Tunnettu suomalainen näyttelijä Tapani Perttu on kuollut 78-vuotiaana. Asiasta kertoo Pertun näyttelijäkollega ja ystävä Seppo Mäki. Tapani Perttu kuoli maanantaina.
Tapani Perttu oli syntynyt 8. kesäkuuta vuonna 1940 Hämeenkyrössä.
Asiasta kertoi ensin Aamulehti.
Tapani Perttu ja Seppo Mäki tekivät yhdessä lukemattoman paljon rooleja. Näistä tunnetuimpia ovat esimerkiksi Piukat paikat ja Amadeus.
– Tapani Perttu tunnettiin suurista rooleistaan, joissa hän oli loistava. Hän oli myös erittäin hyvä komedioissa, Seppo Mäki kertoo.
Mäki ja Perttu opiskelivat yhtä aikaa näyttelijäksi ja tulivat samaan aikaan töihin Tampereen Teatteriin 1960-luvulla.
– Perttu oli yleensä sankarirooleissa ja minä olin sen hauska tai avuton kaveri vieressä, Mäki kertoo.
Alkuaikoina näyttelijän työ oli kovaa puurtamista. Seppo Mäki laskee, että näytöksiä saattoi olla monta päivässä ja yhteensä jopa kahdeksan viikossa.
– Tapani Perttu oli kurinalainen ja hänellä oli hyvä työmoraali. Hänelle pystyi kollegana puhumaan suoraan, Seppo Mäki kertoo.
Myös televisiorooleja
Tapani Perttu oli tunnettu myös lukuisista televisio- ja elokuvarooleistaan. Hän näytteli muun muassa Tuliportaat- ja Hovimäki-sarjassa sekä Uudessa päivässä vielä vuonna 2013.
Tapani Perttu on levyttänyt lauluja, joista tunnetuimpia ovat Nathalie ja Leonard Cohenin laulujen tulkinnat.
Perttu jäi eläkkeelle Suomen Kansallisteatterista vuonna 2005. Tampereen Teatterissa hän oli 1963–1987. Pertulle myönnettiin teatterineuvoksen arvonimi.
Tampereen Teatterin johtaja Reino Bragge sanoo, että Perttu miellettiin nimenomaan tamperelaiseksi näyttelijäksi. Tapani Perttu sairasti Parkinsonin tautia, mutta oli vielä eläkkeelle jäämisen jälkeen tuttu näky ensi-illoissa.
– Minulla ei ole mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Yksi legendoista on poistunut, Bragge sanoo.