Uutinen iski päin kasvoja syyskuussa 2007.
Michaela Lindström tunsi itsensä sairaaksi. Hän oli 25-vuotias yksivuotiaan lapsen äiti, jonka piti seuraavalla viikolla aloittaa uudessa työpaikassaan.
Hän hakeutui lääkäriin. Kyseessä on vain tavallinen mahatauti, vastaus kuului. Lääkärit lähettivät hänet kotiin parikin kertaa ennen kuin todellinen vaiva selvisi.
Diagnoosi: IBD, tulehduksellinen suolistosairaus. Tarkemmin ottaen colitis ulcerosa, haavainen paksusuolentulehdus.
– Minulla ei ollut aavistustakaan mistä oli kyse ja tein heti sen, mitä ei pitäisi tehdä, eli aloin googlata. Luin avannepusseista ja sen sellaisesta, ja piirsin itselleni pahimman mahdollisen kuvan tulevaisuudesta, Lindström kertoo Ylen Sportliv-ohjelmassa.
IBD (inflammatory bowel diseases) on kroonisista tulehduksellisista suolistosairauksista käytetty yhteisnimitys. Taudin pääasialliset muodot ovat Crohnin tauti ja colitis ulcerosa, ja yleisimpiin oireisiin kuuluu vatsakivut ja verinen ripuli.
Lindström sai hoitoa, mutta sairautta ei saatu hallintaan. Hän makasi säännöllisesti sairaalassa ja tapasi muita IBD:stä kärsiviä. Yleensä samanikäisiä, samassa elämäntilanteessa olevia naisia.
Nuorten aikuisten keskuudessa IBD luokitellaan jo kansantaudiksi (vähintään 1 % väestöstä). Se iskee yleisimmin 15–35-vuotiaisiin, mutta sairastuneita on kaikenikäisiä, myös yhä useammin lapsia. Kasvu on ollut räjähdysmäistä viimeisten vuosikymmenten aikana.
– Olin elänyt täysin tietämättömänä täysin normaalia elämää. Ja yhtäkkiä olin sairas. Kun jälkeenpäin mietin niitä aikoja, en edes tiedä kuinka jakson läpi sen jakson. Jotkut lääkkeet saivat minut oksentamaan verta joka kerta kun otin pillerin.
Viimeiset runsaat kymmenen vuotta ovat tuoneet mukanaan sekä ylä- että alamäkiä. Välillä tulehdus on aktivoitunut, tila huonontunut ja seurauksena on usein ollut kortisonitiputus. Mutta hän on myös elänyt pitkiä jaksoja täysin oireettomana.
Yksi väline kamppailussa sairautta vastaan on ollut juoksu.
– Kyllä minä olen tavannut lääkäreitä, jotka ovat sanoneet, että minun ei pitäisi juosta, joiden mielestä juoksu voi olla haitaksi vatsalle. Mutta minä uskon, että olen juoksun ansiosta vähemmän sairas tulevaisuudessa.
Halusi todistaa miehensä olevan väärässä
Juoksukärpänen puraisi Michaela Lindströmiä kunnolla toisen lapsen syntymän jälkeen kymmenisen vuotta sitten. Hän aikoi ilmoittautua ensimmäiselle puolimaratonilleen, mutta huomasi että täysmaratonin osallistumismaksu oli vain viisi euroa kalliimpi.
– Ajattelin, että minähän saan enemmän vastinetta rahoilleni jos valitsen maratonin. Muistan, että mieheni sanoi etten ikinä tule pääsemään läpi, ja ajattelin että 'nyt minä kyllä piru vie näytän hänelle!', Lindström sanoo ja nauraa.
Sanottu ja tehty. Tarinan mies muuten on jalkapallon seitsenkertainen Suomen mestari Mathias Lindström.
Michaela jäi kiinni maratonkoukkuun ja ajat parani paranemistaan, kunnes hän huomasi seinän tulleen vastaan. Kokopäivätyön ja kolmen lapsen täyttämä arki rajoitti harjoittelumahdollisuuksia.
– Kun koin, etten enää pysty parantamaan aikaani, aloin enemmän ja enemmän tiirailla ultraa. Jos en voi juosta nopeammin, niin voin aina juosta pidemmälle.
Sanottu ja tehty. Taas.
Michaela Lindström istuu puutarhatuolissa kotona Paraisilla selaten läpi Instagram-postauksiaan. Kauniita maisemia, ikimuistoisia kisoja ja komeita lenkkimaastoja – ja välissä jokunen sairaalakäynti.
Hän pysähtyy katsomaan kuvaa vuodelta 2017. IBD-diagnoosista on kulunut lähes tasan kymmenen vuotta. Sairaus on vihoitellut läpi kesän, mutta hän päättää osallistua ensimmäiseen yli sadan kilometrin kisaansa Vuokatissa.
Viimeisen kolmen tunnin aikana mikään ei pysy sisällä. Hän on yksin, tulee pimeä ja alkaa sataa. Kun Lindström saapuu maaliin keskellä yötä, hän on täysin puhki.
– Juuri sillä hetkellä mietin, mitä minä oikein olen tekemässä. Mutta se tunne jälkeenpäin on niin mahtava. Siinä unohtuu kaikki hankaluudet matkan varrella. Se tunne on täyttä nautintoa.
Sen lisäksi juoksu tuo mukanaan tervetulleen katkoksen arkeen, kun suoli alkaa temppuilla.
Verinen vatsatauti
Kauhean ensimmäisen vuoden jälkeen kohtauksia on tullut harvemmin, mutta kuitenkin tasaisin väliajoin. Keskimäärin tulehdus on ollut aktiivinen kaksi kertaa vuodessa.
Silloin kaikki romahtaa.
– Pienet haavat paksusuolen sisäpuolella vuotavat verta. Maha ja selkä kipeytyvät, ruokahalu menee, olen rättiväsynyt ja saan verisen ripulin. Minun on oltava koko ajan lähellä vessaa.
Hän on yrittänyt pyörittää tavallista arkea myös huonoina jaksoina ja joskus jopa ilmaantunut työpaikalle kanyyli kädessään aamuisen kortisonikuurin jälkeen.
Vuosien varrella hän on kuitenkin oppinut, että vastaan ei kannata taistella. Kun suoli on aggressiivisella tuulella, on parasta vain levätä.
Suomessa oli viime vuoden lopulla yhteensä lähes 52 000 diagnoosin saanutta ja määrä kasvaa parilla tuhannella vuosittain.
Alussa Lindström tunsi että vatsan ongelmista on kiusallista, jopa häpeällistä puhua. Ei enää.
– Nykyään IBD:stä jutellaan ihan eri tavalla. Olen käsittänyt, että en todellakaan ole yksin. Mutta olenhan minä miettinyt, että miksi juuri minä olen saanut tämän sairauden. Mitä olen tehnyt väärin? Mutta kukaan ei tiedä.
Tarkkaa tietoa taudin aiheuttajasta ei löydy. Myöskään parannuskeinoa ei ole olemassa.
– Netistä löytyy kyllä tarinoita, että joku on tullut terveeksi jättämällä pois tämän ja tämän ja tämän, ja kyllä minäkin olen kokeillut kaiken maailman eri ruokavalioita. Mutta olen päättänyt elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Ja tällä hetkellä voin hyvin.
Aktiivinen elämä mahdollista
Tältä se näyttää, vähän kynältä. Otan sen ja pistän itseäni mahaan.
Michaela Lindström esittelee lääkearsenaaliaan. Pilleripurkkeja keittiön hyllyssä ja injektioruiskuja jääkaapissa.
Hän syö seitsemän tablettia per päivä ja injektoi tämän lisäksi biologista lääkettä joka toinen viikko. Vuosikausia piinanneiden sivuvaikutusten ja jälkitautien jälkeen oikea lääkitys näyttää löytyneen, eikä Lindström ole saanut kohtausta yli puoleentoista vuoteen.
Viime vuosina usea huippu-urheilija on avoimesti kertonut elämästään IBD:n kanssa. Jääkiekkoilijoista muun muassa Teemu Ramstedt ja Lauri Korpikoski ovat jatkaneet uraansa taudista huolimatta.
– He ovat todistaneet, että normaalia, aktiivista elämää on mahdollista ylläpitää, Lindström toteaa.
Hänen kokemuksen mukaan yhteys psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin välillä on selvä. Kun elämäntilanne on hektinen, myös IBD muistuttaa itsestään.
– Jos on stressiä tai muuten rankkaa, myös vatsa voi paljon huonommin. Ja siinä liikunta on ollut todella tärkeä apu. Olen huomannut, että se auttaa minua niin uskomattoman paljon.
Avanne ei enää pelota
Michaela Lindström ei aio luopua ultrajuoksusta. Se ei ole vaihtoehto – ei vaikka ennen kauhuskenaariolta tuntuneesta toimenpiteestä tulisi todellisuutta.
Nimittäin mahaan asennettavasta avannepussista. Leikkauksen yhteydessä osa suolesta poistetaan.
– Kun maha on pahimmillaan, ajattelen toisinaan että otetaan nyt vaan pois tämä suoli. Mutta eihän sekään poistaisi kaikki ongelmia.
Lääkärit pyysivät häntä valmistautumaan operaatioon jo antaessaan ensidiagnoosin. Lindströmiä pelotti.
Kun lääkäri muutama vuosi sitten uudestaan varoitti, että toimenpide voidaan joutua jossain vaiheessa tekemään, hän oli ehtinyt totutella ajatukseen.
– Ensin ajattelin, että voi ei, ei todellakaan, koska en halua lopettaa juoksemista! Nyt olen enemmän alkanut ajatella, että okei, miten pitkän matkan kisat sen jälkeen toimivat?
– Jos se tapahtuu, niin se tapahtuu. Asioilla on tapana järjestyä.
Janne Isaksson
Lue myös:
Suolistosairauksista tulossa uusi kansantauti – uhkaa erityisesti alle 35-vuotiaita