Se oli tavallinen lokakuinen ilta yhdysvaltalaisessa Inside the NBA -televisio-ohjelmassa. Ernie Johnson, Kenny ”The Jet” Smith, Charles Barkley ja Shaquille O’Neal istuivat pitkän pöydän takana ja analysoivat illan NBA-otteluita. Houston Rockets oli voittanut Cleveland Cavaliersin. Useita televisioalan Emmy-palkintoja voittanut asiantuntijanelikko pohti, miksi LeBron Jamesin johtama Cavaliers oli aloittanut kautensa niin heikosti.
Sitten jokin kiinnitti suomalaiskatsojan huomion. Johnson kaivoi pöydän alta pinon lippalakkeja, joihin oli painettu selvällä suomen kielellä sana ”JAKSAA”.
– Yackxaa, Johnson lausui.
– Se on suomalainen sana, joka merkitsee kestämisen voimaa.
Johnson kertoi, että lippalakit mainostivat TNT-kanavan entisen työntekijän, suomalaisen Saila Hannisen varainkeruuhanketta.
– Yackxaa. Me rakastamme sinua! Barkley, yksi kaikkien aikojen parhaista NBA:n isoista laitahyökkääjistä huikkasi.
Mistä ihmeestä oli kyse? Miksi NBA-tähdet maistelivat suussaan suomalaisia kaksoisvokaaleja? Kuka oli tämä Saila Hanninen? Ja mihin hän tarvitsi rahaa?
Lahdesta rapakon taa
– Synnyin Lahdessa, Hanninen sanoo englanniksi joulun alla taidemuseo Kiasman kahvilassa Helsingissä. Perheensä kanssa Suomeen joulua viettämään tullut nainen yskäisee kevyesti kämmenselkäänsä ja siirtää sitten vaaleita hiuksiaan silmiltään.
–Asuimme siellä, kunnes olin viisivuotias.
Viisivuotiaana Hannisen isän työ siirtyi Atlantaan, jonne koko perhe, Saila, äiti ja pikkuveli muuttivat. (Pikkuveli oli vuosia myöhemmin yksi Amerikan unelmavävyistä suomalaisessa tosi-tv-ohjelmassa, mutta siitä lisää joskus toiste.)
Hanninen varttui Yhdysvalloissa urheilullisessa ympäristössä. Hän harrasti ratsastusta. Pikkuveli seurasi perinteisiä jenkkilajeja. Isää kiinnosti suomalaisittain ralli ja formulat. Perhe vieraili säännöllisesti Bravesin, Falconsin ja Hawksin peleissä katsomassa baseballia, amerikkalaista jalkapalloa ja koripalloa.
High Schooolin jälkeen Hanninen lähti opiskelemaan Miami-yliopistoon Ohioon. Collegessa hän mieltyi ajatukseen, että tuleva työura kuluisi urheilun parissa.
– Halusin keskittyä markkinointiin ja mainontaan, mutta pidin tavasta, jolla se toimi urheilussa ja siitä, kuinka orgaanista ja vaikuttavaa se oli, Hanninen kertoo.
Collegen jälkeen Hannisen tie vei Fox-kanavan kautta TNT:n myyntiosastolle. Siellä hän suunnitteli ja myi mainospaikkoja ja markkinointistrategioita kanavan urheilulähetyksiin. TNT näytti kanavillaan käytännössä kaikkia muita Yhdysvaltojen pääliigoja paitsi NFL:llää.
Kanavan urheilutuotteiden helmi oli Inside the NBA, jonka parissa Hanninen työskenteli kymmenen vuoden ajan. Hän reissasi työryhmän kanssa koripalloliigan tähdistöotteluihin, pudotuspeleihin ja muihin erikoistuotantoihin. Jos esimerkiksi O’Nealin tai Barkleyn piti olla mukana ohjelmaosiossa, joka sisälsi tuotesijoittelua tai sponsorointia, Hannisen tehtävä oli valmistaa supertähdet rooliinsa.
– Jos halusi olla huipulla urheilumarkkinoinnissa Atlantassa, TNT oli paras paikka siihen, Hanninen sanoo.
Hanninen viihtyi TNT:llä 10 vuotta. Siinä ajassa Insiden tiimistä tuli hänelle läheinen. Hanninen ottaa puhelimensa esiin ja näyttää Barkleyn lähettämiä tekstiviestejä. Niissä Barkley naureskelee omalle painonpudotukselleen. Johnson on puolestaan lähettänyt kiitospäivänä kuvan, jossa näkyy ranta, rannalla ranneke ja rannekkeessa teksti ”Jaksaa”.
Kaksi vuotta sitten Hanninen vaihtoi TNT:n Googleen, jossa jatkoi mainonnan ja urheilun parissa. Matka vei Atlantasta ensin New Yorkiin ja myöhemmin Denveriin.
Täydellinen päivä Barcelonassa
Hannisen ratsastusura päättyi yliopistossa, kun aika ja raha eivät enää riittäneet. Hän alkoi juosta. Ensin lyhyitä, viiden kilometrin lenkkejä yhdessä isänsä kanssa, joka oli innostunut maratonjuoksusta. Sitten matkat alkoivat pidentyä tyttärelläkin.
Pian Hanninen osallistui puolimaratonille. Sen juokseminen tuntui niin hyvältä, että harrastus jatkui. Kun hän sai ilmoittautumislomakkeen Atlantan puolimaratonille, hän huomasi, että samalla lomakkeella saattoi osallistua myös samana päivänä juostavalle täysmaratonille. Veli naureskeli, ettei sisko koskaan pystyisi selviytymään 42 kilometristä.
– Ruksasin täyden maratonin vaihtoehdon. Siitä se lähti.
Maratondebyytin jälkeen Hannisen ystävät alkoivat maanitella häntä triathlonin pariin. Aluksi Hanninen vihasi sitä.
– Inhoan uimista ja sitä, kun kylmässä vedessä on paljon ihmisiä.
Jokin harjoittelussa ja ryhmän mukana olemisessa kuitenkin viehätti. Hannisen mukaan triathlonistien välillä on kumppanuutta, mikä erottaa sen maratonjuoksemisesta. Lisäksi monipuolisempi harjoittelu tuntui hyvältä ruumiissa.
Hanninen aloitti parilla lyhyemmällä triathlonilla. Yksi niistä järjestettiin Suomessa, ystävän mökillä. Mökki-triathlon päättyi rapujuhliin, joissa viinaa oli suorituksen juhlistamiseen varattu Hannisen mukaan ”a lot”. Kenties juoman rohkaisemana syntyi vitsailua siitä, että Ironman, eli triathlonin täysmatka, olisi käytävä porukalla suorittamassa kerran elämässä.
Tällä kertaa läpänheitto kävi toteen. Hanninen ystävineen osallistui syksyllä 2016 Barcelonan Ironmaniin. Eikä ainoastaan osallistunut. Hanninen ui 3,8 kilometriä, pyöräili 180 kilometriä ja juoksi maratonin maaliin ajassa 12 tuntia ja viisi minuuttia.
– Se oli surrealistisin kokemus, joka minulla on koskaan ollut. Se oli mahtavaa. Päivä oli täydellinen. Aallot olivat rauhalliset. Oli aurinkoista, muttei kuuma, Hanninen hymyilee.
Reitti kulki pitkin Välimeren rantaa. Kaikissa kylissä, joiden läpi se kulki, oli ihmisiä kannustamassa. Sekä kilpailijoiden joukossa että yleisössä oli paljon suomalaisia.
– Jaksaa, jaksaa! suomaliskatsojat huusivat, kun näkivät Hannisen kisa-asun siniristilipun.
Jopa kilpailun käynnistänyt, Hanniselle vaikea uintiosuus sujui hyvin, vaikka toiset törmäsivätkin suolavedessä yllättäviin ongelmiin.
– Meressä on eläimiä, joita ei uskoisi näkevänsä, kuten valtava meduusa suoraan alapuolella. Kukaan ei varoita sellaisesta. Onneksi minua ei pistetty. Pari kaveria valitti, että heitä oli pistetty, koska heidän jalkansa puutuivat juoksuosuudella.
Barcelonan täydelliseen päivään päättyi yksi vaihe Saila Hannisen elämässä. Välimerellä alkoi puhaltaa kylmä pohjoistuuli. Ensin aivan huomaamattomasti, mutta koko ajan voimistuen.
Jokin oli pielessä
Hanninen jatkoi triathlonharjoittelua Ironmanin jälkeen. Keväällä 2017 urheileminen alkoi kuitenkin tuntua kummalliselta. Huhtikuisella puolimaratonilla olo oli hieman heikko. Hän laittoi sen alkukauden piikkiin.
Äitienpäivän tienoilla järjestetyllä triathlonin puolimatkalla Hannisella oli vaikeuksia hengittää uimisen aikana. Hän laittoi sen kylmän veden piikkiin.
Kesäkuussa New Yorkissa Hanninen kilpaili uudelleen triathlonissa. Juoksuosuudella tuntui pahalta. Ylämäessä oli pakko kävellä, mikä oli ennenkuulumatonta. Viikkoa myöhemmin pyöräkisassa Hanninen oli paljon hitaampi kuin normaali tasoryhmänsä.
Sitä hän ei enää voinut laittaa minkään piikkiin. Ystävät käskivät lääkäriin.
Lääkäri sanoi aluksi kaiken näyttävän hyvältä. Hanninen oli terve ja erinomaisessa kunnossa, mutta jokin ei täsmännyt. Lääkäri otti verikokeet ja röntgenkuvat. Hanninen lähetettiin kotiin.
Seuraavana aamuna lääkäri soitti. Hän pyysi Hannisen välittömästi sairaalaan. Siellä hän näytti naisesta otettua keuhkokuvaa. Se oli täynnä valkoisia pisteitä. Keuhkot olivat täynnä syöpäkudosta.
Hannisella diagnosoitiin neljännen levinneisyysasteen keuhkosyöpä. Se edusti syöpätyyppiä, joka ei muodostanut yhtä suurta kasvainta vaan lukuisia pieniä kasvustoja sinne tänne. Syöpäsolut olivat ehtineet levitä keuhkoista imusolmukkeisiin ja selkärankaan.
Hanninen ei ollut tupakoinut kertaakaan elämässään. Hän oli 35-vuotias. Vuotta aiemmin hän oli kilpaillut kokonaisen Ironmanin. Nyt hänellä oli parantumaton keuhkosyöpä.
– Se oli hyvin outoa, koska tuntui, ettei se oikeastaan ollut totta. Heräsin joka päivä ajatellen, että olen nähnyt painajaista. Minulla nimittäin oli hyvä olla, Hanninen kertoo.
– Miksi minä? Tuntui vihaiselta ja hämmentyneeltä. Minkä tahansa muun syövän tajuaisi, mutta keuhkosyöpää ei. En ole polttanut, olen huolehtinut itsestäni ja olen harjoitellut tunnollisesti seitsemänä päivänä viikossa.
Jaksaa, jaksaa
Diagnoosin jälkeen Hanninen otti yhteyttä bostonilaiseen syöpäinstituuttiin. Sattuman kautta hän sai seuraavaksi päiväksi ajan suomalaiselle lääkärille: Pasi A. Jänteelle. Jänteellä oli paikka avoinna tutkimusjaksolle, jossa testattiin uudenlaista lääkehoitoa Hannisen syöpätyypille.
Hanninen lähti mukaan testiryhmään. Luonteensa mukaisesti hän ajatteli sairauttaan kilpailuna, joka oli raskaampi ja vaikeampi kuin yksikään triathlon. Neljännen levinneisyysasteen syöpä ei koskaan häviä täysin. Hoidolla voidaan vain pienentää sen määrää ja sitten ylläpitää saavutettua tasoa.
– En oikeastaan välitä siitä niin kauan kuin voin tehdä asioista, joita rakastan. Kunhan voin juosta, pyöräillä, uida, hiihtää, olla kavereiden kanssa ja matkustaa. Uusi näkökulmani on hallita kroonista sairautta ja luottaa siihen, että lääkäri tietää, mikä paras hoitokeino on.
Lääkäri Jänteen luona sairaalassa ollessaan Hanninen päätti, että haluaa osallistua tutkimuksiin muutenkin kuin potilaan roolissa. Hän alkoi kerätä rahaa Jänteen työlle käynnistämällä Jaksaa-nimisen varainkeruukampanjan. Nimeksi valikoitui kannustus, jota suomalaiset huusivat Barcelonassa Ironman-reitin varrella. Iskusana päätyi myös tatuoinniksi ranteeseen.
– Sanalla jaksaa on merkitystä jokaiselle: juoksijoille, sairauden kanssa painiskeleville tai niille, jotka yrittävät tulla toimeen arkielämässään. Haluaisin, että sana tarkoittaisi ympäri maailman samaa kuin voima.
Hanninen valmistelee Jaksaa-kampanjan ympärille nettisivua, jolla voisi löytää tietoja keuhkosyövästä sekä Jänteen tutkimuksista ja jossa erilaiset ihmiset voisivat jakaa tarinoitaan. Urheilumarkkinoinnin huippuammattilainen näkee omassa sairaudessaankin mahdollisuuden luoda vaikuttavaa sisältöä.
– Olen huomannut, että jakamalla tarinoita saa ihmiset yrittämään kovempaa ja saavuttamaan tavoitteitaan. Olipa se sitten syövästä toipumista, ensimmäisen viiden kilometrin lenkin juoksemista tai ensimmäisen puolimaratonin yrittämistä.
Aiemmin mainittuun Inside the NBA -ohjelmaan kampanja päätyi, kun Hanninen tapasi ohjelman isännän Ernie Johnsonin kesällä New Yorkissa. Johnson oli isännöimässä erästä tapahtumaa. Johnson veti tilaisuudessa Hannisen sivuun ja kysyi, miksi tämä vaikutti oudolta. Hanninen kertoi diagnoosistaan. Tästä liikuttuneena Johnson avasi tapahtuman puheella, jossa kertoi kollegansa sairaudesta yleisölle.
– Hän kertoi sen omalla tyylillään saaden kaiken vaikuttamaan normaalilta ja luonnolliselta, Hanninen kiittelee.
Johnson on itsekin sairastanut syöpää. TNT:n legendaarinen koripallotoimittaja Craig Sager kuoli puolestaan leukemiaan vuosi sitten. Siksi syöpä ja sen hoitaminen nousevat ajoittain esiin ohjelman sisällöissä. Johnson halusi jakaa ohjelmassa myös entisen kollegansa Hannisen tarinan.
Hanninen ei jaksanut katsoa ohjelmaa suorana, koska se tulee vasta puolen yön jälkeen. Aamulla hän näki tallenteelta, että Jaksaa-lippalakeja oli esitelty jo ennen ensimmäistä mainoskatkoa.
– En saattanut uskoa sitä. Ihmiset näkivät sen, he soittelivat minulle ja lähettivät pätkiä ohjelmasta.
Toiveena muiden auttaminen
Tällä hetkellä Hanninen voi hyvin. Hän näyttää puhelimestaan ennen ja jälkeen –kuvia keuhkoistaan. Jänteen määräämät kemopillerit ovat saaneet syövän pienenemään 60 prosenttiin lähtötilanteesta. Se on enemmän kuin kellään muulla tutkimusjaksoon osallistuvista.
Hyvä alku ei kuitenkaan välttämättä lupaa onnea. Jänteen mukaan edistystä tapahtuu usein ensimmäisten kuukausien aikana, mutta sitten syöpä alkaa mutantoitua, muuttuu, eikä lääkitys enää tehoa. Juuri tämän ongelman ratkaisemiseksi tutkimushanke on perustettu.
Tutkimusjakson hoitotuloksia odotellessaan Hanninen elää mahdollisimman normaalia elämää. Hän käy töissä neljänä päivänä viikossa ja hoitaa viidentenä terveyttään. Hän on alkanut jälleen harjoitella, joskin itseään tarkasti kuunnellen.
Marraskuussa hän juoksi New Yorkin maratonin. Hänelle se on mahdollisimman normaalia.
– Halusin näyttää tohtori Jänteelle, että pystyisin tekemään sen, Hanninen hymyilee viekkaasti.
Ensi kesänä Hanninen aikoo kilpailla Lahdessa järjestettävässä puoli-Ironmanissa. Kisan päivämäärä, kesäkuun 30:s, on sama, jona hän sai diagnoosinsa vuotta aikaisemmin.
Syöpädiagnoosi on tuonut Hannisen ajatteluun lyhyen elämän konseptin, joka ei aiemmin ollut hänelle yhtä todellinen. Elämä ei ole kenraaliharjoitus jollekin tulevalle: asiat voi tehdä vain kerran. Paras asia, joka sairaudesta on koitunut, on ollut hajonneiden tai viilentyneiden ihmissuhteiden korjaantuminen. Samalla on syttynyt motivaatio tehdä jotain merkittävää toisten eteen.
– Olen aina saavuttanut paljon elämässä, muttei sillä ole koskaan ollut sitä merkitystä, että se auttaisi muita, hän aloittaa.
– Toivon, että kokeillessani uutta hoitomuotoa ensimmäisten joukossa voin auttaa löytämään ratkaisun, joka vaikuttaa satoihin tai miljooniin ihmisiin matkan varrella. Lääkäreiden täytyy kokeilla hoitoa, toimiipa se tällä kertaa tai ei. Minun on otettava riski, hän lisää.
Sitten kyyneleet tulevat.
– Itsekeskeisesti haluaisin elää aivan normaalia elämää. Sanon jatkuvasti tohtori Jänteelle, että haluan kuolla johonkin muuhun kuin keuhkosyöpään. En halua, että se on tarinani, Hanninen sanoo, kuivaa silmänsä ja siirtää vaaleat hiuksensa, joihin kemopillerit eivät ole vaikuttaneet, korvansa taakse. Ranteessa helkkyy kultainen koru, johon on kaiverrettu sana jaksaa.
– Haluaisin jonain päivänä sanoa, että tutkimus ja testit, joita teemme, ovat luoneet parannuskeinon tai edes tuoneet meidät lähemmäs sellaista. Tällä hetkellä tämänkaltainen syöpä on parantumaton. Voisiko se olla tulevaisuudessa kuten diabetes, jota ei voi parantaa, mutta jonka kanssa voisi elää? hän kysyy.
– Se on toiveeni.
