Maaliskuinen perjantai-ilta Turussa. Makwan Amirkhani on lähdössä viettämään viimeistä pokeri-iltaa jätkien kanssa, ennen kuin koko fokus siirtyy parin kuukauden kuluttua käytävään otteluun.
Sportlivin haastattelu on vasta alkamassa, kun pokerikaverit saapuvat paikalle etuajassa. Muutama heistä ilmoittaa, että haluavat seurata haastattelua vierestä.
Kuvaaja suhtautuu pyyntöön epäilevästi. Amirkhanin keskittyminen tulee eittämättä herpaantumaan, katse harhailemaan kaverien suuntaan.
Ei vaaraa, Amirkhani kuitenkin vastaa päättäväisesti. Kaverit jäävät – ja lupaus pitää. Katse pysyy tiukasti haastattelijassa koko runsaan tunnin keskustelun ajan. Syvä, kiihkeä, välillä jopa pelottava katse.
Ylen Sportliv-sarjassa Suomen valovoimaisin ja menestynein vapaaottelija puhuu rakettimaisesta nousustaan huipulle ja julkisuudesta jota hän ei pystynyt käsittelemään, romahdukseen johtaneesta voitosta ja muutosta takaisin äidin luo – sekä oivalluksesta, joka pelasti uran.
– Kaikki asiat, mitkä mä olen tehnyt, ovat itse aiheutettuja. Mä en kaipaa sääliä keneltäkään. En keneltäkään. Mä kävin syvissä vesissä, mutta mä en kadu yhtään mitään, enkä pyydä anteeksi keneltäkään mitään. Nuorena saa ihan luvalla joskus olla eksyksissä, Amirkhani kuvailee villejä vuosiaan.
– Mä olen tehnyt asioita, jotka ovat tehneet musta ihmisen, luonut mulle semmoisen psyykkeen ja mentaliteetin, että mä olisin valmis käymään saman paskan läpi, jos mä olisin tiennyt, että tämä on se, miksi mä kasvan sen jälkeen.
Rahaa, naisia ja julkisuutta
Makwan Amirkhani nousi yhdessä yössä koko kansan huulille. UFC-debyytti Tukholmassa tammikuussa 2015 oli ohi kahdeksassa sekunnissa. Amirkhani pomppi ilosta ympäri häkkiä tyrmättyään vastustajansa Andy Oglen.
Täydellinen esitys, joka johti täydelliseen elämänmuutokseen.
– Kaikki muuttui. Kaikki. Julkisuus muuttaa ihmistä, en mä ollut siihen valmis. Mulla ei ole ikinä ollut rahaa, hei camoon. Kaveri joka on 25-vuotias ja tähän asti matkustellut bussilla treeneihin. Mun koko omaisuus oli yhdessä urheilukassissa. Sitten sä pääset UFC:hen ja saat yhtäkkiä tilille 60 000 euroa.
– Pistettiin haisemaan. Oltiin baarissa, oli naisia ympärillä, mentiin ja tultiin, en tiennyt varmaan pariin vuoteen, mitä kello on. Nyt kun mä katson taaksepäin, mä mietin hu hu.
Kuluttavasta elämäntyylistä huolimatta Amirkhani jatkoi voittojen tiellä kukistaen seuraavan runsaan vuoden aikana Masio Fullenin ja Mike Wilkinsonin.
”Mr. Finland” hurmasi sekä esityksillään että itseluottamusta, jopa uhoa, pursuavilla lausunnoillaan. Ennen Wilkinson-matsia hän sanoi haluavansa patsaaksi Paavo Nurmen viereen Turkuun. Tähdeksi hän ei itseään halunnut kutsua, koska tähdet sammuvat.
Vapaaottelun rahakkaassa lippulaivassa UFC:ssä värikäs henkilöbrändi voi avata ovia, jotka harmaammalle ottelijalle ovat pultattu kiinni.
Amirkhani ei kuitenkaan myönnä tarkoituksella sävyttävänsä tarinaansa.
– Ei mua kiinnostaa v****akaan mun PR-kuva, hän sanoo tuima ilme kasvoillaan.
– Mä tiedän, millainen energia musta hehkuu ulospäin, ja tätä on vaikea feikata. Energia ei valehtele.
Paljonko kaikissa puheissa ja uhossa otteluiden yhteydessä on show’ta mukana?
– Kyllä se tunnelma on aika aito. Jos punnituksessa ei olisi ihmisiä välissä, niin veikkaanpa, että mä antaisin avarista. Lähtökohta on, että vastustaja haluaa jotain, mitä säkin haluat, Amirkhani sanoo hakien vertauskuvaa eläinmaailmasta.
– Pistä kahden koiran eteen yksi luupala. Kyllä sä näet, että ne tappelee siitä. Ja nyt puhutaan vähän suuremmista asioista kuin luupalasta. Tässä on koko elämä, koko tulevaisuus kyseessä.
Ja menestyksestä hyötyy koko Suomi, Amirkhani uskoo.
– Kukaan ei voi kieltää sitä, etteikö se tee yhteiskunnalle hyvää, jos mä voitan mun matsin. Tuolla on tuhansia nuoria, jotka menevät seuraavana päivänä lenkille tai salille. Mä tiedän tämän.
Avaustappio pisti miettimään
Makwan Amirkhanin itseluottamus on noussut takaisin pilviin viimeisen runsaan puolen vuoden aikana.
Sitä ennen hän romahti.
Ensin tuli UFC-uran ensimmäinen tappio – sitten voitto, jonka käsitteleminen osoittautui vielä rankemmaksi kokemukseksi.
Lontoo, 18. maaliskuuta 2017. Makwan Amirkhanin tähän asti suurin testi. Voitto Arnold Allenia vastaan merkitsisi loikkaa höyhensarjan arvoasteikolla.
Ottelu on tasainen. Yksi tuomari laskee pisteet Amirkhanin hyväksi, kaksi muuta Allenin.
Amirkhani tuntee pettäneensä perheensä, äitinsä, kaverinsa, koko Suomen kansan.
– Totta kai mä olin alhaalla, totta kai mä olin masentunut. Olin tehnyt asioita puolivaloilla ja tajusin, että kaikki hyvä katoaa aikanaan. Jos et kunnioita mitä sulla on, sä voit äkkiä menettää kaiken.
Voitto, joka tyrmäsi
Toukokuussa 2018 Amirkhani saa uuden mahdollisuuden. Hän tuntee paineet niskassaan ja tietää tarvitsevansa voiton Jason Knightista.
Hän onnistuu. Tällä kertaa hajaäänituomio on suomalaisen puolella. Hän ei kuitenkaan matkusta kotiin Liverpoolista täynnä uutta inspiraatiota ja motivaatiota. Päinvastoin.
Makwan Amirkhani vajoaa pohjalle.
– Moni voi ehkä sanoa miksi, sä voitit? Mutta mä hävisin ennen sitä, ja jos sä häviät kaksi kertaa putkeen, voi olla, että sulle avataan ovi ja näkemiin. Mulla oli veitsi kurkulla.
– Ja kun mä voitin, se oli niin iso helpotus, että mä vain halusin olla. Ja kun mä vain halusin olla, niin mä vain olin. Mä en tehnyt mitään, mä vain olin.
Mikään ei maistunut. Muutaman kuukauden ajan sohva houkutteli treenisalia enemmän.
Liekki oli sammunut.
– Mä katsoin, kun mun läheiset vähän katsoo mua sillä silmällä, että pitäisikö sun vähän skarpata? Mutta he pysyivät hiljaa. He antoivat mun ehkä ihan oikein itse käydä pohjalla.
– Pikkuhiljaa rupesin miettimään ja kelaamaan asioita, että ei se voi mennä näin, ei tämä ole urheilijan elämää. Mä teen jotain asiaa ammatiksi ja mä en nyt ole ammattimainen. Piti paljon asioita uhrata, hoitaa peruselämä kuntoon. Elää vähän yksinkertaisemmin.
Ensimmäinen askel oli rakkaan ”Kingi”-koiran luovuttaminen veljen perheelle. Toinen oli muutto takaisin äidin luokse.
– On paha jäädä sängynpohjalle nukkumaan, kun sun äiti huutaa "hei Maku, syötkö sä puuroa vai kananmunia aamupalaksi?". Et sä voi jäädä silloin nukkumaan, Amirkhani sanoo iso hymy kasvoillaan.
Hiljalleen palo palasi.
– On vaikea nousta, kun on monta kuukautta tekemättä mitään. Se oli oikeasti raskasta. Mutta nyt, 8–10 kuukautta myöhemmin, tiedän että tein oikean valinnan.
”Kyllä, musta tulee UFC-mestari”
Hep!
Kalevi Javanainen jakaa ohjeita ja Makwan Amirkhani mätkii hikipäissään nyrkkeilysäkkiä Alfan liikuntakeskuksessa Aurajoen varrella. Amirkhani, 30, on viime kesästä lähtien keskittynyt heikoimman osa-alueensa parantamiseen, ja kokenut valmentaja kertoo kehitystä tapahtuneen valtavasti.
Samanlainen harppaus on Amirkhanin mukaan tullut fysiikkapuolella niin ikään turkulaisen Viljo Niemeläisen rääkissä.
30-vuotiaana Makwan Amirkhani vakuuttaa olevansa parempi kuin koskaan ennen. Paljon parempi.
– Mä olen tehnyt vuoden töitä, mä olen tehnyt aamuin ja illoin töitä. Mä olen ollut joka h*****in aamu lenkillä. Mä en ole ennen koko elämäni aikana juossut kymmenen kilsan lenkkejä, nyt mä juoksen niitä kuin joisin lasin vettä. Mun fyysinen kunto on jotain, mihin en ikinä olisi voinut kuvitella, että ihmisen keho pystyy.
– Puhumattakaan siitä, että nyrkkeily on muuttanut mua vapaaottelijana ihan täysin. Mä en edes kehtaa katsoa edellisiä otteluitani, koska mä en osannut lyödä, en sitten yhtään. Mussa ei ole enää mitään samaa. Mun olemus, mun kunto, mun psyyke – kaikki on noussut 50 prosenttia.
50 prosenttia? Miten on mahdollista, että olet pärjännyt noinkin hyvin 50-prosenttisena?
– Niinpä. H*****in hyvä kysymys. Mulla on aina toiminut pää. Mä en usko, että yhdelläkään toisella mun sarjassa on yhtä kova pää kisatilanteessa. Mä en oikeasti usko siihen.
– Kyllä mua naurattaa itseäni, kun mä välillä teen jotain liikesuoritusta, ja mä en väsy. Ja mä mietin, että mä on olen tullut tähän asti noin paskalla kunnolla, miten pitkälle mä voin päästä nyt?
Amirkhani nojaa eteenpäin ja jatkaa.
– Tämä tulee mun omasta suusta ekaa kertaa: Kyllä, musta tulee UFC-mestari. Ja mä en epäröi sitten sekuntiakaan tuota lausetta.
Aikoo syödä vastustajansa elävältä
Amirkhani suunnittelee ottelevansa kaksi kertaa tämän vuoden aikana ja dominoivansa vastustajiaan siinä määrin, että hän ansaitsee tilaisuuden todistaa kykynsä sarjan kärkiottelijaa vastaan.
Ensimmäinen ”uhri”, kuten Amirkhani kuvailee, on Chris Fishgold. Amirkhani ei pidä brittiä itselleen arvoisena vastustajana.
– Paska. Lyhyt, ei yhtään ulottuva, kauhea painimaan. Puuskuttaa ensimmäisen minuutin jälkeen, lyönnit sä näet kilsan päästä, alasviennit tulee mun etujalkaan, mistä kukaan ei vie mua alas.
– Miten mä voin hävitä tämän matsin? En mitenkään. Miten mä voin voittaa? Ihan miten mä haluan. Pelottavaa, on.
– Se, mitä mä olen kokenut neljän vuoden aikana, mä syön tuommoisen ihmisen elävältä. Mä teen hänestä esimerkin, että antakaa mulle nyt h*****ti kovempi vastustaja. Mä teen sille ihmiselle selväksi, että hän katuu päivää, jolloin hän aloitti vapaaottelun.
Miten tärkeä tämä ottelu on sinun uralle?
– Nyt tehdään ääntä. Menit sä mille kulmalle tahansa Suomessa ja kysyt joltain junnulta "kuka on Makwan Amirkhani?", niin ne tietää. Mun mielestä on aika, että mun nimestä puhutaan maailmalla.
– Ja kun mä saan sen titteliottelun, mä tulen antamaan ihan kaikkeni. Mä en ole mihinkään matsiin, en edes tähän, elänyt sataprosenttisesti kuin urheilija. Mä tykkään nauttia elämästä. Mutta kun vyö on pelissä, silloin mä olen valmis.
Makwan Amirkhani kohtaa Chris Fishgoldin Tukholman UFC-illassa lauantaina. Katso Sportlivin minidokkari Amirkhanin matkasta kohti paluuta Yle Areenasta.
Janne Isaksson
Lue myös:
Makwan Amirkhani palaa UFC-kehään kesällä
Amirkhani hävisi nyrkkeilyottelun kaikin tuomariäänin: "Olipa opettava kokemus "