Eduskunta

Eduskunta (ruots. riksdagen eli valtiopäivät) on Suomen parlamentti eli valtion lainsäädäntövaltaa ja budjettivaltaa käyttävä elin. Lisäksi eduskunta valvoo hallituksen toimintaa ja osallistuu Euroopan unionin päätöksentekoon.

Eduskunta
Tyyppi
Tyyppi	yksikamarinen
Johto
Puhemies	Jussi Halla-aho (ps.)
Varapuhemiehet	Paula Risikko (kok.) Tarja Filatov (sd.)
Pääsihteeri	Antti Pelttari
Ryhmä­puheenjohtajat	Matias Marttinen (kok.) Jani Mäkelä (ps.) Tytti Tuppurainen (sd.) Antti Kurvinen (kesk.) Atte Harjanne (vihr.) Jussi Saramo (vas.) Otto Andersson (r.) Peter Östman (kd.) Harry Harkimo (liik.) Timo Vornanen (tv.)
Kokoonpano
Edustajia	200
Puolueet	Hallitus (109)      Kokoomus (48)      Perussuomalaiset (46)      RKP (9) + Ahvenanmaan edustaja (1)      Kristillisdemokraatit (5) Oppositio (91)      Sosiaalidemokraatit (43)      Keskusta (22)      Vihreät (13)      Vasemmistoliitto (11)      Liike Nyt (1)      Timo Vornanen (1)
Vaalit
Valintatapa	suhteellinen vaalitapa, D’Hondtin menetelmä
Viimeisimmät vaalit	2. huhtikuuta 2023
Seuraavat vaalit	18. huhtikuuta 2027
Kokouspaikka
Arkkitehti J. S. Sirénin suunnittelema Eduskuntatalo vihittiin käyttöön 7. maaliskuuta 1931.
Eduskuntatalo, Helsinki
Kotisivut
https://www.eduskunta.fi

Kansanedustuslaitosta tarkoittava sana ”eduskunta” otettiin käyttöön vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa. Eduskuntasanastossa sen määritellään tarkoittavan nimenomaan Suomen parlamenttia, mutta sanalla voidaan viitata myös yleisesti kansanedustuslaitoksiin tai parlamentteihin.

Yleistä

Suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, ”jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta” (PL 2 §). Eduskunta koostuu 200 kansanedustajasta, jotka valitaan neljän vuoden välein eduskuntavaaleilla (PL 24–25 §). Hallitusvaltaa käyttävän valtioneuvoston tulee – parlamentaaristen periaatteiden mukaisesti – ”nauttia eduskunnan luottamusta” (PL 3 §).

Eduskunnan istuntosalissa on vain 199 paikkaa, koska puhemies ei äänestä eikä pidä puheenvuoroja. Eduskunnan vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi. Eduskunta kokoontuu valtiopäiville säätämään lakeja, joita noudattaen yhteiskunnassa toimitaan. Tuomioistuimet arvioivat yksittäistapauksissa, onko lakeja noudatettu.

Kansanedustajat jakautuvat puolueensa mukaisiin ryhmiin. Näitä ryhmiä kutsutaan eduskuntaryhmiksi. Jokainen ryhmä valitsee kansanedustajiensa keskuudesta ryhmälleen puheenjohtajan. Eduskuntavaalit määräävät eduskunnan voimasuhteet.

Eduskunta valitsee valtioneuvoston eli hallituksen. Vaalien voittajapuolueen puheenjohtaja ryhtyy hallitustunnustelijaksi neuvottelemaan siitä, mitkä puolueet pääsevät hallitukseen. Lopullinen hallitus on neuvottelujen tulos, eikä välttämättä suoraan heijasta vaalien tulosta. Hallituksen ulkopuolelle jääneitä eduskuntaryhmiä kutsutaan oppositioksi, jonka rooli on kritisoida ja kyseenalaistaa hallituksen politiikkaa esittämällä sille vaihtoehtoja ja vaatimalla ministereiltä perusteluja hallituksen ratkaisuille. Eduskunta siis valvoo ja arvioi hallituksen toimintaa.

Valtioneuvosto valmistelee ja esittää valmistelemansa uudet lakiesitykset ja valtion vuosittaisen talousarvion eduskunnan hyväksyttäväksi. Eduskunta voi joko hyväksyä hallituksen esityksen sellaisenaan, muuttaa sitä tai hylätä sen kokonaan.

Myös kansanedustajilla on aloiteoikeus, mutta yksittäisen edustajan esitys menee harvoin läpi. Usein edustajien omien lakialoitteiden motiivina onkin jonkin tärkeäksi koetun asian nostaminen eduskunnan asialistalle ja julkiseen keskusteluun. Jos lakialoitteen on allekirjoittanut yli 100 kansanedustajaa, sen menestymisen mahdollisuudet kasvavat merkittävästi.

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain 39 §:n mukaan kansanedustajalla on oikeus tehdä:

1) lakialoite, joka sisältää ehdotuksen lain säätämisestä;

2) talousarvioaloite, joka sisältää ehdotuksen talousarvioon tai lisätalousarvioon otettavasta määrärahasta tai muusta päätöksestä; sekä

3) toimenpidealoite, joka sisältää ehdotuksen lainvalmisteluun tai muuhun toimenpiteeseen ryhtymisestä.

Tällaisten aloitteiden lisäksi edustajat voivat tehdä myös muita valtiopäivätoimia. Niitä ovat kirjalliset kysymykset, suulliset kysymykset, keskustelualoitteet ja välikysymykset.

Kansanedustajan tehtävä on luottamustoimi, joten siihen ei liity työsuhdetta. Kansanedustajien palkkioista päättää vuonna 1999 perustettu eduskunnan ulkopuolisista jäsenistä koostuva palkkiotoimikunta.

Vieraslistat

Eduskunnassa käyneiden nimiluettelot ovat olleet aiemmin julkisesti saatavilla vuoden ajan. Sittemmin kansliatoimikunta päätti ensin salata ne, mutta kun korkein hallinto-oikeus tuomitsi joulukuussa 2016 eduskunnan vieraslistat julkisiksi, ne määrättiin hävitettäväksi päivittäin. Asian veivät korkeimpaan hallinto-oikeuteen Avoin ministeriö ja Svenska Yle, jotka halusivat tiedot lobbareista. Päivittäiset listat saa käyttöön vain erityisen anomuksen perusteella. Avoimuutta ajava järjestö Open Knowledge Finland aikoo kerätä listat ja jakaa niitä järjestöön rekisteröityneille tiedotusvälineille. Vieraslistat on pyydettävä eduskunnasta samana päivänä, ja ainakin toistaiseksi ne saa vain paperisina. Tästäkin Svenska Yle ja Avoin ministeriö ovat tehneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen.

Eduskuntavaalit

Eduskuntavaalit järjestetään normaalisti neljän vuoden välein 200 kansanedustajan valitsemiseksi. Äänioikeus on kaikilla 18-vuotiailla ja sitä vanhemmilla Suomen kansalaisilla. Ehdokkaan tulee olla 18-vuotias tai sitä vanhempi Suomen kansalainen, joka ei ole vajaavaltainen. Vaaleissa Suomi on jaettu vaalipiireihin. Paikkojen jaossa käytetään d’Hondtin menetelmää. Viimeksi eduskuntavaalit pidettiin 2. huhtikuuta 2023.

On myös mahdollista hajottaa eduskunta ja järjestää ennenaikaiset eduskuntavaalit. Näin on viimeksi tehty vuonna 1975.

Eduskunnan hajottaminen

Taustaa

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain, kuten jo 1991 muutetun hallitusmuodon, mukaan tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen mukaan Venäjän keisarilla oli rajoittamaton oikeus hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit toimitettavaksi. Vuoteen 1911 saakka vaalit pidettiinkin tämän vuoksi joka vuosi. Keisarin luovuttua vallastaan katsottiin tämän oikeuden siirtyneen Venäjän hallitukselle, joka määräsi eduskuntavaalit 1917.

Suomen itsenäistymisen jälkeen hajotusoikeus siirtyi valtionpäämiehelle, ja valtionhoitaja määräsikin pidettäviksi eduskuntavaalit 1919, jotka olivat itsenäisyyden ajan ensimmäiset. Valtiopäiväjärjestyksen ja 1919 säädetyn hallitusmuodon mukaan (vuoteen 1991 saakka) presidentin hajotusoikeus oli myös rajoittamaton. Presidentti on Suomessa hajottanut eduskunnan seitsemän kertaa, viimeksi 1975.

Eduskuntavaaleissa 1939 valitun eduskunnan toimikautta pidennettiin jatkosodan vuoksi poikkeuslailla, ensin kahdella vuodella heinäkuun alkuun 1944 ja sitten vielä heinäkuun alkuun 1945 ja näin poikkeuksellisen pitkään istuneen eduskunnan kokoonpanosta käytetäänkin nimitystä pitkä parlamentti. Kuitenkin vaaleja lopulta aikaistettiin niin, että eduskuntavaalit 1945 pidettiin jo maaliskuussa huolimatta pohjoisimmassa Suomessa käydystä Lapin sodasta. Tämä on ainoa kerta, kun vaalit on järjestetty ennenaikaisesti ilman presidentin määräämää hajotusta.

Eduskunnan hajotukset

Hajotusajankohta	Hajotuksen määrääjä	Syy hajotukseen	Hajotusvaalit
6. huhtikuuta 1908	keisari Nikolai II	epäluottamuslause eduskunnan senaatille antama Venäjän duuman tehtyä Suomen valtiollisia oloja koskevan välikysymyksen	eduskuntavaalit 1908, 1.–2. heinäkuuta
22. helmikuuta 1909		uuden esittelyjärjestyksen arvostelu puhemies P. E. Svinhufvudin huomautus laittomista toimenpiteistä valtiopäivien avajaispuheessa	eduskuntavaalit 1909, 1. ja 3. toukokuuta
18. marraskuuta 1909		asevelvollisuuskorvaukset eduskunta oli torjunut Venäjän vaatimuksista huolimatta	eduskuntavaalit 1910, 1.–2. helmikuuta
8. lokakuuta 1910		asevelvollisuuskorvaukset ja yhdenvertaisuuslaki puhemies P. E. Svinhufvudin kieltäytyminen esittelemästä eduskunnalle Venäjän lakiin perustuvina esityksinä	eduskuntavaalit 1911, 2.–3. tammikuuta
1913			eduskuntavaalit 1913, 1.–2. elokuuta
2. elokuuta 1917	Aleksandr Kerenski (Venäjän väliaikainen hallituksen pääministeri)	valtalaki eduskunta oli hyväksynyt valtalain	eduskuntavaalit 1917, 1.–2. lokakuuta
23. joulukuuta 1918	Mannerheim, GustafGustaf Mannerheim (valtionhoitaja)	vajaalukuisuus sosialidemokraattisten kansanedustajien valtaenemmistön esteet osallistua eduskuntatyöhön sisällissodan jälkeen (tynkäeduskunta)	eduskuntavaalit 1919, 1. ja 3. maaliskuuta
18. tammikuuta 1924	Ståhlberg, K. J.K. J. Ståhlberg (presidentti)	vajaalukuisuus SSTP:n kansanedustajien vangitsemiset (suuri kommunistijuttu 1923)	eduskuntavaalit 1924, 1.–2. huhtikuuta
19. huhtikuuta 1929	Relander, Lauri KristianLauri Kristian Relander	lakiesitys valtion virkamiesten palkkojen korotuksesta eduskunta oli hylännyt	eduskuntavaalit 1929, 1.–2. heinäkuuta
15. heinäkuuta 1930		kommunistilait eduskunta oli jättänyt lepäämään	eduskuntavaalit 1930, 1.–2. lokakuuta
8. joulukuuta 1953	Paasikivi, J. K.J. K. Paasikivi	ristiriidat puolueiden välillä (hallituskriisi)	eduskuntavaalit 1954, 7.–8. maaliskuuta
14. marraskuuta 1961	Kekkonen, UrhoUrho Kekkonen	puolueettomuusaseman uhanalaisuus kiristynyt kansainvälinen tilanne (noottikriisi)	eduskuntavaalit 1962, 4.–5. helmikuuta
29. lokakuuta 1971		kiista maataloustulosta. Ns. korppusota	eduskuntavaalit 1972, 2.–3. tammikuuta
4. kesäkuuta 1975		kehitysaluelakia koskenut esitys hallitus kokonaisuudessaan ei voinut hyväksyä	eduskuntavaalit 1975, 21.–22. syyskuuta

Eduskunnan historia

Suomen parlamentti sai nykyisen muotonsa eduskuntauudistuksessa vuonna 1906. Eduskuntauudistuksen taustalla on Venäjälle tappiollinen Venäjän–Japanin sota vuosina 1904–1905. Sota vei Venäjän levottomuuksiin ja suurlakkoon sekä johti esimerkiksi Venäjän parlamentin, duuman perustamiseen. Levoton aika johti myös Suomessa suurlakkoon loka-marraskuussa 1905. Lakolla suomalaiset protestoivat erityisesti sortokautena tunnettuihin laittomina pitämiinsä venäläistämistoimiin. Suurlakon seurauksena keisari Nikolai II antoi marraskuun manifestin, johon ensimmäisen sortokauden katsotaan päättyneen. Samassa yhteydessä annettiin lupaus yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan kansanedustuslaitoksen luomisesta ja monista ihmisoikeuksista. Manifestin saneli sortokauden passiivista vastarintaa johtanut Leo Mechelin, jonka johtama senaatti (hallitus, 1905–1908) toteutti sen sisällön ja siten muodollisesti toi Suomeen liberaalin demokratian, joskin käytännössä suuriruhtinas rajoitti sen toteutumista.

Suomessa kutsuttiin koolle ylimääräiset säätyvaltiopäivät joulukuussa 1905 toteuttamaan eduskuntauudistuksen. Samalla otettiin käsittelyyn muitakin demokraattisen kehityksen kannalta keskeisiä lakeja, eli laki eduskunnan oikeudesta valvoa hallituksen jäsenten virkatointen laillisuutta, laki sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta sekä painovapauslaki. Uutta valtiopäiväjärjestystä valmistelemaan asetettiin professori Robert Hermansonin johtama komitea. Ehdotus esiteltiin keisarille maaliskuussa 1906 ja toukokuussa hallitus antoi säädyille esityksen uudesta valtiopäiväjärjestyksestä ja vaalilaista. Säädyt hyväksyivät lait äänestyksen jälkeen 1. kesäkuuta 1906. Nikolai II vahvisti lait ja määräsi uudistuksen tulemaan voimaan 1. lokakuuta 1906.

Eduskuntauudistuksessa korvattiin tuolloin Euroopan vanhanaikaisimmat, 1600-luvulta periytyvät säätyvaltiopäivät aikansa uudenaikaisimmalla yksikamarisella eduskunnalla. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä suhteellinen vaalitapa olivat vielä varsin harvinaisia ja naisten äänioikeus valtiollisissa vaaleissa toteutui ensimmäisenä maana Euroopassa juuri Suomen eduskuntauudistuksessa. Samalla naiset saivat myös vaalikelpoisuuden ensimmäisenä maailmassa. Äänioikeutettujen suomalaisten määrä kymmenkertaistui 1 272 873 äänioikeutettuun, kun kaikki naiset ja säätyihin kuulumattomat miehet saivat äänioikeutensa. Äänioikeus- ja vaalikelpoisuusikärajaksi asetettiin 24 vuotta. Alkujaan eduskunnan toimikausi oli kolme vuotta.

Eduskunta koolla VPK:n talossa 1907.

Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit toimitettiin 15. ja 16. maaliskuuta 1907. Ensimmäiseen täysistuntoonsa uudet kansanedustajat kokoontuivat 23. toukokuuta 1907 ja eduskunnan juhlalliset avajaiset pidettiin kaksi päivää myöhemmin. Koska 200 kansanedustajaa eivät mahtuneet Säätytaloon, täysistunto pidettiin Helsingin vapaaehtoisen palokunnan talossa, joka sijaitsi Ateneumin naapurissa Hakasalmenkadun (nykyisen Keskuskadun) varrella. Eduskunta kokoontui siellä aina vuoteen 1911 asti, jolloin uudeksi kokoontumispaikaksi tuli Heimolan talo Vuorikadun ja Hallituskadun (nykyisen Yliopistonkadun) kulmassa. Nämä molemmat rakennukset, joissa eduskunta alkuvuosinaan kokoontui, purettiin 1960-luvulla uusien liiketalojen tieltä.

Eduskunnan valta talousasioissa oli hyvin rajoitettu, koska aloitteidenteko-oikeus niissä oli senaatilla. Suuriruhtinaskunnan tulot ja varat olivat senaatin vastuulla. Vain siinä tapauksessa, että uusia veroja tarvittiin varsinaisten tulojen lisäksi, oli senaatin pyydettävä niitä eduskunnalta.

Heimolan talossa eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta 1917. 1919 vahvistettiin Suomen hallitusmuoto, joka määritteli eduskunnan aseman seuraavasti: Valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Sama teksti sisältyy Suomen nykyiseen perustuslakiin. Vuonna 1928 valtiopäiväjärjestystä uudistettiin.

Nykyinen Eduskuntatalo valmistui ja otettiin käyttöön 1931.

Kansanedustajien palkkio oli alun perin pienimuotoinen korvaus sivutoimisen luottamustoimen hoitamisesta. Tilanne muuttui vuoteen 1939 mennessä siten, että valtiopäivät kestivät jo suurimman osan vuotta ja eduskuntatyöstä tuli ammattimaista. Tällöin säädettiin edustajanpalkkioita koskeva laki.

Historiansa aikana eduskunta on kokoontunut ainoastaan kerran Helsingin ulkopuolella. Eduskunta kokoontui täysin salaisesti Kauhajoella Sanssin koulussa talvisodan aikana 1. joulukuuta 1939 – 12. helmikuuta 1940. Pommitusten alettua eduskunta piti kaksi salaista täysistuntoa Vallilan työväentalolla Helsingissä. Istuntojen ulkopuolisessa salaisessa neuvottelussa päätettiin, että eduskunta siirtyy Kauhajoelle, jonne muutto tapahtui välittömästi kello kolme joulukuun 1. päivän vastaisena yönä. Kauhajoki valittiin, koska se sijaitsi kaukana itärajasta eikä siellä ollut Neuvostoliiton pommituksille kiinnostavia kohteita kuten satamaa tai lentokenttää. Kansanedustajilla avustajineen oli vain muutama tunti aikaa koota tavaransa pimeästä eduskuntatalosta, ennen kuin kaksitoistatuntinen junamatka Kauhajoelle alkoi. Kauhajoella eduskunnan tulosta tiedettiin vain tunti ennen junan saapumista kello 14.30. Ensimmäinen istunto pidettiin 5. joulukuuta. Koko Kauhajoella olon ajan eduskunnan toiminta oli niin salaista, etteivät edes kaikki kauhajokelaiset tienneet, mitä pitäjässä tapahtui.

Eduskunnassa järjestettiin 6. toukokuuta 1966 ensimmäistä kertaa kyselytunti, jonka aikana kansanedustajat saivat esittää suullisia kysymyksiä ministereille.

Vuosina 2006–2008 julkaistiin laaja Suomen eduskunta 100 vuotta -niminen 12-osainen kirjasarja eduskunnan historiasta. Eduskunta vietti satavuotisjuhlaansa 1. kesäkuuta 2006. Juhlien huomatuimmaksi tapaukseksi jäi Vihreän liiton kansanedustajan Heidi Hautalan ryhmäpuheenvuoro, jossa tuomittiin voimakkaasti Venäjän demokratiakehityksen saama negatiivinen käänne presidentti Vladimir Putinin kaudella.^lähde?

Koska kansanedustajien määrä on pysynyt samana mutta väestön määrä on kasvanut, on edustuksellinen suhde on kaksinkertaistunut sadassa vuodessa. 1900-luvun alussa Suomen väestö oli noin 2,7 miljoonaa ihmistä eli yksi edustaja 13 500 kansalaista kohden. 2010-luvulla väestöä on noin 5,4 miljoonaa eli yksi edustaja 27 000 kansalaista kohden.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeinen uusi eduskunta kokoontui Sibelius-Akatemian konserttisalissa Eduskuntatalon naapurissa 5. syyskuuta 2017 saakka, kunnes Eduskuntatalon peruskorjaus valmistui. Sibelius-Akatemia on eduskunnan kuudes kokoontumispaikka sen historian aikana.

Täysistunto ja valiokunnat

Kansanedustajien työhuoneet eduskunnan Pikkuparlamentissa ovat kolme neliötä tilavampia kuin vanhan puolen työhuoneet.

Näkymä istuntosaliin.

Näkyvin osa eduskunnan toimintaa ovat täysistunnot, joihin eduskunta kokoontuu istuntokauden aikana neljä kertaa viikossa. Täysistunnoissa eduskunta käsittelee lakiesityksiä ja hallituksen talousarvioesitykset sekä käy tarvittaessa ajankohtaiskeskustelua. Torstaisin täysistunto alkaa suullisella kyselytunnilla, jonka kuluessa edustajat voivat tehdä hallituksen jäsenille kysymyksiä heidän johtamiensa ministeriöiden toimialaan kuuluvista asioista.

Eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies, joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti tasavallan presidentin jälkeen.

Eduskunta jakautuu valiokuntiin, joissa hallituksen ja kansanedustajien laki- ja talousarvioesitysten työstäminen käytännössä tapahtuu. Valiokunta voi asiantuntijoita kuultuaan ja esityksen sisällöstä keskusteltuaan suosittaa esityksen hyväksymistä sellaisenaan, sen hylkäämistä tai ehdottaa esitykseen muutoksia tai kirjoittaa koko esityksen alusta alkaen uusiksi. Eduskunnan valiokunnat ovat suuri valiokunta, perustuslakivaliokunta, ulkoasiainvaliokunta, valtiovarainvaliokunta, tarkastusvaliokunta, hallintovaliokunta, lakivaliokunta, liikenne- ja viestintävaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, puolustusvaliokunta, sivistysvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, talousvaliokunta, tiedusteluvalvontavaliokunta, tulevaisuusvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sekä ympäristövaliokunta. Suuressa valiokunnassa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä, valtiovarainvaliokunnassa 21 jäsentä ja 19 varajäsentä, tiedusteluvalvontavaliokunnassa 11 jäsentä ja 2 varajäsentä, sekä tarkastusvaliokunnassa 11 jäsentä ja 6 varajäsentä. Muissa valiokunnissa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä.

Ennen valiokuntakäsittelyä hallituksen ja kansanedustajien lakiesityksistä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu. Valiokuntakäsittelyn jälkeen esitykset palaavat täysistuntoon ensimmäiseen käsittelyyn valiokunnan kirjoittaman mietinnön kera. Ensimmäisessä käsittelyssä käydään yleiskeskustelu ja lakiesitykseen voidaan esittää muutoksia. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä päätetään lain sisällöstä eli käytännössä äänestetään valiokunnan mietinnön ja sen kanssa ristiriidassa olevien esitysten välillä. Jos jokin muutosesitys menee läpi, se kierrätetään vielä eduskunnan suuren valiokunnan kautta, josta esitys palaa jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn. Toisessa käsittelyssä ei keskustella, vaan ensimmäisen käsittelyn tuloksena oleva laki voidaan vain joko hyväksyä tai hylätä.

Istumajärjestys

Ehdotukset eduskuntaryhmien keskinäisestä istumajärjestyksestä täysistuntosalissa tekee puhemiesneuvosto. Jos istumajärjestyksestä syntyy erimielisyyttä ryhmien välillä, siitä äänestetään.

Eduskuntaryhmien istumajärjestys täysistuntosalissa on perinteisesti perustunut vasemmisto–oikeisto-ulottuvuuteen niin, että vasemmisto on istunut edestä puhemiehen paikalta katsoen vasemmalla ja oikeisto oikealla. Poikkeuksena on ollut ruotsalainen eduskuntaryhmä, joka on istunut oikeassa reunassa tulkkipalvelujen helpottamiseksi. Vuonna 2019 alkavalle istuntokaudelle RKP sijoitettiin omasta pyynnöstään keskemmälle salia ja perussuomalaiset vastoin haluaan salin oikeaan reunaan. Ryhmänjohtajat perustelivat muutosta Euroopan parlamentin mallilla.

Hallituksen luottamus

Lainsäädännöstä ja valtion tulo- ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen, jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan. Tämä vaatii vähintään 20 kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen, jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.

Kun enemmistö eduskunnan jäsenistä eli kansanedustajista kuuluu hallituspuolueisiin, puhutaan enemmistöhallituksesta. Enemmistöhallituksen aikana hallituksen hajottaminen on vaikeaa, koska hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallituksen ja sen ministereiden politiikkaan. Hallituspuolueiden yksittäiset kansanedustajat eivät ryhmäkurin vuoksi mielellään vastusta enemmistön kantaa. Näin ollen enemmistöhallitus yleensä saa luottamuslauseen. Kuitenkin jos esimerkiksi yksittäinen ministeri on syyllistynyt moraalisesti arveluttavaan tai peräti rikolliseen tekoon, hallitus ja oppositio voivat olla yhtä mieltä epäluottamuksesta kyseistä ministeriä kohtaan.

Kritiikki

Eduskunnan 100-vuotisjuhlien rahankäyttö nosti kohun. Eduskunnan tilintarkastajat ihmettelivät ylisuuria ylityökorvauksia eduskunnassa vuonna 2009. Tilintarkastajilta yritettiin salata tietoja. Konsulttien mukaan eduskunnalla ei ole toimintastrategiaa, eikä sitä johda kukaan. Silloinen eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ajoi mallia, jossa johto annetaan yksiin käsiin.

Eduskunta on Suomessa poikkeuksellinen elin, sillä sitä ei valvo kukaan. Siellä tapahtuviin epäselvyyksiin eivät voi puuttua yleinen syyttäjä tai korkeimmat oikeusvalvojat, oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies. Esimerkiksi eduskunnan kansliatoimikuntaa on arvosteltu siitä, että tämä eduskunnan taloutta valvova instanssi näyttää suojaavan kansanedustajia siviilioikeudellisilta vaateilta. Asia oli julkisuudessa, kun eduskunnan urheilukerholta kavallettiin rahaa. Rikoksesta tuomittu varainhoitaja ei kyennyt maksamaan korvauksia ja myös vastuunalaiset henkilöt, jotka olivat kansanedustajia, välttivät korvausvastuunsa.

Kansanedustajat puolueittain ja vaaleittain

Vaalit	Puolue
	a	b	c	d	e	f	g	h	i	j	k	l	m	n	o	p	q	r	s	t	u
	STP SDP	SP Kok.	NSP Ed. KP LKP	RKP	SML ML KePu Kesk.	SKrTL	SSTP STPV SKDL Vas.	SPP PMP	SV	IKL	KP	TPSL	VL	SPP SMP PS	SKL KD	SKYP	SPK PKP POP	Vihreät	Nuors.	Vihreät EPV KiPu	muut
1907	80	59	26	24	9	2
1908	83	55	26	24	10	2
1909	84	48	29	25	13	1
1910	86	42	28	26	17	1
1911	86	43	28	26	16	1
1913	90	38	29	25	18	–
1916	103	33	23	21	19	1
1917	92	32	24	21	26	–															5
1919	80	28	26	22	42	2
1922	53	35	15	25	45		27
1924	60	38	17	23	44		18
1927	60	34	10	24	52		20
1929	59	28	7	23	60		23	–
1930	66	42	11	20	59			1	1
1933	78	18	11	21	53			3		14	2
1936	83	20	7	21	53			1		14	1
1939	85	25	6	18	56			2	–	8
1945	50	28	9	14	49		49	–	1
1948	54	33	5	13	56		38	–													1
1951	53	28	10	14	51		43	–					–								1
1954	54	24	13	12	53		43	–					–								1
1958	48	29	8	13	48		50					3	–		–						1
1962	38	32	13	13	53		47					2	1	–							1
1966	55	26	9	11	49		41					7		1	–						1
1970	52	37	8	11	36		36					–		18	1						1
1972	55	34	7	9	35		37					–		18	4						1
1975	54	35	9	9	39		40							2	9	1	1				1
1979	52	47	4	9	36		35							7	9	–	–				1
1983	57	44		10	38		27							17	3	–	1	2			1
1987	56	53	–	12	40		16							9	5		–	4			5
1991	48	40	1	11	55		19							7	8		–	10		–	1
1995	63	39	–	11	44		22							1	7			9	2	1	1
1999	51	46	–	11	48		20							1	10			11	–	–	2
2003	53	40	–	8	55		19							3	7			14		–	1
2007	45	50	–	9	51		17							5	7			15			1
2011	42	44		9	35		14							39	6			10			1
2015	34	37		9	49		12							38	5			15			1
2019	40	38		9	31		16							39	5			20			2
2023	43	48		9	23		11							46	5			13			2
	SDP	Kok.		RKP	Kesk.		Vas.							PS	KD			Vihreät			Muut
a Suomen Työväenpuolue 1899-1903, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 1903– b Suomalainen puolue 1907–1917, Kansallinen Kokoomuspuolue 1919–1951, Kansallinen Kokoomus 1951- c Nuorsuomalainen Puolue 1907–1917, Kansallinen Edistyspuolue 1917–1948, Suomen kansanpuolue 1951–1962, Liberaalinen kansanpuolue 1966–1979, 1983–1999; (Liberaalit 2003–) d Ruotsalainen kansanpuolue 1907–2010, Suomen ruotsalainen kansanpuolue 2010- e Suomen Maalaisväestön Liitto 1906-1908, Maalaisliitto 1908–1965, Keskustapuolue 1965–1988, Suomen Keskusta 1988– f Suomen Kristillisen Työväen Liitto 1906–1922 g Suomen sosialistinen työväenpuolue 1920-1923, Sosialistinen Työväen ja Pienviljelijöiden Vaaliliitto 1924–1930, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 1944–(1990), Vasemmistoliitto 1990– h Suomen pienviljelijäin puolue 1929–1936, Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolue 1939, (Pienviljelijäin puolue 1945–1954) i Ruotsalainen vasemmisto 1931-1947, Ruotsalainen vapaamielinen liitto 1947-1951 j Isänmaallinen kansanliike 1932–1944 k Kansanpuolue l (sosialidemokraattinen oppositio 1958-1959) Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto 1959–1972, Työväen ja Pienviljelijäin Sosialistinen Liitto 1972-1973 m Vapaamielisten Liitto 1951–1962 n Suomen Pientalonpoikien Puolue 1958–1966, Suomen Maaseudun Puolue 1966–(2003), Perussuomalaiset 1995– o Suomen Kristillinen Liitto 1958-2003, Suomen Kristillisdemokraatit 2003– p Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue 1972–1982, Kansalaisvallan Liitto 1982-1983 q Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue 1973–1976, Perustuslaillinen Kansanpuolue 1976-1980, Perustuslaillinen oikeistopuolue 1980-1992, Perustuslaillinen Oikeisto 1992-(2006) r (vihreät valitsijayhdistykset 1983–1987) Vihreä liitto 1987– s Nuorsuomalainen puolue 1994-1997, Nuorsuomalaiset 1997-1999 t Vihreät 1988-1992, Ekologinen Puolue Vihreät 1992-1999, Kirjava "puolue" – Elonkehän puolesta 1999–2003 u Kansanpuolue 1917-1918, Demokraattinen Vaihtoehto 1986-(1990), Remonttiryhmä 1998-2001, Liike Nyt 2019–, ruotsalaiseen eduskuntaryhmään kuuluva Ahvenanmaan vaalipiirin edustaja 1948–
Lähde: Suomen virallinen tilasto/Tilastokeskus/Oikeusministeriö (ks. erilliset vaaliartikkelit)

Nykyiset eduskuntaryhmät

• Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä (kok): 48 kansanedustajaa
• Perussuomalaisten eduskuntaryhmä (ps): 45 kansanedustajaa
• Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä (sd): 43 kansanedustajaa
• Keskustan eduskuntaryhmä (kesk): 23 kansanedustajaa
• Vihreä eduskuntaryhmä (vihr): 13 kansanedustajaa
• Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä (vas): 11 kansanedustajaa
• Ruotsalainen eduskuntaryhmä (r): 10 kansanedustajaa
• Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä (kd): 5 kansanedustajaa
• Liike Nyt -eduskuntaryhmä (liik): 1 kansanedustaja
• Eduskuntaryhmä Timo Vornanen (tv): 1 kansanedustaja

Postimerkkejä

Eduskunnan 50-vuotisjuhlan johdosta julkaistiin oliivinvihreä 30 markan postimerkki 23. toukokuuta 1957. Postimerkin käypäisyysaika oli 23. toukokuuta 1955 – 31. toukokuuta 1994.

Katso myös

• Eduskuntapuolue
• Eduskunnan kirjasto
• Eduskunnan tilintarkastajat
• Jaa, ei, tyhjiä, poissa
• Kansainvälisten asiain foorumi
• Luettelo kansanedustajista
• Luettelo vaalikauden 2023–2027 kansanedustajista

Lähteet

• Eduskunnan lyhyt historia - autonomian ajalta EU-Suomen parlamentiksi Eduskunta

Kirjallisuutta

• Raunio, Tapio; Wiberg, Matti (toim.): Eduskunta. Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Gaudeamus, 2014. ISBN 978-952-495-332-0
• Jyränki, Antero; Nousiainen, Jaakko: Eduskunnan muuttuva asema. (Suomen eduskunta 100 vuotta-sarja 2.) Helsinki: Suomen eduskunta & Edita: Edita Prima, 2006. ISBN 951-37-4542-2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eduskunta Wikimedia Commonsissa

• Eduskunnan virallinen sivusto.
• Otakantaa.fi: tietoa eduskunnasta ja sen toiminnasta (arkistoitu 13.12.2014).
• Digitoidut valtiopäiväasiakirjat 1907–2000.
• Kansa kirjoittaa eduskunnalle, Seura, 07.12.1938, nro 49, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Parlamenttisampo - eduskunta semanttisessa webissä