Jääkiekkovalmentaja Pentti Matikainen vastaa puhelimeen mökiltään Pohjois-Karjalassa. Maassa on vielä lunta, ja järvikin on puoliksi jäässä.
Matikainen oli ensimmäinen Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja, jonka valmentamana maajoukkue voitti mitaleja: olympiahopea Calgarysta vuonna 1988, pronssia vuonna 1991 Kanada Cupissa ja MM-hopea vuonna 1992 Tšekkoslovakiassa.
Tšekkoslovakiasta saatu hopeamitali oli Pentti Matikaisen mielestä monella tavalla iso saavutus.
– Tiedettiin, ettei meille ole tulossa vahvistuksia ja niillä pelaajilla oli mentävä. Sitten tilanne levisi, kun joukkueen ulkopuoliset tahot sotkeutuivat ja alkoivat tarjota vahvistuksia, muistelee Matikainen.
Matikainen tarkoittaa tapausta, kun Kalervo Kummola yritti saada Teemu Selänteen maajoukkueeseen, vaikka Selänne oli jo kerran torpattu kokoonpanosta.
– Kaikki tiesivät, miten hyvä Teemu oli, ja eihän sitä tiedä, vaikka meille olisi lopulta tullut maailmanmestaruus. Mutta tämäkin asia kääntyi lopulta meille voitoksi.
Matikainen muistelee, miten iltapäivälehdistö kirjoitti Suomen silloin olleen liikkeellä kaikkien aikojen huonoimmalla joukkueella.
– Sen jälkeen pelaajat halusivat näyttää, että he eivät ole mitään "no-nameja" (nimettömiä). Useat pelaajat nostivat omaa tasoaan hurjasti. Se turnaus päättyi lähes sataprosenttiseen onnistumiseen, sanoo Matikainen.
Ottelut näki vain PTV:llä ja Eurosportilla
Vuoden 1992 MM-kisoja ei voinut seurata jokaisessa kodissa. Ottelujen oikeudet olivat kaapelitelevisioverkossa toimivalla PTV:llä. Jälkeenpäin Pentti Matikainenkin on katsellut vanhoja lähetyksiä.
– PTV:n studiossa oli epäileviä tuomaita, jotka joutuivat ottamaan lopulta sanojaan takaisin, kun joukkue menestyi niin hyvin.
Alkusarjassa Suomi voitti Ruotsin, mutta finaalissa Ruotsi oli parempi.
– Loppuottelu tuli meille liian nopeasti, sanoo Matikainen.
Mitali Pohjois-Amerikassa oli kovin juttu
Kanada-cupin pronssi vuonna 1991 nousee nyt Pentti Matikaisen muistoissa kirkkaimmaksi saavutukseksi. Pelaaminen Kanadan kiekkopyhätössä Torontossa Maple Leaf Gardenissa Kanadaa vastaan oli unohtumaton.
– Ei meillä pitänyt olla mitään mahdollisuuksia, mutta tasapeli silloin Kanadaa vastaan oli kova juttu.
Tuolloin Kanadan joukkueessa pelasivat kaikki parhaat sen aikaisen pelaajat, kuten Paul Coffey, Wayne Gretzky ja Mark Messier.
Matikaisen mielessä nuo kolme arvokisamitalia 1980–90-luvun taitteessa ovat hyvin merkityksellisiä Suomen kiekkohistoriassa.
– Siitä lähtien Suomessakin pikkupojat pystyivät oikeasti unelmoimaan voittamisesta jääkiekon arvokisoissa, pohtii Matikainen.
Pentti Matikainen on nykyään jääkiekon liigajoukkue Lahden Pelicansin hallituksen puheenjohtaja eli vahvasti mukana jääkiekossa. Perjantaina alkavat MM-kisat Slovakiassa on myös seurattava.
– Urheilu on aaltoliikettä. Vaikka meillä olisi kaikki parhaat pelaajat mukana, se ei aina takaa mitalia. Luotan täysin Suomen joukkueeseen ja uskon, että sillä on täydet mahdollisuudet neljän parhaan joukkoon.
Jääkiekon MM-kisat Slovakiassa 10.–26.5.2019. Seuraa kisoja Ylen MM-kisasivuilta.