Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Miesten trapin finaalipaikat karkasivat suomalaisilta Hollolassa

Kotikisan paras suomalaismies Vili Kopra joutuu jäämään pois EM-kisoista opiskelukiireiden takia.

Vili Kopra
Vili Kopra sijoittui suomalaisista parhaiten Hollolan maailmancupissa. Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva
  • STT Urheilu

Syyskuun alun ja ensi toukokuun EM-kisoista on kiinni, saavatko suomalaiset Tokion kisojen olympiapaikan haulikkolajien miesten trapiin. Toistaiseksi eurooppalaiset ampujat ovat tähdänneet kahdeksan olympiapaikkaa, kun Hollolan finaalista Tokio-paikan veivät Venäjän Aleksei Alipov ja Portugalin Joao Azevedo.

Syyskuussa Italian Lonatossa on jaossa kaksi paikkaa ja toukokuussa Ranskassa yksi olympiapaikka. Niihin yltäminen vaatii suomalaisilta erinomaista onnistumista juuri oikealla hetkellä.

Suomalaisampujat karsiutuivat kuuden parhaan finaalista Hollolassa. Vili Kopra oli parhaana suomalaisena 21:s tähdättyään tuloksen 114.

Finaaliin pääsy edellytti vähintään 117 kiekon rikkomista peruskilpailun 125:stä. Tulostaso oli eilisen naisten kisan tavoin alhainen, sillä peruskilpailun parhaan tulos oli 119.

Kopra päätti kisan lauantaina täyteen 25 kiekon sarjaan, mutta ei löytänyt kovin paljon hyvää sanottavaa kisastaan. Eniten kismitti toinen sarja, jossa hän rikkoi torstaina vain 19 kiekkoa.

– Ei tässä loppujen lopuksi mitään kehumista ole, 21-vuotias Kopra tiivisti, mutta myönsi, että parhaan suomalaisen asema lämmittää vähän.

Avaussarja koetteli Pirttisaloa

Miesten trap kisattiin Hälvälässä kolmipäiväisenä osanottoryntäyksen takia. Kopra arvioi, että tavanomaisessa kaksipäiväisessä kisassa tulostaso olisi vaihdellut vähemmän.

Hänet on valittu syyskuussa Italiassa kisattaviin haulikkolajien EM-kisoihin, mutta hän joutuu jättämään arvokisat väliin opintojen takia. Kopra opiskelee Lahdessa ammattikorkeakoulussa teknistä muotoilua toista vuotta, ja EM-kisat osuvat juuri lukukauden alkuun.

Kopran tilalle EM-kisoihin lähtee Jukka Laakso, joka ei ollut Hälvälässä mukana. Muut EM-kisojen miesten sarjan suomalaisampujat ovat trapissa Eemil Pirttisalo ja Mirka Kyyrönen.

Kälviäläinen Pirttisalo päätyi maailmancupin kotikisassa tulokseen 106 ja 86. sijaan parannettuaan ampumistaan heikon avaussarjan (16) jälkeen.

– Ensimmäinen sarja oli täysi pettymys. En toivo sellaista kenellekään. Siitä oli vaikea nousta, Pirttisalo kertoi.

Kyyrönen ampui lainakengissä

Kopran tavoin Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Matias Koivu oli maailmancupin debyytissään 97:s tuloksella 105. Kesällä alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa ampunut Koivu harmitteli ampuneensa kesän huonoimman kisansa tärkeimmässä paikassa.

– Tuli kolme huonoa päivää. Ei paljon hymyilytä, 19-vuotias Koivu tuumasi.

Hänen kautensa jatkuu Italiassa EM-kisojen nuorten sarjassa.

Kilpailun ulkopuolella kisanneet Sipoon Kyyrönen ja OSU:n Simo Köylinen tähtäsivät tulokset 109 ja 101. Kyyrönen ampui lauantain valmentaja Kari Kopran lainakengissä unohdettuaan omansa kotiin Vantaalle, eikä jalkaan osuneissa sandaaleissa saa kisata.

– Toukokuusta asti on ollut ammunnan kanssa täyttä tuskaa, mutta toivotaan parempaa. Tällainen tekeminen hävettää, kokenut Kyyrönen sanoi.

Hän oli suomalaisista toiseksi paras.

Huomenna jatketaan parikilpailulla

Maailmancup jatkuu sunnuntaina trapin parikilpailulla. Suomalaisparit ovat Satu Mäkelä-Nummela ja Koivu sekä Noora Antikainen ja Kopra.

Mäkelä-Nummela varmisti perjantaina Suomelle olympiamaapaikan naisten trapiin. Parikilpailun maailmancupissa ei jaeta olympiapaikkoja. Jotta Suomi voisi osallistua Tokiossa uutena olympiaohjelmaan tulevaan trapin parikilpailuun, suomalaismiehen pitää pystyä hankkimaan olympiapaikka.

Päivitetty kello 22.08 olympiapaikan Hollolassa varmistaneet ampujat.

Lue myös:

Mäkelä-Nummela voi kääntää mietteet neljänsiin perättäisiin olympialaisiinsa – "Pikkuisen huojentunut olo"

Nyt on juhlan paikka – Mäkelä-Nummelalle kotiradalla Tokion olympiapaikka!