Lapissa syttyi kolme maastopaloa sunnuntaina. Pelastuslaitoksen mukaan palot saivat alkunsa ihmisistä. Kaksi niistä levisi nuotiosta ja yksi mahdollisesti marjastajan tupakantumpista.
Maastopaloja oli Posion Kirintöjoella, Inarin Sortoniemessä ja Tornion Mustakivenmaalla.
Sammuttamiseen meni useita tunteja, vaikka palot jäivät lopulta pieniksi, muutamasta aarista alle puoleen hehtaariin. Pelkästään matka palopaikalle Inarissa oli noin sata kilometriä ja loppumatka piti mennä veneellä.
Metsäpalovaroitus on voimassa Lapissa Utsjokea lukuunottamatta. Etenkin Länsi-Lapissa maasto on erityisen syttymisherkkää, pelastuslaitokselta kerrotaan.