PYEONGCHANG. Influenssatartunnat ovat löytäneet tiensä myös Suomen olympiajoukkueen taustajoukkoihin. Tauti on tullut jo kotimaassa, ja sairastuneet on eristetty muusta joukkueesta. Hiihdon huoltopäällikkö Matti Haavisto ja toinen huoltoryhmään kuuluva toipuvat taudista Suomessa, minkä lisäksi kaksi jo kisoihin matkustanutta toipuvat Etelä-Koreassa.
- Saimme rajattua tilanteen tosi hyvin. Kukaan urheilijoista ei ole sairastunut eikä ollut tekemisissä näiden sairastuneiden henkilöiden kanssa. Influenssa-ajan takia olimme varautuneet tilanteeseen, Olympiakomitean vastuulääkäri Maarit Valtonen sanoo Yle Urheilulle.
Huoltopäällikön ja kolmen muun tiimin jäsenen sairastuminen rokottaa taustajoukkoa, johon kuuluu reilut kymmenen henkilöä. Valtonen kuitenkin vakuuttelee, että huollolla on täysi valmius ja vaikutusta kilpailuihin ei ole. Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi ei ole yhtä optimistinen.
- Urheilijat eivät ole testanneet suksia yhtä paljon kuin täydellä miehityksellä. Eikä huolto ole testannut yhtä paljon voiteita tai kuvioita kuin muut huoltoryhmät, Jauhojärvi sanoo.
- Nyt on ollut selkeä ja samanlainen olosuhde, niin tilanne ei ole niin paha. Jos olisi vaihtuvat kelit ja tulisi uusia suksia olympialaisiin, sitten olisi katastrofin ainekset ilmassa.
Viikonlopuksi on luvattu lämpimämpää keliä, mutta se ei Jauhojärven mukaan vielä aiheuta suuria toimenpiteitä. Aurinko lämmittää kyllä ilmaa, muttei hiihtolatujen lunta suuremmin. Lumi- tai vesisade olisi kuitenkin isompi ongelma.
- Silloin näillä lumilla tehdyillä testeillä voisi pyyhkiä pyllyä ja homma alkaisi alusta.
Huolto ja hiihtäjät ovat yhteydessä puhelimitse
Huoltojoukot on eristetty urheilijoista, jotka ovat yhteydessä heihin sähköisesti. Vaikka tilanne ei ole suksien testaamisen kannalta kriittinen, aiheuttaa jokainen rutiinista poikkeava asia päänvaivaa uransa suurimpiin startteihin valmistautuville urheilijoille.
- Huippu-urheilijoiden pitäisi pystyä reagoimaan tähänkin neutraalisti ja järjellä. Jos jotakin hermostuttaa normaalia enemmän, niin toki saattaa olla vähän kireämmällä tämän suhteen, Jauhojärvi pohtii.
Huoltojoukot ovat jo toipumaan päin ja kotimaassa potevatkin matkaavat pian kisapaikalle. Riviin he palaavat sen jälkeen, kun ovat työkykyisiä ja tartuntavaaraa ei ole. Muitakin pieniä sairasteluja Suomen olympiajoukkueessa on, koska kyse on 200 ihmisen joukosta.
- Aina jonkun nenä vuotaa ja yskittää, kun tällainen porukka kokoontuu ja on tuhansien ihmisten joukko ympärillä, Valtonen sanoo.
Ennen kisoja Suomen joukkueen mitalitoivoista sairaina olivat ainakin Krista Pärmäkoski ja Kaisa Mäkäräinen. Valtonen ei ota kantaa yksittäisten urheilijoiden terveydentilaan, mutta vakuuttelee kisakunnon löytymistä.
- Suomen hiihtokansa saa olla ihan rauhallisin mielin.