Suomessa varmistui keskiviikkona ensimmäinen koronavirustapaus, ja se käynnistää etukäteen suunnitellun salapoliisityön ja tiedonhankinnan.
Kun laboratoriokokeet vahvistavat johonkin epidemiaan liittyvän tartuntatapauksen, taudinkantajan viimeaikaiset liikkeet jäljitetään pikkutarkasti, viranomaisten harjoitteleman kaavan mukaisesti, kertoo THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.
Miten potilaan liikkeet selvitetään?
Hetki hetkeltä. Paikkakunnan terveydenhuoltohenkilöstö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat tutkivat muun muassa, miten potilas on majoittunut tai asunut, millä kulkuneuvoilla hän on liikkunut, kenen kanssa hän on ollut lähekkäin ja missä hän on ruokaillut.
Näin kertyy käsitys siitä, kenet potilaan kanssa lähikontaktissa olleet ihmiset viranomaisten pitää tavoittaa.
Missä menee lähikontaktin raja?
Lähikontakti, koronaviruksen kohdalla, tarkoittaa yhteisen hengitysilman jakamista aivan lähekkäin taudinkantajan kanssa. Se on tämänhetkinen tieto taudin tarttuvuudesta.
Mikäli henkilö on oleskellut samassa huoneessa taudinkantajan kanssa, mutta oleilujen välissä on pari tuntia, se ei suinkaan ole hengitysilman jakamista.
Toisin sanoen, jos taudinkantaja on kävellyt esimerkiksi kauppakeskuksen läpi, samassa keskuksessa käyneet eivät ole vaarassa.
Mitä lähikontaktissa olleille tapahtuu?
Kun potilaan reitti ja lähimmät yhteydet on selvitetty, viranomaiset ottavat altistuneisiin yhteyttä ja kysyvät, onko heillä oireita. Mikäli oireita ei ole, henkilöitä pyydetään pitämään kahden viikon ajan kirjaa omasta voinnistaan ja mahdollisista oireista sekä olemaan tarvittaessa yhteydessä puhelimitse terveydenhuoltoon.
Mikäli lähikontaktissa altistunut on matkailija, suomalaiset viranomaiset ottavat yhteyttä tämän kotimaahan ja pyytävät sikäläistä terveydenhuoltohenkilöstöä hoitamaan seurannan loppuun.
Eikö lähikontaktissa olleilta kerätä näytteitä?
Yleensä ei. Tämä riippuu siitä, kuinka suurena riskiä altistukselle pidetään. Toki näytteitä otetaan välillä varmuuden vuoksi ja oireiden ilmetessä.
Mutta esimerkiksi Suomessa vierailevan taudinkantajan hotellissa ei oteta näytteitä laajalta asiakaskunnalta.
Isomman joukon testaamista voisi tapahtua esimerkiksi pitkäkestoisen lentomatkan jälkeen. Tuolloin viranomaisia kiinnostaisi lähimmillä penkkiriveillä istuneiden kunto. Koko koneen väkeä ei testattaisi.
Kun löytyneen tartunnan paikkakunta on tiedossa, pitääkö lähistöllä liikkuneiden ilmoittautua?
Ei tarvitse. Taudinkantajien kulkureitit ja heidän kohtaamansa ihmiset selvitetään niin pikkutarkasti, että viranomaiset kyllä ottavat yhteyttä kaikkiin, joita asia koskee.
Hätääntyneitä yhteydenottoja tulee välillä sivullisilta, ja näin terveysviranomaiset aina vastaavat.
Miten selvitystyö poikkeaa esimerkiksi tuhkarokosta?
Tuhkarokon kohdalla osataan jo mallintaa, kuinka tauti voisi edetä. Koronaviruksen kohdalla terveysviranomaisilla ei ole vielä koossa kaikkea varmaa tietoa.
Itse epidemiaselvitys etenee kuitenkin varsin samalla kaavalla kaikkien tartuntatautien kohdalla.
Tärkeä ero vakavana tautina tunnettuun tuhkarokkoon on se, että valtaosalla altistuneista on sitä vastaan jo rokotteen antama suoja.
Osa näiden tautien torjuntaa on se, että tartuntaepäilyksiä aletaan tutkia hyvin matalalla kynnyksellä. Sitä valmiutta viranomaisilta vaaditaan. Ja silloin tulee tutkittua myös turhaksi osoittautuvia epäilyjä.
Missä koronavirukseen sairastuneita Suomessa hoidetaan?
Jos sairaalahoitoa vaativia koronatapauksia löytyy Suomessa, potilaista huolehditaan lähtökohtaisesti heidän kotiseuduillaan.
Hengitystieviruksen sairastuttamia ihmisiä on mahdollista hoitaa eristyksissä alipaineistetuissa huoneissa Suomen viidessä yliopistosairaalassa ja suurimmissa keskussairaaloissa.
Hoidon tarpeen arvioi ammattitaitoinen henkilökunta paikan päällä, kertoo lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkunen sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Lue lisää:
Australia aikoo eristää koronavirukselle altistuneet Joulusaarelle