Jo perinteikkääksi muodostunut Urheilugaala järjestetään tänään 13. kerran. Jännitettävää palkintojenjaossa riittää – mikä on Vuoden joukkue tai kuka on Vuoden valmentaja? Mikä sykähdytti kansalaisia eniten urheiluvuonna 2019?
Tasapäisiksi ehdokkaiksi ovat nousseet useissa kategorioissa EM-kisapaikan ensimmäistä kertaa napannut Suomen miesten jalkapallomaajoukkue, MM-kultaa yllätyksellisesti vienyt Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue ja dramaattisesti MM-hopealle taipunut naisten jääkiekkomaajoukkue. Kolmikon valmentajat Markku Kanerva, Jukka Jalonen ja Pasi Mustonen ovat suosikit Vuoden valmentajaksi.
Asetelma luo helposti vastakkainasettelua jääkiekon ja jalkapallon välille. Mutta kyseistä vastakkainasettelua on rakennettu jo vuosikaudet ja se alkaa olla väsynyttä sekä masentavaa.
Sen sijaan tänä iltana kannattaisi keskittyä muistelemaan jollain muulla tavalla poikkeuksellista urheiluvuotta. Suomalaiset urheilijat ovat nimittäin näyttäneet viime vuonna sen, miksi urheilu on niin upeaa.
Vuodesta on jäänyt ainakin itselleni käsiin se valtava tunteiden kirjo, mitä urheilijat ja urheilu ovat aiheuttaneet. Urheilu herättää valtavasti tunteita: iloa, pettymyksiä, jännitystä ja suuria odotuksia. Niiden täyttymistä tai murskaantumisia. Urheilu tarjosi tänä vuonna parastaan nostattamalla monenmoista tunnetta, jota on hyvä tänään palautella mieliin.
Espoon MM-finaalissa urheilu näytti upeutensa
Naisten jääkiekon MM-finaali Espoossa oli paras esimerkki siitä, mitä kaikkea urheilu parhaimmillaan tai pahimmillaan voi olla. Suomi oli historiallisesti yltänyt ensimmäistä kertaa MM-finaaliin ja taisteli kovasti selvää ennakkosuosikkia Yhdysvaltoja vastaan kovalla kotiyleisön tuella.
Urheilutoimittajana pyrkii töissään siihen, että keskittyy pelkkään asiaan. Tunteita ei voi päästää irti. Aivot menivät työasentoon myös, kun lähdin vapaa-ajalla katsomaan MM-finaalia paikan päälle. Yleisön eleitä ja tunteita oli mukava seurata kaiken keskeltä, mutta jollain tasolla kuitenkin ulkopuolisena.
Seurasin ottelua Espoon areenan ylimmillä penkkiriveillä. Muistan hyvin, kuinka koko yleisö ehti liimautua jännityksestä penkkiin joka kerta Yhdysvaltojen huippupaikan edessä, mutta Noora Räty kesti yhtä takaiskua lukuun ottamatta maalilla. Jatkoajalla koko yleisö sai revetä mylvivään riemuhuutoon Petra Niemisen maalin jälkeen.
Pelaajien kypärät lensivät jäälle ja taisi katsomossa joltain faniltakin lentää paita pois päältä. Mutta yhtäkkiä halli hiljeni hetkeksi. Maalia tarkistettiin videolta.
Ainakin lähettyvilläni vallitsi epätietoisuus. Vierustovereilta ei löytänyt yhtään syytä tarkistukselle. Minuuttien ajan katsomossa vallitsi yksimielisyys siitä, että Suomi voittaa mestaruuden. Maalia vaadittiin ja huudettiin yleisöstä. Yhtäkkiä kuitenkin yleisölle ja Suomen joukkueelle tuli eteen raju kohtalo, kun maali hylättiin värikkäiden vaiheiden jälkeen.
Vaikka selvästi monella oli mieli maassa, nousi kuitenkin urheiluun olennaisesti kuuluva toiveen tunne esiin. Olihan vielä jatkoaikaa jäljellä ja myös voittolaukauskisa sen jälkeen. Olihan Suomella maalilla maailman paras maalivahti Noora Räty. Yhdysvallat vei kuitenkin nimiinsä mestaruuden voittolaukauskilpailun jälkeen.
Metrossa ottelun jälkeen muistan ajatelleeni, että tappiosta huolimatta tästä ottelusta taisi tulla parasta mainosta urheilulle. Jos tuo ottelu ei sykähdyttänyt, ei varmasti sitten mikään muukaan. Harvinaisesti vaalilähetyskin hetkeksi keskeytyi, kun äärimmäisen jännittävää ottelua.
Sykähdyttävä ei ole sama asia kuin menestys
Hieman erilaisempia tunteita oli tarjolla, kun miesten jääkiekkomaajoukkue voitti mestaruuden lähtökohdat huomioon ottaen todella yllättäen tai miesten jalkapallomaajoukkue nappasi koko tarina huomioon ottaen upeasti EM-kisapaikan.
Urheilun hienoutta kuvasi myös tunnelmat siitä, kuinka jalkapallofanien keskuudessa pyydettiin laittamaan jäitä hattuun ennen kisapaikan lopullisesti ratkaissutta Liechentstein-kotiottelua. Kaikki tämä jännitys purkaantui villiin juhliin kentällä ja toreilla. Harvemmin sitä kuitenkaan jatkuvasti kuulee jonkun vastaantulijan laulavan Helsingin keskustassa Suomen kannatuslauluja.
Jotain osviittaa myös tästä samanlaisesta urheilun hienoudesta kertoo se, että yleisö ei ole läheskään aina äänestänyt Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi absoluuttisesti sitä suurinta menestyshetkeä, arvokisamitalia tai muuta vastaavaa. Esimerkiksi tämänkertaista vuoden Urheilija -palkinnon ennakkosuosikkia Teemu Pukkia juhlittiin viimeksi vuonna 2014, kun hänen tasoitusmaalinsa Espanjaa vastaan valittiin vuoden sykähdyttävimmäksi hetkeksi Urheilugaalassa.
Toinen vastaava esimerkki on vielä tuoreempi: Vuoden 2018 Urheilugaalassa sykähdyttävin urheiluhetki oli Mari Laukkasen (nyk. Eder) maailmancupin osakilpailuvoitto surunauhassa ampumavalmentaja Asko Nuutisen muistolle.
Itse kääntäisinkin katseeni iänikuisen mielensäpahoittamisen tai vastakkainasettelun sijaan siihen, mitä urheilu tarjoaa kaikille ihmisille.
Vuoden sykähdyttävimpien urheiluhetkien tarkastelu vastaa juuri tähän ja tänä vuonna vaihtoehdoksi on poikkeuksellisen monta tunteiden herättäjää. Siitä kannattaa olla tänään myös urheiluihmisen olla iloinen. Urheilu ja samalla tietysti myös suomalainen urheilu menettäisi jotain olennaista, jos se ei enää herättäisi tunteita.
Lisää aiheesta:
Teemu Pukki sai jo kunnianosoituksen – tässä ovat lajien parhaat urheilijat
Teemu Pukki tulee Urheilugaalaan – visiitti Suomeen jää lyhyeksi tärkeän Valioliiga-ottelun takia