Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan he odottavat yhä lisätietoja perjantaina Zimbabwessa tapahtuneesta lentoturmasta. Onnettomuudessa kuoli neljä suomalaista.
Nurmen mukaan Onnettomuustutkintakeskus on pyytänyt tietoja Zimbabwen ilmailuviranomaisilta, mutta vastauksia ei ole vielä saatu. Hän uskoo, että vastaukset saadaan aikanaan, ja alkavalla viikolla on tarkoitus jatkaa yhteydenpitoa.
– Meillä on peruskysymyksiä tapahtuneesta, eli mitä on tapahtunut ja minkälaisessa olosuhteessa, Nurmi sanoo.
Ulkoministeriö vahvisti eilen lauantaina, että Zimbabwessa perjantaiaamuna tapahtuneessa lento-onnettomuudessa kuoli neljä suomalaista. Kuolleiden joukossa oli metsäyhtiö UPM:n Biorefining-liikentoiminnan johtaja Heikki Vappula, 51, ja Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Ojanpää, 52.
Suomalaisnelikon lisäksi koneen lentäjä sai onnettomuudessa surmansa. Suomalaisia kuljetettiin Cessna S206 -koneella. Kone oli noussut Chiredzin lähellä sijaitsevalta lentokentältä vuoristoisella seudulla Masvingon maakunnassa. Määränpäänä oli Victorian putoukset Zimbabwen ja Sambian rajalla.
STT:n mukaan ainakin Ojanpää olisi ollut Zimbabwessa metsästysretkellä.
Nämä kysymykset odottavat vastausta
Onnettomuuden syystä ei ole tietoa. STT:n mukaan Zimbabwen poliisi ei epäile asiassa rikosta, mutta moni asia onnettomuuden ympärillä on vielä pimennossa.
Otkesin johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan kuvien perusteella on mahdoton arvioida, mikä voisi olla onnettomuuden syynä. Cessna-koneita hän arvioi eilen yleisiksi ja luotettaviksi koneiksi. Oleellista on se, miten koneita huolletaan, hän painotti. Zimbabwen kansallisen poliisin tiedottajan Paul Nyathin mukaan sää oli onnettomuuden tapahtuessa hyvä.
Suomalaisten tarkempaa matkareittiä tai -suunnitelmaa ei ole varmistettu. Ei myöskään ole tiedossa, mitä suomalaisten oli tarkoitus tehdä Victorian putouksilla. Paikallismedioiden mukaan he olisivat kalastaneet ja tutustuneet paikan päällä nähtävyyksiin.
Vielä ei tiedetä, koska suomalaiset tuodaan Suomeen.
Otkes auttaa, jos apua tarvitaan
Otkesin johtajan Veli-Pekka Nurmen mukaan he auttavat zimbabwelaisviranomaisia, jos nämä pyytävät apua. Hän kuitenkin pitää epätodennäköisenä, että Onnettomuustutkintakeskus menisi paikan päälle auttamaan onnettomuuden tutkinnassa. Tutkintavastuu on tapahtumavaltiolla eli Zimbabwella.
– Lentokoneen suunnittelu- ja valmistusvaltio ovat varmasti sellaisia, joiden asiantuntijoita onnettomuuden teknisessä tutkinnassa tarvitaan. Kansainvälinen yhteistyö alkaa varmasti sen osalta. Se on heistä (Zimbabwen viranomaisista) kiinni, miten asia menee, Nurmi sanoo.
Lue myös:
UM vahvistaa Zimbabwen lentoturman uhrien olleen suomalaisia