Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Carl Jernström syntyi sirkuskiertueella ja täyttää nyt edesmenneen tirehtööri-isänsä haaveen: Suomeen avataan Sirkusmuseo, kokoelmissa yllättävä ”tv-legenda”

Sirkusala on toivonut taidemuodolle omistettua museota Suomeen jo vuosikymmenien ajan.

Sirkusala on toivonut taiteenlajin historiaan keskittyvää museota Suomeen jo vuosikymmenien ajan. Museoon tulee näillä näkymin esille ainakin 80-luvun televisiosarjasta tuttu "ihmeauto" KITT. Museo aukeaa lähivuosina.
  • Paula Tiainen

Vanhan teollisuusalueen punatiilisten rakennusten väliin jäävällä pihalla tuoksahtaa hevosenlanta.

Sirkus Finlandian nykyinen johtaja Carl Jernström junior tarjoaa sokeria Frosti-orilleen. Nelikymppinen mies on kiertänyt maata saman sirkuksen kanssa koko ikänsä.

Finlandian perustajan, Carl-Gustaf Jernströmin ja hänen vaimonsa Leena Jurvakaisen kuopus näki päivän valon kesken kiertueen Vaasassa ja liittyi sirkuskaravaaniin vain viikon ikäisenä Porissa. Tien päällä on kulunut siitä lähtien suurin osa vuodesta.

Tänä vuonna moni asia on toisin. Sirkus tekee lähtöä kiertueelle vasta nyt, elokuun alussa.

– Tämä on minulle aivan ennenkokematonta! Olen nähnyt esimerkiksi oman kylän kevään ja miten luonto herää täällä. Olen viettänyt aikaa mökillä poikieni kanssa, ja se on ollut ehdottomasti parasta tässä ajassa. Pahinta on ollut epätietoisuus, kun ei ole tiennyt, milloin päästään liikkeelle.

Carl Jernström junior esittelee roskalavalta pelastettua pellekylttiä tulevan Sirkusmuseon pihalla.
Sirkustavaraa on Carl Jernströmin mukaan päätynyt paljon kaatopaikalle. Tämänkin kyltin sirkuksen työntekijä pelasti roskalavalta. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Lisäksi yksi on joukosta poissa: Jernströmin isä menehtyi viime kesänä. Sirkuksen perustajan pitkäaikainen haave näyttäisi kuitenkin vihdoin toteutuvan.

Sirkusala saa vihdoin pysyvän museon

Tšekkiläinen jonglööri Alan Sulc harjoittelee Sisu Auton entiseen teollisuushalliin rakennetulla areenalla Raaseporin Karjaalla Länsi-Uudellamaalla.

Samaan rakennukseen on lähivuosina tulossa myös Sirkusmuseo. Tamperelaisen keräilijän Markku Aulangon kokoelma, tai ainakin osa siitä, odottaa jo purkamistaan hallin nurkassa. Yksi pienempi huone on täynnä pahvilaatikoita.

Tšekkiläinen jonglööri Alan Sulc hallitsee jopa 12 palloa kerrallaan.
Tšekkiläinen jonglööri Alan Sulc hallitsee jopa 12 palloa kerrallaan. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Carl Jernström ja sirkuksen juontaja Seppo "Sebastian" Tauriainen purkavat paketista vanhan puisen pellekyltin, joka on ollut aikanaan lipunmyyntikojussa. Juontajan tietojen mukaan eräs esiintyjä pelasti sen aikanaan roskalavalta ja ruuvasi asuntovaununsa kattoon.

Sieltä puolestaan Sebastian otti sen mukaansa taannoisen kiertueen päätteeksi.

Roskalavat ja kaatopaikat ovatkin koituneet vanhan sirkusesineistön kohtaloksi liian usein, ainakin Jernströmin mielestä.

– Tavaraa on ollut paljon yksityiskokoelmissa ja ne ovat päätyneet kaatopaikalle, kun keräilijöistä on aika jättänyt. Se on sääli, niissä esineissä on niin paljon historiaa ja tarinoita, jotka pitäisi saada museoitua ja arkistoitua.

Teatterimuseo auttaa tulevaa Sirkusmuseota aineiston koostamisessa, luetteloimisessa ja digitoinnissa.

– Heidän avustuksella ja ohjeistuksella saadaan asiat toimimaan niinkuin museon kuuluu toimia.

Sirkuksen tiedotuskeskuksen mukaan koko kotimainen taidemuoto on edesmenneen Carl-Gustaf Jernströmin tavoin toivonut alaan keskittyvää museota maahan jo vuosikymmenien ajan.

Pikkuautoista täysikokoiseen "ihmeautoon"

Hallin seinustalla on puusta ja metallista tehtyjä, ylösalaisin käännetyn jalkalasin muotoisia painavia mötiköitä. Pepita-norsu on esitellyt suomalaiselle sirkusyleisölle tasapainoaan korokkeiden päällä astellen 80-luvun alussa.

Pepita-norsu esitteli aikanaan tasapainoaan näiden korokkeiden päällä. Norsujen käyttö kiellettiin Suomen sirkuksissa vuonna 1986.
Pepita-norsu esitteli aikanaan tasapainoaan näiden korokkeiden päällä. Norsujen käyttö kiellettiin Suomen sirkuksissa vuonna 1986. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Se ja Sirkus Finlandian Vani päätyivät viettämään eläkepäiviään eläintarha Zoolandiaan, kun Suomen laki kielsi norsujen viihdekäytön vuonna 1986. Sirkukseen oli keksittävä uusi vetonaula ja niin kahdelle kiertueelle päätyi mukaan televisiosarja Ritari Ässästä tuttu ”ihmeauto” KITT.

Samanlainen auto seisoo nyt myös Sirkus Finlandian väreihin teipattujen pakettiautojen välissä Karjaalla.

  • Jutun pääkuvaa klikkaamalla voit katsoa videolta, miltä "ihmeauto" KITT ja muut Sirkus Finlandian aarteet näyttävät.

Auto ei ainakaan Jernströmin tietojen mukaan ole sama kuin 80-luvun kiertueilla, mutta samanlainen se on, äänineen ja valoineen.

– Vähän nostalgiaa! Löysin tämän yhdestä huutokaupasta viime vuonna ja pakkohan se oli hankkia meille, Jernström hymähtää.

Myös näyttelijä David Hasselhoff vieraili muutamissa Sirkus Finlandian esityksissä 80-luvulla. Jernström esiintyi tuolloin itse taikurina.

– Me oltiin Hasselhoffin kanssa kerran samassa näytöksessä, mutta minä olin sen verran nuori, että lähdin leikkimään oman numeron jälkeen. Meillä oli siihen aikaan sirkuksessa myynnissä KITT-pikkuautoja. Niillä leikittiin, mutta niitä myös rikottiin, nykyinen sirkustirehtööri tunnustaa.

Carl Jernström jr. on kiertänyt koko ikänsä sirkuksen mukana ja esiintynyt muun muassa taikurina ja taitoratsastajana Frosti-hevosensa kanssa.
Carl Jernström jr. on kiertänyt koko ikänsä sirkuksen mukana ja esiintynyt muun muassa taikurina ja taitoratsastajana Frosti-hevosensa kanssa. Kuva: Paula Tiainen / Yle

Eipä tainnut Pikku-Calle aavistaa, että joskus vielä omistaa täysikokoisen ”ihmeauton”. KITT jää ainakin näillä näkymin esille Sirkusmuseoon.

Sirkus Finlandia lähtee perinteiselle Suomen kiertueelle kotipaikkakunnaltaan Raaseporista tämän viikon torstaina. Kiertue päättyy Helsinkiin. Sirkus suosittelee yleisölle kasvomaskien käyttöä esityksissä.

Lue seuraavaksi:

Keiloja, palloja ja iloisia ilmeitä – Kansallisteatterin kiertuenäyttämö pääsi jälleen tien päälle ja veti ensi-illan helsinkiläisen hoivakodin pihamaalla

Maailman tunnetuin sirkusryhmä Cirque du Soleil hakeutuu konkurssiin ja irtisanoo valtaosan henkilöstöstään

Suomen tärkein sirkusnäyttämö teki rajun linjauksen – ovet kiinni vuoden loppuun asti: “Kova isku alalle”