Ensimmäisiä tietoja uudentyyppisestä virustaudista alkoi kantautua Kiinasta viime joulukuussa. Tammikuun 9. päivä Maailman terveysjärjestö WHO vahvisti, että kyseessä on eläimestä ihmiseen levinnyt koronavirus. Samoihin aikoihin Kiinassa menehtyi tiettävästi ensimmäinen koronaviruksen uhri.
Suomessa terveysviranomaiset arvioivat vielä tammikuun lopussa, että taudin leviämisriski on meillä hyvin pieni.
Maamme tehohoitolääkärit heräilivät kansainvälisiä lääketieteellisiä keskusteluja seuratessaan pandemiavaaraan tammi-helmikuun vaihteessa. He päättivät pitää uhasta ensimmäisen kokouksen helmikuun alussa, sanoo Jorvin sairaalaan tehohoidon ylilääkäri Tero Varpula.
– Suhtauduimme hieman epäuskoisesti ensiarvioihin taudin vaikeusasteesta. Ajatukset kuitenkin muuttuivat nopeasti seuraavien viikkojen aikana ja havahduimme siihen, että tehohoidolle koituu taudista merkittävä kuorma, Varpula muistelee.
WHO julisti koronavirusepidemian muuttuneen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi 11. maaliskuuta.
Nyt huhtikuun viimeisellä viikolla koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-keuhkotulehduksen vuoksi Suomessa on tehohoidossa ollut kolmisen sataa potilasta, joista valtaosa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella.
"Missään aiemmin tunnetussa virustaudissa ei ole nähty vastaavaa"
Ensimmäiset tehohoitoa vaativat potilaat saapuivat Jorviin Varpulan mukaan maaliskuun viimeisellä viikolla. Saman viikon aikana täyttyivät kaikki tehohoitopaikat, jotka olivat sillä hetkellä sairaalan käytössä.
Jorvin teho-osastolla on ollut tähän mennessä yhteensä kolmisenkymmentä koronapotilasta. Teholta löytyy ylilääkärin mukaan monenikäisiä potilaita, heistä nuorimmat ovat olleet 30-vuotiaita.
– Osa potilaista on parantunut ilahduttavasti, mutta muutama on myös menehtynyt. Useilla potilailla hoitoajat muodostuvat tässä taudissa valitettavan pitkiksi, Varpula sanoo.
Hän painottaa, että missään aiemmin tunnetussa virustaudissa ei vastaan ole tullut samankaltaista, koko elimistössä jylläävää tulehdustilaa, jossa kuumeilu junnaa paikoillaan ja aaltoilee edestakaisin.
– Kokemukseni mukaan kolmasosa vaikean infektion saaneista koronapotilaista toipuu noin viikossa teholta vuodeosastolle. Toisaalta meillä on myös potilaita, joita hoidetaan teholla nyt jo neljättä viikkoa.
Varpulan mukaan siitä joukosta, joita tauti piinaa erityisen pitkään, löytyvät useimmiten ne, joille käy lopulta huonosti. Nuoret selviävät raskaasta tehohoidosta yleensä vanhuksia paremmin.
Keskimääräistä hoitoaikaa on Varpulan mukaan toistaiseksi lähes mahdotonta määritellä. Ja hoitojakson pituus vaikuttaa sairaalan tehohoidon kapasiteettiin paljon.
– Kun paikkojen riittävyyttä lasketaan, ei voida ottaa huomioon ainoastaan, paljonko tehohoitoon saapuu uusia potilaita, vaan paljonko siellä on potilaita entuudestaan.
Varpula uskoo, että ehkä kuukauden kuluttua osataan paremmin arvioida suomalaisen aineiston perusteella, minkä pituisia hoitoajat keskimäärin ovat.
Suurin opittu viisaus taudista lienee se, että seuraavaa päivää ei voi ennustaa
Varpulan mielestä suurin tähän asti löytynyt viisaus koronapotilaista ensimmäisen hoitokuukauden aikana on se, että tauti on hyvin monimuotoinen ja kyse on kaikkea muuta kuin yhdenmukaisesti etenevästä taudista. Tämä tekee sairauden ennustettavuudesta vaikean.
– Tyypillisin tarina lienee se, että vaikeimpaan vaiheeseen ja hengityslaitehoidon tarpeeseen päädytään 10–14 vuorokaudessa. Mutta on myös potilaita, jotka päätyvät hengitysvajaukseen hyvin nopeasti taudin alettua.
– Näiden lisäksi on myös potilaita, jotka suhteellisen hankalan sairauden jälkeen kehittävät lisäksi toissijaisen keuhkokuumeen ja vasta siinä vaiheessa päätyvät hengitysvajaukseen ja hengityslaitehoitoon, Varpula summaa.
Hengityslaitehoito vaatii runsasta työpanosta, koska laitetta on jatkuvasti säädettävä ja valvottava.
Usein pitää lisäksi tukea potilaan verenkiertoa nesteillä ja lääkkeillä sekä käyttää rauhoittavaa lääkitystä ja kipulääkitystä, jotta potilas sietää niin sanottua hapennälkää ja henkitorvessa olevan putken ärsytystä.
Riskitekijöiden joukossa veren hyytymishäiriöt ja munuaisten ongelmat
Tässä vaiheessa tutuksi tulleiden riskitekijöiden eli korkean iän, perussairauksien ja ylipainon ohella on Varpulan mukaan kyetty tähän mennessä kerätyn tiedon valossa nimeämään myös muutama muu huonon ennusteen mittari.
Yksi niistä liittyy veren hyytymisen häiriöihin eli siihen, että veri hyytyy vääriin paikkoihin ja aiheuttaa esimerkiksi kehkoveritulpan. Toinen riskitekijä koskee munuaisten toiminnan häiriöitä. Potilaan ennusteesta saadaan parempi käsitys näistä kertovilla laboratoriokokeilla.
– Veren hyytymisen häiriöillä havaittiin melko nopeasti olevan merkitystä vakavan tautimuodon COVID-19-potilaiden hoidossa ja tiedot ovatkin jo muovanneet hoitokäytäntöjä, Varpula kertoo.
Yhdysvaltalainen CNN-kanava uutisoi viime torstaina amerikkalaislääkärien kertoneen koronaviruksen synnyttämien verihyytymien aiheuttaneen äkillisiä aivohalvauksia nuorilla, alle 30–40-vuotiailla, vähäoireisilla potilailla. Varpulan mukaan toistaiseksi Suomessa ei olla vastaavaan törmätty.
Varpula toteaa, että koska koronavirus on tunnettu vasta vähän aikaa, kestää vielä pitkään, kunnes mitään sihen liittyvää kertynyttä tietoa voidaan jalostaa tieteelliseksi julkaisuksi.
– Silloin meillä on oltava koko potilasjoukon tiedot käytettävissä. Nyt hoito on suurelta osalta potilaita vielä kesken eikä tiedetä, mikä on lopputulema.
– Potilaista karttuu jatkuvasti uutta dataa analysoitavaksi. Kun näemme, miten potilaiden käy, opimme sairaudesta joka päivä jotakin, hän toteaa.
Korkeaan ikään liittyvä riskitekijä on Varpulan mukaan se, että biologiset ikään liittyvät reservit kapenevat iän karttuessa. Tämä näkyy esimerkiksi keuhkojen heikentyneenä toimintakykynä suorittaa tehtäväänsä sairastuessa.
Samaan aikaan saattaa ilmetä häiriöitä munuaisten toimintassa, suolatasapainossa ja verenkierrossa. Vanhuksella elimistön tasapaino menee helpommin sekaisin ja useat elintoiminnot voivat pettää samanaikaisesti.
Lääkehoidoista kaivataan tutkimusnäyttöä
Ylilääkärin mielestä tauti on erityisen hankala siksi, että siihen ei ole olemassa minkäänlaista täsmähoitoa, vaan hoidossa on keskityttävä elintoimintojen ylläpitämiseen.
Varpulan mukaan Jorvissa on suhtauduttu kriittisesti kokeellisiin lääkehoitoihin eli hoitoihin, joista ei ole tutkimusnäyttöä.
– Yksittäisen kokeilun perusteella on mahdotonta sanoa mitään hoidon vaikuttavuudesta.
Lääkkeitä yritetään kuitenkin kehittää maailmalla hurjaa tahtia.
Myös HUS on mukana vertailevissa lääketutkimuksia. Näissä selvitetään, miten COVID-19-keuhkotulehduksen hoitoon tehoavat MS-taudin hoitoon käytetty beetainterferoni ja anakinra-reumalääke sekä malarialääkkeenä käytetty klorokiini ja ebolalääke remdesiviiri.
Rajoitukset ja karanteenit merkitsevät paljon
Varpulan mukaan on päivänselvää, että Suomessa koronaviruksen takia asetetut rajoitukset ovat vaikuttaneet siihen, että tehohoitopaikkoja on tarvittu melko vähän.
– Tehohoitopotilaiden määrä on tasoittunut ja jopa kääntynyt laskuun viikon sisällä. Muuta epidemiologista selitystä sille ei ole kuin että rajoitustoimet ovat purreet, Varpula uskoo.
Tehohoidon henkilöstö seuraakin ylilääkärin mukaan jännittyneenä, minkälaisen strategian valtiovalta valitsee taudin suhteen epidemiaa kontrolloidakseen.
Hän itse näkee, että toistaiseksi on mahdotonta vastata siihen, onko virus kokonaan taltutettavissa.
Varpula pohtii, että moni varmasti ajattelee, että koska maksaa veroja Suomeen, kaikki ovat oikeutettuja täällä tietynlaiseen terveydenhuoltoon. Jos kuitenkin tehdään tietoisia toimia, joiden seurauksena kaikille vaikeasti sairastuneille ei pystyttäisi tarjoamaan tehohoitoa, se sotii vahvasti tätä ajatusta vastaan.
Taudissa on odotettavissa uusia aaltoja, kunnes rokote on kehitetty, yliääkäri uskoo. Ja jos virus halutaan päästää populaatiossa läpi, rajoitusten purun kohdentaminen nuoriin ikäluokkiin on hänen mielestään varmasti paras ratkaisu.
– Aaltojen korkeutta pitää kuitenkin kontrolloida huolellisesti, jotta terveydenhuollon ja etenkin tehohoidon kantokyky kestää.
Varpula toivoo, että Suomessa pidettäisiin huolta siitä, ettei tauti pääse tulevaisuudessakaan yllättämään ikään kuin takavasemmalta. Näin kävi Etelä-Euroopassa ja USA:ssa, eikä tarvittavaa hoitoa ole pystytty tarjoamaan kaikille.
– Kurssia joudutaan lääketieteessä välillä kääntämään 180 astetta, mutta näin tapahtuu usein tieteessä ja lääketieteessä. Uuden tiedon valossa pitää pystyä tekemään jatkuvasti uusia arvioita, Varpula muistuttaa.
Aiheesta lisää: