Vuoden 2018 elokuvien ja tv-sarjojen parhaimmistoa palkittiin maanantaina aamuyöllä Suomen aikaa alkaneessa Golden Globe -gaalassa Los Angelesissa.
Palkinnot jakaa Yhdysvalloissa asuvista ulkomaisista toimittajista koostuva Hollywood Foreign Press Association jo 76. kertaa.
Parhaana draamaelokuvana palkittiin Bohemian Rhapsody. Samasta Queen-yhtyeestä kertovasta elokuvasta parhaan miespääosan palkinnon sai Rami Malek. Hän näytteli yhtyeen laulajaa Freddie Mercurya elokuvassa. Näyttelijä omisti palkintonsa laulajatähdelle.
Parhaan naispääosan palkinnon draamaelokuvasta sai näyttelijä Glenn Close elokuvasta The Wife. Close näytteli elämänvalintojaan kyseenalaistavaa, itseriittoisen miehen vaimoa. Ehdolla olivat myös Lady Gaga, Nicole Kidman, Melissa McCarthy sekä Rosamund Pike.
Golden Globe Awards tviittasi, että Close oli yllättynyt palkinnostaan.
Myös Malek kommentoi saamaansa palkintoa. Hän kertoi, ettei muista palkintotilanteesta mitään.
Green Book -elokuva sai parhaan elokuvan palkinnon komedia- ja musikaalielokuvasarjassa.
Olivia Colman voitti parhaan naispääosan palkinnon komedia- ja musikaalielokuvasarjassa suorituksestaan elokuvassa The Favorite.
Roma -elokuvan ohjaaja Alfonso Cuaron sai parhaan ohjaajan palkinnon. Roma palkittiin myös parhaana vieraskielisenä elokuvana.
Elämäntyöstä viihteen parissa jaettavan Cecil B. DeMille –palkinnon sai Jeff Bridges. Vuosikymmeniä alalla ollut Bridges on ollut useasti ehdokkaana sekä Golden Globen ja Oscar-palkinnon saajaksi. Hän on saanut Golden Globe-, Oscar- ja SAG-palkinnon roolistaan Crazy Heart -elokuvassa.
Suomesta gaalassa mukana olivat näyttelijät Jasper Pääkkönen, Laura Birn sekä Samuli Vauramo ja ohjaaja Zaida Bergroth. Pääkkönen näytteli BlacKkKlansman -elokuvassa, joka oli ehdolla neljässä eri kategoriassa. Elokuva jäi lopulta palkinnotta. Se kisasi parhaan draamaelokuvan palkinnosta ja Spike Lee oli ehdolla parhaaksi ohjaajaksi.
Christian Bale voitti näyttelijän Golden Globen komediasta Vice.
Näyttelijä Regina King palkittiin sivuosastaan elokuvassa If Beale Street Could Talk ja Mahershala Ali sivuosastaan Green Book -elokuvassa. Elokuva sai myös parhaan käsikirjoituksen palkinnon.
Television sivuosan näyttelijöistä palkittiin Ben Whishaw sarjasta A Very English Scandal. Perienglantilainen skandaali -minisarja on ollut nähtävissä myös Suomessa Yle Areenassa ja TV1-kanavalla.
Televisiosarjojen naisnäyttelijänä palkittiin Sandra Oh osastaan draamassa Killing Eve.
Shallow voitti parhaan alkuperäisen kappaleen tunnustuksen. Kappale kuullaan A Star Is Born -elokuvassa, joka on Lady Gagan tähdittämä.
Patricia Arquette voitti Golden Globe –palkinnon parhaana näyttelijänä tv-sarjassa roolistaan Escape at Dannemorassa.
Parhaana animaatioelokuvana palkittiin Spider-Man, Hämähäkkimies.
Näyttelijä Michael Douglas sai tunnustuksen tv:n musiikki- tai komediasarjassa osastaan The Kominsky Methodissa (Kominsky-metodi).
Näyttelijä Richard Madden sai tunnustuksen osastaan draamasarjassa Bodyguard.
The Americans palkittiin parhaana television draamasarjana. Se on yhdysvaltalainen draamasarja, jonka on luonut Joe Weisberg. Sarja kertoo kahdesta KGB-agentista, jotka esittävät amerikkalaista avioparia Washingtonissa kylmän sodan aikaan 1980-luvulla.
Lue myös:
Golden Globe -palkinnot jaetaan yöllä – putsaako Lady Gaga palkintopöydän, ja kuinka käy Jasper Pääkkösen elokuvan? Jasper Pääkkösen tähdittämä BlacKkKlansman ehdolla parhaaksi elokuvaksi Golden Globeissa
Aiheesta muualla:
Golden Globes: 15 things to know, from ‘A Star Is Born’ snubs to Christian Bale’s Satan shoutout