Netflixin uuden sarjan mainos pelmahti eetteriin ja aiheutti raivoisan reaktion jo ennen kuin sarjaa oli edes ehditty julkaista. Arvostelijat teilasivat sarjan “syvästi ongelmallisena”, ja sarjan poistoa vaativa vetoomus on kerännyt tätä kirjoittaessa jo yli 230 000 allekirjoitusta.
Ja mikä Insatiable-sarjan mainosvideossa oikein raivostutti ihmiset? Sarjassa ylipainoista teinityttöä kiusataan, hän laihtuu ja kostaa kiusaajilleen.
Sarjaa syytetään fatshamingistä – muotitermi, joka tarkoittaa ylipainoisten pilkkaamista. Sitä kritisoidaan muun muassa oletuksesta, että ylipainoiset eivät pystyisi puolustautumaan kiusaajiaan vastaan.
Oikeesti nyt, aikuiset ihmiset! Kyseessä on fiktiivisen sarjan fiktiivinen hahmo.
Suomessa HS:n toimittaja puolestaan nosti esille esittävien taiteiden “ongelmallisen” naiskuvauksen, kun hän paheksui joukkoraiskausta Verdin oopperassa:
“Silmieni edessä – loppuunmyydyn Kansallisoopperan päänäyttämön koko yleisön edessä – tapahtui yhtäkkiä joukkoraiskaus viime lauantaina kello 19.40 aikaan”, toimittaja julisti näkökulmassaan.
Ihanko kello 19.40? Ja vielä loppuunmyyty näyttämö!
HS:n toimittajan mukaan #metoo-kampanjasta ei ole otettu opiksi, kun Kansallisooppera esittää edelleen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa perinteiseen tapaan.
Niin, kyseinen ooppera kertoo 1800-luvun Espanjan sisällissodasta. Siis sodasta. Se on raaka, väkivaltainen, julma, mieletön. Mitä ihmeen tekemistä #metoo-kampanjalla on sen kanssa?
Sodissa tapetaan aika paljon miehiä. Pitäisikö heihin kohdistuvaa väkivaltaa alkaa sensuroida, koska väkivalta ja tappaminen nyt noin yleisesti antavat huonoa esimerkkiä ihmisille?
Toimittaja Ina Mikkola puolestaan intoutui katsomaan 20 vuotta täyttäneen Sinkkuelämää-sarjan ja tuli siihen tulokseen, että se on “ajasta jälkeenjäänyt, elitistinen ja stereotyyppinen”.
Mikkola piti sarjaa “todella ongelmallisena” monessa mielessä: sarjan mies- ja naishahmot olivat liian perinteisiä eikä sarja ottanut huomioon sukupuolten moninaisuutta. “On muitakin sukupuolia kuin vain miehet ja naiset!” Mikkola jyrähti Ylen kolumnissaan.
Kehopositiivisuuden ja intersektionaalisen feminismin näkökulmasta sarja oli Mikkolan mielestä floppi - kaiken lisäksi kaikki päähenkilöt olivat vitivalkoisia.
Yhtenä hyvänä esimerkkinä Mikkola taas pitää Orange is the new Black -vankilasarjaa, joka onnistuu hänen mukaansa käsittelemään esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja etnisyyteen liittyviä kysymyksiä. Sarjan päähenkilöt toki ovat tuomittuja rikollisia, huumediilereitä ja tappajia, mutta ei se ole ongelma, kunhan sarja tarjoaa vähemmistöille oikeanlaisen samastumiskohteen?
Milloin taidetta on alettu arvostella #metoon tai intersektionaalisen feminismin kautta?
Pää lähinnä räjähtää, kun yrittää hahmottaa tätä nykyistä tapaa suhtautua esittävään taiteeseen.
Hesarin arvostelu Cheekin keikasta taas oli otsikoitu “Cheekin keikalla toksinen maskuliinisuus rehotti”. Miesoletetut (kyllä, toimittaja Anton Vanha-Majamaa käytti tätä sanaa) nahistelivat ja öykkäröivät katsomossa ja harjoittivat “yläraajoilla tapahtuvaa manspreadausta eli äijähaaraa.” Öh?
Toimittajan mukaan Cheekin kappaleet ja lavan “tolkuton äijäily” eivät liennyttäneet ilmassa leijuvaa testosteronimyrkkyä.
Apua! Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Milloin kulttuuriarvioista on tullut tällaisia? Milloin taidetta on alettu arvostella #metoon tai intersektionaalisen feminismin kautta? Omiin silmiini tällaiset arviot vaikuttavat parodialta, mutta kaiketi kirjoittajat ovat ihan tosissaan.
Ennen vanhaan uskonnolliset fundamentalistit tuhosivat epäpyhiä patsaita, nykyään modernit uuspuritaanit paheksuvat poliittisesti epäkorrektia narratiivia fiktiivisessä taiteessa.
Mutta miksi taiteen pitäisi noudattaa jotain tiettyä moraalikoodia tai ideologiaa, vaikkapa nyt intersektionaalista feminismiä? Miksi taiteesta pitäisi sensuroida pois epämukavat asiat? Miksi Netflixin sarjasta pitäisi tehdä jonkinlainen yleisen elämäntaidon opas, ja miksi teatteriesitys pitäisi valjastaa identiteettisotien välikappaleeksi? Nehän ovat taidetta!
Samaan syssyyn esimerkiksi kaikki väkivaltaelokuvat voisi kieltää ongelmallisina. Kalevalaa tai vaikkapa Raamattua voisi tarkastella nykyisten moraalikoodien valossa. Paitsi että näin on jo tehty: Ateneumia on pyydetty poistamaan Aino-taru-teos, koska Väinämöinen yrittää siinä klähmiä nakuna uiskentelevaa Aino-neitoa.
Joulupukin toksisen maskuliininen hahmo on vitivalkoinen ja elää sukupuolinormatiivisessa suhteessa Joulumuorin kanssa.
Huomautan tähän loppuun, että esimerkiksi joulupukki on näillä kriteereillä tavattoman ongelmallinen. Joulupukin toksisen maskuliininen hahmo on vitivalkoinen ja elää sukupuolinormatiivisessa suhteessa Joulumuorin kanssa. Lisäksi Joulupukin hahmo problematisoi kolonialistisia rakenteita pitämällä tonttuorjia ja syyllistyy fatsheimaukseen antamalla ymmärtää, että kaikki lihavat ovat leppoisia porvareita. Eikä tässä vielä kaikki: pukki rääkkää Petteri Punakuonoa, joka joutuu matkustamaan miljoona kilometriä yhtenä iltana. Ei mikään eläinsuojelija.
Sanna Ukkola on Ylen toimittaja ja Sannikka & Ukkolan juontaja, joka tykkää makaroonilaatikosta ja maailman katselemisesta vähän vinosti.
Sannikka & Ukkola tänään 14.9. TV1 ja Yle Areena klo 20. Vieraina Pihlajalinnasta ihmisroskapuheiden takia irtisanottu Riikka Moilanen ja Pori Jazzeilta kenkää saanut Aki Ruotsala. Li Andersson ja Jussi Halla-aho yrittävät löytää yhteistä säveltä maahanmuuttopolitiikasta.