Suomessa on nyt tabuja ehkä enemmän kuin koskaan. Tai siltä se ainakin lehtikatsauksen perusteella vaikuttaa.
Viime vuosina tabuja ovat otsikoiden mukaan olleet muun muassa kuolema, väkivalta, alkoholi, seksissä avustaminen, swastika, mielenterveysongelmat, työuupumus, huonot työntekijät, lääkärin tunteet, eläkekatto, kestävä talous, ufot, Suomen riippuvuus Venäjän energiasta, yhteiskuntatieteiden politisoituminen, yrityksen myyntikunnosta puhuminen, keppihevoset harrastuksena, urheilijoiden kuukautiset ja tietenkin kuukautiset ylipäätään.
Ne ovat Helsingin Sanomien ja Iltalehden mukaan "edelleen tabu", koska Peter Nyman twiittasi, että hän tai joku hypoteettinen mies on kieltäytynyt ostamasta vaimolleen tai hypoteettiselle vaimolle kuukautissuojia, minkä jälkeen oikeaa Nymania haukuttiin somessa, Naisasialiitto Unioni käynnisti #puhutaanmenkoista-kampanjan ja toimittaja Anne Moilanen ojensi Nymania ja kuukautiskeskusteluun nihkeästi suhtautunutta kosmologia Kari Enqvistiä Must Read-verkkomediassa. Kuukautisissa on Moilasen mukaan "paljonkin puhumista" ja niistä pitäisi hänen mielestään puhua paljon nykyistä enemmän.
Nepalissa naiset on tapana eristää yhteisöstä esimerkiksi karjasuojiin tai savihökkeleihin kuukautisten ajaksi.
Miten niistä on edes mahdollista puhua nykyistä enemmän, mietin ja hiljennyin muistelemaan kaikkia juttuja, joita viime vuosina on tehty kuukupeista, krampeista, endometrioosista, kuukautisemojeista, "vapaasti vuotamisesta", menkkataiteesta, verta imevistä alusvaatteista ja siitä, pitääkö menkoista puhua vai ei ja miten niistä pitää puhua ja silti – edelleen tabu!
Eivät ole. Nepalissa kuukautiset ovat edelleen tabu. Siellä ja eräissä muissa maissa naiset on tapana eristää yhteisöstä esimerkiksi karjasuojiin tai savihökkeleihin kuukautisten ajaksi.
Kulttuurintutkimuksessa tabu viittaa johonkin yhteisössä kiellettyyn tai vaiettuun asiaan. Jos yhteisön jäsen rikkoo tabua, seuraukset voivat olla vakavia. Nepalissa eristäminen johtaa toisinaan naisten kuolemaan tai raiskaamiseen.
Ennen vanhaan kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt määrittelivät sopivuuden rajat kaikelle helmojen pituuksista ajatuksille. Seksi oli Suomessa tabu silloin, kun itsesaastutuksen väitettiin johtavan sokeutumiseen, esiaviollista seksiä pidettiin syntinä ja avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia äpärinä. Nykyään Nelosella hankitaan lapsi tuntemattoman kanssa ja influencerit kehottavat seuraajiaan masturboimaan. Kuukautisista tehdään kasvonaamioita, pornosta tv-sarjoja ja uskonnosta pop-levyjä.
Miten tässä maailmassa mikään voisi enää olla tabu, kun kaikesta on jo tehty kansijuttu?
On vaikea keksiä niin pientä asiaa, ettei siitä joku voisi raivota päiväkausia netissä – ja toisaalta niin isoa, ettei sitä voisi julkisuudessa käsitellä. Jopa "kadun lasten hankkimista" on tutkittu ja käsitelty mediassa samoin insestiset seksifantasiat. Miten tässä maailmassa mikään voisi enää olla tabu, kun kaikesta on jo tehty kansijuttu?
Tabun käsite on menettänyt kuvaavuuttaan myös siksi, ettei Suomessa enää eletä sellaisessa yhtenäiskulttuurissa, jossa olisi yhteisesti jaettu käsitys sopivuuden rajoista. Jos jokin aihe on Suomessa "vaiettu", onko se sitä Pohjois-Pohjanmaan lestadiolaisyhteisössä vai Kallion lukiossa?
Minä vaadin, että tabu-sanan vetelä viljeleminen lopetetaan välittömästi ja aletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Useimmat "tabut" ovat ihan tavallisia kiusallisia asioita, ja minusta me elämme nykyään pikemminkin tunnustuskulttuurissa, jossa jopa odotetaan, että ihmiset salailun sijaan avautuvat vaikeista asioista.
Julkisuuden henkilöt poppareista juontajiin ja kirjailijoista johtajiin tilittävät avoimesti uupumuksistaan, masennuksistaan ja muista vaikeuksistaan lehtien palstoilla. Sosiaalisessa mediassa yksityishenkilöt tunnustavat traumojaan ja terapioitaan kavereille ja tuttaville. Siitä saa sydämiä, tykkäyksiä ja empatiaa, ja samalla häpeä hälvenee.
Mediassa tabu kuuluu laiskan kirjoittajan pelastaviin fraaseihin, joihin turvaudutaan silloin, kun pitäisi sanoa jotain jostain, josta ei ole oikein mitään sanottavaa.
Se on yksinomaan hyvä asia, sillä mielivaltaisten asioiden häpeileminen vie tolkuttomasti aikaa ja energiaa. Mutta samalla tabusta on kuvaavan käsitteen sijaan tullut keino markkinoida itseä ja omaa tekemistä. Kun itse julistaa tarttuvansa vaiettuun aiheeseen ja murtavansa tabuja, tulee samalla enemmän tai vähemmän hienovaraisesti kertoneeksi olevansa rohkea ja tärkeällä asialla.
Mediassa tabu kuuluu laiskan kirjoittajan pelastaviin fraaseihin, joihin turvaudutaan silloin, kun pitäisi sanoa jotain jostain, josta ei ole oikein mitään sanottavaa. Jos pääkirjoituksesta puuttuu rivi, siihen lisätään "nähtäväksi jää", "toivoa sopii" tai "ja hyvä niin", kolumnista puolestaan saa profeetallisen puheenvuoron käyttämällä mahdollisimman painavasti ilmaisuja "historiallinen" ja "ehkä tärkeämpi kuin koskaan".
Moneen sopii myös oma suosikkini: Tärkeintä on, että asiasta keskustellaan.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on Ylen toimittaja, joka ei malta odottaa, että ihmiset alkaisivat taas vaieta yksityisasioistaan.
Blogista voi keskustella 30.5. klo 23:00 asti.