Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Norjalaissarja kuvaa Utøyan terrori-iskun yhteiskunnallisesta näkökulmasta – käsikirjoittaja: "Monet sanovat, että tältä tuntui, kun se tapahtui"

Ylellä näytettävä 22. heinäkuuta -niminen sarja seuraa Norjan historian synkintä päivää viiden eri alalla työskentelevän ihmisen näkökulmasta.

Anine Welsh (Alexandra Gjerpen), 22 Juli, NRK
Toimittaja Anine Welsh (Alexandra Gjerpen) raportoi terrori-iskusta norjalaislehti Aftenpostenille. Kuva: NRK
  • Mattias Mattila

Musertava. Sillä sanalla norjalaiset käsikirjoittajat Sara Johnsen ja Pål Sletaune kuvaavat tunnetta, jonka terrori-iskut Oslon keskustassa ja Utøyan saarella 22. heinäkuuta 2011 synnyttivät.

Kaksi vuotta myöhemmin he alkoivat valmistella tv-sarjaa 77 ihmisen hengen vaatineen päivän ja sitä ympäröivän ajanjakson tapahtumista.

– Mielestämme oli tärkeää käsitellä asiaa, mutta kuinka sen voisi tehdä? Oli mahdoton ajatus kuvata tapahtumat saarella loukkaantuneiden tai kuolleiden näkökulmasta, Johnsen kertoo.

Syntyi kuusiosainen draamasarja, jossa seurataan viittä henkilöä, jotka työnsä puolesta joutuvat osaksi tapahtumia Oslon keskustassa ja Utøyassa. Fiktiiviset päähenkilöt työskentelevät toimittajana, poliisina, lääkärinä, opettajana ja islaminvastaisena bloggaajana.

Tapahtumat alkavat alkukesästä 2011 ja päättyvät tekijää vastaan käytyyn oikeudenkäyntiin vuotta myöhemmin. Inspiraatiota ja näkemystä antoivat muun muassa HBO:n klassikkosarjat The Wire ja Treme, tekijät kertovat.

– Ne näyttivät, kuinka katastrofin voi valjastaa kuvastamaan koko yhteiskuntaa, Johnsen sanoo.

Pål Sletaune ja Sara Johnsen, NRK 22 Juli, käsikirjoittajat
22. heinäkuuta -sarjan ohjaaja-käsikirjoittaja Pål Sletaune ja käsikirjoittaja Sara Johnsen. Kuva: Ole Kaland / NRK

"Tältä tuntui, kun se tapahtui"

Iskut jättivät pysyvän jäljen erityisesti Norjaan ja norjalaisiin, vaikka tapaus kosketti maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi yli puolet niistä vanhemmista, jotka menettivät iskuissa lapsensa, eivät ole kyenneet palaamaan työelämään, Johnsen kertoo.

Projektia puntaroitiinkin myös eettisestä näkökulmasta. Keskustelu sarjan julkaisun jälkeen on osoittanut, että päätös sarjan tekemisestä oli oikea. Aiemmin iskuista on julkaistu muun muassa kaksi elokuvaa.

– Olemme saaneet uhreilta ja omaisilta positiivista palautetta, että tämä on helpottanut asian käsittelyä, koska tapahtumien kuvaus tuntuu aidolta.

Taustalla on vuosien tutkimustyö ja keskusteluja iskujen aikana työskennelleiden kanssa. Sarja perustuu Oslon hallituskorttelin ja Utøyan tapahtumiin, mutta henkilöhahmot ovat täysin fiktiivisiä.

– Sarja on herättänyt paljon keskustelua. Monet sanovat, että tältä tuntui silloin, kun se tapahtui, Sletaune sanoo.

Muuttuiko mikään?

Johnsen ja Sletaune ovat yhdessä puhelimen päässä Johnsenin kotona Norjassa. He ovat yhtä mieltä siitä, että maa selvisi terrori-iskujen jälkipuinnista vaihtelevin tuloksin.

– Heti tuoreeltaan, kun maailmamme mullistui järkytyksestä, viranomaiset ja valtionjohto onnistuivat tuomaan ihmiset yhteen. Myöhemmin esimerkiksi sellaisissa kouluissa, joissa oli uhreja ja heidän lähisukulaisiaan oppilaina, tapausta käsiteltiin hyvin vaihtelevasti, Sletaune toteaa.

Johnsenin mukaan norjalaisille on jäänyt selvitystenkin jälkeen moni asia epäselväksi.

– Tutkittiin, miten näin saattoi tapahtua ja raportti tehtiin. Emme kuitenkaan tiedä, muutettiinko mikään.

Anne Cathrine (Ane Skumsvoll), 22 Juli, NRK
Anne Cathrine (Ane Skumsvoll) työskentelee sarjassa anestesialääkärinä. Sarjaan valittiin tuntemattomia näyttelijöitä, jotta katselukokemus tuntuisi mahdollisimman todelta. Kuva: NRK

Tärkeää, ettei tapahtunut unohdu

Puoli vuotta sitten norjalainen mies hyökkäsi aseen kanssa moskeijaan lähellä pääkaupunki Osloa. Sillä kertaa kukaan ei kuollut itse iskussa.

Mies kertoi kiinni jäämisensä jälkeen inspiroituneensa vastaavista iskuista ja vuoden 2011 iskun tekijän ideologiasta. Vastaavia tapauksia on nähty eri puolilla maailmaa.

– Olen huolestunut. Äärioikeiston nousun myötä tällainen aatemaailma on normalisoitunut. Se mikä oli vielä vuonna 2011 hätkähdyttävää ja erikoista ajattelua, on nyt melko tavallista, Sletaune toteaa.

Senkin vuoksi sarjan tekijät pitävät tärkeänä, ettei yhdeksän vuotta sitten tapahtunut unohdu.

– Erityisesti nuorten on hyvä nähdä, mitä väkivaltaisesta retoriikasta voi seurata. Se voi johtaa hirvittäviin tekoihin, Johnsen sanoo.

Norjalaisdraama 22. heinäkuuta katsottavissa Yle Areenassa. Yle Femillä sarja alkaa 26. huhtikuuta.