1. Anonymiteetti tarjoaa piilopaikan
Häpeä jarruttelee meitä ollessamme koolla kasvotusten. Esimerkiksi koulun vanhempainillassa olet osa laumaa ja tietoinen yhteisön normeista. Käyttäydyt lauman mallin mukaan.
Nimetön verkkokeskustelija on suojassa ja turvassa normeilta. Hän voi päästää ilmoille kaiken kertyneen aggression. Toisaalta, verkossa on mahdollista olla paljon passiivisempi kuin kehtaisi olla lauman keskellä.
2. Kielteiset tunteet tarttuvat
Ihmisellä on kielteisiä tunteita enemmän kuin myönteisiä, ja ne ovat voimakkaampia. Negatiivisuutta riittää siis enemmän myös verkossa purettavaksi. Ikävät viestit myös leviävät, sillä netti on antanut erittäin kantavan megafonin jokaiselle rähisijälle.
Osa ihmisistä on verkkokeskusteluissa mukana vain purkamassa omaa pahaa oloaan, haukkumassa muita ja haastamassa riitaa. Verkossa näkyvät suomalaisten mielenterveysongelmat, kuten masennus ja ahdistuneisuushäiriö.
3. Kehonkieli ei näy verkossa
Peilisolut ovat hermosoluverkosto, jonka avulla ihminen tarkkailee muiden käytöstä ja liikkumista. Samassa paikassa ollessamme koemme yhteyttä. Teemme koko ajan päätelmiä muiden motiiveista ja suunnitelmista.
Kun olemme fyysisesti eri paikoissa, suuri osa kehon antamasta informaatiosta jää välittymättä. Verkossa oman viestin säätely on vaikeaa, koska emme pysty aistimaan vastapuolen reaktioita. Tämä tekee keskustelusta töksähtelevämpää, ja väärinymmärrysten riski kasvaa.
4. Aivokemia yllyttää taisteluun
Kun ärsyynnymme netissä, elimistön puolustautumisreaktio laukeaa. Sympaattinen hermosto aktivoi lisämunuaisen erittämään adrenaliinia.
Keho valmistautuu taisteluun.
Tunnereaktio tapahtuu niin salamannopeasti, ettei harkinta ehdi väliin. Toiminta ei ohjaudu enää fiksuimmasta osasta aivoja, vaan komento siirtyy syvemmälle “liskoaivoihin”. Niiden päätöksenteko on karkeata, syö tai tule syödyksi.
5. Nälkäkiukku on tosiasia
Keho vaikuttaa mieleen, ja päinvastoin. Kun verensokeri laskee, kehoon vapautuu ärtymystä voimistavia stressihormoneja, eli adrenaliinia ja kortisolia. Ärtymys on verensokeria säätelevän mekanismin sivuvaikutus.
Pinna palaa helpommin myös väsyneenä.
6. Aivot jumittuvat luuppiin
Puolustautumistilassa olevat aivot ajautuvat jääräpäisyysluuppiin. Omaa mielipidettä tulee puolustaneeksi typeryyteen asti. Järkevämpänä hetkenä sitä sitten miettii, että mikä ihme minuun fiksuun ihmiseen oikein meni.
Jääräpäisyys on osa ihmisen ikiaikaista puolustautumisjärjestelmää. Kun peto hyökkää, on valittava kiipeääkö puuhun vai näytteleekö kuollutta. Taktiikkaa ei voi vaihtaa kesken henkiinjäämistaistoa.
7. Poteroissa asiat yksinkertaistuvat
Polkupyöräilijät vastaan jalankulkijat! Suurin osa meistä on molempia, mutta sitä ei uskoisi nettikeskustelujen perusteella.
Ihmisellä on tarve kuulua ryhmiin. Verkon keskusteluissa asiat yksinkertaistuvat. Me etsimme sieltä ryhmiä, joita voimme vastustaa tai puolustaa.
Tiiviin ryhmän sisällä tehdään päätelmiä ryhmän ulkopuolisista, “niistä toisista”. Alkaa tyhmenemiskierre, kun kukaan ei ole puolustamassa toista näkökulmaa. Mielikuva ulkopuolisista kääntyy poterossa muhiessaan viholliskuvaksi, johon projisoidaan yhä kielteisempiä asioita.
8. Algoritmit lietsovat ääritunteita
Datajätit, kuten Facebookin ja Instagramin taustayritys Meta, kilpailevat meidän huomiostamme, sillä huomio on rahaa. Algoritmin tehtävä on pitää käyttäjät palveluissa, koska näin maksimoidaan mainostulot.
Reaktioitamme seurataan jatkuvasti. Kun tykkäämme sisällöstä, saamme lisää sitä samaa – todennäköisesti entistä voimallisempana. Somealustat syöttävät meille ärsykkeitä, jotta reagoisimme niihin. Mitä kiihkeämmin, sitä parempi datajäteille ja mainostajille.
Heidän onnekseen meitä on helppo tuuppia ihastumaan, vihastumaan ja järkyttymään.
Artikkeli on osa Yle Oppimisen #pystymmeparempaan-kokonaisuutta.
Tiedot perustuvat työpsykologi Susanna Paarlahden, sosiaalipsykologian professori Atte Oksasen ja evoluutiopsykologian yliopistolehtori Markus Rantalan haastatteluihin.