Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Ottelutauko vei Amirkhanilta rentouden – avauserän virhe unohtui nopeasti: "Ensimmäisestä kosketuksesta tajusin, kuinka paljon vahvempi tunnen olevani"

Vapaaottelija Makwan Amirkhani myöntää, että hänellä oli paineita ottelusta Jason Knightia vastaan. Hän uskoo, että seuraava ottelu on jo puolen vuoden sisällä.

Makwan Amirkhani
Makwan Amirkhani Kuva: AOP
  • Kirsi Teiskonlahti

Paluu ottelemaan ei ollut Makwan Amirkhanille helppo. Edellisestä ottelusta oli ehtinyt kulua jo 14 kuukautta. Lisäksi vuoden 2017 maaliskuussa Amirkhani kärsi ensimmäisen tappionsa UFC:ssä.

Hajaäänin 2–1 tullut voitto Jason Knightista oli helpottava. Maanantaina, ottelua seuraavana päivänä, Amirkhani on tyytyväinen, vaikka myöntää miettivänsä, kuinka hyvä esitys olisi ollut, jos tauko otteluiden välillä ei olisi venynyt näin pitkäksi.

– Pakko myöntää, että siinä oli omalla tavallaan paineita. Tarvitsin voittoa niin kovasti, etten varmaan pystynyt olemaan niin rento, kuin olisi voinut. Mutta voitin ja tästä on hyvä jatkaa, Amirkhani kertoo Yle Urheilulle.

Amirkhani paransi otteitaan ottelun edetessä. Avauserässä tuli virhe, kun Knight pääsi iskemään Amirkhanin mattoon. Siitä suomalainen toipui kuitenkin nopeasti.

– Ensimmäisestä kosketuksesta vastustajaan tajusin, kuinka paljon vahvempi tunnen olevani. Siinä alkoi purje kääntymään oikeaan suuntaan.

Uran viides UFC-ottelu oli Amirkhanille yksi opettavaisimmista. Ottelussa hän huomasi, mitä pitää vielä parantaa ja millainen oma taso on nyt.

Ottelun lisäksi show ympärillä oli suomalaisen mukaan onnistunut. Asetelmia haettiin pitkin viikkoa. Kaksikko kävi sanasotaa ennen ottelua ja heilutteli muun muassa keskisormia toisilleen punnituksessa.

– Halusin tehdä tästä ottelusta mielenkiintoisen, siinä oli show'ta ja tarinaa takana. Ihmisiltä tuli paljon viestiä. He halusivat nähdä, mihin suunsoitto johtaa, vaikka he eivät normaalisti katso vapaaottelua. Totta kai siitä tuli hyvä ja onnistunut fiilis.

Tunnelmaa nostatti myös Amirkhanin äänekkäät fanit ottelussa. Hän sanoo, että tunnelma ottelussa oli järjetön kokemus.

Seuraava ottelu jo puolen vuoden sisällä

Seuraavan ottelunsa Amirkhani uskoo olevan jo puolen vuoden sisään.

Sunnuntain ottelun jälkeen suomalainen huuteli viidenneksi rankatun Cub Swansonin perään.

– En ole sanonut kertaakaan UFC:lle ei. Se mitä sieltä on tarjottu, olen ottanut. Uskon, että menen samalla kaavalla, Amirkhani sanoo.

Ottelu Knightia vastaan näytti Amirkhanille, että hän on parhaillaan elämänsä parhaassa kunnossa. Peruskunnon kohentaminen on onnistunut.

– Nyt tajuan, miten pitkälle pystyn työntämään omaa kroppaani.

Lue myös:

Amirkhani palasi UFC-kehään 14 kuukauden jälkeen ja otti voiton hajaäänin – näytti kieltään vastustajalle

Makwan Amirkhani palaa reilun vuoden tauon jälkeen UFC-häkkiin – suomalainen on opetellut Irlannissa paikallisten rajua asennetta