– Onpas hyvää pitsaa. Saiskos sitä lii-sää? kuoronjohtaja Kaisa Tienvieri rallattaa selkeästi artikuloiden.
Parikymmentä pitkulaisen luokkahuoneen reunoilla istuvaa laulajaa lähtee toistamaan Tienvieren perässä, ja ottaa ilmeet ja kädet mukaan kuvitteellista tarjoilijaa kutsuessaan.
– Onpas hyvää pitsaa. Saiskos sitä lii-sää?
Tampereen yliopistolla on koolla Parkinson potilaiden lauluryhmä. Mukana on sairastuneita ja heidän läheisiään eri puolilta Suomea. Kauimpaa tulleet ovat matkustaneet omalla kustannuksellaan puoleksitoista tunniksi laulamaan Kemistä ja Oulusta asti.
Lauluryhmä on osa tänä syksynä käynnistynyttä tutkimusta, jossa pyritään selvittämään, helpottaako laulaminen Parkinsonin taudin oireita.
Poikkeuksellisen monitieteellisessä hankkeessa on asiantuntemusta Tampereen kolmesta korkeakoulusta: yliopistosta, teknillisestä yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta.
Kolmivuotiseen tutkimukseen osallistuu logopedian, psykologian, musiikintutkimuksen, musiikin koulutuksen, signaalinkäsittelyn ja vuorovaikutteisen teknologian tutkijoita ja ammattilaisia.
Ääniongelmista puhutaan vähän
Tamperelaiselle Juhani Marjokorvelle laulaminen on ollut aina tärkeää. Kuinka ollakaan, myös Marjokorven ensimmäiset Parkinson- oireet ilmenivät kuoroharjoituksissa.
– Se vaikutti ihan aivoinfarktilta. Puhe alkoi pätkiä ja vasen käsi vipattaa. Oireet menivät ohi, mutta säikähdin, ja lähdin hakemaan syytä, Marjokorpi kertoo.
Parkinson-diagnoosin Marjokorpi sai kaksi vuotta sitten, monta vuotta ensioireiden ilmaantumisen jälkeen.
Parkinsonin taudin yleisimpiä ja tunnetuimpia oireita ovat vapina, liikkeiden hitaus ja lihasjäykkyys. Marjokorven käsiala muuttui suttuiseksi, ja jalkojen vapinan vuoksi hän on joutunut turvautuman rollaattoriin.
Vaikka lähes kaikilla potilailla on myös huomattavia oireita äänen kanssa, siitä puhutaan vähän. Parkinson voi muuttaa äänen monotoniseksi ja tehdä puheesta epäselvää.
– Kaikki tapahtuu hirveän kankeasti. Ääni on heikentynyt hirveästi. Olen ollut puhuja ja puhunut nuorena miehenä ilman mikrofonia Tampereen Tuomiokirkossa. Nyt en edes mikrofonin kanssa saisi ääntä kuuluviin, Juhani Marjokorpi sanoo.
– Minulla on myös vaikeuksia saada hengitys tahditettua puheeseen. Ilma loppuu äkkiä.
Sairaudesta huolimatta Marjokorpi on jatkanut kuoroharrastustaan. Kun puheterapeutti kysyi keväällä halukkuutta lähteä Parkinson-potilaiden lauluryhmään, hän innostui välittömästi.
– Ajattelin, että tämä sopii ilman muuta minulle.
Ääni- ja nielemisongelmat voivat rajoittaa elämää
Käynnissä olevassa tutkimuksessa pyritään selvittämään, voisiko yhdessä laulaminen toimia kuntoutusmuotona puheterapian rinnalla. Logopedian tuntiopettaja, tutkija Nelly Penttilä Tampereen yliopistosta näkee laulamisen nimenomaan puheterapian täydentäjänä, ei korvaajana.
– Tällä hetkellä kaikki puheterapiaa tarvitsevat eivät pääse terapiaan. Niitä harvoja puheterapeutteja, jotka työskentelevät aikuisten kanssa, ei voi työllistää määräänsä enempää. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ikääntyneet potilaat, Penttilä sanoo.
– Laulussa saadaan kaikki puhuessa tarvittavat sata lihasta monipuolisesti käyttöön. Täällä tehdään isosti ja monipuolisesti ja ääntä käytetään paljon enemmän ja pidempään kuin puheterapiassa. Tässä on myös paljon tunnetta pelissä.
Ääneen katoamiseen ja muuttumiseen sekä nielemisongelmiin voi liittyä häpeää, joka saa sairastuneen välttelemään sosiaalisia tilanteita. Samassa tilanteessa olevien kanssa laulamisesta toivotaan löytyvän apua myös Parkinsonin tautiin yleisesti liittyvään ahdistukseen ja masennukseen.
Kuntoutus saa olla hauskaa
Lauluryhmän harjoituksissa ainakin nauretaan paljon.
– Vaikka tämä on kuntoutusta, niin tämä voi olla kivaa. Kaikenlaiset hassuttelut ja yhteistä tekemistä vahvistavat jutut ovat tosi tärkeitä, kuoronjohtaja Kaisa Tienvieri sanoo.
– On hienoa nähdä, että tällaisella laulullisella menetelmällä voi olla paljon merkitystä. Olemme kuitenkin tosi paljon yhteydessä toisiimme äänellä, ja se on tärkeä osa persoonaamme. Jos tällaisella tekemisellä voidaan palauttaa ihmiselle yhteisöllisyyttä ja toisten ihmisten yhteyteen pääsemistä ja toisaalta lisätä varmuutta ja vahvistaa omaa persoona, niin se on aika huikeaa.
Jatketaan siis harjoituksia.
– Otetaan kattohuoneistosta yksi R ja tuodaan se ihan alas, Kaisa Tienvieri sanoo ja näyttää mallia.
Piirissä istuva ryhmä päristää ärrää ja kumartuu alas asti tuoleissaan.
– Ja tuodaan se ällällä ylös.
Kuorolaiset lällättävät ohjaajan perässä ja suoristautuvat penkeissään.
– Täällä on hirveän hauskaa. Olen huomannut, että harjoitukset selvästi auttavat ja kehittävät ääntä. Puhe on voimistunut ja selkeytynytkin, Juhani Marjokorpi sanoo neljän harjoituksen kokemuksella.
Voisiko laulaminen siirtää puheterapian tarvetta?
Kaikkiaan kahdeksan kertaa kokoontuva lauluryhmä on yhteisen matkansa puolivälissä. Ensimmäisen tutkimusjakson tuloksia kerrotaan jo ensi keväänä.
– Harjoitusten aikana monen ääneen on tullut ilmeikkyyttä ja voimaa. Moni on saanut ärränsäkin takaisin – konsonantit kun katoavat usein ensiksi, tutkija Nelly Penttilä kertoo.
– Toivon, että pystyisimme osoittamaan ryhmässä laulamisen voimistavan ääntä ja lisäävän puheen ymmärrettävyyttä sekä tuovan aktiivisuutta, elämäniloa ja vapauttavan ihmisiä rajoitteistaan.
– Jos tämä toimii, esimerkiksi nielemisen vaikeuksia saadaan hidastettua tai ennaltaehkäistyä ja puheterapiaan hakeudutaan myöhemmin, Penttilä toivoo.