Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvassa pieni Johannes yrittää paeta suljetusta virolaiskaupungista länteen ja vapauteen. Alla on äidin poikakaverin antama polkumosse ja kuuma maantie. Miliisi kuitenkin pysäyttää matkanteon.
Elokuvan voisi kuvitella puhuttelevan juuri nyt etenkin uusmaalaisia katsojia.
Neuvostoliiton hajoamisen alkusoiton aikoihin sijoittuva draamakomedia käsittelee näennäisen kepeästi kipeitä asioita. Sen kuvasto on monelle Neuvosto-Virossa ja Leningradissa matkailleelle suomalaiselle tuttua, mutta aiheet harvoin elokuvassa käsiteltyjä.
Harmi vain, että elokuvaa ei voi nähdä missään.
Juuri nyt kukaan ei tiedä, koska ja missä se on mahdollista.
Ensimmäisen inkerinsuomalaisen pitkän näytelmäelokuvan piti tulla teattereihin parahiksi ennen huhtikuista merkkipäivää. Tuolloin tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun presidentti Mauno Koivisto toivotti sotien jälkeen Neuvostoliittoon palautetut inkerinsuomalaiset tervetulleiksi takaisin Suomeen.
Koronakevät kuitenkin siirsi virolais-suomalaisen yhteistuotannon ensi-illan viime perjantailta tuntemattomaan tulevaan.
Tilanne voisi olla huonompikin – tämä elokuva sentään ehti valmiiksi.
"Jokainen kansa on mielestään hyvien puolella"
Näkemiin Neuvostoliitto syntyi lupaavien tähtien alla. Elokuvien rahoittaminen ei koskaan ole kivutonta, mutta tässä tapauksessa sekä Viron että Suomen elokuvasäätiöt lämpenivät hankkeelle nopeasti. Esimerkiksi Viron elokuvasäätiö ei ole aiemmin rahoittanut mitään elokuvaa yhtä runsaskätisesti.
Vaikka kyseessä on inkerinsuomalaisen käsikirjoittaja-ohjaaja Lauri Randlan ensimmäinen pitkä elokuva, oli sen budjetti samaa luokkaa kuin keskimäärin suomalaisilla elokuvilla, 1,4 miljoonaa euroa.
Aihetta ei ole käsitelty virolaisessa elokuvassa paljoakaan ennen tätä, eikä lainkaan Randlan vähemmistönäkökulmasta. Suomessa aihe taas oli kiinnostava jo siksi, että inkerinsuomalaisten kohtalosta ei ole juuri huudeltu.
Kansakunnilla on taipumus vaieta itsensä kannalta kiusallisista asioista – Suomen tapauksessa siitä, että inkerinsuomalaiset luovutettiin rajan taakse, jossa heitä lupauksista huolimatta vainottiin ja syrjittiin.
Randlan mummo asui ennen pakkopalautusta Lohjalla. Palautuksen jälkeen Neuvostoliitto vei hänet vankileirille. Rangaistus tuli siitä, että hän oli antautunut natseille elävänä, kertoo Randla.
Randlalla on seuraavaksi tekeillä projekti, jossa hän käsittelee mummonsa kohtaloa.
– Jokainen kansakunta on aina hyvien puolella. Eihän venäläisetkään näe koskaan itseään pahana. Jokaista motivoi usko siihen, että me teemme oikein, ja tietty ihmisjoukko on nyt vain uhrattava yhteisen hyvän eteen. Vastaavia puheita kuulee taas koronan takia.
Koivisto kutsui radiossa, elämä muuttui
Näkemiin Neuvostoliitto perustuu Lauri Randlan oman perheen vaiheisiin olemassaolonsa kanssa räpistelevän suurvallan rattaissa.
Siinä on paljon totta, mutta ei ihan kaikki. Toisin kuin Johanneksella, ei Randlalla ollut omaa leikki-Moskvitshia. Sellainen oli naapurinpojalla, jolta Randla otti auton alleen omin luvin. Hän halusi hetken kokea amerikkalaista unelmaa, vapaata maantietä, lännen tuoksua.
– Miliisi tuli sattumalta vastaan ennen kuin päädyin vaaralliselle isolle tielle, ja saattoi kotiin. Kotipihassa naapurinpoika syytti minua varkaudesta, mutta vaari sanoi sille, että ei kommunismissa ole mahdollista varastaa. Täällä vain lainataan.
Elokuvan inkerinsuomalainen Tarkkisten perhe asuu suljetussa kaupungissa, jossa glasnostista ei ole kuultukaan. Sen tehtaaksi naamioitu uraaninrikastamo puskee seudulle sekä suhteellisen mukavia oloja että radioaktiivista säteilyä.
Kun Johannes-poika sairastuu vakavasti ja menettää hiuksensa uimareissun seurauksena, nostaa perhe äläkän. Uraanirikastamo oli saastuttanut veden, eikä sinne saanut mennä.
Tosielämässä vastaava uintireissu oli Lauri Randlan elämälle käänteentekevä kokemus. Hän sairasti viikkokausia ja pelkäsi kuolevansa. Virallisesti hänellä ei ollut säteilysairautta, vaan sinilevämyrkytys. Hiuksista suurin osa sentään jäi päähän, toisin kuin elokuvan Johanneksella.
Pitkän potemisen peruja on sekä Randlan historiaan armollisesti suhtautuva elämänasenne, että nykyinen ammatti.
Elokuvia työkseen esittänyt mummo toi pojan sängyn viereen projektorin ja näytti filmejä filmien perään.
– Hän halusi, että minulla on muutakin ajattelemista kuin kamalat luu- ja lihaskivut. Mummo sanoi minulle sairaspedillä, että en saa katkeroitua, koska jos katkeroidut, on koko loppuelämäsi ihan kauhea.
Elokuvassa hankalaksi heittäytynyt perhe saa lähtöpassit suljetusta kaupungista ja siellä asumiseen liittyneistä etuoikeuksista. He koittavat pärjätä Tallinnassa, mutta lopulta äiti joutuu lähtemään Suomeen töihin.
Äiti tuo matkoiltaan kaikenlaista tavaraa, joka takaa Johannekselle aseman koulun siisteimpänä tyyppinä; on suklaata, hienot lenkkarit ja naapurintytölle annettavaksi Barbie-nukke.
Jopa harvinaiset banaanit kuitenkin maistuvat pahalle, kun on äitiä ikävä. Johannes pitää saada länteen.
Pelastus kuuluu suomenkielisestä radiosta, jossa Mauno Koivisto kutsuu inkerinsuomalaisia takaisin kotiin.
Heitä tuli Suomeen yli 30 000. Tarina koskettaa henkilökohtaisesti lukuisia perheitä.
Pitää valita hyvä tai paha, kansalaisuutta ei
Elokuvan inkerinsuomalaiset Tarkkiset ovat venäläisille virolaisia. Virolaisen koulun pihassa Johannes piestiin outoa mongerrusta suoltavana kummajaisena, eivätkä tsetseenikaveritkaan sopineet paikallisten porukoihin.
Kun Randla muutti pikkupoikana Suomeen, hänestä tuli koulunpihalla venäläishomo. Tarinankerronnan humoristinen sävy yllättää kaiken Randlan kokeman valossa.
Asioiden käsitteleminen on vaatinut aikaa ja etäisyyttä.
– Jos se jätkä, joka sai turpiin koulun pihassa, olisi tuntia sen jälkeen kirjoittanut tämän käsikirjoituksen, niin sävy olisi kovin erilainen. Tässä on ollut kolmisenkymmentä vuotta aikaa reflektoida, Randla tuumii.
Myös mummon elämänohjeet ovat olleet avuksi. Tässäkin asiassa.
Mummo oli päätynyt Auschwitzin keskitysleirin kautta saksalaisen natsin sikalaan pakkotyöhön. Koska hän oli isännän mielestä venäläinen sika, hänelle myös annettiin vain sian ruokaa. Silti mummo liputti rakkauden ja lempeyden puolesta, vakuutteli, että kunnon ihmisiä on aina enemmän kuin ihmishirviöitä.
– Mummo sanoi, että ei sinun Lauri tarvitse koskaan valita kansallisuutta, se on keinotekoista. Sinun pitää vain valita, oletko hyvä vai paha. Olen yrittänyt noudattaa tätä ohjetta.
Sen vuoksi Randlan elokuva ei syytä ketään. Hän arvelee sävyn vedonneen myös rahoittajiin.
– Molempien maiden elokuvasäätiöissä oltiin yllättyneitä siitä, että elokuva ei suhtaudu negatiivisesti aikakauteen, vaan kertoo aikakaudesta, Randla summaa.
Teattereihin saattaa tulla ruuhkaa
Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvan ensi-illan peruuntuminen aiheuttaa paljon päänvaivaa sekä elokuvan levittäjälle, että tuotantoyhtiö Bufolle.
Sillä on käsissään toinenkin suomalais-virolainen yhteistuotanto, Veiko Õunpuun ohjaama, Laura Birnin ja Tommi Korpelan tähdittämä rikoselokuva Viimeiset. Sen ensi-ilta oli määrä pitää huhtikuun puolivälissä.
Uusia tuotantoja ei oltu ehditty aloittaa ennen koronakaranteeneja. Tuottaja Misha Jaari ei tällä hetkellä osaa edes arvailla, koska ne päästään aloittamaan.
Tuotantojen siirtäminen on alalla tavallista. Sitä tehdään esimerkiksi kun joku näyttelijä ei olekaan saatavilla, tai rahoitus sakkaa.
Nyt kuviossa on kuitenkin uusi muuttuja, joka on pudottanut koko alan polvilleen. Nyt ei siirry yksi tuotanto, vaan kaikki tuotannot. Koronavirus murentaa koko elokuva- ja televisiotuotannon kivijalkaa, kuvailee Jaari.
– Meillä falskaa molemmista päistä. Tilanne on se, että kaksi meidän elokuvaa ei pääse teattereihin, ja kaksi tuotantoa on jouduttu siirtämään. Lipputulojen suhteen ei ollut valtavia odotuksia, mutta nyt sekin pieni lisä olisi ollut kullanarvoinen.
Jos elokuvateatterit päästään avaamaan muutaman kuukauden sisällä, Jaari epäilee, etteivät ihmiset ainakaan heti uskalla mennä niihin entiseen malliin.
Toinen elokuvateattereihin liittyvä ongelma on se, että kaikki nyt siirtyvät ensi-illat sulloutuvat syyskaudelle. Vaarana on, että etenkin kotimaiset elokuvat syövät toistensa suosiota, elleivät levitysyhtiöt mieti todella tarkkaan keskenään kaikkien etua ja sovi yhdessä julkaisuaikatauluista.
– Jos tulee esimerkiksi kuusi kotimaista elokuvaa ensi-iltaan kuuden viikon aikana, syntyy hirveä kannibaaliefekti, Jaari tuskailee.
Kolmas ongelma teatterilevityksen suhteen on se, että elokuvien markkinoinnin kannalta olennaiset elokuvajuhlat on järjestään peruttu. On hankala houkutella ihmisiä katsomaan elokuvaa, joka ei ole kerännyt meriittejä festivaaleilla ja kiinnittänyt kriitikoiden huomiota.
Ratkaisuksi teatteriongelmaan on harkittu sitä, että vaikkapa Näkemiin Neuvostoliitto saisikin ensiesityksensä suoratoistopalvelussa.
Toistaiseksi vaihtoehto ei ole Jaarin mukaan taloudellisesti järkevä.
– Jos leffa pääsee edes minimitavoitteeseensa, niin pääsääntöisesti tarjouksen suoratoistosta pitäisi olla ihan kultainen.
Bufon tilanne ei kuitenkaan ole kurjimmasta päästä.
Keskeyttäminen käy kalliiksi
Kurjimmassa jamassa ovat ne elokuvatuotannot, jotka ovat joutuneet keskeyttämään kuvaukset tietämättä, koska niitä päästään jatkamaan.
Tai päästäänkö.
Kun tuotanto siirtyy, on töissä noin kymmenesosa siitä väestä, joka on töissä kun kuvaukset ovat jo käynnissä. Taloudelliset tappiot ovat aivan eri luokkaa.
– Tämä on äärimmäisen ihmistyövoimavaltainen ala. Jos pitää esimerkiksi maksaa kymmenen päivän palkat, vaikka mitään ei kuvata, menee tuotanto heti jopa viidenneksen pakkaselle. Kenen kassa kestää sen?
Jaarin kaikki sympatiat menevät keskeytykseen joutuneille kollegoille. Vaikka he pääsisivät pian jatkamaan elokuvantekemistä, vaikuttaa koronan budjettiin lyömä lovi silti väistämättä lopputulokseen.
– Se on inhottavaa kaikille. Jos on kirjoitettu kohtaus rokkikeikalle sadan avustajan kanssa, se pitää kirjoittaa uudelleen kahdelle ihmiselle kadunkulmaan.
Ensi keväänä uutuuksista on pulaa
Tuotantojen keskeytyminen ja ensi-iltojen siirtyminen ei ole suomalaisten elokuvantekijöiden yksinoikeus.
Korona on saanut kamerat sammumaan ympäri maailmaa. Se muuttaa väistämättä koko elokuvien levittämistapaa, vähintään tilapäisesti.
Perinteisesti elokuva aloittaa kierroksensa teattereista, joista se matkustaa televisioon ja suoratoistopalveluihin – lukuunottamatta esimerkiksi Netflixin omia tuotantoja.
Syksyllä elokuvateatterit saattavat pursuilla keväältä siirtyneistä ensi-iltaelokuvista. Vuoden päästä tilanne on tätä menoa päinvastainen. Ensi keväänä uutuuselokuvista voi olla jopa suoranaista pulaa, ainakin sellaisista, joita ihmiset haluavat katsoa.
Tuottaja Misha Jaari arvelee, että viimeistään siinä vaiheessa suoratoistopalvelut saattavat kiinnostua uutuuselokuvista aivan uudella tavalla. Tarjoukset luultavasti paranevat.
– Koko ala olettaa, että suoratoistofirmoilla, kuten Netflixillä, menee vähän paremmin nyt kuin normaalisti. Kukaan ei nyt tiedä, mikä on tulevaisuuden rahavirtojen reitti.
Näkemiin Neuvostoliiton ohjaaja Lauri Randla ei ole kovin huolissaan elokuvansa tulevaisuudesta. Hän uskoo, että se löytää yleisönsä tavalla tai toisella. Julkista rahoitusta on mukana runsaasti ja elokuva on toteutettu yhteistyössä Yleisradion kanssa.
Aihekaan ei happane, vaikka Mauno Koiviston inkerinsuomalaislausunnon vuosipäivä tulee ja menee.
– Ilman yleisöä elokuva on kotivideo. Kyllä se näytetään yleisölle kun poikkeustila helpottuu. Ei se ole kriisi, että esikoisohjaaja teki leffan, eikä saa näkyvyyttä. Kriisi on se, mitä nyt hoidetaan sairaaloiden teho-osastoilla.
Juttua täsmennetty 2.4. : Randlalla ei koskaan diagnosoitu säteilysairautta, eikä hän menettänyt "sinilevämyrkytyksen" takia kaikkia hiuksiaan.