Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Haavisto: Mugabe haistatti palopuheessaan Euroopalle pitkät ja sai raikuvat suosionosoitukset, Zimbabwe tarvitsee uudistamista

Ulkoministeri Pekka Haaviston mielestä Robert Mugabe oli hyvin ristiriitainen persoona.

Pekka Haavisto
Pekka Haavisto Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
  • Mikko Leppänen

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että tänään kuolleen Zimbabwen entisen itsevaltaisen presidentin Robert Mugaben pitkä valtakausi jätti jälkeen hyvin ristiriitaisen perinnön.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Mugabe kuoli singaporelaisessa sairaalassa. Hän oli 95-vuotias.

Haavisto toteaa, että Zimbabwen talous on kuralla ja valkoiset maanviljelijät savustettiin maasta ulos. Hän arvioi, että Zimbabwella on edessään pitkä tie kestävään talouteen.

– Tietysti ihmisen poismeno on aina surullista, mutta Mugabe oli hyvin ristiriitainen persoona. Toisille hän oli vapaustaistelija, Haavisto sanoo Ylen haastattelussa.

Mugaben puhe jäi Haaviston mieleen

Ulkoministeri kertoo nähneensä Mugaben Afrikan unionin kokousten yhteydessä. Erityisesti Mugaben kolonialismia ja imperialismia vastustanut palopuhe on jäänyt hänen mieleensä.

Haavisto arvioi Mugaben olleen puhetta pitäessään noin 90-vuotias.

–Hän kutsui nuoria ihmisiä taisteluun imperialismia ja kolonialismia vastaan ja haistatti niin sanotusti Euroopalle aika pitkästi siinä puheessa ja sai raikuvat, myrskyisät suosionosoitukset nuorilta afrikkalaisilta.

Pekka Haavisto kertoo ymmärtäneensä tuolloin, että Mugabe oli monille vapaustaistelun symboli, vaikka eurooppalaisille Mugaben valtakaudesta nousivat päällimmäisinä esiin ihmisoikeusongelmat ja korruptio.

Haavisto arvioi, että yhden ihmisen poismeno ei vielä muuta huonoja hallintokäytäntöjä Zimbabwessa. Maahan jäi muun muassa Mugaben entinen puolue Zanu-pf ja hänen vallanhimoinen leskensä.

– Zimbabwe tarvitsee uudistamista. Toivottavasti myös hänen puolueensa alkaa elää tässä ajassa paremmin.

Lue myös:

Zimbabwen entinen presidentti Robert Mugabe on kuollut