Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo patistaa Afganistanin osapuolia tositoimiin vankien vaihtamiseksi

Ulkoministeri Pompeo on tyytymätön Afganistanin väkivaltaisuuksien jatkumiseen.

Turvatarkastuksia Afganistanissa
Turvallisuusjoukot tarkastavat kyläläisiä Nangarharin maakunnassa maaliskuun alussa. Kuva: EPA/
  • Erja Tuomaala

Yhdysvaltain ulkoministeriö Mike Pompeo patistaa Taliban-verkostoa ja Afganistanin hallitusta panemaan toimeen vankienvaihdon.

Pompeo sanoi myös puolustavansa amerikkalaisia Haagissa toimivan kansainvälisen rikostuomioistuimen mahdollisesti nostamilta syytteiltä. ICC ilmoitti torstaina, että sotarikoksien käsittelyn on edettävä, jotta uhrit saivat oikeutta. Afganistanissa on käyty sotaa 18 vuotta.

Myös yhdysvaltalaisia sotilaita vastaan saatetaan nostaa syytteitä sotarikoksista. Pompeon mukaan on edesvastuutonta, että "syytetoimet nostettiin esille vain muutama päivä sen jälkeen, kun Yhdysvallat on allekirjoittanut historiallisen rauhansopimuksen".

Yhdysvallat ja taliban sopivat edistävänsä rauhaa. Sopimuksesta ilmoitettiin viikonvaihteessa. Sopimuksen mukaan Yhdysvallat lupaa vähentää joukkojaan Afganistanissa 8 600 sotilaaseen 135 päivän kuluessa.

Taliban puolestaan suostuisi aloittamaan viralliset neuvottelut maan laillisen hallituksen kanssa.

Lue myös:

Taliban iski rajusti Afganistanin armeijaa vastaan – sopi viikonloppuna Yhdysvaltojen kanssa rauhan edistämisestäl