Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Heinonen naisten skeetin finaaliin pitkä kaavan kautta – olympiapaikka silti jälleen kiven takana

Euroopan kisat Minskissä etenevät suomalaisampujilta hienosti. Marjut Heinonen on jo neljäs suomalainen loppukilpailuun edennyt ampuja.

Marjut Heinonen, Euroopan kisat 2015
Marjut Heinonen saavutti finaalipaikan uusinnan kautta. Kuva on edellisistä Euroopan kisoista, vuodelta 2015. Kuva: Harry Engels/Getty Images
  • Nina Vanhatalo

Marjut Heinonen eteni naisten skeetissä kuuden parhaan joukkoon. Hän ampuu myöhemmin torstaina loppukilpailussa.

Heinonen ampui ensimmäisenä päivänä 67 kiekkoa 75:stä. Toinen päivä ja sen kaksi sarjaa sujuivat suomalaiselta paremmin. Heinonen ampui 48/50 kiekkoa ollen yksi päivän parhaista ja ampui peruskilpailussa tuloksen 115, mikä oikeutti viidenteen sijaan.

Heinosen kanssa samaan tulokseen ylsivät myös kuudenneksi ampunut Kyproksen Andri Eleftheriou ja seitsemäs Italian Chiara Cainero. Uusinnassa oli siis kolme naista taistelemassa kahdesta viimeisestä loppuottelupaikasta.

Kolmikosta ensimmäisenä putosi Andri Eleftheriou, jolta karkasi uusinnassa heti toinen kiekko.

Pudotuspelinä ammuttavaan finaaliin lähdetään nollilta. Peruskilpailun ykkönen oli Italian Diana Bacosi tuloksella 120 (/125).

Skeet-naisille on tarjolla yksi olympiapaikka, josta taistelee neljä naista. Finalisteista paikan ovat jo saavuttaneet molemmat italialaiset eli Bacosi ja Cainero.

Heinosen kanssa tarjolla olevasta maapaikasta Tokion 2020 kisoihin ampuvat Venäjän Albina Shakirova, Kyproksen Andreou Panagiota ja Ranskan Lucie Anastassiou.

Muut suomalaisfinalistit Euroopan kisoissa ovat olleet Satu Mäkelä-Nummela ja Marika Salmi naisten trapissa sekä Juho Kurki pienoiskiväärin asentokilpailussa. Olympiapaikat ovat jääneet vielä saavuttamatta.

Naisten skeet-finaali alkaa kello 16.45.

Lue myös:

Kivääriampuja Juho Kurki jäi Euroopan kisojen finaalissa kahdeksanneksi – olympiapaikka meni valkovenäläiselle

Hankalat olosuhteet trap-ampujien riesana Minskissä – Mäkelä-Nummela: "Ikinä en ole pelännyt niin paljoa aloittaa kilpailua"

Olympiapaikka ja mitalit lipuivat suomalaisnaisten käsistä trap-ammunnassa