Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Brasilian presidentti lähettää sotilaita sammuttamaan Amazonin metsäpaloja – Bolsonaro pistää palot kuivuuden piikkiin

Brasilian presidenttiä Jair Bolsonaroa on painostettu hillitsemään massiivisia sademetsäpaloja.

Ilmakuva Porto Velhosta Rondoniasta Amazonin sademetsän eräältä paloalueelta Brasiliassa 23. elokuuta.
Ilmakuva Porto Velhosta Rondoniasta Amazonin sademetsän eräältä paloalueelta Brasiliassa 23. elokuuta. Kuva: Joedson Alves / EPA
  • Kai Jääskeläinen

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro sanoo lähettävänsä lauantaina armeijan sotilaita sammuttamaan Amazonin sademetsäpaloja. Valtakunnallisessa televisiossa perjantaina pitämässään puheessa hän kertoi, että joukot varustetaan asianmukaisesti sammutustöitä varten.

Bolsonaro vahvisti maan hallituksen olevan tietoinen tilanteen vakavuudesta ja aikovansa taistella ympäristörikoksia vastaan samalla tavalla kuin tavallista rikollisuutta vastaan.

Bolsonaro totesi sademetsäpalojen määrän kasvaneen kuluneena vuonna, koska sää on ollut tavallista kuivempi ja lämpimämpi. Hän lisäsi myös, että niin sanotun valheellisen tiedon leviäminen metsäpaloista ei ole auttanut tilanteen ratkaisemisessa.

Kansainvälinen painostus vaikutti kenties Bolsonaron päätökseen

Presidentti Bolsonaroa on painostettu lisääntyvissä määrin tekoihin, jotta massiivisia tulipaloja Amazonin sademetsässä saataisiin hillittyä.

Viimeksi Angela Merkel otti kantaa Amazonin tilanteeseen, kun hän vahvisti sademetsäpalojen kuuluvan tällä viikolla järjestettävän G7-kokouksen asialistalle.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron oli jo aiemmin vaatinut G7-maiden nostavan Amazonin metsäpalot keskustelujen aiheeksi kokouksessaan. Lisäksi Macron kutsui Amazonin paloja kansainväliseksi kriisiksi.

Myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ilmaisi huolensa paloista ja totesi, että Amazonia täytyy suojella ilmastokriisin keskellä.

Bolsonaro on torjunut kansainvälisen kritiikin ja on suhtautunut esimerkiksi vihamielisesti Macronin ja Guterresin esittämiin lausuntoihin. Bolsonaron mukaan Amazonin metsäpalojen käsittely G7-kokouksessa edustaa "kolonialistista mentaliteettia".

Lisää aiheesta:

Macronin toive sai vastakaikua Merkeliltä: Amazonin sademetsäpalot nousevat G7-maiden kokouksen agendalle

Amazonin hiilivarasto ei palaudu palojen jälkeen entiselleen – tässä viisi syytä, miksi sademetsän tuhot uhkaavat koko maailmaa

Maailman johtajat ovat huolissaan Amazonin metsäpaloista – "Ympäristöpsykoosin lietsontaa", sanoo Brasilian presidentti

Maailman keuhkot palavat Amazonin alueella, kauppasopimusten jäädyttäminen voisi auttaa – Tutkija pelkää: "Koko sademetsä saatetaan menettää"