Aktionin taistelu

Aktionin taistelu
	Osa Octavianuksen ja Antoniuksen sotaa
	Aktionin taistelu, Lorenzo A. Castro 1672.
Päivämäärä:	2. syyskuuta 31 eaa.
Paikka:	Aktionin lähellä Joonianmerellä
Lopputulos:	Octavianuksen ratkaiseva voitto
Osapuolet
Octavianuksen joukot	Marcus Antoniuksen ja Kleopatra VII:n joukot
Komentajat
Marcus Vipsanius Agrippa	Marcus Antonius
Vahvuudet
260 laivaa	220 laivaa
Tappiot
?	lähes koko laivasto

Aktionin taistelu tai latinalaisessa muodossa Actiumin taistelu käytiin vuonna 31 eaa. lähellä Aktionia Kreikassa. Marcus Agrippan johtamat Octavianuksen joukot murskasivat Marcus Antoniuksen ja Kleopatra VII:n vastarinnan. Antonius ja Kleopatra pakenivat Egyptiin, jossa he tekivät lopulta itsemurhan.

Taistelun myötä Octavianus eli Augustus varmisti ylivaltansa valtakunnassa. Augustus laski virkakautensa keisarina alkaneen Aktionin taistelusta. Taistelua pidetäänkin usein Rooman tasavallan loppuna ja keisarikunnan alkuna.

Tausta

Julius Caesarin murhan jälkeen Caesarin perillinen Octavianus, Marcus Antonius ja Lepidus liittoutuivat ja muodostivat toisen triumviraatin. Seuranneessa sodassa vuonna 42 eaa. triumvirit kukistivat Caesarin murhaajat Gaius Cassius Longinuksen ja Marcus Junius Brutuksen. Tämän jälkeen he jakoivat Rooman valtakunnan keskenään. Antonius sai valtakunnan itäosan, Octavianus länsiosan. Lepidukselle jäi lopulta vain Africa.

Samalla kun Antonius järjesti valtakunnan hallintoa idässä, Octavianus kukisti Sisiliaa hallinneen Sextus Pompeiuksen ja riisti Lepidukselta tällä vielä jäljellä olevat legioonat ja alueet.

Antoniuksen aika idässä kului sotaretkillä ja Kleopatran kanssa kuherrellessa. Samaan aikaan Octavianus vahvisti lännessä valtaansa, levitti propagandaa ja kokosi liittolaisia. Augustus vihjaili, että Antoniuksen pitkä aika itämailla eksoottisen kuningattaren pauloissa oli muuttamassa häntä vähemmän roomalaiseksi.

Vuoden 33 eaa. lopussa triumvirien toinen viisivuotiskausi loppui. Tällä kertaa Octavianuksen ja Antoniuksen kauden jatkamisesta ei kuitenkaan ollut puhettakaan. Vuoden 34 eaa. alussa konsuleiksi nousivat Antoniuksen vankat kannattajat Gaius Sosius ja Domitius Ahenobarbus. Sosius hyökkäsi heti julkisesti Octavianusta vastaan. Octavianus itse ei ollut Roomassa, mutta palasi pian ja saapui senaatin istuntoon henkivartijoidensa kanssa. Senaatin istunnon aikana hän istui konsulien keskellä, vaikkei hänellä tällaista oikeutta ollutkaan. Konsulit pelästyivät ja pakenivat Antoniuksen luokse. Heidän mukanaan seurasi useita, jopa satoja, senaattoreita. Antonius muodosti heistä oman "vastasenaatin".^[1]

Vuonna 32 eaa. Antonius saapui joukkoineen Kreikkaan. Antoniuksen armeijaan kuului ehkä 100 000 sotilasta ja hänen laivastoonsa 500 sotalaivaa ja 300 kuljetusalusta. Alkukesästä Antonius ilmoitti eroavansa Octaviasta, joka oli asunut Roomassa. Octavianus oli käyttänyt hyväkseen Antoniuksen ja Kleopatran suhdetta propagandassaan. Octavianus maalasi tulevaa sotaa eräänlaisena ristiretkenä itää vastaan. Idässä oli myös monia jotka halusivat kostaa Roomalle vanhat kaunat. Yllättävä käänne sattui kun entinen konsuli Plancus ja tämän veljenpoika Titius loikkasivat Octavianuksen puolelle. Plancus piti senaatissa Antoniusta pilkkaavan puheen, mutta tämä ei saanut suurempaa vaikutusta. Plancus kertoi tämän jälkeen Octavianukselle että Antonius oli jättänyt testamenttinsa vestaalien huostaan. Elossa olevan henkilön testamentin avaaminen oli laiton teko, mutta Octavianus sai kuitenkin testamentin käsiinsä. Testamentin sisältö oli ennen näkemätöntä. Antonius tuli haudata Aleksandriaan, Julius Caesarin ja Kleopatran äpäräpoika Kaisarion tuli julistaa Caesarin pojaksi, Kleopatran lapsille tuli jakaa suunnattomia rahalahjoja. Testamentin sisältö sopi Octianuksen propagandaan täydellisesti. Epäillään että Octavianus olisi itse kirjoittanut osan testamentin sisällöstä.^[2]

Triumvirien kauden loputtua Octavianuksen laillinen asema oli epävarma. Vuoden 32 eaa. kesällä Octavianus järjesti niin että Rooman kansalaiset vannoivat hänelle uskollisuusvalan. Lähin vastine tällaiselle valalle oli vala jonka sotilaat vannoivat sotapäällikölleen. Valan vannominen ei luultavasti ollut täysin vapaaehtoista, ainoastaan Antoniuksen entisten veteraanien koloniat säästyivät.^[3]

Valmistelut

Vuoden 32 eaa. kesällä Octavianus oli saanut valmistelunsa valmiiksi. Octavianus julisti sodan Kleopatralle. Antoniukselta riistettiin seuraavan vuoden konsulinvirka, mutta häntä ei vielä julistettu valtakunnan viholliseksi. Seuraavana talvena Antoniuksen joukot pysyivät Kreikassa. Hänen päälaivastonsa odotti Aktionin satamassa. Sopivia satamia joiden kautta Octavianus voisi hyökätä Kreikkaan oli kuitenkin koko länsirannikon alueella. Antonius sijoitti kaikkiin satamiin pieniä laivastoja. Antonius ei ollut pystynyt rekrytoimaan Italiassa, mutta oli koonnut 100 000 sotilasta itäisistä provinsseista. Octavianuksen armeija koostui noin 80 000 sotilaasta. Antoniuksen laivasto oli myös ylivoimainen, ja hänen laivansa olivat isompia kuin Octavianuksella, mikä oli tärkeä tekijä tuon ajan meritaisteluissa. Antoniuksella oli myös enemmän varoja käytössään kun Octavianuksella. Antoniuksella oli myös ollut paljon enemmän menestystä sotapäällikkönä Octavianukseen verrattuna, vaikka Illyrian sota olikin parantanut Octavianuksen mainetta sotapäällikkönä.^[4]

Taistelu

Aktionin taistelu 31 eaa.

Antonius ja Kleopatra kokosivat armeijan ja laivaston, joka purjehti Kreikkaan talveksi 32–31 eaa. Keväällä Octavianus ylitti Adrianmeren Agrippan kanssa ja kohtasi vihollisen saman kokoisen armeijan Aktionissa 2. syyskuuta 31 eaa. Agrippa esti Antoniuksen laivaston liikkeet ja Octavianus katkaisi armeijan huoltoyhteydet maalla. Kun Antonius käsitti, että hän häviäisi tulevan taistelun, hän käski laivastonsa murtautua saarrostuksesta ja armeijansa vetäytyä. Vain muutama laiva pääsi läpi, joukossa Antoniuksen ja Kleopatran laiva. Suurin osa heidän armeijastaan ja laivastostaan joutui antautumaan taistelun jälkeen.

Taistelun jälkeen

Taistelun jälkeen Antonius pakeni Egyptiin. Octavianus seurasi ja toisen taistelutappion jälkeen Antonius teki itsemurhan. Myös Kleopatra riisti hengen itseltään (legendan mukaan antamalla käärmeen purra itseään) kuultuaan, että Octavianus aikoi esitellä kuningatarta triumfissa palattuaan Roomaan. Kleopatran ja Caesarin poika Caesarion murhattiin.

Antoniuksen ja Kleopatran tappion jälkeen vuonna 30 eaa. Octavianuksen asema koko valtakunnan hallitsijana oli taattu. Octavianus hajotti henkilökohtaiset legioonansa ja valitutti itsensä Roomassa konsuliksi. Taistelussa saamansa voiton kunniaksi hän perusti taistelupaikan lähelle Nikopoliin kaupungin (”Voiton kaupunki”).

Lähteet

Alan K. Bowman et al.: The Cambridge Ancient History Volume X, The Augustan Empire, 43 BC–AD 69. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-30199-8

Viitteet

↑ The Cambridge Ancient History X, s. 49–50
↑ The Cambridge Ancient History X, s. 50–52
↑ The Cambridge Ancient History X, s. 52–53
↑ The Cambridge Ancient History X, s. 54–55

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aktionin taistelu Wikimedia Commonsissa

[1] The Cambridge Ancient History X, s. 49–50

[2] The Cambridge Ancient History X, s. 50–52

[3] The Cambridge Ancient History X, s. 52–53

[4] The Cambridge Ancient History X, s. 54–55

[1]

[2]

[3]

[4]