Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Lentäminen ei ole aina paha tapa matkustaa, myös maata pitkin voi kulkea epäekologisesti

Jos voi lentää potkurikoneella Tukholmaan, sen päästöt ovat vain vähän suuremmat verrattuna laivamatkaan.

Bussi, juna, henkilöauto ja lentokone
Kuva: Mostphotos
  • Tuomo Björksten

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta lentäminen ei ole maineensa veroinen pahis. Se, kumpi on ympäristön kannalta pahempi juttu lentäminen vai maata pitkin matkaaminen, riippuu kohteesta ja reitistä.

On muutamia nyrkkisääntöjä. Jos matkustaa Suomesta Ruotsiin, lentäminen on tällä välillä vain vähän haitallisempaa kuin laivalla matkustaminen, jos voi lentää potkurikoneella.

Kaikki lentäminen tuottaa hiilidioksidia ilmakehään. Lentäminen noin kymmenen kilometrin korkeudessa saattaa jopa kaksinkertaistaa lentämisestä aiheutuvat ilmastovaikutukset. Samalla tämä tarkoittaa, että matalalla lentävät koneet eivät ole yhtä saastuttavia.

Tosin Vihreä lanka huomautti jutussaan viime vuonna, että potkurikoneen valitseminen ei ole ihan yksinkertaista. Lentoja myyvät sivustot eivät yleensä kerro, millaisella koneella matka taitetaan ja jos kertovatkin, lopullinen kone saattaa muuttua viime hetkellä.

Länsi- ja Keski-Euroopassa kannattaa liikkua lentokoneen sijaan junalla tai bussilla. Itä-Euroopassa on sen sijaan hyvä huomioida, että sähköä tuotetaan siellä monin paikoin hiilivoimalla. Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n mukaan sähköntuotanto Puolassa aiheuttaa jopa 10 kertaisen määrän hiilidioksidipäästöjä verrattuna Ruotsiin. Jos on vain läpikulkumatkalla, kannattaa maata pitkin matkustaessa kiertää Itä-Eurooppa.

Kaukolentojen ohella kaikkein pahin tapa saastuttaa on ajaa bensa-autolla pitkiä matkoja yksin. Vastaavasti jos on liikkeellä laivalla, kannattaa suosia nesteytetyllä maakaasulla kulkevia laivoja.

Pyysimme VTT:n tutkijaa Juhani Laurikkoa laskemaan, mikä olisi pariskunnalle ympäristöystävällisin tapa matkustaa Espanjaan lomalle.

Jutusta on poistettu virheellinen grafiikka. Lisää päästöjen laskemisesta uudemmassa jutussa.

Tässä esimerkissä matkustaminen Espanjaan siten, että menee ensin laivalla Saksaan, voi olla loppujen lopuksi paljon paljon saastuttavampaa kuin lentäminen.

Kaikkein ympäristöystävällisin ja kenties mukavin reitti kulkee Ruotsin tai Baltian kautta junalla. Ympäristöystävällinen vaihtoehto on myös bussi, tosin hyvin pitkät matkat linja-autossa voivat olla rankkoja.

Jos lähtee liikkeelle omalla autolla, kannattaa ottaa useampi ihminen mukaan. Auton ympäristöystävällisyys kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän matkustajia on kyydissä.

Kaikissa tapauksissa matkustajien pitää kulkea meren yli laivalla, ja tämän osuuden päästöt on laskettu mukaan eri vaihtoehtoihin. Laivan voi välttää vain suoralla lennolla.

Lentomatkojen hiilidioksidipäästöt on laskettu ilmailualan omalla laskurilla. Se antaa tyypillisesti parempia lukemia kuin monen kansalaisjärjestön laskurit. Ilmailualan kattojärjestön ICAO:n mukaan tiedeyhteisö ei ole vielä päässyt tarpeeksi hyvään lopputulokseen siinä, miten muut päästöt pitäisi huomioida.

Korjattu 24.2. klo 9.26: Tekstissä väitettiin aiemmin, että juna olisi ympäristöystävällisin liikkumismuoto. Ympäristöystävällisin vaihtoehto riippuu reitistä. Ruotsin kautta matkustaessa julkisen liikenteen ja oman auton erot ovat pieniä, jos auton kyydissä on enemmän kuin yksi matkustaja.

Korjattu 25.2. klo 16.05: Jutusta on poistettu virheellinen grafiikka. Lisää päästöistä uudemmassa jutussa.

Korjattu 4.3. klo 9.31: Täsmennetty sanamuotoja laivamatkustamisen ja lentämisen osalta Suomesta Ruotsiin. Jutussa väitettiin aiemmin, että lentäminen on ympäristöystävällisempää kuin laivamatkustaminen. Varustamojen omien päästötietojen mukaan lentämisen ja laivamatkustamisen välillä on pieni ero laivamatkustamisen hyväksi. Ero on pienin, jos lentää potkurikoneella.

Lue myös:

Suomalaisten lentämisen päästöistä näkyy vain murto-osa – lentokoneet saastuttavat jo saman verran kuin autot

Asiantuntija: Vapaaehtoisuus ei tule ratkaisemaan lentomatkustamisen ilmastovaikutuksia – Suomesta lennetään nyt ilman huolta huomisesta

Ilmastoahdistus ei näy Suomen lentokentillä – matkustajamäärät kasvoivat

Keskustelu on auki 25.2. klo 23 asti.

Tämä juttu on osa Ilmasto-Jenni-sarjaa, jossa Jenni Frilander etsii (ja löytää) kahdeksan tapaa torjua ilmastonmuutosta ja ilmastoahdistusta.

Katso kaikki Ilmasto-Jenni-videot:

Ilmasto-Jennin banneri