Kun vuoden 2004 Ukrainan presidentinvaalit oli tuomittu vilpillisiksi, kerääntyi Kiovan Itsenäisyyden aukiolle oppositiokoalitiota kannattavien oranssi telttakylä. Mielenosoittajat vaativat aitoa demokratiaa, korruption hävittämistä, tuloerojen kaventamista ja uusia vaaleja. Vaalit uusittiin ja hetken näytti, että kansa sai vaatimansa.
Uusintavaalien voittajaksi selviytyi opposition ehdokas Viktor Juštšenko, joka nimitti pääministerikseen yhden vallankumouksen näkyvimmistä hahmoista Julija Tymošenkon.
Ukrainan uudet johtajat olivat länsimielisiä. Tämä aiheutti osaltaan hankausta suuren naapurin Venäjän kanssa. Venäjä oli osaltaan pyrkinyt vaikuttamaan Ukrainan vaaleihin, jotta sen suosima ehdokas olisi valittu.
Oranssien hajaannus
Pian yhdessä vallankumousta rakentaneet poliitikot ajautuivat erimielisyyksiin, eivätkä Juštšenko ja Tymošenko pystyneet toteuttamaan lupauksiaan. Presidentti erotti pääministeri Tymošenkon, "vallankumouksen palavan sydämen".
Vaatimukset uudesta Ukrainasta hautautuivat poliittiseen peliin ja jo vuonna 2006 vallankumoukselliset olivat hajaantuneet.
"Vallankumouksen aikaan Juštšenko ja Tymošenko pystyivät toimimaan yhdessä, mutta kenellekään ei ollut kuitenkaan salaisuus, että se oli mahdoton liitto. Erimielisyyksien ja konfliktien vuoksi Juštšenko ja Tymošenko ajautuivat eri leireihin. He ovat nyt poliittisia kilpailijoita. Tässä mielessä vallankumous on epäonnistunut", sanoi Moskovan Carnegie-säätiön tutkija Maša Lippman Ulkolinjan ohjelmassa Ukrainan kolme ongelmaa.
Suurin osa vallankumouksellisista olivat tavallisia ukrainalaisia, jotka halusivat muuttaa maataan.
"En ollut Maidanilla (Itsenäisyyden aukiolla) poliitikkojen vaan oman itseni vuoksi, jotta lapseni voisivat elää toisenlaisessa maassa ja minulla ja lapsillani olisi sananvaltaa joihinkin asioihin. Yhteenkään poliitikkoon en luota täysin", kertoi Vitali Krutyi, joka antoi tukensa vallankumouksen poliittisille johtajille, mutta ei enää vuoden päästä hyväksynyt heidän toimiaan.
Vallankumouksessa mukana olleet eivät nähneet arjessaan niitä muutoksia, joita he olivat lähteneet ajamaan. Ylimmän vallan vaihtaminen ei ollut muuttanut paljoakaan. Taloudella meni huonosti, joten monen kukkoro oli tyhjempi kuin aiemmin. Samaan aikaan hinnat nousivat, eikä normaali infrastruktuuri toiminut totuttuun tapaan.
Venäjän vaikutus
Oranssi vallankumous nähtiin myös osana globaalia suurvaltapolitiikkaa. Ukraina oli tottunut saamaan Venäjältä halpaa kaasua. Tätä riippuvuutta Venäjä hyödynsi poliittisessa pelissä. Venäjän läsnäolo onkin ollut suurta ja jatkuvaa Ukrainassa ja sillä on jopa laivastotukikohta Ukrainan rannikolla.
Tutkija Hanna Smith Aleksanteri-instituutista näki, että niin sanottu Donetsk-ryhmä sai Putinin puuttumaan vapaisiin vaaleihin ennen aikaisesti. Donetsk-ryhmä pyrkii edistämään Ukrainan ja Venäjän välistä kauppaa. Ennen kuin presidentivaalit uusittiin, ehti Putin kahdesti julkisesti onnitella omaa ehdokastaan Janukovytsia. Tämä tulkittiin yritykseksi legitimoida vilpillinen vaalitulos.
Seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2010 vallankumoukselliset kokivat tappion. Voiton vei Janukovitš, koska oranssit äänet jakaantuivat useammille kannattajille.
"Janukovitš vetoaa itäiseen Ukrainaan eli siihen omaan kannattajakuntaan ja väittää pystyvänsä parantavan heidän elinolojaan Venäjän suhteiden kautta. Totuus kuitenkin on, että itäisen Ukrainan tulevaisuuden kannalta länsisuhteet ovat erittäin tärkeitä. Venäjä ei tule alentamaan kaasunhintaa, joten itäisen Ukrainan kaivoksia ja taloutta on uudistettava. Eli oikeastaan se uudistusten suunta käytännön tasolla ei kovinkaan paljoa eroa Juštšenkon ja Janukovitšin välillä", kertoi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristi Raik jo vuonna 2006.
Jälleen Maidanilla
Vuonna 2013 oranssin vallankumouksen lapset kerääntyivät jälleen Maidanille vaatimaan presidentti Janukovytsin eroa, kun hän päätti lopettaa EU:n kanssa neuvottelut uudesta kauppasopimuksesta. Länsimieliset ukrainalaiset näkivät tämän myöntymisenä Venäjän isovelipolitiikkaan.
