää rahaa

COVAX-ohjelman suurin rahoittaja on EU, joka on myöntänyt sille jo 850 miljoonaa euroa. Suomi on ilmoittanut tukevansa ohjelmaa kahdella miljoonalla eurolla.

Muun muassa WHO:n Välimeren itäisen alueen hätäavun johtaja Rick Brennan kertoi uutistoimisto Reutersille, että rokotetoimituksissa ollaan jäämässä jälkeen tavoitteista.

– Jos lääketeollisuus ja vauraat maat eivät myönnä COVAXin tarvitsemia resursseja, köyhemmät maat jäävät jälkeen. Kaikkia tarvittavia varoja ei ole vielä saatu, vajetta on selvästi, sanoi Brennan.

Brennan puhuu kauniisti, todellisuudessa rahoitusvaje on valtava. Tähän mennessä varoja ja sitoumuksia on saatu koronatestien, hoitotarvikkeiden ja rokotteiden hankkimiseen kymmenen miljardin dollarin edestä, mutta lisätarve on 23,2 miljardia dollaria eli 19,3 miljardia euroa.

Yhdysvallat ilmoitti puolitoista viikkoa sitten, että se liittyy COVAX-ohjelmaan. Vielä ei tiedetä, millaisia summia presidentti Joe Bidenin hallinto rokoteyhteistyöhön antaa.

Lue lisää:

Missä koronarokotteiden valmistuksessa mennään ja keitä maailmalla on rokotettu? Lue vastaukset kuuteen kysymykseen

Köyhissä maissa saadaan tänä vuonna rokotettua vain pieni osa väestöstä – Keniassa rikkaimmat ovat jo lähteneet ulkomaille hakemaan rokotetta, arvelee paikallinen juristi

Maailman köyhät jäävät koronarokotusjonon hännille, kun vauraat valtiot ovat varanneet rokotteita yli oman tarpeen: "Rikkaat maat käyttävät ohituskaistaa"