Falun Gong

Falun Gongin symboli.

Falun Gong (yksink.: 法轮功; perint.: 法輪功; pinyin: Fǎlún Gōng; Jyutping: fat² lun⁴ gung¹; ’lakipyörän harjoitusmenetelmä’), tunnetaan myös nimellä Falun Dafa (yksink.: 法輪大法; perint.: 法轮大法; pinyin: Fǎlún Dàfǎ; Jyutping: fat² lun⁴ daai⁶ fat²; ’lakipyörän suuri laki’), on fyysisiä ja henkisiä harjoituksia yhdistävä oppijärjestelmä, joka esiteltiin Kiinassa vuonna 1992. Se yhdistää meditointia ja hitaita qigong-harjoituksia perustajansa Li Hongzhin kuvailemiin moraalisiin opetuksiin ja filosofiaan. Falun Gong painottaa vahvasti moraalisen ja eettisen toiminnan merkitystä sekä ”hyveen kultivointia” noudattamalla menetelmän keskeisiä periaatteita: totuudenmukaisuutta, laupeutta ja kärsivällisyyttä (kiin.: 真、善、忍). Se identifoituu buddhalaisia periaatteita noudattavaksi qigong-menetelmäksi, joskin sen opetukset sisältävät myös elementtejä taolaisista perinteistä. Moraalisen toiminnan sekä meditaation harjoittamisen kautta Falun Gongin harjoittajat pyrkivät kohti parempaa terveyttä ja viime kädessä henkistä valaistumista.

Falun Gong nousi julkisuuteen Kiinan niin kutsutun ”qigong-buumin” loppuvaiheilla. Tänä aikana lukuisat samantapaiset meditaatioharjoitteet, joista osaan liittyi hitaita fyysisiä harjoituksia ja hengityksen hallintaa, nauttivat Kiinassa suurta suosiota. Falun Gong poikkeaa muista qigong-koulukunnista muun muassa siten, että siihen ei liity mitään maksuja, muodollista jäsenyyttä, palvontaa tai rituaaleja, ja kaikki oppimateriaalit ovat vapaasti saatavilla Internetissä; toisaalta se antaa suuremman painoarvon moraalisuudelle, ja sen opetukset käsittelevät myös teologisia kysymyksiä. Länsimaiset akateemiset tutkijat ovat nimittäneet Falun Gongia sekä qigong-oppijärjestelmäksi, ”hengelliseksi liikkeeksi” Li Hongzhin opetusten perusteella, ”kultivointijärjestelmäksi” Kiinan antiikkisten perinteiden mukaisesti että toisinaan uudeksi uskonnolliseksi liikkeeksi (NRM).

Vaikka Falun Gong nautti aluksi Kiinan viranomaisten huomattavaa suosiota, 1990-luvun puolivälin jälkeen Kiinan kommunistinen puolue (KKP) alkoi asteittain pitää Falun Gongia potentiaalisena uhkana. Syinä olivat Falun Gongin harjoittajien valtava määrä, menetelmän riippumattomuus Kiinan valtiosta sekä hengelliset opetukset. Vuonna 1999 harjoittajia oli The New York Timesin lainaamien arvioiden mukaan yli 70 miljoonaa, mikä ylitti Kiinan kommunistipuolueen kokonaisjäsenmäärän.

Heinäkuussa 1999 Kiinan kommunistipuolueen johto kielsi Falun Gongin ja aloitti kansallisen vaino- ja propagandakampanjan, jonka tavoitteena oli hävittää menetelmä. Lokakuussa 1999 KKP julisti Falun Gongin ”harhaoppiseksi järjestöksi”. Ihmisoikeusjärjestöt raportoivat, että Kiinassa Falun Gongin harjoittajat joutuvat kärsimään monenlaisista ihmisoikeusloukkauksista; satojatuhansia arvioidaan vangitun ilman oikeudenkäyntiä, ja vankeudessa olevat harjoittajat alistetaan pakkotyölle, psykiatrisille pahoinpitelyille, ankaralle kidutukselle, aivopesulle ja jopa sisäelinryöstöille Kiinan viranomaisten käsissä. Vainokampanjan alkamisen jälkeen Falun Gongin kannattajat ympäri maailmaa ovat monin tavoin toimineet Kiinan toisinajattelijoiden edustajina sekä esittäneet näkemyksiä maan ihmisoikeuksien parantamisesta ja Kiinan kommunistisen puolueen hallintokauden päättymisestä.

Falun Gongin perustaja Li Hongzhi on asunut Yhdysvalloissa vuodesta 1996. Falun Gongin harjoittajia on runsaasti ympäri maailmaa; eräät lähteet arvioivat, että Kiinassa on yhä miljoonia Falun Gongin harjoittajia vainosta huolimatta. Satojentuhansien ihmisten on arveltu harjoittavan Falun Gongia Kiinan ulkopuolella noin 70 eri maassa. Sen harjoittamista ei ole kielletty, rajoitettu tai säädelty missään muualla kuin manner-Kiinassa.

Alkuperä

Falun Gong identifioidaan useimmiten osaksi Kiinan qigong-liikettä. Qigong on nykyaikainen kattokäsite, jonka alle kuuluu monenlaisia harjoituksia, joiden tunnuspiirteitä ovat hitaat liikesarjat, meditaatio ja/tai hengityksen hallinta. Qigongin kaltaisia menetelmiä ovat perinteisesti harjoittaneet eräät buddhalaiset munkit, taolaisten kamppailulajien harjoittajat sekä konfutselaiset oppineet. Näiden menetelmien tavoitteena on ollut hengellinen, moraalinen ja fyysinen jalostuminen.

Moderni qigong-liike sai alkunsa 1950-luvun alkupuolella, kun kommunistipuolueen johtohenkilöt ottivat käyttöön perinteisiä tekniikoita oman ja joukkojensa terveyden kohentamiseksi. Uuden käsitteen tarkoituksena oli välttää mielleyhtymät uskonnollisiin harjoituksiin, jotka oli leimattu ”feodaaliseksi taikauskoksi” ja joita vainottiin Mao Zedongin aikana. Qigong-liikkeen alkuvaiheessa harjoittajat välttelivät menetelmiin perinteisesti liittyneitä uskonnollisia sävyjä ja pitivät qigongia ensisijaisesti kiinalaisen lääketieteen haarana. 1970-luvun loppupuolella kiinalaiset tiedemiehet väittivät löytäneensä materiaalisia todisteita qi-energian olemassaolosta, mikä antoi liikkeelle jossain määrin tieteellistä uskottavuutta.

David Aikmanin mukaan ”pragmaattiset ja hyväluonteiset amerikkalaiset saattavat uskoa qigongin kuuluvan sosiaalisesti neutraaliin yleiskategoriaan, New Age -tyylisiin käsitteisiin, jotka ovat ainoastaan subjektiivisia, eivät välttämättä vahingollisia, ja joista ei voi olla tieteellistä näyttöä. Kiinan tiedeyhteisö ei kuitenkaan jaa tätä näkemystä. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa Kiinan tiedeakatemian valvotuissa olosuhteissa toteuttamat kokeet osoittivat, että qigong-ekspertin erittämä qi koostuu itse asiassa mitattavissa olevasta sähkömagneettisesta infrapunasäteilystä, ja että se aiheuttaa kemiallisia muutoksia seisovassa vedessä mentaalisen keskittymisen avulla. Kiinan tiedepiirit pitivät qi'tä kaikin puolin todellisena asiana.” Xu Jian on todennut, että Kiinan tiedeyhteisössä vallitsi laajamittainen ”diskursiivinen taistelu”, jossa toiset yrittivät selittää qigongia tavanmukaisen luonnontieteen ja materialismin näkökulmasta, kun taas toiset pitivät sitä toimintamekanismeiltaan "yliluonnollisena". Jälkimmäisen näkemyksen kannattajiin lukeutui muun muassa Qian Xuesen, kiinalainen tiedemies, joka oli sekä Yhdysvaltain että Kiinan kansantasavallan ohjus- ja avaruusohjelmien perustaja; vuonna 1986 hän sanoi qigong-tutkimuksen johtavan tieteelliseen vallankumoukseen.

Maon jälkeisen ajan hengellisessä tyhjiössä kymmenet miljoonat kiinalaiset, joista monet olivat ikääntyneitä kaupunkilaisia, alkoivat harjoittaa qigongia, ja monet karismaattiset qigong-mestarit toivat esille harjoitusmenetelmiään. Yhteen aikaan Kiinassa opetettiin yli kahtatuhatta erilaista qigong-harjoitusmuotoa. Valtion alaisuudessa toiminut ”Kiinan qigong-tieteellinen tutkimusseura” perustettiin valvomaan ja hallinnoimaan qigong-liikettä.

Toukokuun 13. päivänä 1992 Li Hongzhi piti ensimmäisen julkisen seminaarinsa Falun Gongista (Falun Dafasta) Koillis-Kiinassa sijaitsevassa Changchunin kaupungissa. Li Hongzhin biografiassa sanotaan hänen oppineen ”kultivoinnin harjoittamista” useilta buddha- ja tao-perinteisiin kuuluvilta mestareilta, heidän joukossaan Quan Jue, ”Buddha-koulukunnan Suuren Lain 10. perillinen”; taolainen mestari, joka opetti häntä kahdeksannesta kahdenteentoista ikävuoteen; sekä Changbai-vuoristosta kotoisin oleva ”Suuren Taon mestari”. Falun Dafan sanotaan olevan näiden opetusten pohjalta uudelleen järjestelty, suurelle yleisölle julkistettavaksi tarkoitettu korkean tason harjoitusmenetelmä.

Li esitteli Falun Gongin osana ”vuosisataista kultivoinnin harjoittamisen perinnettä” ja pyrki palauttamaan siihen niitä henkisiä ja hengellisiä qigongin elementtejä, jotka oli jätetty sivuun kommunistihallinnon alkuaikoina. David Palmerin mukaan Li ”määritteli menetelmällään olevan täysin toisenlaisia päämääriä kuin qigongilla: harjoittamisen perimmäisenä tarkoituksena ei pitäisi olla fyysisen terveyden kohentaminen tai "yliluonnollisten kykyjen" hankkiminen, vaan oman sydämen puhdistuminen ja hengellisen pelastuksen saavuttaminen”.

Falun Gong poikkeaa muista qigong-koulukunnista siten, että sen opetukset käsittelevät monenlaisia hengellisiä ja metafyysisiä aiheita, painottavat moraalisuuden ja hyveen merkitystä sekä kuvailevat kokonaista kosmologiaa. Menetelmä identifioituu buddha-koulukuntaan (tai ”buddha-järjestelmään”, fojia), mutta se käyttää myös hyväkseen taolaisuudesta ja konfutselaisuudesta peräisin olevia käsitteitä. Tämä on saanut jotkut tutkijat nimittämään harjoitusta synkretistiseksi. Andrew P. Kipnis on sanonut, että ”tavalliselle länsimaiselle maallikolle kaikenlainen qigong voi vaikuttaa uskonnolliselta, koska se käsittelee hengellisiä asioita. Koska Li Hongzhi käyttää monia buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta tuttuja käsitteitä kirjoituksissaan, Falun Gong saattaa ulkopuolisesta vaikuttaa vieläkin enemmän uskonnolta. Falun Gong [kuitenkin] kasvoi aluksi [Kiinassa] tieteelliseksi määriteltyyn alueeseen, mutta enimmäkseen suljettiin länsimaissa pois siltä alueelta, joka muodollisesti tunnustetaan institutionaaliseksi tieteeksi.”

Oppi ja harjoittaminen

Falun Gongin viisi liikesarjaa.

Keskeiset opetukset

Falun Gongin tavoitteena on harjoittajan henkisen, fyysisen ja hengellisen tason kohottaminen oikeamielisyytenä pidetyn moraalisen luonteenlaadun, viiden liikesarjan harjoittamisen sekä meditaation kautta. Menetelmän kolme keskeistä periaatetta ovat Totuudenmukaisuus (眞, Zhēn), Laupeus (善, Shàn) ja Kärsivällisyys (忍, Rěn). Yhdessä näiden kolmen periaatteen sanotaan olevan maailmankaikkeuden perimmäinen luonne, joka on samalla objektiivinen mittapuu hyvyyden erottamiseksi pahuudesta ja oikean erottamiseksi väärästä. Falun Gongin mukaan nämä periaatteet ovat Taon (tai buddhalaisessa mielessä dharman) korkein ilmentymä. Li Hongzhi'n luentosarjoista koostetussa Zhuan Falun -kirjassa (1995), jota pidetään harjoittamisen kannalta tärkeimpänä teoksena, Li sanoo: ”Jos kultivoinnin harjoittajina sulautatte itsenne tähän luonteeseen, olette saavuttaneet Taon – periaate on todellakin näin yksinkertainen.”

Falun Gongin opetuksissa keskeisiä käsitteitä ovat myös hyve (de) ja karma (yeli). Hyvettä sanotaan kertyvän hyviä tekoja tekemällä ja kärsimyksiä sietämällä, kun taas jälkimmäistä kertyy vääristä teoista. Falun Gongin kosmologiassa molempien ajatellaan olevan materiaalisesti olemassa ja sidoksissa ihmiskehon eri ulottuvuuksiin. Näiden kahden aineen suhteen ajatellaan vaikuttavan henkilön hyvinvointiin ja elämänlaatuun joko tässä tai seuraavassa elämässä. Hyveelliselle henkilölle on Falun Gongin mukaan tiedossa onnellisuutta, ja toisaalta hyveen muuntaminen ”kultivointienergiaksi” (gong) kultivoinnin harjoittamisen kautta mahdollistaa henkisen ja fyysisen tason kohoamisen. Karman kartuttaminen taas johtaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä onnettomiin seurauksiin, kärsimykseen, sairauksiin ja vieraantumiseen Taosta. Toisin sanoen kultivointiprosessin ideana on Falun Gongin mukaan muuntaa kertynyt karma materiaalisen muutosprosessin kautta hyveeksi ja hyve edelleen kultivointienergiaksi, jonka kasvua rajoittaa henkilön oman moraalisen luonteenlaadun taso suhteessa ”Totuudenmukaisuuteen, Laupeuteen ja Kärsivällisyyteen”.

Falun Gong sanoo kaikkien ihmisten olevan alkujaan ja sisäsyntyisesti hyviä, mutta heidän katsotaan laskeutuneen asteittain kohti harhakuvien ja kärsimysten maailmaa, kun he muuttuivat vähitellen itsekkäämmiksi ja heille kertyi yhä enemmän karmaa. Falun Gongin harjoittajien on määrä elää normaalisti tavallisessa yhteiskunnassa, mutta samalla mukauttaa itsensä ”Totuudenmukaisuuteen, Laupeuteen ja Kärsivällisyyteen” päästämällä omassa mielessään asteittain irti ”kiintymyksistä ja haluista”, olemalla ystävällisiä ja lempeitä kaikkia kohtaan sekä suhtautumalla elämässään luonnollisesti ilmenevään kärsimykseen karman takaisinmaksuna. Tämän sanotaan mahdollistavan ”paluun alkuperäiseen, todelliseen itseen”. Menetelmän harjoittamisen lopullisena päämääränä on valaistuminen ja vapautuminen jälleensyntymien kiertokulusta, joka buddhalaisessa perinteessä tunnetaan nimellä samsara.

Li Hongzhi'n opetukset keskittyvät sekä perinteiseen kiinalaiseen ajatteluun että nykyaikaan ja vallitsevaan tieteelliseen käsitykseen maailmasta. Luennoissa viitataan nykyaikaiseen tieteeseen muun muassa niissä osuuksissa, jotka käsittelevät Kiinan valtion qigong-tieteellisen tutkimusseuran suorittamia kokeita ja qigong-mestarien sertifiointeja. Falun Gong noudattaa perinteisiä kiinalaisia uskomuksia, joiden mukaan ihmiset ovat yhteydessä maailmankaikkeuteen mielensä ja kehonsa kautta, ja Li pyrkii haastamaan ”tavanmukaiset käsitykset” maailmankaikkeuden luonteesta ja synnystä, aika-avaruudesta ja ihmiskehosta. Falun Gong soveltaa Itä-Aasian mystiikkaa ja perinteistä kiinalaista lääketiedettä, arvostelee modernin tieteen väitetysti itselleen kehittämiä rajoituksia sekä pitää Kiinan perinteistä tiedettä täysin erilaisena mutta yhtä lailla pätevänä ontologisena järjestelmänä.

Käytännön harjoittaminen

Moraalioppien ohella Falun Gongiin kuuluu neljä hidasliikkeistä qigong-seisomaharjoitusta sekä yksi istumameditaatioharjoitus. Harjoitusten tarkoituksena on avata kehon energiakanavat ja -järjestelmät sekä voimistaa kehossa liikkuvaa energiaa, ja ne kuuluvat olennaisesti menetelmän fyysiseen puoleen. Falun Gongin oppien mukaan luonteenlaadun kultivointi yhdessä liikesarjojen ja meditaation kanssa johtaa kehon kokonaisvaltaiseen puhdistumiseen ja vapautumiseen sairauksista. Li Hongzhi'n mukaan Falun Gong (Falun Dafa) on ”täydellinen mielen ja kehon kultivointijärjestelmä” (修煉, xiūliàn).

Falun Gongin liikesarjoja voi harjoittaa yksin tai ryhmässä, ja niistä on olemassa eri mittaisia versioita. Porterin mukaan Falun Gongin harjoittajia kehotetaan opiskelemaan kirjoja ja luentoja sekä tekemään liikesarjoja säännöllisesti, mielellään päivittäin. Ryhmäharjoituksia järjestetään puistoissa, yliopistojen kampusalueilla ja muissa julkisissa tiloissa maailmanlaajuisesti noin 70 maassa. Menetelmää opetetaan ilmaiseksi vapaaehtoisvoimin.

Harjoittajien suhde yhteiskuntaan

Falun Gong tekee eron itsensä ja buddhalaisten luostariperinteiden välillä siinä mielessä, että se pitää tärkeänä normaalia elämää sekulaarissa maailmassa. Falun Gongin harjoittajien edellytetään säilyttävän työpaikkansa ja perhe-elämänsä sekä noudattavan paikallisia lakeja, eikä harjoittamiseen liity erkaantumista tavallisesta yhteiskunnasta. Poikkeuksia ovat vain Falun Gongin omaksuneet buddhalaiset munkit ja nunnat, joiden sallitaan jatkaa luostariympäristössä.

Hyveellisen toiminnan ja ajattelun painottaminen Falun Gongin opetuksissa tarkoittaa myös sitä, että harjoittajia kehotetaan suhtautumaan kurinalaisesti omaan moraaliinsa; heidän tulisi pidättäytyä tupakoinnista, päihteistä, uhkapeleistä, esiaviollisesta ja avioliiton ulkopuolisesta seksistä sekä homoseksuaalisuuden harjoittamisesta. Tällaisten toimintamallien ajatellaan tuottavan karmaa, ja siksi niitä pidetään kultivoinnin päämäärien kannalta haitallisina.

Falun Gongin harjoittajia kielletään tappamasta eläviä olentoja—mukaan lukien eläimiä ruoanhankintatarkoituksessa—joskaan kasvissyöntiä ei itsessään vaadita. Alkoholin käyttöön suhtaudutaan kielteisesti sillä perusteella, että sen sanotaan olevan potentiaalisesti riippuvuutta aiheuttava kiintymys, joka häiritsee kehon fyysistä kultivointia ja johtaa irrationaaliseen toimintaan.

Lisäksi Falun Gongin opit suosittelevat harjoittajia olemaan sotkeutumatta poliittisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin. Ylenpalttisen huomion kiinnittämistä politiikkaan pidetään kiintymyksenä maailmalliseen vaikutusvaltaan, kun taas Falun Gongin harjoittaminen tähtää maallisten kiintymysten ja huolenaiheiden transsendenttiseen ylittämiseen. Hu Pingin mukaan ”Falun Gongin ainoa tavoite on yksilön puhdistaminen harjoittamisen kautta, eikä se käsittele yhteiskunnallisia tai kansallisia kysymyksiä. Se ei ole ehdottanut uutta yhteiskunnallista mallia tai edes vihjannut siihen suuntaan. Monet uskonnot [...] tavoittelevat jossain määrin sosiaalisia reformeja [...], mutta Falun Gongissa ei ole havaittavissa tällaisia piirteitä.”

Tekstit

Falun Gong -kirja (1992) on johdantoteos, joka käsittelee qigongia ja antaa kuvaukset ja selitykset liikesarjojen tekemisestä ja meditoinnista. Tärkeimmät opetukset tuodaan esille vuosina 1992–1994 järjestettyjen luentosarjojen pohjalta kootussa pääteoksessa Zhuan Falun, joka julkaistiin kiinankielisenä vuonna 1995. Sen jälkeen Falun Gongin tekstejä on käännetty ainakin 38 kielelle.

Edellä mainittujen tekstien lisäksi Li on julkaissut useita kirjoja, luentoja, artikkeleita ja runoteoksia. Kaikki menetelmään liittyvä aineisto ja oppimateriaalit ovat vapaasti saatavilla Falun Gongin verkkosivuilla, ja kuka tahansa voi perehtyä niihin itsenäisesti.

Falun Gongin opetuksissa esiintyy useita alkukielisiä uskonnollisia ja filosofisia käsitteitä, ja ne viittaavat usein kiinalaisessa kansankirjallisuudessa ja populaariuskonnoissa tunnettuihin hahmoihin ja tapauksiin, esimerkiksi kehoon kiinnittyviin henkiin (futi). Yhdessä melko suorien käännösten kanssa, jotka jäljittelevät Li'n luentojen puhekielistä kiinaa, nämä piirteet voivat tehdä Falun Gongin teksteistä länsimaalaisten kannalta vaikeasti lähestyttäviä.

Symbolit

Menetelmän päätunnus on Falun (”lakipyörä”), jolla on myös tärkeitä symbolisia merkityksiä buddhalaisuudessa. Falun Gongissa Falun-symboli koostuu yhdestä suuresta ja neljästä pienestä hakarististä (kiin. wan), joita on tuhansia vuosia käytetty Buddhan tunnuksena, sekä neljästä pienestä taiji-symbolista, jotka tulevat taolaisesta perinteestä.

Menetelmän luokittelu

Viestinnän professori Zhao Yuezhi'n mukaan Falun Gong on monia erilaisia piirteitä sisältävä oppisuunta, joka tarkoittaa eri ihmisille eri asioita: toisille se merkitsee ennen kaikkea liikesarjoja paremman terveyden ja henkilökohtaisen muutoksen saavuttamiseksi, kun taas toisille kyse on kokonaisesta moraalifilosofiasta ja uudenlaisesta tietojärjestelmästä.

Kiinalaisen kulttuurin asiayhteyteen sijoitettuna Falun Gongia kuvaillaan joko qigong-järjestelmäksi tai hengelliseksi kultivointiharjoitukseksi, mihin kategoriaan kuuluu joukko muitakin perinteisiä buddhalaisia ja taolaisia oppisuuntia. Benjamin Penny on kirjoittanut: ”Falun Gongin opeissa on piirteitä, jotka kiinalainen kultivoija olisi kyennyt ymmärtämään 1000 vuotta sitten, ja toisaalta siinä on piirteitä, joita ei olisi voinut tulla Kiinassa esille ennen 1980-luvun loppupuolta.”

Falun Gongiin ei liity uskonnollisia muotoja, eikä sillä ole temppeleitä, yhdyskuntia, palvontarituaaleja tai uskonnollista hierarkiaa. Osa länsimaisista tutkijoista on silti luokitellut Falun Gongin uskonnolliseksi liikkeeksi sen teologisten ja moraalisten opetusten perusteella.

Li'n puheissa tulevat esille myös milleniaaliset teemat, mutta Falun Gongin organisaatiorakenne toimii totalistista kontrollia vastaan; oikeaoppisuuteen (ortodoksiaan) painostamiseksi ei ole minkäänlaista hierarkiaa, ja dogmaattiselle kurille annetaan hyvin vähän tai ei lainkaan painoarvoa. Jäsenyyttä Falun Gongissa ei ole. Uskontotieteen professori Craig Burgdoffin mukaan ainoa asia, jota harjoittajat painottavat, on se, että jokaisen harjoittajan tulee itse suhtautua kurinalaisesti omaan moraaliinsa. Burgdoff on ollut jossain määrin huolissaan Li Hongzhi'n totalisoivasta diskurssista, mutta toteaa lieventäväksi seikaksi sen, että hänen löydöksensä ovat osoittaneet ”harjoittajien olevan vakavasti mukana hyvin kurinalaisen ja eettisen menetelmän harjoittamisessa”.

Vaikka Falun Gongiin on toisinaan viitattu erityisesti journalistisessa kirjallisuudessa ”lahkona”, määritelmä ei sovi kuvaamaan sitä. Pulitzer-palkinnon Falun Gong -artikkeleistaan voittaneen Ian Johnsonin mukaan ”lahkoa pidetään yleensä olemassaolevasta uskonnosta haarautuneena ryhmänä, mutta Falun Gongissa ei ole kyse siitä”. Menetelmä identifoituu buddhalaiseen perinteeseen laajassa mielessä, mutta sillä ei ole mitään yhteyttä Sakyamunin perustamaan uskonnolliseen buddhalaisuuteen, eikä se ole buddhalaisuuden seurakunta tai haara.

Organisaatio

Falun Gongin opeissa tähdennetään, että sen tulee olla ”epämuodollista”, mikä tarkoittaa, ettei sillä ole materiaalista tai muodollista organisaatiota. Harjoittajat eivät saa veloittaa Falun Gongin opettamisesta, ja heidän tulee olla keräämättä rahaa ja ottamatta vastaan lahjoituksia. Harjoittajat eivät voi antaa parannushoitoja, eivätkä he saa luennoida tai tulkita Falun Gongin oppeja muille. Falun Gongissa ei ole viranhaltijoita, harjoittamiselle omistettuja fyysisiä paikkoja, seurakuntia tai muodollista jäsenyyttä. Koska mitään jäsenyyttä, rekisteröitymistä tai maksuja ei ole, Falun Gongin harjoittajaksi voi ryhtyä kuka tahansa omalla päätöksellään. Harjoittajat ovat vapaita osallistumaan ja seuraamaan Falun Gongin opetuksia niin suuressa tai pienessä määrin kuin he itse haluavat. Falun Gongiin ei liity vihkimysrituaaleja, eikä sillä ole varsinaisten opetusten lisäksi mitään hallintoa tai määräyksiä koskevia ohjeita tai asiakirjoja. Falun Gongin harjoittajien ei myöskään odoteta antavan toisille harjoittajille tai muille ihmisille ohjeita siitä, mihin heidän tulee uskoa tai kuinka heidän täytyy toimia omassa elämässään.

Sosiologi Susan Palmer kirjoittaa: ”Falun Gong ei toimi kuten muut uudet uskonnot. Ensinnäkin sen organisaatio—jos sitä voi edes nimittää sellaiseksi—on varsin olematon. Mitään temppelirakennuksia, vuokrattuja tiloja, pappeja tai hallintohenkilöitä ei ole. [...] Kulkiessani Pohjois-Amerikan halki kaivoin esille vain kourallisen vapaaehtoisia yhteyshenkilöitä. Paikallinen jäsenyys (mitä sanaa he kiivaasti vastustavat) tarkoittaa ketä tahansa, joka pistäytyy puistoon tiettynä lauantaiaamuna harjoittamaan qigongia.”

Manner-Kiinan ulkopuolella vapaaehtoisten ”yhteyshenkilöiden” verkostoja, paikallisia Falun Dafa -yhdistyksiä sekä yliopistojen kampuksilla toimivia kerhoja on tällä hetkellä yli 70 maassa. Li Hongzhi'n opetukset leviävät pääasiassa Internetin välityksellä. Keskisuurissa ja suurissa kaupungeissa Falun Gongin harjoittajat järjestävät usein säännöllisiä ryhmäharjoituksia ja mahdollisuuksia opiskella Li Hongzhi'n kirjoituksia yhteisesti. Ryhmäharjoituksia kuvataan epämuodollisiksi ryhmiksi, jotka kokoontuvat yleensä aamuisin tunniksi tai kahdeksi johonkin puistoon tekemään harjoituksia. Ryhmäopiskelut järjestetään tyypillisesti esimerkiksi yhtenä iltana viikossa jonkin harjoittajan asunnossa, yliopistolla tai jossakin luokkahuoneessa, ja David Ownby kuvaa niitä "Falun Gongin tarjonnasta eniten 'seurakunnallista kokemusta' muistuttavaksi asiaksi". Henkilöt, jotka ovat kiireisiä, asuvat kauempana tai jotka eivät halua osallistua näihin tapahtumiin, voivat yhtä lailla harjoittaa Falun Gongia yksin. Mikäli jonkin tapahtuman järjestäminen aiheuttaa kustannuksia (esimerkkinä suuret konferenssit), tilojen vuokrauksesta ovat yksityisesti vastanneet suhteellisen varakkaat harjoittajat.

Organisaatio Kiinassa 1990-luvulla

1990-luvun alkuvuosista vuosikymmenen puoliväliin asti toiminut Falun Dafa -tutkimusseura perustettiin osaksi Kiinan valtiollista ”qigong-tieteellistä tutkimusseuraa” (China Qigong Scientific Research Society, CQRS). Valtiollinen tutkimusseura määräsi, kuinka Falun Gong tulee organisoida: se perusti kansallisen opetuskeskusten verkoston, joka oli jaettu ”pääasemiin”, "haaroihin", ”opetusasemiin” ja paikallisiin harjoituspaikkoihin. Lisäksi CQRS oli mukana organisoimassa Falun Gong -luentosarjoja ja -työpajoja ympäri maata. Avustajat olivat oma-aloitteisia vapaaehtoisia, jotka opettivat liikesarjoja, järjestivät tapahtumia ja levittivät Li Hongzhi'n julkaisemia uusia kirjoituksia. Falun Dafa -tutkimusseura tarjosi opastusta meditaation harjoittamiseen, käänsi tekstejä muille kielille ja auttoi koordinoinnissa maanlaajuisesti.

Falun Gong omaksui hajautetumman ja vapaamuotoisemman organisaatiorakenteen erottuaan CQRS:tä vuonna 1996 ja jouduttuaan tästä syystä Kiinan viranomaisten erityistarkkailuun (ks. Historia Manner-Kiinassa). Vuonna 1997 Falun Dafa -tutkimuskeskus ja alueelliset "pääasemat" lopettivat virallisesti toimintansa. Harjoittajat kuitenkin olivat paikallisella tasolla yhteydessä toisiinsa sähköisten viestintävälineiden, omien sosiaalisten verkostojensa ja ryhmäharjoituspaikkojen kautta. Sekä Falun Gongin omat lähteet että Kiinan hallituksen lähteet ovat tuoneet esille, että vuonna 1999 Kiinassa oli noin 1 900 "opastuskeskusta" ja 28 263 paikallista Falun Gong -ryhmäharjoituspaikkaa, joskin lähteet ovat eri mieltä siitä, missä määrin opastuskeskukset koordinoivat ryhmäharjoituspaikkoja. Vastauksena vuonna 1999 alkaneeseen vainoon Falun Gongin organisaatiorakenne muuttui Kiinassa vieläkin epämuodollisemmaksi ja hajaantuneemmaksi, ja Internetistä muodostui harjoittajien pääasiallinen yhteydenpitoväline.

Demografia

Ennen vuotta 1999 monissa lähteissä lainattujen Kiinan hallituksen arvioiden mukaan Falun Gongin harjoittajia oli yli 70 miljoonaa. Kun kommunistipuolue oli kieltänyt Falun Gongin, Kiinan viranomaiset muuttivat arviotaan lähemmäksi kahta miljoonaa. Länsimaiset tutkijat ovat pitäneet harjoittajien todennäköisenä lukumääränä 10–70 miljoonaa. Kiinalaisten Falun Gongin harjoittajien nykyisestä määrästä on vaikea saada luotettavaa tietoa, joskin muun muassa Yhdysvaltain hallituslähteet ovat arvioineet, että kymmenet miljoonat ihmiset saattavat yhä harjoittaa sitä Kiinassa yksityisesti.

Vuonna 1998 Kiinassa toteutetut demografiset tutkimukset osoittavat, että tutkimuksen kohteeksi valikoitunut Falun Gongin harjoittajien joukko koostui pääasiassa vanhemmista naisista. Kyselyyn osallistui 34 351 Falun Gongin harjoittajaa, joista 27 % oli miehiä ja 73 % naisia. Vain 38 % oli alle 50-vuotiaita. Falun Gong vetosi monenlaisiin ihmisiin aina nuorista yliopisto-opiskelijoista virkamiehiin, älymystöön ja kommunistipuolueen toimihenkilöihin. 1990-luvulla Kiinassa järjestettyjen kyselyiden mukaan 23 % – 40 %:lla Falun Gongin harjoittajista oli yliopistotason tutkinto, mikä moninkertaisesti ylitti väestön keskiarvon.

Manner-Kiinan ulkopuolella Falun Gongia harjoittavat kymmenettuhannet, mahdollisesti sadattuhannet ihmiset. Suurimmat harjoittajien joukot löytyvät Taiwanilta ja niistä Pohjois-Amerikan kaupungeista, joissa on suuri kiinalaisväestö, esimerkiksi New Yorkista ja Torontosta. Palmerin ja Ownbyn demografiset kyselytutkimukset osoittavat, että 90 % harjoittajista on etnisiä kiinalaisia. Keskimääräinen ikä on suunnilleen 42 vuotta. Kyselyihin vastanneista 56 % oli naisia ja 44 % miehiä; 80 % oli naimisissa. Tutkimukset osoittivat vastaajien olevan korkeasti koulutettuja: 9 %:lla oli tohtoritason tutkinto (PhD), 34 %:lla maisterintutkinto ja 24 %:lla alempi korkeakoulututkinto.

Yleisimmin raportoituja syitä Falun Gongia kohtaan tunnetulle kiinnostukselle olivat älyllinen sisältö, liikesarjat sekä suotuisat terveysvaikutukset. Ei-kiinalaisilla Falun Gongin harjoittajilla oli taipumusta sopia ”henkisen etsijän” profiiliin—he olivat usein ihmisiä, jotka olivat kokeilleet monenlaisia qigong-harjoituksia, joogaa tai uskonnon harjoittamista ennen Falun Gongin löytämistä. Richard Madsenin mukaan Falun Gongia harjoittavat kiinalaiset tiedemiehet, joilla on tohtorintutkintoja arvostetuista amerikkalaisista yliopistoista, väittävät että moderni fysiikka (esimerkiksi säieteoria) ja biologia (etenkin käpyrauhasen toiminta) antavat tieteellisen perustan heidän käsityksilleen. Heidän näkökulmastaan ”Falun Dafa on tietoa ennemmin kuin uskontoa, uudentyyppistä tiedettä ennemmin kuin uskomuksia”.

Historia Manner-Kiinassa

1992–1996

Li Hongzhi esitteli Falun Gongin yleisölle toukokuun 13. päivänä 1992 Changchunin kaupungissa, Jilinin maakunnassa, Koillis-Kiinassa.

Pian tämän ensimmäisen julkisen opetustilaisuuden jälkeen, syyskuussa 1992, Falun Gong hyväksyttiin Kiinan valtion ”qigong-tieteellisen tutkimusseuran” (China Qigong Scientific Research Society, CQRS) alaisuuteen. Li sertifioitiin virallisesti qigong-mestariksi ja hänelle annettiin lupa opettaa menetelmäänsä koko maassa. Monien muiden qigong-mestarien tavoin Li kiersi Kiinan suurissa kaupungeissa vuosina 1992–1994 opettamassa menetelmäänsä. Hänelle myönnettiin useita palkintoja ja tunnustuksia Kiinan hallituksen alaisilta organisaatioilta.

Montrealin yliopiston historian professori ja Itä-Aasian tutkimuskeskuksen johtaja David Ownby on todennut, että Li'stä tuli ”välittömästi qigong-liikkeen tähtihahmo” ja Kiinan hallitus alkoi vahvasti suosia Falun Gongia tehokkaana keinona valtion terveydenhuoltokustannusten alentamiseksi, kiinalaisen kulttuurin edistämiseksi ja yleisen moraalin parantamiseksi. Vuonna 1993 Kiinan kansallisen turvallisuuden ministeriön julkaisu ylisti Li'tä ”Kiinan kansan perinteisten rikollisuuden vastaisten hyveiden edistämisestä, yhteiskunnallisen järjestyksen ja turvallisuuden suojelusta sekä rehtiyden edistämisestä yhteiskunnassa”.

Falun Gong erottautui muista qigong-ryhmistä muun muassa siten, että se painotti moraalin merkitystä, osallistumismaksu Li Hongzhi'n luentosarjoille oli halvempi kuin muilla mestareilla, ja menetelmällä oli huomattavia terveysvaikutuksia. Se levisi nopeasti etupäässä suusanallisesti ja vetosi kaikentaustaisiin ihmisiin, myös lukuisiin Kiinan kommunistipuolueen jäseniin.

Li veloitti luentosarjoistaan, opetusvideoistaan, äänikaseteistaan ja kirjoistaan vähemmän kuin kilpailevien qigong-menetelmien mestarit, ja vuoteen 1994 mennessä hän oli kokonaan lakannut pyytämästä maksua luennoistaan. Falun Gong -kirjan (1992) ja Zhuan Falunin (1995) julkaisun myötä Li sai opetuksensa vielä laajemman joukon ulottuville. Zhuan Falunin julkaisutilaisuus pidettiin tammikuussa 1995 Kiinan kansallisen turvallisuuden ministeriön auditoriossa ja siitä tuli Kiinassa bestseller.

Vuonna 1995 Kiinan viranomaiset pyrkivät lujittamaan Falun Gongin organisaatiorakennetta ja yhteyttä valtioon. Kiinan kansallinen urheilukomitea, Kiinan terveysministeriö ja Kiinan qigong-tieteellinen tutkimusseura CQRS lähestyivät Li'tä ja ehdottivat hänelle näihin instituutioihin kytköksissä olevan Falun Gong -yhdistyksen perustamista. Li kieltäytyi tarjouksesta. Samana vuonna CQRS antoi uuden määräyksen, jonka mukaan kaikkien qigong-järjestöjen oli perustettava kommunistipuolueeseen kytköksissä oleva haara. Li kieltäytyi myös tästä.

Jännitteet kasvoivat Li'n ja CQRS:n välillä vuonna 1996. Falun Gongin suosion lisääntyessä kilpailevat qigong-mestarit syyttivät Li'tä hintojen polkemisesta. Danny Schechterin mukaan CQRS pyysi Li'tä nostamaan taksojaan, mutta Li kieltäytyi jälleen ja painotti, että hänen opetustensa on oltava ilmaiseksi kaikkien ulottuvilla.

Maaliskuussa 1996 Falun Gong vetäytyi erimielisyyksien vuoksi qigong-tutkimusseurasta, minkä jälkeen se toimi valtion virallisten instituutioiden ulkopuolella. Falun Gongin edustajat yrittivät rekisteröityä muiden valtiollisten elinten alaisuuteen, mutta eivät onnistuneet siinä. Tästä lähtien Li ja Falun Gong jäivät ulos niistä henkilökohtaisiin ja taloudellisiin suhteisiin perustuvista piireistä, joissa qigong-mestarit ja heidän järjestönsä saattoivat löytää paikan valtiollisessa järjestelmässä ja saada sen myötä suojan toiminnalleen.

1996–1999

Falun Gongin nopea kasvu sai osakseen vain vähän journalistista huomiota vuoden 1996 puolivälin asti. Kiinalainen media noudatti saamiaan ohjeita, joiden mukaan sen ei tullut lainkaan ottaa kantaa qigong-kysymyksiin, mutta vuosina 1994 ja 1995, kun eräät ryhmät olivat kasvaneet hyvin suuriksi, sävy alkoi muuttua jopa kymmeniä miljoonia harjoittajia käsittäneiden qigong-ryhmien nopean kasvun hillitsemiseksi.

Falun Gong oli aluksi suojassa qigongia vastaan esiteltyltä kritiikiltä, mutta erottuaan CQRS:stä maaliskuussa 1996 se menetti virallisen statuksen tarjoaman suojansa. Kesäkuun 17. päivänä 1996 Guangming Daily, vaikutusvaltainen valtiollinen sanomalehti, julkaisi poleemisen artikkelin Falun Gongia vastaan. Artikkelin kirjoittaja sanoi ihmiskunnan historian olevan ”kamppailua tieteen ja taikauskon välillä” ja vaati kiinalaisia julkaisijoita pidättäytymään ”huijareiden pseudotieteellisten kirjojen” painamisesta. Kirjoittaja viittasi Zhuan Faluniin yhtenä esimerkkinä niistä monista julkaisuista, jotka olivat täynnä ”feodaalista taikauskoa” (fengjian mixin) ja ”pseudotiedettä” (wei kexue). Aina tähän pisteeseen asti Falun Gong oli opetustensa julkisissa representaatioissa onnistuneesti sijoittanut itsensä tieteen ja natiiviperinteen välissä sijaitsevaan tilaan, eikä kukaan ollut väittänyt sitä taikauskoksi. Artikkeli laukaisi kritiikin aallon valtiollisessa lehdistössä: kaksikymmentä muuta suurta sanomalehteä alkoi myös arvostella Falun Gongia. Pian tämän jälkeen, 24. heinäkuuta 1996, Kiinan keskuspropagandaosasto kielsi Falun Gongin kirjojen julkaisun (joskaan kieltoa ei valvottu johdonmukaisesti). Valtion alaisuudessa toimiva Kiinan buddhalaisyhdistys alkoi niin ikään kritisoida Falun Gongia ja kehotti maallikkobuddhalaisia pidättäytymään sen harjoittamisesta.

Nämä tapahtumat muodostivat Falun Gongille merkittävän haasteen, ja harjoittajat suhtautuivat niihin vakavasti. Tuhannet Falun Gongin kannattajat kirjoittivat Guangming Dailyn toimitukseen ja CQRS:lle valittaakseen osakseen tulleesta kohtelusta. He väittivät edellä mainittujen tahojen rikkoneen Hu Yaobangin vuonna 1982 antamaa ”kolmen kiellon” direktiiviä. Eräissä tapauksissa Falun Gongin kannattajat myös järjestivät rauhanomaisia mielenilmauksia toimitusten tai paikallishallinnon virastojen ulkopuolella vaatien oikaisua epäreiluiksi kokemiinsa artikkeleihin.

Falun Gong ei ollut ainoa kansallisen median tähtäimeen joutunut ryhmä, eikä ainoa protesteja esittänyt taho, mutta se sai liikkeelle eniten ihmisiä ja oli reaktioissaan järkkymättömin. Monet Falun Gongin harjoittajien esittämät vastalauseet negatiiviselle mediahuomiolle onnistuivat: useat sanomalehdet julkaisivat oikaisuja Falun Gongia arvostelleisiin artikkeleihinsa tai pidättäytyivät artikkelin julkaisusta. Tämä osaltaan vaikutti harjoittajien käsitykseen siitä, että heitä vastaan suunnatut väitteet olivat valheellisia tai liioiteltuja ja että heidän näkemyksensä olivat oikeutettuja.

Kesäkuussa 1998 Tianjinin yliopiston professori He Zuoxiu, kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ylimmän kommunistiviranomaisen Luo Ganin vävy ja äänekäs qigongin kriitikko, esiintyi Pekingin television keskusteluohjelmassa ja haukkui qigong-ryhmiä avoimesti, mainiten erityisesti Falun Gongin. Harjoittajat vastasivat rauhanomaisilla protesteilla, mitä yleisesti pidettiin uhkarohkeana toimintana niissä olosuhteissa, sekä lobbasivat televisioasemaa. Keskusteluohjelmasta vastannut toimittaja sai potkut, ja Falun Gongille myötämielinen ohjelma lähetettiin muutamia päiviä myöhemmin. Falun Gongin harjoittajat järjestivät mielenilmauksia myös neljäntoista muun mediakanavan toimituksen ulkopuolella.

Vuonna 1997 kansallisen turvallisuuden ministeriö oli toteuttanut selvityksen siitä, pitäisikö Falun Gong julistaa harhaoppiseksi liikkeeksi (xiejiao, 邪教). Raportin loppulausumassa todettiin, että ”mitään todisteita päätöksen puolesta ei ole toistaiseksi ilmennyt”. Kuitenkin seuraavana vuonna, 21. heinäkuuta 1998, kansallisen turvallisuuden ministeriö julkaisi asiakirjan no. 555, ”Huomautus Falun Gongia koskevasta tutkimuksesta”. Asiakirja julisti Falun Gongin olevan ”harhaoppinen uskonto” ja määräsi käynnistettäväksi uuden selvityksen, jonka oli määrä etsiä todisteita päätöksen tueksi. Falun Gongin harjoittajat raportoivat puhelintensa salakuuntelusta, kotiensa penkomisesta ja kotietsinnöistä sekä häirinnästä Falun Gong -harjoituspaikoilla. Tänä aikana, vaikka kritiikki sekä Falun Gongia että yleisesti ottaen qigongia kohtaan kasvoi, Falun Gongilla oli yhä lukuisia korkean profiilin kannattajia. Vuonna 1998 Qiao Shi, hiljattain eläkkeelle jäänyt Kiinan kansankongressin puheenjohtaja, käynnisti oman tutkimuksensa Falun Gongista vastauksena asiakirjaan no. 555. Kuukausien tutkimusten jälkeen hänen tutkimusryhmänsä tuli siihen lopputulokseen, että ”Falun Gong hyödyttää kiinalaisia ja Kiinan kansakuntaa sadoin eri tavoin, eikä siitä ole minkäänlaista harmia”. Saman vuoden toukokuussa Kiinan kansallinen urheilukomitea käynnisti oman tutkimuksensa Falun Gongista. Yli 12 000 Guangdongin maakunnan Falun Gongin harjoittajaa haastateltuaan tutkimus totesi: ”Olemme vakuuttuneita siitä, että Falun Gongin harjoitukset ja vaikutukset ovat erinomaisia. Se on aivan erityislaatuisella tavalla edistänyt yhteiskunnallista vakautta ja moraalia.”

Vuonna 1999 kansallinen urheilukomitea esitti arvion siitä, että Kiinassa oli yli 70 miljoonaa Falun Gongin harjoittajaa. Komitean toimihenkilöä Wu Shaozua lainattiin U.S. News & World Report -lehden haastattelussa, jossa hän totesi, että jopa 100 miljoonaa ihmistä on saattanut alkaa harjoittaa Falun Gongia ja muita qigongin muotoja. Wu totesi, että Falun Gongin suosio vähentää merkittävästi julkisia terveydenhuoltokustannuksia ja että ”pääministeri Zhu Rongji on siitä hyvin iloinen”.

Tianjinin ja Zhongnanhain mielenilmaukset

1990-luvun loppuun mennessä Kiinan kommunistisen puolueen suhde kasvavaan Falun Gong -liikkeeseen oli muuttunut yhä jännittyneemmäksi. Falun Gongin harjoittajat raportoivat yhä useammin syrjinnästä ja valvonnasta yleisen turvallisuuden viraston taholta, ja istumamielenilmaukset negatiivista mediahuomiota kohtaan muuttuivat rutiininomaisiksi. Kansallisen turvallisuuden ministeriön ja Qiao Shi'n edellä mainitut selvitykset, jotka olivat keskenään ristiriidassa, kertoivat Kiinan eliitin erimielisyydestä: kuinka Falun Gongin suosion kasvuun tulisi suhtautua.

Huhtikuussa 1999 He Zuoxiu julkaisi kriittisen artikkelin Falun Gongista Tianjinin normaaliyliopiston nuorille tarkoitetussa lehdessä. Artikkelissa qigong ja erityisesti Falun Gong esitettiin taikauskoisena ja potentiaalisesti vaarallisena. Falun Gongin harjoittajat vaativat artikkeliin oikaisua lehden toimitukselta.

Toisin kuin aiemmin, jolloin Falun Gongin harjoittajat olivat onnistuneet vaatimuksissaan, huhtikuun 22. päivänä 1999 Tianjinin mielenilmausta hajottamaan kutsuttiin kolmesataa mellakkapoliisia. Muutamia harjoittajia pahoinpideltiin ja 45 henkilöä pidätettiin. Muille paikalla olleille Falun Gongin harjoittajille kerrottiin, että mikäli he halusivat vedota asian puolesta, heidän pitäisi ottaa yhteyttä kansallisen turvallisuuden ministeriöön ja lähteä esittämään vetoomuksensa Pekingiin.

Kännykät, tekstiviestit ja sähköpostit olivat yleistyneet 1990-luvun lopun Kiinassa nopeasti, minkä ansiosta Falun Gongin harjoittajat saivat nopeasti mobilisoitua ihmisiä: huhtikuun 25. päivän aamuna yli 10 000 harjoittajaa kerääntyi Pekingin Fuyou-kadulla sijaitsevan hallituksen vetoomustoimiston luokse vaatiakseen sekä loppua lisääntyvälle ahdistelulle että Tianjinissa pidätettyjen henkilöiden vapauttamista. Pennyn ja Harroldin mukaan kyse oli Falun Gongin harjoittajien yrityksestä saada hyvitystä maan johdolta menemällä heidän luokseen sekä ”tehdä selväksi, vaikkakin hyvin vaatimattomalla ja kohteliaalla tavalla, ettei heitä saa kohdella niin kehnosti”. Turvallisuusviranomaiset olivat odottaneet heitä saapuvaksi ja ohjasivat Fuyou-kadulle suuntaavat Falun Gongin harjoittajat Zhongnanhai-hallintokompleksin ympärille. He istuivat tai lukivat äänettömästi kirjojaan Zhongnanhaita ympäröivillä jalkakäytävillä.

Falun Gong -joukon kasvaessa Zhongnanhain ulkopuolella presidentti Jiang Zemin sai puhelinsoiton Luo Ganilta, joka ilmoitti hänelle Falun Gongin läsnäolosta muurien ulkopuolella. Jiangin kerrotaan raivostuneen mielenilmauksen uskaliaisuudesta—se oli suurin sitten Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksen kymmenen vuotta aiemmin.

Viisi Falun Gongin edustajaa tapasi pääministeri Zhu Rongji'n ja muita korkeita virkamiehiä neuvotellakseen ratkaisusta. Tapaamisen jälkeen Falun Gongin edustajat olivat vakuuttuneita siitä, että hallinto tuki qigong-harjoituksia niiden terveysvaikutusten vuoksi eikä pitänyt Falun Gongia hallituksen vastaisena. Tämän jälkeen mielenilmaus hajaantui.

Raportoidusti presidentti Jiang Zemin arvosteli pääministeri Zhu'ta ”liian pehmeästä” suhtautumisesta tilanteeseen. Samana iltana Jiang laati kirjeen, jossa hän ilmaisi halunsa ”kukistaa” Falun Gong. Kirjeessä Jiang esitti huolensa Falun Gongin koosta ja suosiosta sekä erityisesti siitä, että monet kommunistipuolueen vanhemmat korkeat virkamiehet kannattivat Falun Gongia. Hän myös sanoi Falun Gongin moraalifilosofian olevan ristiriidassa marxismi-leninismin ateististen arvojen kanssa ja pitävänsä Falun Gongia ideologisena kilpailijana.

Falun Gong pitää Jiangia henkilökohtaisesti vastuussa päätöksestä aloittaa vainokampanja. Peerman epäilee vainon syyksi Jiangin tunteman henkilökohtaisen kateuden Li Hongzhi'ta kohtaan; Saich esittää syiksi Jiangin suuttumuksen Falun Gongin laajamittaisesta suosiosta sekä ideologisen kamppailun. Willy Wo-Lap Lam on arvioinut, että Jiangin päätös tukahduttaa Falun Gong liittyi hänen haluunsa vahvistaa henkilökohtaista valtaansa Politbyroossa. Human Rights Watchin mukaan kommunistisen puolueen johtajat ja hallitseva eliitti olivat hyvin erimielisiä vainokampanjan aloittamisesta. .

Porter kirjoittaa, että He Zuoxiun artikkeli Tianjinin yliopiston lehdessä saattoi olla suunniteltu provosoimaan Falun Gongia. Sekä Porter, Gutmann että Zhao ovat viitanneet perhesuhteisiin He'n ja Luo Ganin välillä ja epäilleet, että he olisivat yhdessä suunnitelleet syötin saadakseen Falun Gongin harjoittajat protestoimaan Tianjinissa ja edelleen Zhongnanhailla, mitä voitaisin käyttää tukahduttamisen perusteena. Porterin mukaan ”asiat eivät olisi voineet näiden kahden kannalta sujua paremmin, vaikka he olisivat suunnitelleet koko tapauksen — ja näyttää siltä, että juuri näin on kenties voinut käydä.” Luo Gan oli jo pitkään vastustanut Falun Gongia, ja World Journalin artikkelin mukaan muutamat kommunistipuolueen korkean tason virkamiehet olivat jo vuosia halunneet iskeä menetelmän kimppuun, mutta ennen Zhongnanhain mielenilmausta heillä ei ollut siihen riittäviä perusteita. Zhongnanhain jälkeen Luo Gan nimitettiin johtamaan Falun Gongin tukahduttamiseksi suunnattuja ponnistuksia.

Vaino ja tukahduttaminen

Falun Gongin harjoittaja Gao Rongrong sairaalassa kärsittyään kidutusta Kiinan viranomaisten käsissä. Amnesty Internationalin mukaan häntä hakattiin sähköpampuilla kasvoihin ja kaulaan Shenyangin kaupungin pakkotyöleirillä, mikä aiheutti pahoja rakkuloita ja näköongelmia. Myöhemmin hänet pidätettiin uudelleen ja hän kuoli kidutuksen uhrina.

Heinäkuun 20. päivänä 1999 turvallisuusjoukot järjestivät rynnäkköjä ja pidättivät tuhansia Falun Gongin yhteyshenkilöitä. Kaksi päivää myöhemmin, 22. heinäkuuta, Kiinan sosiaali- ja hallintoministeriö julisti Falun Dafa -tutkimusseuran ”laittomaksi organisaatioksi, joka on syyllistynyt laittomaan toimintaan, taikauskon edistämiseen ja valheiden levittämiseen, ihmisten huijaamiseen, häiriökäyttäytymisen yllyttämiseen ja aiheuttamiseen sekä yhteiskunnallisen vakauden vaarantamiseen”.. Sen lisäksi Kansallisen turvallisuuden ministeriö julisti, että Falun Gongin harjoittaminen ryhmissä oli rikos, kuten myös Falun Gongin opetusten hallussapito, Falun Gongin banderollien tai symboleiden esillä pitäminen ja näitä kieltoja vastaan protestoiminen.

Näistä tapahtumista käynnistyneen kampanjan tavoitteena oli ”hävittää” ryhmän olemassaolo yhdistelemällä propagandaa, vangitsemisia sekä kannattajien väkivaltaista aivopesua, mistä toisinaan oli seurauksena kuolemantapauksia. Lokakuussa 1999, neljä kuukautta vainon alkamisen jälkeen, Kiina julkisti uuden lain, joka julisti ”harhaoppiset uskonnot” laittomiksi ja jota sovellettiin Falun Gongiin taannehtivasti.

Yhdysvaltain ulkoministeriön arvion mukaan jopa puolet Kiinan pakkotyöleireille vangituista ihmisistä on Falun Gongin harjoittajia. Eräillä leireillä ja eräissä vankiloissa enemmistö on Falun Gong -mielipidevankeja, joiden usein sanotaan saavan pisimpiä tuomioita ja kaikkein heikointa kohtelua.

Ian Johnsonin mukaan Falun Gongin vastainen kampanja käsittää monet eri yhteiskunnan alueet, mukaan lukien mediakoneiston, poliisivoimat, armeijan, koulutusjärjestelmän ja työpaikat. Perustuslain ulkopuolinen 6-10-virasto perustettiin ”hallinnoimaan terrorikampanjaa”. Human Rights Watch (2002) on todennut, että perheitä ja työpaikkoja painostettiin tekemään yhteistyötä hallituksen kanssa.

Helmikuussa 2001 Kiinan kommunistinen puolue pyrki osoittamaan yhtenäisyyttään ja järjesti konferenssin keskustellakseen Falun Gong -kysymyksestä. Jiang Zeminin alaisuudessa Falun Gongin vainosta tehtiin osa Kiinan poliittista ”yhteiskunnallisen vakauden ylläpitämisen” eetosta—puolue oli käyttänyt suurelta osin samaa puhetapaa jo Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksen yhteydessä vuonna 1989. Jiangin viestiä välitettiin eteenpäin vuoden 2001 Kansankongressissa, jossa pääministeri Zhu Rongji mainitsi erityisesti Falun Gongin Kiinan kansantasavallan kymmenennessä viisivuotissuunnitelmassa: ”meidän on jatkettava kampanjaamme Falun Gong -kulttia vastaan” ja sitomalla Falun Gongin hävittämisen Kiinan taloudelliseen kehitykseen. Hu Jintaon virkakaudella Falun Gongin vaino ei ole ollut kansallisella asialistalla yhtä näkyvästi esillä, mutta se on jatkunut, ja korkealta tasolta määrättyjä ”tehoiskuja” on toteutettu sekä vuosina 2008 että 2009. Vuonna 2010 käynnistettiin kolmivuotinen kampanja, jonka tavoitteena on parantaa tuloksia Falun Gongin kannattajien aivopesussa ja ”muuntamisessa”.

Arviot vainon syistä

Ulkomaiset tarkkailijat ovat pyrkineet selittämään kommunistipuolueen syitä Falun Gongin kieltämiselle ja nimenneet useita tekijöitä, jotka myötävaikuttivat vainokampanjan aloittamiseen. Näihin lukeutuvat Falun Gongin suosio, sen itsenäisyys valtiosta ja kieltäytyminen puolueen linjanvetojen noudattamisesta, kommunistipuolueen sisäinen valtapolitiikka sekä Falun Gongin moraalinen ja hengellinen sisältö, joka asettaa sen ristiriitaan virallisen ateistisen ideologian kanssa.

Willy Wo-Lap Lam kirjoittaa, että presidentti Jiang Zeminin kampanja Falun Gongia vastaan on saattanut olla seurausta Jiangin pyrkimyksistä vahvistaa häntä kohtaan osoitettua uskollisuutta; Lam lainaa erästä puolueen veteraania, joka sanoi, että ”käynnistämällä Mao-tyylisen liikkeen [Falun Gongia vastaan] Jiang pakottaa puolueen vanhemman ydinjoukon osoittamaan, että he noudattavat hänen linjaansa”. The Washington Post raportoi lähteiden osoittavan, etteivät kaikki Politbyroon istuvan komitean jäsenet tukeneet Jiangin näkemystä siitä, että Falun Gong pitäisi hävittää, mutta James Tongin mukaan Politbyroon taholta ei osoitettu merkittävää vastarintaa hankkeelle.

Human Rights Watch on huomioinut, että Falun Gongia vastaan suunnattu isku heijastelee Kiinan kommunistipuolueen historiallisia pyrkimyksiä hävittää uskonnot yleensä, sillä hallitus uskoo niiden olevan itsessään kumouksellista ainesta. Kiinan hallitus suojelee viittä ”patrioottista”, kommunistipuolueen luvalla toimivaa uskonnollista ryhmää. Rekisteröimättömät uskonnot, jotka jäävät valtion hyväksymien organisaatioiden ulkopuolelle, ovat näin ollen alttiita tukahduttamiselle. The Globe and Mail kirjoittaa: ”...mikä tahansa ryhmä, joka ei ole puolueen hallinnan alaisuudessa, on uhka”. The New York Timesin Craig Smith on sanonut, että hallitukselta, jolla ei määritelmällisesti ole mitään hengellistä katsomusta, puuttuu moraalinen uskottavuus, jolla se pystyisi taistelemaan yksinomaisesti hengellistä vihollista vastaan; puolue on yhä suuremmassa määrin arvioinut minkä tahansa uskomusjärjestelmän, joka haastaa sen ideologian ja pystyy organisoitumaan, olevan sille uhka. Perinteisen kiinalaisen uskonnollisuuden elpymistä heijasteleva Falun Gong, jota harjoitti suuri joukko kommunistipuolueen ja sotilasvoimien jäseniä, näyttäytyi erityisen häiritsevänä Jiang Zeminille. ”Jiang pitää Falun Gongin uhkaa ideologisena: hengelliset uskomukset vastaan militantti ateismi ja historiallinen materialismi. Hän halusi puhdistaa hallituksen ja armeijan tällaisista uskomuksista”.

Xinhua-uutistoimisto, kommunistipuolueen virallinen äänitorvi, julisti Falun Gongin olevan ”Kiinan kommunistipuolueen ja keskushallinnon vastainen sekä saarnaavan idealismia, teismiä ja feodaalista taikauskoa”. Xinhua myös sanoi, että ”Li'n saarnaamalla niin kutsutulla 'Totuudenmukaisuuden, Laupeuden ja Kärsivällisyyden' periaatteella ei ole mitään yhteistä sen sosialistisen eettisen ja kulttuurisen edistyksen kanssa, jota kohti me ponnistelemme” ja esitti, että Falun Gongin murskaaminen oli välttämätöntä kommunistipuolueen ”suunnannäyttäjän roolin ja puhtauden” säilyttämiseksi.

Yuezhi Zhaon mukaan useat tekijät myötävaikuttivat Falun Gongin ja Kiinan valtion ja median suhteiden happanemiseen. Näihin lukeutuivat Kiinan virallisen qigong-instituution ja Falun Gongin väliset erimielisyydet; Falun Gongia muun muassa hintojen polkemisesta syyttävien qigong-mestarien epäilty mustamaalaus- ja lobbauskampanja; ”ideologin roolin ottaneet tiedemiehet, joilla oli poliittisia motiiveja ja henkilökohtaisia suhteita keskushallinnon johtajiin”, mikä johti muutoksiin valtion asennoitumisessa; sekä vuoden 1996 puolivälistä vuoden 1999 puoliväliin jatkuneet ristiriidat Falun Gongin ja Kiinan valtaeliitin välillä siitä, mikä oli liikkeen status ja millä tavoin sitä tulisi kohdella. Kiinassa Falun Gong edusti maan historiaan syvästi juurtunutta hengellistä ja moraalista traditiota, kulttuurista renessanssiliikettä, joka oli jyrkästi ristiriidassa ”kiinalaisen marxismin” kanssa.

Vivienne Shue on kirjoittanut samaan tapaan siitä, että Falun Gong edusti perustavanlaatuista haastetta kommunistipuolueen legitimiteetille. Shuen mukaan Kiinan hallitsijat ovat historiallisesti saaneet legitimiteettinsä siitä väitteestä, että heillä on yksinoikeutettu yhteys ”Totuuteen”. Keisarillisessa Kiinassa totuus perustui konfutselaiseen ja taolaiseen kosmologiaan, kun taas kommunistipuolueen tapauksessa totuutta edustavat marxismi-leninismi ja historiallinen materialismi. Falun Gong haastoi marxistis-leninistisen paradigman ja edisti sellaista maailmankuvaa, joka perustui perinteisempiin buddhalaisiin ja taolaisiin käsityksiin. David Ownby väittää, että Falun Gong myös haastoi kommunistipuolueen hegemonian kiinalaisen nationalistisen diskurssin määrittelyssä: ”[Falun Gongin] esille tuoma erilainen visio kiinalaisesta perinteestä ja sen nykyisestä arvosta näyttäytyy nyt puolueen ja valtion kannalta niin uhkaavana, koska se epää niiltä yksinoikeuden määritellä kiinalaisen nationalismin ja kenties itse kiinalaisuuden merkitys”.

Ohjelma harjoittajien ”muuntamiseksi”

James Tongin mukaan Kiinan hallituksen tavoitteena oli Falun Gongin hajottaminen voimakeinoin ja harjoittajien ”muuntaminen”. Vuonna 2000 kommunistipuolue kiihdytti kampanjaansa tuomitsemalla ”paatuneimmat” harjoittajat pakkotyöhön, minkä tavoitteena oli saada heidät luopumaan vakaumuksestaan ja ”muuntaa” heidän ajattelunsa. Poliisi pidensi tuomioita mielivaltaisesti, ja joitakin harjoittajia syytettiin monenlaisesta rikollisesta toiminnasta, jota ei määritelty sen tarkemmin, esimerkiksi ”yhteiskunnallisen järjestyksen häiritsemisestä”, ”kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta” tai ”pyrkimyksestä kumota sosialistinen järjestelmä”. Bejeskyn mukaan suurin osa pitkäaikaisista Falun Gong -vangeista käsitellään hallinnollisesti tämän järjestelmän kautta sen sijaan, että heidän tapauksensa käsiteltäisiin rikosoikeudessa. Pakkotyötuomioiden jälkeen ne harjoittajat, jotka eivät suostuneet luopumaan vakaumuksestaan, lähetettiin maakunnallisten viranomaisten hallinnoimiin ”lakikoulutuskeskuksiin” heidän ”mieltensä muuntamiseksi”.

Suuri osa käännytysohjelmasta tukeutui maolaistyylisiin indoktrinaatiotekniikoihin ja aivopesuun. Falun Gongin harjoittajat pakotettiin katsomaan Falun Gongin vastaisia televisio-ohjelmia sekä osallistumaan perinteistä marxismia ja materialismia käsittelevään opetukseen. Nämä opit olivat istuntojen ydinsisältöä.

Hallituksen sponsoroima kuva tästä käännytysprosessista painottaa psykologista suostuttelua ja erilaisia ”pehmeitä” tekniikoita; tämä on Tongin mukaan ”ideaalinen normi” hallituksen julkaisemissa raporteissa. Tong sanoo, että Falun Gongin raportit sen sijaan kuvailevat ”huolestuttavia ja pahanlaatuisia” pakotuskeinoja niitä harjoittajia vastaan, jotka kieltäytyvät luopumasta vakaumuksestaan. Tongin tutkimuksessa sanotaan 14 474 tapauksen olevan luokiteltu erilaisten kidutusmenetelmien perusteella (Falun Gongin edustajat sanovat dokumentoineensa yli 63 000 yksittäistä kidutustapausta). Näissä tapauksissa kuvailtuja keinoja ovat muun muassa vakavat pahoinpitelyt; psykologinen kidutus; ruumiilliset rangastukset; pakottaminen raskaita taakkoja sisältävään pakkotyöhön ja sitominen erilaisiin fyysistä rasitusta aiheuttaviin asentoihin; eristys likaisiin ja epähygieenisiin olosuhteisiin; polttaminen ja palelluttaminen; kehon herkille alueille annetut sähköshokit, jotka voivat aiheuttaa pahoinvointia, kouristuksia tai tajunnan menetyksen; ruumiillista vahinkoa aiheuttava pakkosyöttö; bambutikkujen tunkeminen kynsien alle; nälkiinnyttäminen, valvottaminen ja WC:n käyttökielto; raiskaukset ja joukkoraiskaukset; tukehduttaminen; sekä uhkailu, omaisuuden ja rahojen takavarikointi, irtisanominen työpaikasta ja opiskelijastatuksen menettäminen.

Tapaukset näyttävät olevan vahvistettavissa, ja ylivoimaisesti suurin osa niistä identifoi (1) yksittäisen harjoittajan nimen, monesti myös iän, ammatin ja asuinpaikan; (2) ajan ja paikan, jossa väitetty pahoinpitely tapahtui—kuvaukseen sisältyvät piirikunta, kaupunki, kaupunginosa tai kylä sekä usein rangaistuslaitoksen nimi; (3) epäiltyjen syyllisten nimet ja heidän roolinsa rangaistuslaitoksessa. Moniin raportteihin sisältyvät Tongin mukaan myös todistajien nimet sekä kuvaukset uhrin vammoista. Raportit kuvaavat ”jatkuvia väärinkäytöksiä ja usein brutaalia käytöstä ja niissä on nimeltä mainittu yksittäiset henkilöt, heidän viralliset tittelinsä, paikat ja kidutusajat”; Tong sanoo niiden julkaisun osoittaneen, ettei yksikään viranomainen halua määrätä näitä toimia lopetettavaksi.

Kuolonuhrien lukumäärä

Marraskuun 30. päivänä 1999 presidentti Jiang Zemin antoi 6-10-viraston päällikön Li Lanqingin välityksellä ohjeet Kiinan hallintokoneistolle: ”Mustatkaa heidän maineensa, saattakaa heidät vararikkoon ja tuhotkaa heidät fyysisesti”.

Koska Kiinassa tapahtuneiden kidutuskuolemien todellista määrää on vaikea saada vahvistettua, arviot vainossa kuolleiden Falun Gongin harjoittajien lukumäärästä vaihtelevat suuresti. Vuonna 2009 The New York Times arvioi, että ”ainakin 2000” oli kuollut kidutuksen ja kaltoinkohtelun seurauksena ollessaan vangittuna. Falun Gongin lähteet ovat raportoineet noin 3400 kuolemasta. Foundation for Defense of Democracies -järjestön Ethan Gutmannin mukaan vainon kuolonuhrien todennäköinen lukumäärä on pakolaisten todistusten perusteella noin 70 000, johon sisältyvät sisäelinryöstöissä henkensä menettäneet.

Mediakampanja

Julisteessa lukee ”Tukekaa voimakkaasti Keskuskomitean päätöstä hävittää laiton 'Falun Gong'-järjestö”

Leungin mukaan Falun Gongia vastaan suunnattu kampanja tukeutui voimakkaasti televisioon, lehtiin, radioon ja Internetiin. Vainon ensimmäisen kuukauden aikana ilmestyi 300–400 Falun Gongia vastaan hyökkäävää artikkelia jokaisessa suurimmassa valtiollisessa sanomalehdessä, ja TV-kanavat lähettivät primetime-aikana ”paljastusohjelmia” jatkuvina uusintoina. Minkäänlaista kritiikkiä vainoa kohtaan ei mediassa esitetty. ”Massiivinen propagandakampanja” keskittyi väitteisiin siitä, että Falun Gong häiritsi yhteiskunnallista vakautta, oli ”petollista, vaarallista, tieteen vastaista ja kehitystä uhkaavaa” ja että sen moraalifilosofia ei ollut yhteensopiva marxilaisen sosialistisen etiikan kanssa.

Valtiollinen propaganda vetosi alkuaikoina tieteelliseen rationalismiin argumentoidakseen, että Falun Gongin maailmankuva oli ”täysin tieteen ja kommunismin vastainen”. Kansan päivälehti väitti 27. heinäkuuta 1999, että kyse oli ”kamppailusta teismin ja ateismin, taikauskon ja tieteen, idealismin ja materialismin välillä”. Näissä kuvauksissa marxismi-leninismin käsitys tieteellisestä maailmankuvasta esitettiin ”moraalisena ja totuudenmukaisena”, kun taas Falun Gongin diskurssi oli ”paha ja harhaanjohtava”.

Nämä Falun Gongia vastaan esitetyt alkuvaiheen syytteet eivät saaneet taakseen laajamittaista tukea ryhmän tukahduttamiselle. Heinäkuuta 1999 seuraavina kuukausina valtiollisen lehdistön retoriikka kiihtyi, ja Falun Gongia syytettiin salaliitosta ulkomaisten ”Kiinan vastaisten” voimien kanssa. Lokakuussa 1999, kolme kuukautta tukahduttamisen alun jälkeen, korkein Kansantuomioistuin julkaisi oikeudellisen tulkinnan, joka luokitteli Falun Gongin xiejiaoksi (”harhaoppinen uskonto”, käännetään toisinaan myös ”pahaksi kultiksi”) rikoslain artiklan no. 300 perusteella. Falun Gongin vastainen propaganda hallitsi tähän aikaan kiinalaista mediaa hallituksen pyrkiessä oikeuttamaan toimintaansa ja väittämään, että Falun Gongin harjoittaminen on vaarallista ja aiheuttaa vahinkoa ihmisten fyysiselle ja henkiselle terveydelle.

Kiina-tutkijoiden Daniel Wrightin ja Joseph Fewsmithin mukaan useita kuukausia sen jälkeen, kun Falun Gong oli julistettu laittomaksi, Kiinan keskustelevisio CCTV:n iltauutiset eivät sisältäneet juuri muuta kuin Falun Gongin vastaista retoriikkaa, joka pyrki esittämään, että Falun Gong huijaa seuraajiaan, hajottaa perheitä, vahingoittaa terveyttä ja uhkaa yhteiskunnallista vakautta. Hallituksen toimet olivat Wrightin ja Fewsmithin mukaan suoranainen ”tutkielma kaikenkattavasta demonisoinnista”. Beijing Daily vertasi Falun Gongia ”katua ylittävään rottaan, jota kaikki huutavat liiskattavaksi”; toiset viranomaiset sanoivat, että Falun Gongin ”hävittäminen” tulisi olemaan ”pitkäaikainen, monimutkainen ja vakava kamppailu”.

David Ownby ja Ian Johnson ovat sanoneet, että Kiinan valtio pyrki leimaamaan Falun Gongin kultiksi lainaamalla argumentteja Margaret Singeriltä ja länsimaiselta ”kulttien vastaiselta liikkeltä” (anti-cult movement, ACM). John Powersin ja Meg Y.M. Leen mukaan Falun Gongia pidettiin kansan keskuudessa ”epäpoliittisena qigong-harjoituskerhona” eikä minkäänlaisena uhkana hallitukselle. Näin ollen kaikkein kriittisin strategia Falun Gongin tukahduttamiskampanjassa oli kansan vakuuttaminen siitä, että heidän tuli uudelleenluokitella Falun Gong kuuluvaksi ”negatiivisesti latautuneiden uskonnollisten nimikkeiden” joukkoon, toisin sanoen ”pahaksi kultiksi”, ”lahkoksi” tai ”taikauskoksi”. Ryhmän järjestämät väkivallattomat ja verrattain hiljaiset protestit uudelleenluokiteltiin ”yhteiskunnallisten häiriöiden aiheuttamiseksi”. Tämän uudelleenluokittelun ja -määrittelyn myötä hallitus pyrki käyttämään hyväkseen ”sitä syvien negatiivisten tunteiden reserviä, joka liittyy näennäisuskonnollisten kulttien historialliseen rooliin epävakautta aiheuttaneina voimina Kiinan poliittisessa historiassa”.

Kiinalaisen uudenvuoden aattona, 23. tammikuuta 2001, viisi ihmistä yritti sytyttää itsensä tuleen Taivaallisen rauhan aukiolla. Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua ja muut valtiolliset mediat väittivät heidän olleen Falun Gongin harjoittajia, kun taas Falun Dafa -tiedotuskeskus torjui nämä syytteet sillä perusteella, että liikkeen opetukset yksiselitteisesti kieltävät itsemurhan ja tappamisen, ja väitti puolestaan, että tapahtuma oli julma mutta viekkaasti suunniteltu lavastus. Tapahtuma sai huomiota kansainvälisessä mediassa, ja myöhemmin Kiinan keskustelevisio CCTV näytti videomateriaaliaan tapauksesta: kuvia palavasta 12-vuotiaasta Liu Siyingistä sekä muiden osanottajien haastatteluja, joissa he sanoivat uskoneensa, että polttoitsemurha johtaisi heidät paratiisiin. Falun Gongille myötämieliset kommentaattorit huomioivat, että tapahtumaan osallisten henkilöiden kertomukset ja muut piirteet heidän käytöksessään eivät millään tavoin sopineet yhteen Falun Dafan opetusten kanssa. Myöhemmin julkaistussa False Fire -videossa käy ilmi, että tapaukseen ja Taivaallisen rauhan aukion turvakameroiden tallentamaan aineistoon liittyy useita kyseenalaisia piirteitä, muun muassa miliisi, joka näyttää lyövän yhden tulessa olevista henkilöistä tajuttomaksi tylpällä esineellä. International Herald Tribunen journalisti Philip Pan kirjoittaa, että ainakaan kaksi kuolleista polttoitsemurhaajista ei todellisuudessa ollut Falun Gongin harjoittajia. TIME-lehti raportoi, että ennen tätä tapausta monet kiinalaiset eivät pitäneet Falun Gongia todellisena uhkana ja olivat sitä mieltä, että valtion tukahduttamiskampanja oli mennyt liian pitkälle. Tapauksen jälkeen manner-Kiinan mediakampanja Falun Gongia vastaan sai huomattavan kannatuksen taakseen. Kun yleinen sympatia Falun Gongia kohtaan heikkeni, hallitus alkoi hyväksyä järjestelmällisen väkivallan käytön ryhmää vastaan. Falun Gongin verkkosivujen mukaan kuoliaaksi kidutettujen harjoittajien määrä nousi 245:stä (2000) 419:ään (2001).

Falun Gongin vastaus vainoon

Falun Gongin vastaus Kiinan käynnistämään tukahduttamiskampanjaan alkoi heinäkuussa 1999 vetoomuksilla paikallisten ja maakunnallisten virastojen sekä Pekingin valtiollisten vetoomustoimistojen luona. Pian tämän jälkeen alkoivat suuremmat mielenilmaukset Taivaallisen rauhan aukiolla, kun sadat Falun Gongin kannattajat matkustivat päivittäin aukiolle harjoittamaan Falun Gongin liikesarjoja tai pitämään kädessään banderolleja, jotka puolustivat harjoitusta. Turvallisuusjoukot hajottivat nämä mielenilmaukset säännönmukaisesti, ja niihin osallistuneet harjoittajat pidätettiin, toisinaan väkivaltaisesti. Huhtikuun 25. päivään 2000 mennessä, kun Zhongnanhain mielenilmauksesta oli kulunut vuosi, yli 30 000 Falun Gongin harjoittajaa oli pidätetty Taivaallisen rauhan aukiolla, ja tammikuun 1. päivänä 2001 järjestetyssä mielenilmauksessa pidätettiin yhteensä 700 harjoittajaa. Julkiset protestit jatkuivat pitkälle vuoteen 2001. Wall Street Journalissa Ian Johnson huomioi, että ”Falun Gongille uskolliset ovat keränneet kokoon luultavasti kaikkein pitkäaikaisimman haasteen auktoriteeteille kommunistien 50-vuotisen valtakauden aikana”.

Loppuvuodesta 2001 Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksista oli tullut harvinaisempia ja harjoittajat ajettiin syvemmälle maan alle. Kun julkiset protestit eivät enää saaneet kannatusta, harjoittajat perustivat maanalaisia ”materiaalikeskuksia”, joiden tuottama kirjallisuus, flyerit ja DVD-levyt pyrkivät haastamaan virallisen median kuvaukset Falun Gongista. Harjoittajat jakoivat näitä materiaaleja usein ovelta ovelle. Falun Gongin lähteet arvioivat vuonna 2009, että Kiinassa on tänä päivänä yli 200 000 tällaista keskusta. Näiden materiaalien tuotanto, hallussapito ja jakelu ovat toistuvasti olleet turvallisuusagenttien perusteena Falun Gongin harjoittajien vangitsemiselle tai tuomitsemiselle.

Vuonna 2002 kiinalaiset Falun Gong -aktivistit onnistuivat hakkeroimaan itsensä televisiolähetyksiin ja korvaamaan ohjelmasisällön omalla materiaalillaan. Eräs merkittävimmistä tapauksista sattui maaliskuussa 2002, kun muutama harjoittaja Changchunin kaupungissa, Jilinin maakunnassa sai vaihdettua kahdeksan kaapelitelevisiokanavan lähettämän signaalin ja korvattua sen ohjelmalla ”Polttoitsemurha vai lavastettu tapaus?”, jota näytettiin lähes tunnin ajan. Kaikki teossa mukana olleet kuusi harjoittajaa saatiin kiinni ja kidutettiin kuoliaaksi.

Manner-Kiinan ulkopuolella Falun Gongin harjoittajat ovat olleet mukana perustamassa kansainvälisiä mediaorganisaatioita, joiden kautta he saavat asialleen laajempaa näkyvyyttä sekä haastavat Kiinan valtiollisen median narratiivit. Näiden joukkoon lukeutuvat The Epoch Times -lehti, New Tang Dynasty -televisiokanava ja Sound of Hope -radioasema. Zhaon mukaan The Epoch Timesin perusteella Falun Gong rakentaa ”de facto -medialiittolaisuutta” maanpakolaisuudessa elävien Kiinan demokratialiikkeiden edustajien kanssa, ja lehti on julkaissut monien huomattavien kiinalaisten toisinajattelijoiden ja kriitikoiden artikkeleja. Vuonna 2007 Yhdysvalloissa asuvat Falun Gongin harjoittajat muodostivat perinteistä kiinalaista kulttuuria esille tuovan Shen Yun Performing Arts -ammattilaistanssiryhmän, joka on siitä lähtien esiintynyt kolmen kokoonpanon voimin sadoille tuhansille katsojille ja kiertänyt tunnetuissa teattereissa ja areenoilla, muun muassa Washington D.C.:n Kennedy Centerissä, New Yorkin Radio City Music Hallissa, Lontoon Royal Festival Hallissa, Pariisin Le Palais des Congrèsissa ja Tampere-talossa. Jotkin esitysten ohjelmanumeroista tuovat esille Falun Gongin harjoittajien kokemaa vainoa tanssin ja musiikin keinoin, mikä on saanut osan arvostelijoista pitämään esitystä poliittisena, kun taas jotkut Broadway-kriitikot ovat ylistäneet sitä vuolaasti. Kiinan suurlähetystöt kaikkialla maailmassa ovat pyrkineet estämään Shen Yunin esitysten järjestämisen uhkailemalla esityspaikkoja sekä lobbaamalla ja kiristämällä paikallisia viranomaisia. Yhdysvaltalaiset Falun Gongin harjoittajat ovat myös kehittäneet useita suosittuja sensuurinkierto-ohjelmistoja, joita Internetin käyttäjät ovat hyödyntäneet laajamittaisesti niin Kiinassa kuin esimerkiksi Iranissa.

Lisäksi Falun Gongin harjoittajat ovat nostaneet kymmeniä (suurelta osin symbolisia) kanteita Jiang Zeminiä, Luo Gania ja muita Kiinan viranomaisia vastaan syyttäen heitä kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. International Advocates for Justice -järjestön mukaan Falun Gong on nostanut lukumäärällisesti eniten ihmisoikeuskanteita 2000-luvulla, ja syytteet koostuvat rikoksista, jotka lukeutuvat kaikkien vakavimpien kansainvälisten rikosten joukkoon. David Ownbyn mukaan 54 siviili- ja rikoskannetta oli vireillä 33 maassa vuonna 2006. Monissa tapauksissa tuomioistuimet ovat kieltäytyneet ottamasta tapauksia käsittelyyn ja vedonneet syytettyjen diplomaattiseen koskemattomuuteen. Kuitenkin marraskuussa 2009 Jiang Zemin ja eräät muut korkean tason kiinalaiset virkamiehet saivat kutsun espanjalaiseen tuomioistuimeen, joka syytti heitä kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Falun Gongin vainossa. Kuukautta myöhemmin argentiinalainen tuomioistuin julkaisi lausunnon, jonka mukaan Jiang Zemin ja Luo Gan olivat omaksuneet ”kansanmurhastrategian” pyrkiessään hävittämään Falun Gongin ja vaati Interpolia pidättämään heidät.

Toukokuussa 2011 Falun Gongin kannattajat nostivat kanteen Cisco Systems -yhtiötä vastaan. Pääasiassa Ciscon sisäisiin asiakirjoihin tukeutuva kanne väittää, että teknologiayhtiö suunnitteli ja toteutti käytännössä valvontajärjestelmän Kiinan kommunistipuolueen käyttöön tietäen, että sitä käytettäisiin nimenomaisesti Falun Gongin harjoittajien paikallistamiseen, vangitsemiseen, pakkotyöhön tuomitsemiseen ja kidutukseen.

Sisäelinryöstöt eläviltä Falun Gongin harjoittajilta

David Kilgour elinryöstöraporttia käsittelevässä lehdistötilaisuudessa Brysselissä heinäkuussa 2006.

Pääartikkeli: Elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa

Vuonna 2006 Kanadan entinen apulaisulkoministeri David Kilgour ja kanadalainen ihmisoikeusjuristi David Matas julkaisivat tutkimusraportin, jonka mukaan Kiinan viranomaiset ovat laajamittaisesti ryöstäneet sisäelimiä vielä elossa olleilta vangituilta Falun Gongin harjoittajilta ja myyneet niitä elinsiirtomarkkinoilla. Raportista julkaistiin päivitetty versio tammikuussa 2007. Kolmannen osapuolen tutkimusta oli pyytänyt Coalition to Investigate the Persecution of Falun Gong -järjestö aiemmin vuonna 2006 esille tulleiden todistajanlausuntojen vuoksi. Raportin lopputuloksissa väitettiin, että ”vastentahtoisilta Falun Gongin harjoittajilta on laajamittaisesti poistettu sisäelimiä, ja nämä toimet jatkuvat tänäkin päivänä”. Kiina on toistuvasti kiistänyt raportissa esitetyt väitteet.

Suomessa aiheesta uutisoi ensimmäiseksi Hufvudstadsbladet 18. heinäkuuta 2006, ja lehti käsitteli sitä myös pääkirjoituksessaan seuraavana päivänä. ASEM-kokouksen aikana syyskuussa 2006 Kilgour ja Matas järjestivät Helsingissä lehdistötilaisuuden, ja tällöin Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta artikkelin.

Suhtautuminen raporttiin on vaihdellut. Thomas Lumin johdolla toteutettu Yhdysvaltain kongressin selvitys totesi, että Kilgourin ja Matasin raportti tukeutuu pääasiassa loogiseen päättelyyn eikä tuo esille uusia tai riippumattomasti hankittuja todistajanlausuntoja; monien päätodisteiden sanottiin olevan kyseenalaisia. Sen sijaan YK:n erikoistarkkailija Manfred Nowak sanoi maaliskuussa 2007, että Kilgourin ja Matasin todisteet muodostavat ”koherentin kuvan, joka antaa aihetta huoleen”, minkä seurauksena YK:n kidutuksen vastainen toimikunta vaati marraskuussa 2008 Kiinalta ”täyttä selvitystä siirtoelinten lähteistä”, elinryöstöväitteiden tutkimista sekä väärinkäytöksiin syyllistyneiden henkilöiden rankaisua. Foundation for Defense of Democracies -järjestön Ethan Gutmann ja Euroopan parlamentin varapuhemies Edward McMillan-Scott ovat omien tutkimustensa pohjalta asettuneet tukemaan Kilgourin ja Matasin raportin väitteitä. Falun Gongia tutkinut Montrealin yliopiston professori ja Itä-Aasian tutkimuskeskuksen johtaja David Ownby on kirjoittanut: ”Näyttää todennäköiseltä, että Falun Gongin harjoittajat, jotka ovat osa vankiloiden populaatiota, olisivat potentiaalisia elinryöstöjen kohteita”, mutta samalla hän huomioi, että ”vaikka elinryöstöjä tapahtuu Kiinassa, en ole nähnyt todisteita siitä, että näitä tekoja olisi kohdistettu erityisesti Falun Gongin harjoittajiin”. Tunnettu kiinalainen toisinajattelija, Laogai Research Foundationin Harry Wu sanoi, ettei väitteiden tueksi ole esitetty konkreettisia todisteita. Vuonna 2009 hän kuitenkin osittain muutti näkemyksiään ja viittasi muun muassa nykyään Kanadassa asuvaan Wang Xiaohua -nimiseen Falun Gongin harjoittajaan, jonka hän sanoi joutuneen pakkotyöleirillä epäilyttävään lääkärintarkastukseen yhdessä kahdenkymmenen muun mieshenkilön kanssa sillä perusteella, että viranomaiset pyrkivät selvittämään heidän soveltuvuutensa elinluovuttajiksi. Samalla Harry Wu ilmoitti pitävänsä laajamittaisia elinryöstöjä mahdollisina, mutta vaikeina todistaa, koska uhrit ovat kuolleet.

Raportin julkaisun jälkeen Kiinan viranomaiset julistivat Kiinan noudattavan Maailman terveysjärjestön periaatteita, jotka kieltävät ihmiselinten myynnin ilman luovuttajien kirjallista suostumusta. He väittivät raporttia mustamaalaukseksi, joka ”perustuu huhuihin ja valheellisiin syytteisiin” sekä sanoivat Kiinan hallituksen tutkineen väitteitä ja todenneen niiden olevan täysin perusteettomia. Yhdysvaltain kongressin tutkimuspalvelu CRS:n raportin mukaan jotkut Kilgourin ja Matasin keskeisistä syytteistä näyttivät olevan ristiriidassa muiden tutkimusten kanssa, mutta raportissa ei määritelty asiaa sen tarkemmin. Yhdysvaltain ulkoministeriö totesi, että ”näistä nimenomaisista väitteistä riippumatta Yhdysvallat on huolestunut Kiinan toteuttamasta Falun Gongin harjoittajien tukahduttamisesta sekä elinryöstöraporteista”.

Yhdysvaltain kansallinen munuaissäätiö sanoi pitävänsä syytteitä ”erittäin huolestuttavina”. Taiwan kehotti kansalaisiaan olemaan matkustamatta Kiinaan siirtoelinoperaatiota varten. Australian terveysministeriö lopetti raporttien seurauksena kiinalaisten kirurgien koulutusohjelmat maassa sekä kielsi elinsiirtoja koskevat yhteiset tutkimusohjelmat Kiinan kanssa. Vuonna 2009 International Society for Human Rights myönsi Kilgourille ja Matasille palkinnon heidän tutkimusraportistaan; samana vuonna tekijät julkaisivat raportin kirjamuodossa nimellä Bloody Harvest.

Raportin keskeiset todisteet

• Kiinassa terveydenhuollon ja armeijan instituutiot joutuvat nykyään hankkimaan itse suuren osan rahoituksestaan, ja sairaaloiden tiedetään hyötyvän kuolemaantuomittujen vankien elinten laittomasta myynnistä. Kilgourin ja Matasin mukaan näitä käytäntöjä on saatettu helposti soveltaa Falun Gongin harjoittajiin, ”vankilapopulaatioon, jota Kiinan viranomaiset panettelevat, dehumanisoivat, depersonalisoivat ja marginalisoivat”.
• Vuosina 2000–2005 Kiinassa siirretyistä elimistä vain 18 500 oli peräisin tunnistettavista lähteistä (joihin sisältyvät kuolemaantuomitut vangit), mikä tarkoittaa, että 41 500 siirtoelimen alkuperä jää tuntemattomaksi. Teloitettujen vankien, luovuttajien ja aivokuolleiden lukumäärä ”ei likimainkaan pystynyt selittämään Kiinassa tehtyjen elinsiirtojen määrää”. Kilgourin ja Matasin mukaan edellä mainittujen lisäksi ainoita identifioituja siirtoelinten lähteitä, jotka saattaisivat selittää operaatioiden ”räjähdysmäisen” kasvun, olivat vangitut Falun Gongin harjoittajat.
• Kiinalaisissa sairaaloissa siirtoelinten odotusajat ovat hyvin lyhyitä. Eräs sairaala mainosti hankkivansa minkä tahansa elimen viikossa, toinen väitti toimittavansa maksan kahdessa viikossa. Kanadassa siirtomunuaisen odotusaika voi olla tilastojen mukaan jopa 32,5 kuukautta. Munuainen säilyy elinkelpoisena vain 24–48 tuntia ja maksa noin 12 tuntia. Raportin mukaan ainoastaan elävistä luovuttajista koostuva suuri ”elinpankki” voi selittää ”hämmästyttävän lyhyet” odotusajat.
• Kiinassa siirtoelimen saaneet henkilöt ovat kertoneet, että operaatiot tapahtuvat ”lähes täysin salatusti”: elimen saajalle ei kerrota luovuttajan henkilöllisyyttä tai näytetä kirjallista suostumusta, kirurgin ja sairaanhoitajien henkilöllisyyttä ei useinkaan kerrota, operaatiot tapahtuvat toisinaan keskellä yötä, ja ”koko prosessi tapahtuu 'älä kysy, älä kerro'-periaatteella”.
• Mandariinikiinaa puhuvat tutkijat, jotka esittäytyivät potentiaalisina siirtoelimen ostajina tai heidän sukulaisinaan, soittivat useisiin kiinalaisiin sairaaloihin tiedustellakseen elinten saatavuutta; heille myönnettiin, että elimiä oli saatavilla Falun Gongin harjoittajilta. Näiden puhelinkeskusteluiden nauhoitukset on julkistettu.
• Kiinalaisten sairaaloiden nettisivuilla on julkaistu mainoksia siirtoelimen hankkimisesta yhdessä viikossa; monet nettisivut on sittemmin suljettu, mutta Kilgour ja Matas ovat arkistoineet niitä. Kiinalaiset elinsiirtosivustot julkaisivat aiemmin markkinointitarkoituksessa tilastoja, jotka osoittivat elinsiirtojen määrän lisääntyneen muutamassa vuodessa räjähdysmäisesti. Operaatioiden määrän kasvu sijoittuu ajallisesti Falun Gongin vainon alkamisen jälkeisiin vuosiin.
• Kiinassa elinsiirtoala on taloudellisesti erittäin kannattavaa: esimerkiksi munuaisen hinta on 62 000 dollaria ja sydämen 130 000–160 000 dollaria.
• Todistajanlausuntojen mukaan vangituilta Falun Gongin harjoittajilta otetaan veri- ja virtsakokeita ja heidän sisäelimiään tutkitaan terveystarkastuksissa, kun taas muille vangeille ei tällaisia kokeita ja tarkastuksia ole järjestetty.

Ethan Gutmann on vuonna 2010 arvioinut vainossa kuolleiden harjoittajien lukumääräksi noin 70 000; suurin osa heistä on hänen mukaansa saanut surmansa elinryöstöoperaatioissa.

Falun Gong Kiinan ulkopuolella

Vapaaehtoisia Falun Gongin liikesarjoja opettavia henkilöitä sekä Falun Dafa -yhdistyksiä on tällä hetkellä yli 70 maassa Kiinan ulkopuolella. Toiminta on kaikkein aktiivisinta Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Falun Gongin kannattajat ympäri maailmaa ovat vastanneet Kiinan kommunistisen puolueen vainoon säännöllisillä mielenilmauksilla, paraateilla, mediakanavien perustamisella, taiteilijaryhmillä ja etupäässä mannerkiinalaisten käyttöön tarkoitetuilla sensuurinkierto-ohjelmistoilla.

Kiinan ulkopuolella Falun Gongia opetettiin ensimmäisen kerran Kiinan New Yorkin konsulaatissa vuonna 1995. Se oli osa puolueen ”länsimaille suunnattua kulttuuripropagandaa” yhdessä kiinalaisen silkin- ja ruoanvalmistustaidon kanssa. Konsulaatti myös perusti Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun ja Columbian yliopistoon Falun Gong -kerhoja, jotka jatkavat toimintaansa tänäkin päivänä. Vuodesta 1995 lähtien Li Hongzhi piti luentosarjoja Kiinan ulkopuolella mm. Ruotsissa sekä Kiinan Pariisin-suurlähetystössä suurlähettilään kutsumana. Li luennoi Australiassa elokuussa 1996 ja Pohjois-Amerikassa saman vuoden lokakuussa.

Falun Gong kasvoi länsimaissa suurelta osin Manner-Kiinasta muuttaneiden opiskelijoiden mukana 1990-luvun alusta vuosikymmenen puoliväliin; Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa sitä opetettiin pääasiassa yliopistojen kampusalueilla. Nykyään se on järjestäytynyt paikallisiin Falun Dafa -yhdistyksiin ja yhteyshenkilöihin, jotka vapaaehtoisesti opettavat menetelmää ilman maksua.

Kansainvälinen suhtautuminen

Länsimaiden hallitukset ja ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet Kiinan vainokampanjan ja suhtautuneet Falun Gongiin varauksellisen myönteisesti. Vuodesta 1999 Yhdysvaltain kongressin jäsenet ovat antaneet aiheesta julkilausumia ja laatineet useita päätöslauselmia Falun Gongin tueksi. Viimeksi kongressin päätöslauselma no. 605 vaati ”välitöntä loppua Falun Gongin harjoittajien vainolle, häirinnälle, vangitsemiselle ja kidutukselle”, totesi Kiinan viranomaisten käyttäneen huomattavasti aikaa ja resursseja levittääkseen viime vuosikymmenen ajan maailmanlaajuisesti ”valheellista propagandaa” Falun Gongista, sekä ilmaisi osanottonsa vainotuille Falun Gongin harjoittajille ja heidän perheilleen.

Vuosina 1999–2001 länsimaisen median raportit Falun Gongista — ja erityisesti harjoittajien kaltoinkohtelusta — olivat yleisiä, joskin vaihtelevia. Vuoden 2001 loppupuolella raportoinnin määrä väheni merkittävästi, ja vuoteen 2002 mennessä suuret mediaorganisaatiot kuten The New York Times ja The Washington Post olivat miltei kokonaan lakanneet kirjoittamasta Falun Gongin tilanteesta Kiinassa. Tutkija Leeshai Lemish on todennut, että länsimaisten mediaorganisaatioiden Falun Gong -diskurssit muuttuivat myös aikaisempaa puolueellisemmiksi, ja ne yhä useammin lainasivat kommunistipuolueen narratiiveja kritiikittömästi sen sijaan, että ne olisivat tukeutuneet Falun Gongin tai ihmisoikeusjärjestöjen versioihin tapahtumista.

Kiinan kommunistipuolue on pyrkinyt tukahduttamaan ulkomaisten poliitikkojen, journalistien ja tutkijoiden Falun Gongia kohtaan osoittamaa sympatiaa. Näihin pyrkimyksiin ovat sisältyneet muun muassa diplomaattien vierailut sanomalehtien toimituksissa, joissa he ovat ”suitsuttaneet kommunistisen Kiinan hyvyyttä ja Falun Gongin pahuutta”. Kiina on ilmoittanut Falun Gongia kohtaan osoitetun tuen ”vaarantavan kauppasuhteet” ja lähettänyt paikallisille poliitikoille kirjeitä, joissa se on vaatinut heitä olemaan osoittamatta sympatiaa Falun Gongille. Länsimaisiin instituutioihin kohdistetulla paineella on ollut myös hienovaraisempia ilmenemismuotoja, esimerkiksi akateeminen itsesensuuri, kun Falun Gongin tutkimisesta on toisinaan ollut seurauksena mm. kenttätyöviisumin epääminen Kiinaan pyrkiviltä tutkijoilta; lisäksi monet Kiina-suhteita painottavat liikemiehet ja yhteisöt ovat Kiinan kommunistipuoluetta pelätessään sulkeneet ulos ja syrjineet niitä, jotka ovat ottaneet Falun Gong -kysymyksen esille. Mediaorganisaatiot ja ihmisoikeusryhmät ovat myös harjoittaneet itsesensuuria Falun Gongiin liittyen, mikä Ethan Gutmannin mukaan johtuu Kiinan hallituksen poikkeuksellisen vihamielisestä asenteesta aihetta kohtaan sekä niistä mahdollisista seurauksista, joihin kysymyksen avoin ja julkinen käsittely saattaisi johtaa.

David Ownby on todennut, että näiden taktiikoiden lisäksi Kiinan viranomaisten Falun Gongiin lyömä ”kultti”-leima ei koskaan ole täysin hälvennyt joidenkin länsimaalaisten mielestä, ja tällä stigmalla on yhä jonkin verran vaikutusta niihin tapoihin, joilla Falun Gongia julkisesti hahmotetaan.

1990-luvun alkuvuosista Kiinaa seurannut journalisti Ethan Gutmann on sanonut, että Falun Gongia kohtaan osoitetun julkisen sympatian vähyys johtuu osittain heikkouksista Falun Gongin tiedotus- ja suhdetoiminnassa. Toisin kuin demokratia-aktivistit tai tiibetiläiset, jotka ovat löytäneet ymmärrettävän paikan länsimaalaisten mielissä, Falun Gongin julkinen toiminta on osoittanut leimallisesti kiinalaisia piirteitä. Lisäksi etenkin Manner-Kiinasta pakolaisina saapuneiden harjoittajien pyrkimyksissä saada viestiään kuuluville on ollut piirteitä kommunistisen puolueen kulttuurista, esimerkiksi voimakkaita iskulauseita ja visuaalisesti räikeitä kidutusesityksiä. Tämä on yhdistynyt yleiseen epäluuloon, jolla länsimaissa suhtaudutaan vainottuihin pakolaisiin.

Falun Gongilta on myös jäänyt puuttumaan voimakas tuki niiltä amerikkalaisilta tahoilta, jotka yleensä tukevat uskonvapautta: liberaalit suhtautuvat varauksella Falun Gongin konservatiiviseen seksuaalimoraaliin, kun taas kristilliset konservatiivit eivät pidä Falun Gong -kysymystä yhtä tärkeänä kuin vainottujen kristittyjen auttamista. Yhdysvaltain poliittinen keskusta ei halua painottaa ihmisoikeuskysymyksiä niin voimakkaasti, että niillä olisi vaikutusta kaupallisiin ja poliittisiin Kiina-suhteisiin. Niinpä Falun Gongin harjoittajien on tarvinnut suurelta osin tukeutua omiin resursseihinsa.

Adam Frank kirjoittaa, että länsimaisten mediaperinteiden mukaisesti Falun Gong -aiheisessa raportoinnissa Kiinan ja kiinalaisten ”eksoottisuus” on ollut hallitseva tarkastelutapa, ja että ”faktat olivat pääasiassa oikein, mutta se normaalius ja tavallisuus, jonka miljoonat kiinalaiset harjoittajat liittivät menetelmään, oli täysin kadonnut”.

Kiistanaiheet

Eräs kaikkein vahvimmista Falun Gongiin liittyvistä kiistanaiheista on Kiinan hallituksen määritelmä, joka väittää Falun Gongin olevan xiejiao—toisin sanoen ”harhaoppinen järjestö”, ”paha uskonto” tai ”paha kultti”. Näkemys siitä, että Falun Gong olisi kultti, on saanut kannatusta Kiinan valtiollisessa propagandassa sekä joidenkin ”kulttien vastaisen liikkeen” (anti-cult movement, ACM) kannattajien keskuudessa, mutta akateeminen tutkimus on suurimmalta osin torjunut tämän käsityksen.

Kiinan buddhalaisyhdistys, joka oli huolissaan buddhalaisten kääntymisestä Falun Gongin harjoittajiksi, oli ensimmäinen, joka nimitti Falun Gongia xiejiaoksi vuoden 1996 loppupuolella. Käsitteen kirjaimellinen käännös on ”harhaoppinen opetus”, mutta Falun Gongin vastaisen propagandakampanjan englanninkielisissä versioissa se käännettiin ”pahaksi kultiksi” (”evil cult”). Länsimainen media otti aluksi käsitteen käyttöön Kiinan hallituksen mediaraporttien perusteella, mutta alkoi pian käyttää vähemmän latautuneita nimityksiä.

Heinäkuusta 1999 alkaen Kiinan viranomaiset pyrkivät väittämään, että Li Hongzhi oli rikastunut menetelmää opettamalla. Tämä johti jonkinasteiseen debattiin siitä, oliko Li ansainnut menetelmällä rahaa Kiinassa, ja jos oli, kuinka paljon. Vuosina 1992–1994, kun Li piti luentosarjoja ympäri Kiinaa paikallisten qigong-yhdistysten kutsumana, hän veloitti luentosarjoistaan, mutta osallistumismaksut olivat huomattavasti alhaisempia kuin kilpailevilla qigong-menetelmillä, ja paikalliset qigong-yhdistykset saivat niistä itselleen merkittävän osan. Li perusteli palkkioita matkakuluilla ja muilla kustannuksilla, ja toisinaan hän lahjoitti rahan hyväntekeväisyyteen. Vuonna 1994 Li lopetti maksujen keräämisen kokonaan ja otti siitä lähtien kannan, että Falun Gongin on aina oltava ilmaista. Kaikki Falun Gongiin liittyvä materiaali on ladattavissa maksuttomasti Internetistä.

Dai Qing (2000) väittää Li'n ansainneen vuonna 1997 yli 10 miljoonaa yuania kirjanmyynnillä, joskin Dain mielestä ”Li'n tulot olivat legitiimimpiä kuin hallituksen korruptoituneiden virkamiesten”. Sen sijaan Ian Johnsonin (2004) mukaan Li Hongzhi ei saanut kirjoistaan minkäänlaisia rojalteja sinä aikana, kun niiden suosio oli Kiinassa huipussaan, sillä kaikki kirjat olivat bootleg-julkaisuja viranomaisten kiellettyä Falun Gong -materiaalien julkaisun vuonna 1996 hillitäkseen harjoittajien määrän kasvua.

Vaikka akateemisten tutkijoiden mukaan Falun Gongin organisaatiorakenne on epämuodollinen ja ei-hierarkkinen, Kiinan viranomaiset ovat pyrkineet esittämään Falun Gongin hierarkkisena ja hyvin rahoitettuna organisaationa, joka pystyy mobilisoimaan miljoonia harjoittajia. James Tong sanoo, että hallituksen intresseissä oli esittää Falun Gong tiukasti organisoituneena: ”Mitä organisoituneemmalta Falun Gong saatiin näyttämään, sitä oikeutetumpaa yhteiskunnallisen järjestyksen nimissä toteutettu tukahduttaminen olisi”. Tong päätyy siihen lopputulokseen, että kommunistipuolueen väitteillä ei ollut ”sisäistä tai ulkoista todistusaineistoa tukenaan”, ja että pidätyksistä ja tutkimuksista huolimatta viranomaiset eivät koskaan pystyneet ”uskottavasti vastaamaan Falun Gongin esittämiin puolustuksiin”.

Falun Gongin konservatiiviset moraaliopetukset ovat herättäneet jonkin verran kiistaa länsimaiden edistyksellisissä piireissä. Esimerkiksi vuonna 2001 San Franciscon kaupunginvaltuusto nimesi Li Hongzhi'n ehdokkaaksi Nobelin rauhanpalkinnolle, mutta ehdotuksesta luovuttiin painostuksen vuoksi sillä perusteella, että Falun Gongin opetukset pitävät homoseksuaalisuuden harjoittamista moraalittomana toimintana. Falun Dafa -tiedotuskeskuksen mukaan Falun Gong toivottaa homot, lesbot ja biseksuaalit tervetulleiksi harjoittamaan menetelmää ja sanoo, ettei heihin suhtauduta millään erityisellä tavalla; vaikka Falun Gongin opetusten mukaan jotkut teot ”tuottavat enemmän karmaa”, tämä ei tiedotuskeskuksen mukaan tarkoita, että Falun Gongilla olisi mitään asiaan liittyvää agendaa, yhteiskunnallista kantaa tai muita säädöksiä.

Tutkijoiden mielipiteet vaihtelevat siitä, sisältyykö Falun Gongiin apokalyptisiä piirteitä, ja jos kyllä, mitä ne käytännössä tarkoittavat. Li Hongzhi'n mukaan ihmiskunta on tuhoutunut 81 kertaa, ja joidenkin tulkintojen mukaan sen seuraava tuhoutuminen saattaa olla käsillä. The New York Times mukaan ainakin eräs harjoittaja oli sitä mieltä, että tiedossa olisi ”jokin yllättävä muutos, joka osoittautuisi hyväksi hyvien ihmisten kannalta mutta huonoksi pahojen ihmisten kannalta”. Los Angelesin yliopiston (UCLA) Kiinan-tutkimuksen laitoksen apulaisjohtaja Richard Gunde on sanonut, että Falun Gongissa on kyse aivan erilaisesta ilmiöstä kuin niissä kulteissa, jotka keskittyvät kuolemaan ja tuomiopäivään; Falun Gong lupaa harjoittajilleen vain pitkän ja terveen elämän. Gunden mukaan ”Falun Gongilla on yksinkertainen ja harmiton eettinen sanoma, ja Li Hongzhi on epätavallisista ellei jopa oudoista lausunnoistaan huolimatta monin tavoin vaatimaton ja matalaa profiilia pitävä henkilö”. Uskontotieteen professori Craig Burgdoff on todennut, että paikallisella tasolla Li'n fantastisilla väitteillä näyttää olevan hyvin vähän teologista merkitystä, sillä Falun Gongin harjoittaminen ei vaadi Li'n kaikkien opetusten kritiikitöntä hyväksyntää, eikä toisia harjoittajia pyritä painostamaan dogmaattiseen ortodoksiaan.

Tieteelliset tutkimukset Falun Gongin vaikutuksista

Vuonna 1992 Kiinan valtion qigong-tieteellinen tutkimusseura CQRS sertifioi Falun Gongin ja alkoi voimakkaasti edistää menetelmän leviämistä (ks. Historia Manner-Kiinassa). Vuonna 1998 Pekingissä järjestettiin useiden yliopistollisten sairaaloiden yhteistyönä terveyskysely, johon vastasi 12 731 Falun Gongin harjoittajaa. Sen tuloksien mukaan 99,1 % vastanneista oli lievittänyt terveysongelmiaan harjoittamisen avulla ja 58,5 % oli parantunut niistä kokonaan. Fyysistä terveyttään oli kohentanut 80,3 % ja henkistä terveyttään 96,5 % kyselyyn osallistuneista. Tutkimus sanoi Falun Gongin harjoittamisen säästävän valtion terveydenhuoltokustannuksia keskimäärin 3 270 yuania vuodessa henkilöä kohti. Samansuuntaisia tuloksia antanut tutkimus järjestettiin muun muassa Dalianissa samana vuonna.

Kiinan ulkopuolella Falun Gongin terveysvaikutuksia on tutkittu varsin vähän. Vuonna 2005 vertaisarvioidun Journal of Alternative and Complementary Medicine -julkaisun raportoima Texasin yliopiston pilottitutkimus antoi viitteitä siitä, että Falun Gongin harjoittamisella saattaa olla vaikutuksia DNA:han. Tutkimukseen osallistui kuusi Falun Gongin harjoittajaa ja kontrolliryhmään kuusi tervettä aikuista, jotka eivät harjoittaneet qigongia tai muuta samantyyppistä menetelmää. Neutrofiilit eristettiin verestä microarray- ja RPA-tekniikalla. Tutkimuksen kontrolliryhmään verrattuna muun muassa neutrofiilien fagosytoosi oli Falun Gongin harjoittajilla huomattavasti aktiivisempaa ja neutrofiilien elinikä oli pitempi. Tutkijat totesivat, että Falun Gongin harjoittaminen saattaa vaikuttaa geeniekspressioon, neutrofiilien toimintaan, aineenvaihduntaan, immuniteettiin ja solukuolemiin mahdollisesti transkriptiotasolla.

Aiheesta muualla

• Falun Gongin materiaaleja eri kielillä
• Falun Gongin suomalaiset kotisivut
• Falun Dafa -tiedotuskeskuksen englanninkieliset sivut
• Suomenkielinen uutissivusto Clearharmony
• David Kilgourin ja David Matasin tutkimusraportti sisäelinryöstöistä Falun Gongin harjoittajilta
• The Epoch Timesin ”Yhdeksän kommentaaria kommunistisesta puolueesta” (englanniksi)
• Shen Yun Performing Arts