Hallituksen keskiviikkoiset lupaukset kokoontumisrajoitusten purkamisesta herättävät toiveikkuutta tapahtumajärjestäjissä.
Valoa tunnelin päässä näkee muun muassa Mustakari Memories -tapahtumaa luotsaava Jaki Silvennoinen KPO:sta.
Vuosittain heinäkuun alun viikonloppuna Kokkolan Mustallakarilla järjestettävään tapahtumaan on buukattu artistit ja lippuja myydään jo. Epävarmuutta on kuitenkin ilmassa: Jos sisään saa lopulta ottaa esimerkiksi vain tuhat ihmistä, tapahtuma ei kannata, toteaa Silvennoinen. Parhaimmillaan Mustallekarille on kahtena päivänä saapunut yli 7000 ihmistä.
Tapahtumajärjestäjät seuraavat nyt koronatilanteen kehittymistä, rokotusten etenemistä ja viranomaisten linjauksia.
Kaustisella festivaalien suunnittelu jatkuu edelleen sillä ajatuksella, että lähitapahtuma heinäkuun puolessavälissä toteutuu. Nyt esimerkiksi haetaan työntekijöitä ja talkoolaisia.
Osa järjestäjistä on jo päättänyt, että tämä kesä jätetään väliin. Äskettäin on tehty päätös Ylivieskan Sun Pampaksen ja Kalajoen Hiekkasärkät Soi -tapahtumien siirtämisestä vuodelle -22.
Seinäjoen Tangomarkkinoiden kesän tapahtuman kohtalosta päätetään torstaina.
Lue myös:
Kokkola Cupiin ilmoittautunut satakunta joukkuetta
Tommi Mäki pitää kiinni kesän tapahtumistaan
Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma Suviseurat järjestetään tänäkin vuonna etänä
Kälviän musiikkileiri yritetään järjestää kahdessa osassa tänä kesänä