Twitterissä hyvesignaloiva porukka kutsuu heitä “rodullistetuiksi”, “tummiksi tytöiksi”, rasismin uhreiksi ja toiseutetuiksi – ja ratsastaa villisti heidän uhristatuksellaan. Mutta miksi emme kutsuisi heitä suomalaisiksi?
Vihervasemmiston "henkinen lippulaiva" Nyt-liite kirjoitti herttaisen jutun Ylen dokumenttisarjasta, joka esitteli nuoria suomalaisia muotimaailman menestyjiä kameran edessä ja sen takana:
“Päähenkilöt ovat omia persooniaan, eivät vain jonkin ryhmän edustajia. Heitä ei katsota ihonvärin, seksuaalisuuden tai iän kautta”, Nyt-liite ilakoi.
Samaan aikaan lehti itse nosti näyttävästi otsikkoonsa näyttelijöiden ihonvärin: “Eikä yksikään heistä ole valkoinen.”
Mitä ihmettä? Miksi ihonväriä pitää korostaa, jos sitä yritetään samaan aikaan häivyttää? Eikö tässä aidosti nähdä mitään ristiriitaa?
Jäin miettimään, kuinka kaukana onkaan Suomi, jossa ihmisiä ei karsinoitaisi ihonvärin perusteella. Ei edes positiivisessa kontekstissa – nimittäin eräänlaista rasismia sekin on: ylistämällä alistamista, jalustalle nostamista pelkän etnisyyden takia.
Rasismi on oksettavaa ihmisvihaa, modernin yhteiskunnan yksi suurimmista vitsauksista. Ihmisten pitäminen alempiarvoisena pelkästään etnisen taustan tai ihonvärin perusteella on vastenmielistä ja väärin. Tähän on viime vuosina onneksi suhtauduttu julkisessa keskustelussa vakavasti ja siitä on kirjoitettu kiitettävän paljon.
Myös suvaitsevaisuus on vallankäyttöä, sillä se tarkoittaa sitä, että suvaitsija on suvaittavaa korkeammassa asemassa.
Mutta en pidä myöskään siitä, että omaan suvaitsevaisuuteensa rakastuneet uhriuttavat maahanmuuttajia pelkästään pigmentin takia. Minkä takia hyväntahtoiset rasisminvastustajat puhuvat maahanmuuttajista “rodullistettuina”? Tai “tummina tyttöinä”? Ainakin omaan korvaani nämä termit kuulostavat vaivaannuttavilta, jopa hivenen rasistisilta. Rotujahan ei pitäisi olla enää olemassakaan – ja mitä väliä ihmisen pigmentillä ylipäänsä on vielä 2020-luvun globaalissa Suomessa? Miksi sitä pitää erityisesti korostaa?
Ystäväpiiriini kuuluu pakolaisina Eurooppaan tulleita ihmisiä sekä Suomessa että Britanniassa. Heissä on tietty ero: Britanniaan lapsena turvapaikanhakijoina muuttaneet ystäväni ovat integroituneet uuteen kotimaahansa täysin. Suomeen tulleilla kavereillani taas on edelleen vahva maahanmuuttajaidentiteetti.
He puhuvat itsestään mamuina, uussuomalaisina – vitsailevat omalla taustallaan ja omilla juurillaan, vaikka olisivat asuneet Suomessa yli puolet elämästään. Brittiystäväni taas eivät juuri edes puhu taustastaan: he ovat brittejä ja sillä selvä, heillä on brittiläinen identiteetti.
Jäin miettimään, mistä tämä johtuu. Myös Britanniassa on rasismia, itse asiassa todella paljon – ja taatusti sitä on Suomessa.
Mutta Suomessa maahanmuuttajat ovat edelleen ennen kaikkea “mamuja”: mediassa heitä näkee lähes pelkästään haastatteluissa, jotka koskevat heidän taustaansa ja etnisyyttään.
Muslimeita haastatellaan ramadanista tai terrori-iskuista – tai kenties huivipakosta ja naisten asemasta. Lontoo taas on sulatusuuni, jossa suurin osa vastaantulevista tulee jostain muualta.
En ole Britanniassa kohdannut samanlaista ylistämällä alistamista kuin Suomessa. Meillä on tietty porukka, jonka mielestä kaikki maahanmuuttajat ovat lähinnä vaarallinen kuluerä ja heistä pitää päästä eroon. Samaan aikaan meillä on toinen porukka, jonka mielestä maahanmuuttajat ovat hoivattavia uhreja – vain siksi, että he ovat maahanmuuttajia. He ovat oman identiteetin pönkitysvälineitä, urbaanin liberaalin koristeita, joilla poseerata ja ratsastaa.
Tämä porukka puhuu suvaitsevaisuudesta. Mutta myös suvaitsevaisuus on vallankäyttöä, sillä se tarkoittaa sitä, että suvaitsija on suvaittavaa korkeammassa asemassa. Hän päättää, hyväksyykö hän toisen tavan elää vai ei.
Meillä alkaa olla jo niin paljon maahanmuuttajia, että olisimmeko viimein valmiita suhtautumaan heihin kuten keneen tahansa suomalaiseen – varsinkin kun moni heistä on syntynyt ja kasvanut Suomessa.
Kaikki maahanmuuttajat eivät ole pyhimyksiä – eivätkä he kaikki ole syntisiä. He ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinä tai minä. Taitoineen ja vikoineen. He eivät ole sinun sylkykuppejasi eivätkä pehmolelujasi, joten suhtaudu heihin yksilöinä, älä pelkästään ryhmänsä jäsenenä.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen toimittaja ja Sannikka & Ukkolan juontaja, joka tykkää makaroonilaatikosta ja maailman katselemisesta vähän vinosti.
Sannikka & Ukkola tänään 19.10. klo 20. Yle TV1 ja Yle Areena. Keskustelussa #metoo, jonka alusta tulee kuluneeksi vuosi sekä tekevätkö lapset onnelliseksi.
Juttua muutettu 19.10. klo 12.24. Lisätty lainausmerkit luonnehdintaan: Vihervasemmiston "henkinen mainoslehtinen". Kolumnissa mainittu Nyt-liite on tilattava julkaisu.
Juttua muutettu 19.10. klo 15.27. Vihervasemmiston "henkinen mainoslehtinen" muokattu muotoon "henkinen lippulaiva".