Jamppa Mikkolan sormet tunnustelevat tuotteita ruokakaupassa, vaikka niiden koskettelua olisi syytä välttää koronavirustilanteen vuoksi. Syy on yksinkertainen: tunnustelu on Mikkolan keino nähdä, mitä hän koriinsa laittaa.
Koronavirustilanne on vaikuttanut selvästi Mikkolan ja muiden näkövammaisten arkeen. Mikkola on huomannut että joitakin hygieniasuosituksia on mahdotonta noudattaa, sillä hän on sokea.
– Mihinkään ei saisi koskea, mutta katsoa pitäisi kuitenkin. Kenenkään lähellä ei saisi olla, mutta avustajan vierellä on kuitenkin oltava.
Etenkin yksin kaupassa ollessa tuotteiden koskettelua ei voi välttää. Mikkolan mukaan tunnustelu ei onnistu hanskat kädessä, sillä niiden läpi ei tunne yhtä hyvin.
– Ne ovat ennemminkin vain tiellä.
Ihmettelyä ja paheksuntaa
Näkövammaisten liiton mukaan muun muassa näkövammaisten lähikuntoutus jouduttiin keskeyttämään koronatilanteen vuoksi maaliskuun puolivälissä. Palveluita on siirretty mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksien varaan.
– Odotamme vastauksia siitä, milloin toiminnan voi jälleen aloittaa. Jos lähikuntoutusta ei voi järjestää vielä kesälläkään, se tarkoittaa näkövammaisille jopa viiden kuukauden katkosta, kertoo liiton toimitusjohtaja Jukka Tahvanainen.
Kaikkia arjen lähikontakteja näkövammaiset eivät kuitenkaan voi välttää. Jamppa Mikkola kertoo, että jos hän liikkuu avustajansa kanssa, heidän on oltava toisissaan kiinni. Vaihtoehtoja ei oikein ole.
– Pakkohan se on ottaa silmät mukaan, jos jotakin täytyy etsiä tai löytää.
Mikkola on huomannut, että avustajan kyljessä kulkeminen aiheuttaa myös ihmettelyä julkisilla paikoilla.
– Aina välillä kuulee paheksuvaa supinaa taustalta, että nuokin menevät käsikynkkää tuolla. Kommenteista ei kannata välittää, jos aikoo pärjätä näkövammaisena näkevien seassa.
Näkövammaisten liiton toimitusjohtajan Jukka Tahvanaisen tietoon ei ole kantautunut laajemmin palautetta, että näkövammaiset olisivat kohdanneet paheksuntaa korona-aikana. Hän kuitenkin sanoo, että ilmiö on mahdollinen.
– Ihmiset ovat tällä hetkellä ymmärrettävästi varuillaan. Tilanne on vähän sama kuin jos kaupassa joku yskäisee, ja muut kaikkoavat peloissaan ympäriltä.
Auttaa voi turvavälin päästä
Koronatilanteen myötä yleistynyt ruokaostosten tilaaminen kotiin verkkokaupasta vaikuttaisi varsin hyvältä vaihtoehdolta näkövammaisille. Se on kuitenkin myös yksi esimerkki palvelusta, joka ei välttämättä toimi näkövammaisten käyttämillä apuvälineillä.
Esimerkiksi logot tai linkit saattavat olla nimeämättömiä, jolloin ruudunlukuohjelma ei osaa kertoa oikeita asioita. Tuotteet ovat usein myös monien klikkausten takana, mikä hidastaa ostosten tekemistä huomattavasti.
– Olisi erittäin tärkeää, että sivustojen tieto olisi saavutettavissa kaikille. Vähintäänkin niin, että kaupan sivuilla olisi luettavissa puhelinnumero, jonka kautta tilauksen voi tehdä, Jukka Tahvanainen Näkövammaisten liitosta sanoo.
Yksin liikkuvalle näkövammaiselle myös turvavälien pito voi olla hankalaa. Jamppa Mikkola toivoo asiassa ihmisiltä ymmärrystä.
– Minä en näe, jos joku tulee minua liian lähelle. Samoin jos minä kävelen jotakuta päin, se ei ole tahallista. Vastaantulija voi antaa esimerkiksi äänimerkin, jos olen tulossa liian lähelle.
Jukka Tahvanainen rohkaisee myös tarjoamaan näkövammaisille apua.
– Se onnistuu hyvin turvavälinkin päästä. Toivon, että ihmiset eivät tämän hankalan ajan myötä vältä auttamasta muita, jos tilanne sitä vaatii.
Tärkeät palvelut uhattuina, jos tukea ei tarjota
Koronatilanteen vaikutukset ulottuvat myös muihin näkövammaisille tärkeisiin palveluihin.
Näkövammaisten liiton toimitusjohtaja Jukka Tahvanainen kertoo, että esimerkiksi opaskoirien luovutukset uusille omistajille on jouduttu keskeyttämään.
– Emme ole saaneet kaikilta sairaanhoitopiireiltä selviä ohjeistuksia siitä, miten voimme toimia. Jokainen luovutustilanne on jouduttu käymään yksilöllisesti läpi, jotta kenellekään ei aiheudu tilanteesta koronaan liittyvää terveysriskiä.
Tahvanaisen toive on, että yhteiskunnan tukipaketteja jaettaisiin palveluita tuottaville järjestöille. Siten hänen mukaansa voitaisiin turvata tärkeiden palveluiden jatkuminen.
– Kuten monet muutkin, mekin olemme joutuneet sopeuttamaan ja keskeyttämään toimintojamme. Jos tätä jatkuu pitkään, palveluiden tuottamisen tulevaisuus voi olla vaarassa.
Liiton mukaan koronavirustilanteesta tiedottaminen näkövammaisille on tähän mennessä sujunut hyvin. Esimerkiksi valtion koronatiedote on saavutettavassa muodossa esimerkiksi pisteinä sekä äänenä.
Kotkalainen Jamppa Mikkola seurasi aluksi tiedotusta ahkerasti. Nyt hän on päättänyt välttää tiedonpaljoutta.
– Ainut tieto mitä kaipaan on se, että saisi mennä töihin takaisin.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 25.4. klo 23 saakka.
Lue myös: