Wisconsinin kuvernööri Tony Evers julisti osavaltioon poikkeustilan tiistaina iltapäivällä paikallista aikaa. Eversin mukaan kansalliskaartilaisten määrää Kenoshan piirikunnassa on myös tarkoitus lisätä.
Tummaihoisen Jacob Blaken sunnuntaisesta ampumisesta seuranneita mielenosoituksia valvomaan on nyt kutsuttu yhteensä 250 kansalliskaartin jäsentä.
Mielenosoitukset äityivät maanantai-iltana paikallista aikaa väkivaltaisiksi Wisconsinissa. Poliisi yritti hillitä Kenoshan kaupungissa satojen mielenosoittajien joukkoa käyttämällä kyynelkaasua sen jälkeen, kun ulkonaliikkumiskielto astui voimaan.
Kenoshan piirikuntaan on julistettu ulkonaliikkumiskielto tiistai-illasta keskiviikkoaamun asti.
Uutiskanava CNN:n mukaan Evers kertoi aiemmin tiedotteessa, että kansalliskaartin läsnäololla pyritään varmistamaan se, että ihmiset voivat rauhassa harjoittaa sananvapauttaan ja kokoontumisoikeuttaan. Lisäksi kansalliskaartia tarvitaan tukemaan ensihoitajien ja palohenkilöstön työtä sekä suojelemaan liittovaltion rakennuksia ja tärkeää infrastruktuuria.
Uutistoimisto AFP:n mukaan 29-vuotiaan Jacob Blaken äiti puhui tiistaina paikallista aikaa rauhallisuuden puolesta kahden levottoman illan jälkeen. Mielenosoittajat ovat sunnuntain ja maanantain aikana muun muassa polttaneet rakennuksia ja autoja Kenoshan kaupungissa.
– Ajaessani kaupungin läpi huomasin paljon tuhoa. Se ei kuvasta minun poikaani tai perhettäni, Julia Jackson sanoi lehdistötilaisuudessa.
Jacksonin mielestä hänen poikansa ei olisi tyytyväinen, jos tämä saisi kuulla, että ampumisesta on seurannut väkivaltaa ja tuhoa.
Jacob Blakea ampunutta poliisia vaaditaan pidätettäväksi
Blaken perhe vaatii, että Blakea ampunut poliisi pidätetään, kertoo perheen asianajaja. Lisäksi perhe vaatii mukanaolleita poliiseja erotettavaksi.
Perheen asianajan mukaan yksi poliisin luodeista pirstoi Blaken selkärangan ja toiset vahingoittivat hänen sisäelimiään: vatsalaukkua, suolistoa ja maksaa. Lisäksi hän sai haavoja käsivarteensa.
Perheen asianajajan Ben Crumpin mukaan tarvittaisiin ihme, että Blake voisi jälleen kävellä. Blaken perheen asianajaja Crump on Yhdysvalloissa tunnettu ihmisoikeusasianajaja, joka edustaa myös muun muassa toukokuussa poliisin käsiin kuolleen George Floydin perhettä.
Poliisi ampui tummaihoista Blakea lähietäisyydeltä useita kertoja selkään Kenoshassa Wisconsinissa sunnuntaina, kun tämä oli menossa autoonsa. Autossa oli kolme Blaken kuudesta lapsesta.
– Kyse saattaa olla toisesta kaupungista tai toisesta osavaltiosta, mutta narratiivi vaikuttaa olevan sama. Aseistautumaton musta ihminen tapetaan epäoikeudenmukaisesti. Poliisi ampuu ensin ja miettii myöhemmin, miten se voidaan oikeuttaa, Crump sanoi.
Poliisin mukaan poliisi oli vastaamassa ilmoitukseen perheväkivallasta. Blaken perheen asianajajan mukaan Blake oli yrittänyt rauhoittaa kahden naisen välistä riitaa. Wisconsinin oikeusministeriö tutkii tapausta ja siinä mukanaolleet poliisit on toistaiseksi pidätetty viroistaan.
Blakestä oli voimassaoleva etsintäkuulutus, mutta ei ole selvää, tiesikö poliisi siitä ampumistilanteessa. Etsintäkuulutus ei luonnollisesti myöskään oikeuta ampumaan pidätystilanteessa, jos pidätettävä ei todistettavasti muodosta hengenvaaraa. Pidätettävän pakeneminen ei sekään itsessään oikeuta Wisconsinin laissa pidätettävän ampumista.
Myös Yhdysvaltain oikeusministeriö ja liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n edustajat tutkivat ampumista Kenoshassa, liittovaltion viranomaislähde kertoo CNN:lle. Lähteen mukaan liittovaltion tutkijat kasaavat tietoja, joiden pohjalta voidaan päättää siitä, aloitetaanko ampumisen johdosta liittovaltion tason ihmisoikeustutkinta.
Aiheesta lisää:
Poliisin selkään ampuma Jacob Blake on isänsä mukaan halvaantunut vyötäröstä alaspäin
Wisconsinissa poliisi ampui mustaa miestä useita kertoja – uudet mellakat uhkaavat