Kun tekstiä ei synny, sitä ei synny. Ei, vaikka liisteröi itsensä roudarinteipillä kirjoituspöytään, ei vaikka kustannustoimittaja ja ynseä appiukko hönkivät niskaan; ei, vaikka ennakot on tuhlattu jo moneen kertaan.
Neljä menestyskirjaa kirjoittanut Eero Kaila tuijottaa työhuoneellaan tietokoneen näytöllä ilkkuvaa mykkää kursoria. Viides romaani, Postinkantaja, on ollut työn alla vuosia.
Ainoat sanat, mitä Kaila saa aikaiseksi ovat “minä olen huono kirjailija”. Niistä viimeisen hän viivaa yli.
Samaan aikaan, kun Kaila potee kroonista kirjallista ummetusta, näyttelijäpuoliso Pihla Sucksdorffin ura on komeassa nousussa. Kysyntää riittää maailmalla asti. Toisen menestystä on vaikea sietää.
Menestyksen pakosta leivottuun pakettiin pitäisi survoa myös yllättävä vanhemmuus, vaikka kumpikaan ei ole valmis tinkimään mistään, eikä bisnes katso suopealla silmällä imettävää filmitähteä.
Lopulta epätoivoiset ihmiset päätyvät epätavallisiin ratkaisuihin.
Epätavallinen on myös näistä ihmisistä kertova draamakomedia Tyhjiö, ja sen syntyhistoria.
Ei tullut takkia, tehtiin housut
Kahdeksan vuotta sitten Aleksi Salmenperä sai Suomen elokuvasäätiöltä käsikirjoitustukea. Sen turvin hän sorvasi filmattavaa versiota Juha Jokelan menestysnäytelmästä Fundamentalisti.
Työ oli tahmeaa loistavasta pohjatekstistä huolimatta. Sitä kiritti kuitenkin usko projektiin ja se, että Suomen eturivin näyttelijät, Tommi Korpela ja Laura Birn, olivat sitoutuneita lähtemään mukaan.
Sitten sitä suurta pottia, tuotantotukea, ei tullutkaan. Siinä ei auttanut kovatasoinen casting sen paremmin kuin Salmenperän edellisistä töistään pokkaamat palkinnot.
Kielteinen päätös selvästi korpeaa Salmenperää edelleen, mutta diplomaattisesti hän toteaa hyväksyvänsä sen.
– Säätiössä on aina eri ihmiset ratkaisemassa asioita. Kaikkien kanssa ei tule samalla tavalla toimeen, eikä kaikkien kanssa ole sama maku elokuvien suhteen. Eikä elokuvien rahoituksen pidä perustua menneisyyteen, vaan aina siihen elokuvaan, mitä sillä hetkellä ollaan tekemässä. Se on ihan oikea periaate.
Vaikka Fundamentalisti törmäsi seinään, päätti ydinjoukko tehdä jotain muuta, vaikka sitten ilman korvausta.
Muuten ei oltaisi yhdessä päästy tekemään vuosiin mitään. Koneisto on kovin jähmeä ja hidas, summaa Eero Kailaa näyttelevä Tommi Korpela.
– Me olimme todella innostuneita siitä elokuvasta, joka meidän piti tehdä. Tuntui lamauttavalta, kun sanottiin, että jokin meidän mielestä äärimmäisen kiinnostava ei kiinnosta ketään. Meillä oli silti halu tehdä jotain yhdessä, ja ajattelimme, että ei se mahdotonta voi olla.
Ajatus täydellisen riippumattomasta tuotannosta houkutteli Salmenperää. Häntä oli jo pitkään vaivannut kaavamainen tapa, jolla elokuvia tehdään.
– Aloin miettiä mekanismia, jolla elokuvia tehdään lähtien siitä, millainen käsikirjoitus saa rahoituksen. Jotenkin tuntuu siltä, että meidän elokuvatarinamme tulevat yhdestä formaatista. Sitten on 30–40 kuvauspäivää, joihin kohtaukset on aikataulutettu, ja niiden kohtausten sisältö on hyvin tarkkaan päätetty valmiiksi.
Kohtalo tarjosi mahdollisuuden kokeilla. Tyhjiö päätettiin tehdä täysin ryhmän omilla ehdoilla. Rahaa ei edes haettaisi, jotta ei tarvitsisi selitellä kenellekään mitään, selittää Salmenperä. Korpela, Birn ja moni muu mukana ollut lähti osatuottajiksi
– Kaikki aina haaveilevat siitä, että olisi paljon kuvauspäiviä ja kuvaustilanne olisi rauhallinen ja intiimi. Se ei normirahoituksella tehtävissä jutuissa ikinä toteudu. Tai no, olihan meillä jossain vaiheessa ajatus, että tehdään leffa, haetaan sitten säkillinen rahaa, ja jaetaan se. Se ei vaan mennyt niin.
Tyhjiötä tehtiin lopulta yli neljän vuoden ajan palkkatöiden lomassa.
Salmenperä ohjasi samaan aikaan kaksi elokuvaa perinteisellä tuotantomallilla, Häiriötekijän (2015) ja Jättiläisen (2016). Välillä Tyhjiö-rakkauslapsi oli hautautua muiden töiden alle kokonaan.
– Hetkittäin oikeasti unohdin, että tämä elokuva oli tekeillä. Sitten kun olin ahdistunut, muistin, että mehän kuvataan tällaista. Se oli loistava turvaverkko, johon pudota.
Salmenperä kuvailee hommaa huomattavasti hikisemmäksi, kuin hän etukäteen oli kuvitellut.
– En oikeastaan suosittele kenellekään tällaista tapaa tehdä, ja toisaalta kaikille. Ajattelin välillä, että tämä on niin raskasta, että ei koskaan enää, mutta nyt olisin jo valmis uuteen hämyprojektiin. Kunhan se toteutettaisiin vähän nopeammin ja paremmalla suunnittelulla.
Kuvausten alkaessa edes käsikirjoitusta ei ollut. Oli vain maailma, jossa hahmot elivät, ja kuusi valmiiksi kirjoitettua kohtausta.
Se oli kaikille hyppy tyhjään.
"Tee kolmessa minuutissa suoritus, jota Suomi rakastaa"
Paineeton, kiireetön ja kokeileva tekotapa palkitsi tekijänsä.
Kohtauksista vain murto-osa päätyi lopulliseen elokuvaan, ja jos jokin ei toiminut, kokeiltiin uudelleen uudesta näkökulmasta.
Tommi Korpela kuvailee Tyhjiön kuvauksia ihanaksi kesäleiriksi. Elokuvan tekeminen puhdisti omaa päätä.
– En tiedä, toiko tämä mitään uutta katsojalle mun näyttelijäntyön suhteen, mutta mun mieltä se vapautti paljon, kun ei ollut perinteistä tuotantopainetta. Yleensä elokuvissa joku hengittää kellon kanssa niskaan, ja sanoo, että sulla on kolme minuuttia aikaa suoriutua niin, että koko Suomi rakastaa.
Se, että eläminen piti rahoittaa muilla töillä, näkyy lopputuloksessa. Esimerkiksi Tommi Korpela teki Tyhjiön rinnalla neljä muuta tuotantoa, joista jokainen vaati ulkoisia muutoksia.
– Tyhjiön aikana mulla vaihtelee paino ainakin kaksikymmentä kiloa, parran pituus ainakin viisi senttiä ja hiusten pituus viisitoista. On hauska, että lopullisessa katsojakokemuksessa sitä ei juuri edes huomaa. Siitä tulee vain ajan kulumisen tuntua.
Välillä Tyhjiötä kuvattiin hyvin lyhyellä varoitusajalla, kunhan paikalle saatiin näyttelijöiden lisäksi Salmenperä, kuvaaja ja äänittäjä.
Tommi Korpela huomauttaa, että kenen tahansa takia tekijät eivät olisi harvoja vapaapäiviään lähteneet pilaamaan.
– Oli todella hienoa ja liikuttavaa, että kukaan ei kieltäytynyt, vaan kaikki lähtivät innoissaan mukaan. Se kertoo Aleksi Salmenperän arvostuksesta, ja siitä, miten kova halu ja tarve alan ihmisillä on kertoa erilaisia tarinoita erilaisilla tavoilla.
Yksi osoitus tekijöiden sitoutumisesta on se, että moni laittoi elokuvaan omia rahojaan. Osatuottajina toimivat muun muassa pääosien näyttelijät.
Puolivälissä tuotantoa Yle tuli mukaan. Ohjaaja Salmenperän mukaan se mahdollisti kuvaukset Yhdysvalloissa, jotka olisivat käyneet liian kalliiksi omalle kukkarolle.
– Ylen rahoitus mahdollisti paljon. Vaikka enimmäkseen teimme kuvauksia pelonsekaisella salakuvaus-meiningillä, oli esimerkiksi LaLaLandin kuvauksiin käytetylle studiolle pakko ottaa kalliit vakuutukset.
Rahan ja ajan lisäksi tekijät pistivät peliin omat elämänsä.
Salakuvausta ja anarkiaa
Tyhjiön tarinan käänteet myötäilevät osittain näyttelijöiden omia vaiheita.
Esimerkiksi Pihla Sucksdorffia esittävän Laura Birnin raskaus oli elokuvan tarinalle suotuisa asia. Sitä Aleksi Salmenperä ei sentään voinut tilata, mutta otti asiasta kaiken irti elokuvassaan.
– Kun Laura sanoi, että nyt voidaan kuvata kaksi päivää, ja on mahdollisuus mennä neuvolaan, niin sanoin, että kuvataan, jos pystytään. Materiaalia kerättiin tällä tavalla. Kaikki liittyi Tyhjiön tarinaan. Ei kaikki tosin päätynyt elokuvaan, jos olisi päätynyt, elokuvasta olisi tullut noin nelituntinen.
Anarkistista tekotapaa kuvaa hyvin se, miten kirjailijahahmon sekoilu rahtilaivalla toteutettiin. Tommi Korpela piti videopäiväkirjaa Tyhjiön Eero Kailana tehdessään roolia rahtilaivan kapteenina saksalaiselokuvassa Deadweight (2016).
Lopputeksteistä selviää, että moni sattumalta paikalle osunut osallistui tietämättään Tyhjiön tekoon elokuvien ensi-illoissa ja Helsingin kirjamessuilla.
Riskillä kuvattiin etenkin Yhdysvalloissa, joissa ei oikeastaan saisi tehdä yhtään mitään ilman kirjallista lupaa. Luvat maksavat, eikä niitä aina saa, joten niitä ei yksinkertaisesti edes kysytty.
Huoltoaseman kahvilassa kuvaaja esitti olevansa tauolla, mutta painoi salavihkaa nauhurin päälle. Siitä selvittiin. Kuumemmat paikat tulivat Paramountin studion portilla eräänä sunnuntaiaamuna puoli kuuden aikaan, muistelee Tommi Korpela.
– Kohtauksessa mun piti tulla lastenrattaiden kanssa studion portista. Olin hurmaavan Onni-pojan kanssa menossa sisään, kun yövartijat alkoivat kysellä, että mitäs ukko täällä touhuaa. Sanoin, että olemme menossa studiokierrokselle, ollaan vaan vähän aikaisessa. Kun mentiin neljättä kertaa portista, vahdit alkoivat vähän epäillä, että tässä on muusta kysymys. Saatiin kuitenkin tehtyä.
Elokuvan viimeisen otoksen kuvaamisesta rapsahtivat sakot.
Tyhjiö on totta
Pitkiä kuvauksia helpotti se, että Tyhjiön hahmot olivat tekijöille tuttuja.
Hahmot elivät samankaltaista elämää ja puhuivat samoista asioista, joista tekijät arjessaan puhuvat.
Aleksi Salmenperän kirjoittama dialogi kuulostaa osin improvisoidulta, niin todellista se on. Jokainen sana löytyy kuitenkin käsikirjoituksesta, jonka maailma on ohjaajalle tuttua tutumpi.
Elokuvan lähtötilanne sai sysäyksensä Salmenperän oman kirjoitustyön takkuamisesta: sen tajuamisesta, että yrittää väkisin puristaa mestariteosta, vaikka tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa.
– Tietysti tässä elokuvassa asiat on viety aika pitkälle. Elokuva kertoo jonkinlaisesta luovaa työtä tekevien ihmisten narsismista.
Salmenperän lähipiiristä kumpusi myös yksi elokuvan keskeisistä teemoista, naisten asema elokuvabisneksessä. Tyhjiön kuvausten alkaessa asiaa ei vielä juuri puitu julkisuudessa, mutta Salmenperän kotisohvalla kyllä. Puoliso Mia Halme on dokumenttiohjaaja, aja pariskunta pyörittää yhteistä tuotantoyhtiötä.
– Kun elää perheessä, jossa on kaksi elokuvantekijää, joista toinen on nainen, niin sormi on ollut tämän keskustelun pulssilla jo pitkään. Oli ihan sattumaa, että keskustelu asiasta leimahti ennen elokuvan ensi-iltaa. Omassa elämänpiirissä ne teemat eivät pulpahtaneet kuitenkaan nyt vasta esiin.
Kansainvälisesti menestynyt Laura Birn esimerkiksi on joutunut työssään painimaan aivan samojen eettisten ongelmien, yksityiselämänsä varjelun ja teollisuuden perheellisille naisnäyttelijöille asettamien paineiden kanssa kuin hänen roolihahmonsa Pihla Sucksdorff.
Tyhjiön kuvissa vilahtavista otoksista monet ovat Birnin varhaisista rooleista, joissa nuorta naisnäyttelijää seksualisoidaan milloin milläkin perusteella.
Pihla Viitalan esittämä ystävä neuvoo Sucksdorffia jättämään lapsen kotiin, jos kansainvälinen näyttelijänura kiinnostaa. Viitala on kertonut Helsingin Sanomien haastattelussa, miten Hollywood ehdotti hänelle aborttia. Koettu on läsnä.
Tommi Korpela puolestaan löysi tuskaisen kirjailijan rooliin eväitä itselleen tutusta, pahimmillaan halvaannuttavasta sisäisestä kritiikistä ja tympääntymisestä tapaan, jolla hän itse työtään tekee.
Tosin Korpelan mielestä itsensä suomiminen on taiteilijalle jossain mittakaavassa tarpeellista.
– Mun mielestä on ammatillisesti hyvä asia, että itsekritiikki ja taiteellinen haastaminen omassa tekemisessä on kovaa. Pitää olla paikalleen jämähtämisen pelkoa. On vaarallista, jos hyväksyy lopullisesti itsensä ja tekemisensä; ajattelee, että tässä tämä nyt oli. Se on aika tappavaa. Ne ajatukset ovat hyvin tuttua maastoa.
Itsekkyys ei ole luovan luokan etuoikeus
Tyhjiö on törkeän hauska ja liikuttavan todellinen. Se on myös enimmäkseen mustavalkoinen elokuva, joka käsittelee helsinkiläisen kulttuurikerman näennäisen elitistisiä pulmia.
Ei kuulosta varsinaiselta menestyskonseptilta, vai mitä, Aleksi Salmenperä?
– Mä en ikinä tee mitään suurelle suomalaisyleisölle, vaan teen elokuvia, joita haluan tehdä laskelmoimatta mitään. Välillä se surettaa, ja mietin, että voi helvetti: ehkä pitäisi tehdä juttuja, joilla on iso katsojapotentiaali. En vain tunnu osaavan tehdä mitään siitä lähtökohdasta. Elokuvan ja sen aiheen pitää kiinnostaa minua. Nyt lähdin ihan tietoisesti tekemään elokuvaa läheltä itseä. Katsotaan nyt, puhutteleeko se ketään muuta.
Tyhjiön teemoissa on sitä paitsi paljon sellaista, jonka kuka tahansa voi tunnistaa, Salmenperä huomauttaa.
– Tässä on kyse arvojärjestyksen sekoittumisesta ja parisuhteessa olemisesta. Elokuvassa puhutaan myös siitä, että menestyksen pakon takia ei enää osata olla ihmisiksi.
Samaa todistaa Tommi Korpela, jonka hahmon tragikoomisuus syntyy siitä, kun ihminen ottaa itsensä ja tekemisensä ihan liian tosissaan.
– Elokuvassa laitetaan asioita temaattisesti tärkeysjärjestykseen. Aika monille tuttuja asioita ovat työn ja perheen yhteensovittaminen, pienten lasten hoitaminen ja kasvattaminen, ja keskinäinen kilpailu suhteessa.
On vielä yksi asia, joka Korpelan mielestä Tyhjiöstä puskee esiin. Se ei koske vain taiteeseensa haudanvakavasti suhtautuvaa kansanosaa.
– Tämä aika on todella itsekeskeistä.