Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Lähteet: Trumpin hallinto aikoo lieventää maamiinojen käyttörajoituksia

Päätös kumoaisi Barack Obaman aikaisen linjauksen, joka sitoi Yhdysvallat pitkälti Ottawan sopimukseen.

Maamiina pensaan juurella.
Henkilömiinat jäävät maastoon pitkiksi ajoiksi ja ovat suuri vaara vielä varsinaisten konfliktien päättymisen jälkeenkin. Kuva: AOP
  • Juho Takkunen

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon odotetaan purkavan maamiinojen hankinnan ja käytön esteitä.

Päätös saatetaan julkistaa jo perjantaina, kertovat virkamieslähteet uutistoimisto Reutersille. Asiasta kertovat myös uutiskanava CNN:n lähteet Yhdysvaltain puolustusministeriössä.

Trumpin edeltäjän Barack Obaman hallinto rajoitti maamiinojen käyttöä vuonna 2014 ja sitoi Yhdysvallat tiukemmin Ottawan sopimukseen. Kansainvälinen sopimus kieltää maamiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen.

Obaman linjaus tarkoitti, että Yhdysvallat ei enää valmista tai hanki muuten jalkaväkimiinoja eikä korvaa vanhenevia miinoja uusilla. Yhdysvalloilla oli kuitenkin myös Obaman kaudella sopimukseen poikkeus, jonka mukaan maamiinoja saa käyttää Korean niemimaalla.

Osa amerikkalaisista poliitikoista ja miinojen vastaiset aktivistit ovat arvostelleet Trumpin hallinnon päätöstä ennakkoon.

– Jalkaväkimiinojen käytön jatkaminen, varastointi ja tuotanto on sotilaallisesti tarpeetonta ja vaarallista, sanoi Arms Control Association -järjestön johtaja Daryl Kimball lausunnossa.