Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Rantaradalla liikenne poikki viikon verran, vuorot korvataan linja-autoilla

Näin pitkät katkokset ovat poikkeuksellisia, sanoo Väyläviraston viestintäpäällikkö.

Kuvassa VR:n juna kulkee.
Liikennekatkon aikana korjataan muun muassa kuusi tunnelia. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle
  • STT

Raideliikenne on poikki viikon ajan Rantaradalla heinäkuun 19. ja 26. päivän välillä. Katkoksen aikana radalla tehdään peruskorjaustöitä ja vuorot Karjaan ja Turun välillä korvataan linja-autoilla.

Asiasta kertoi maanantaina Väylävirasto tiedotteessaan.

– Näin pitkät katkokset ovat todella poikkeuksellisia, koska korjaustyöt pyritään aina tekemään liikenteen ehdoilla. Tällä kertaa tunneleissa tehdään kuitenkin niin mittavia korjaustoimenpiteitä, että ne vaativat pidemmän tauon liikenteeseen, kertoo Väyläviraston viestintäpäällikkö Hanna Ackley.

Väyläviraston mukaan liikennekatkon aikana muun muassa korjataan kuusi tunnelia, joista isoimmat työt tehdään Tottolan tunnelissa.