Kahden porvoolaisveljeksen yhteinen jalkapallounelma toteutui hollantilaisessa Kerkraden kaupungissa tammikuussa 2018. Kaksikosta nuorempi, syyskuussa 1997 syntynyt Fredrik Jensen pelasi jo toista kauttaan isossa roolissa Hollannin pääsarjaseura Twenten paidassa.
Puolitoista vuotta vanhempi isoveli Richard Jensen oli siirtynyt seuran akatemiaan vain 16-vuotiaana, mutta sai odottaa ensimmäistä otteluaan edustusjoukkueen paidassa lähes kuusi vuotta. Vierasottelussa Rodaa vastaan päävalmentaja Gertjan Verbeek kirjoitti molempien Jensenien nimet avauskokoonpanoon.
Ottelun jälkeen otettu yhteiskuva on veljesten isälle Henrik Jensenille mittaamattoman arvokas aarre. Fredrik ja Richard Jensenille mittaamattoman arvokasta on puolestaan ollut vanhempien tuki.
– Ihan pieninä se on läsnäoloa. Mielestäni kaikkein tärkeintä on antaa aikaa ja mahdollistaa harjoittelu lapselle, isä-Jensen pohtii Porvoossa samassa kodissa, josta lapset ovat ponnistaneet maailmalle.
Futuran paidassa jalkapallouransa aloittaneet veljekset ovat lähes aina pelanneet samassa joukkueessa. Jalkapallon ohella Jensenit harrastivat myös salibandya, käsipalloa, yleisurheilua ja hiihtoa.
Huuhkajien paidassa tärkeitä EM-karsintamaaleja tehnyt Fredrik on pelannut pienestä pitäen vuotta vanhempien kanssa veljensä vanavedessä.
– Jalkapallo on ollut kokonaisvaltainen elämäntyyli koko perheelle positiivisessa mielessä. Ehkä pojat ovat jo nuorena huomanneet, ettei harrastaminen ole rasite kenellekään. Puolin ja toisin ei ole koskaan ollut sellaista, että nyt ei jaksa lähteä kentälle, Henrik Jensen muistelee.
Futuran 1996-syntyneiden ikäluokka oli erittäin lahjakas. Jensenin veljesten lisäksi joukkueessa oli mukana muiden muassa Fredrik Lassas. Hän pelasi muutaman kauden Veikkausliigaa HJK:ssa ja HIFK:ssa, mutta lopetti uransa 22-vuotiaana.
Ensimmäinen iso muutos Jensenien uralla tapahtui vuonna 2008, kun kaksikko vaihtoi seuraa Honkaan. Muut harrastukset jäivät, sillä harjoitusmatkat Espooseen veivät aikaa. Vanhempien kuljetusurakkaa helpotti, että Porvoosta Honkaan vaihtoi samaan aikaan kaksi muutakin pelaajaa.
Jalkapalloon piti uusissa ympyröissä sitoutua eri tavalla. Perinteinen vanhempien ohjenuora kuljettamisesta, kannustamisesta ja kustantamisesta sai viimeistään siinä vaiheessa seurakseen neljännen k-kirjaimella alkavan sanan: keskustelun.
– Pidimme kauden alussa pienen keskustelun tässä ruokapöydän ääressä. Puhuimme, että olemme sataprosenttisesti tässä mukana, jos he haluavat, Jensen kertoo.
– Kertaakaan ei kumpikaan sanonut, ettei halua. Siinä oli keskustelu, mikä meidän tarvitsi tehdä.
Uusi maailma
Aika Hongassa oli veljeksille opettavaista. Isä oli yhä tiiviimmin poikien pelaamisessa mukana, sillä hän aloitti Hongan 1996-syntyneiden huoltajana.
– Minulle se oli vain ja ainoastaan positiivista, että sain olla mukana. En muista yhtään sellaista hetkeä, etten olisi jaksanut. Tavallaanhan se oli minulle helpompaa, vaimo teki kotona isomman työn. Nurmikentillä oli helppo viedä tötteröitä sinne, minne valmentaja osoitti, Henrik Jensen miettii.
Ulkomaalaiset seurat kiinnostuivat pian Jensenien otteista. Ensimmäisen kerran kiinnostus realisoitui, kun Richard pääsi harjoittelemaan AS Roman juniorien kanssa Italiassa 13-vuotiaana. Isä-Jensen myöntää, että jälkikasvun kunnianhimo muuttui myös omaksi kunnianhimoksi.
– Se maailma oli niin älyttömän suuri. Yhtäkkiä olimme siellä ja "Ricke" söi aamiaista Francesco Tottin ja John Arne Riisen kanssa. Se tapahtui niin nopeasti, että siitä varmasti tuli jollakin tavalla omakin haave, että jos pojat pääsisivät ja pärjäisivät, Jensen pohtii.
– Vaikka en ole koskaan sanonut sitä suoraan ääneen, niin ehkä se on ollut alitajunnassa mukana hyvässä ja pahassa. Pakko se on myöntää.
Ulkomaalaisten seurojen tullessa kuvioihin Jensenit törmäsivät uudenlaisiin tilanteisiin. Euroopan huippuseurojen kosiskelu vain 12–13-vuotiaina on asia, johon on vaikea valmistautua etukäteen.
– Se alkoi niin nuorena. Kyse oli poikien haaveesta ja unelmasta, on illuusiomainen olotila päästä tuonne jonnekin. Tietysti siinä on isänä todella ylpeä, Jensen muistelee.
Sopimusneuvotteluihin piti löytää avuksi henkilöitä, joihin voi luottaa sataprosenttisesti.
– Olimme ristitulessa emmekä tienneet, miten asioita pitäisi ajatella. Yhteydenotot tulivat minulle ja jouduimme tilanteisiin, mihin emme olleet tottuneet. Meidän kohdalla oli kaiken maailman karikoita, jotka piti välttää, Jensen kertoo.
– Jalkapallomaailmassa on omat lainalaisuutensa, joten loppupeleissä tullaan siihen pisteeseen, että on pakko olla joku ulkopuolinen, joka hoitaa asioita. Ei voi olla vain isä ja äiti.
Sauna ja veli ratkaisivat
Kun Richard Jensen lähti 16-vuotiaana yksin Hollantiin ja Twenteen, tilanne Porvoossa muuttui. Lempinimeä "Pikku" kantavalla nuoremmalla Jensenillä ei ollutkaan HJK:ssa omaa veljeä samalla tavalla tukena arjessa kuin aina aikaisemmin. Sen pani nopeasti merkille myös isä.
– "Pikku" jäi yksin. Se vuosi oli hänelle yksi kovimmista. Hänellä oli hirveä ikävä veljeään, sen oikein aisti.
Erityisesti yksi automatka on jäänyt Henrik Jensenin mieleen. Tavallisesti isä soitti harjoitusmatkoilla Deep Purplea, AC/DC:tä, Iron Maidenia tai Metallicaa, mutta eräällä kerralla oli toisin.
– Jostain syystä meillä oli radio päällä, ja "Pikku" sanoi, että tässä on lempikappaleeni. Se kappale oli "Hey Brother". Minun oli pakko kuunnella sanat ja sitten ymmärsin, että siinä oli iso sanoma pieneltä mieheltä.
Ruotsalaisen Aviciin kappale kertoo veljeydestä ja sisaruudesta. Siitä, kuinka veljet ja siskot ovat aina toistensa tukena, tapahtui elämässä mitä tahansa.
Pian myös Fredrik oli ison päätöksen edessä. Pöydällä oli kaksi tarjousta: toinen englantilaisen seuran akatemiasta ja toinen juuri Twentestä. Lopullinen päätös tapahtui tyhjän paperin edessä, johon oli tarkoitus listata kummankin vaihtoehdon plussat ja miinukset.
– Kesti ehkä puolitoista minuuttia, hän tuli keittiöstä paperin kanssa ja kertoi tehneensä päätöksen. Siinä oli Twenten plussina Hollannin hyvä valmennus, oma veli ja että hänelle osoitetulla perheellä on sauna, isä-Jensen naurahtaa.
"Siinä oli iso sanoma pieneltä mieheltä"
Henrik Jensen
Fredrik palasi siis isoveljensä kanssa samaan joukkueeseen. Henrik Jensen palaa vuosien takaiseen automatkaan ja valokuvaan poikiensa ensimmäisestä yhteisestä pääsarjaottelusta ammattilaisena.
– He halaavat siinä kuvassa toinen toisiaan. Aviciin kappale sinällään kiteytyi siihen hetkeen.
Molemmat Jensenin veljekset jättivät Twenten kesällä 2018. Fredrik siirtyi Saksan Bundesliigaan Augsburgin paitaan. Richard puolestaan vaihtoi Hollannissa Rodan joukkueeseen.
– Heidän syvä ystävyytensä ja lojaalisuutensa toisiaan kohtaan on käsittämättömän korkealla tasolla. Se on suurin lahja, mitä vanhempina voimme saada, isä sanoo.
"Voi, mutta ei tarvitse"
Mitä jos asiat olisivat menneet toisella tavalla? Mitä jos Jensenin veljeksistä ei olisikaan tullut jalkapalloilijoita? Kysymys laittaa isän mietteliääksi.
– Toivon, että olisin reagoinut, kuten vaimon kanssa puhuimme. Ei missään tapauksessa pakottaa yhtään mihinkään, vaan tukea sitä omaa paloa. Jos se ei olisi ollut jalkapallo, se olisi ollut joku muu. Sama asia elää edelleen. Koska vain voi tulla puhelu, että pappa, nyt riittää.
Molemmat Jensenit ovat rakentaneet uriansa tarkasti harkiten ja vanhempien kanssa keskustellen. Veljesten saavutuksista voi päätellä, että vanhemmat ovat onnistuneet oikeanlaisen tuen antamisessa. Onnistumista ei mitata kuitenkaan saavutuksilla kentällä, vaan suhteesta itse lajiin ja liikkumiseen yleensä.
– Lapsen pitää oikeasti ymmärtää, että pelaamaan voi mennä, mutta ei tarvitse mennä. Uskon, että jos lapsilla on intoa ja halua, niin kyllä he vain jaksavat tehdä. Vanhemman rooliksi jää läsnäoleminen positiivisessa hengessä.
Lue myös: