Pari vuotta sitten lensimme Kanarialle. Meitä edeltävällä penkkirivillä matkusti nainen yksin. Hän oli pukeutunut mukavaan lököasuun ja alkoi tehdä oloaan muutenkin rennoksi tyhjentämällä lentokoneen kahden desin viinipulloja yhden toisensa jälkeen. Jossakin Portugalin yllä tyhjät pullot kierivät jo pitkin käytävää ja nainen tilitti elämäänsä naapurilleen.
Monologin keskeltä kuulin päättäväisen julistuksen: ”Mä oon oma itteni. Mä en teeskentele mitään, mä oon just sellainen kuin mä oon.”
En voinut olla ajattelematta, että meidän kanssamatkustajien mielestä voisit olla vähän vähemmän itsesi.
Mutta daami oli oppinut aikamme hengen kirjaimilleen. Tätähän meille kerrotaan nyt joka puolelta elämänohjeeksi.
Ole oma itsesi. Älä teeskentele. Sinä riität. Olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet. You do you.
Se on kauniisti sanottu, mutta entä jos oma itsesi ei ole kovin mukava tyyppi?
En suostunut esimerkiksi vastaamaan kun kysyttiin mitä kuuluu, koska sellainen oli pinnallista teeskentelyä.
Minäkin uskoin pitkälle aikuisikään asti tähän oman itsen kulttiin. Se oma itseni ei ollut mukava tyyppi, mutta hei, ainakin se oli aito eikä teeskennellyt muuta kuin oli. En suostunut esimerkiksi vastaamaan kun kysyttiin mitä kuuluu, koska sellainen oli pinnallista teeskentelyä. Totta puhuen olin pahimmillani mulkvisti.
”Ole oma itsesi” on niin hemmotteleva ajatus, että ymmärrän sen houkutuksen. Saa luvan kanssa ottaa iisisti ja tehdä mitä haluttaa, koska se on aina oikein – minähän toteutan vain itseäni. Minä nyt vain olen sellainen tyyppi, joka ei kampaa naamaansa tai nouse sohvalta tai osallistu hyväntekeväisyyteen tai kysy mitä kuuluu. Se on aito minä.
Kohta saatat huomata, että olet aito syrjäytynyt itsesi, jolla on kavereiden sijasta aikuistyypin diabetes.
Jos oman itsen kulttia puolustaa, se mennee tähän tyyliin: ”Oikeasti se tarkoittaa, että ollaan aitoja, yksilöllisiä ihmisiä. Tarkoitus on herätä löytämään itsensä ja käyttämään ainutlaatuinen elämänsä merkityksellisesti.” Eikä minulle tulisi mieleenkään vastustaa aitoutta tai oman itseytensä löytämistä. Mutta jos se vain johtaisikin siihen.
Oma napa on niin arvokkaan ainutlaatuinen, että sen nöyhtäkin on nannaa.
Ongelma on, että tämä kaunis ihanne vie yhtä helposti slarvailuun ja itseriittoisuuteen ja kaiken kehityksen tyssäämiseen. Oma napa on niin arvokkaan ainutlaatuinen, että sen nöyhtäkin on nannaa.
Jos olen aito minä juuri sellaisena kuin olen, minun ei tarvitse tulla paremmaksi, opetella uusia tietoja tai taitoja tai koettaa tehdä ihmisten kohtaamisesta miellyttävää. Koska minä vain olen tällainen aito ja suora ihminen, joka ei teeskentele. (Ihan kuin käytöstavat olisivat teeskentelyä eivätkä yritys tehdä toisten ihmisten elämästä vähän mukavampaa…)
Puolustaja vastaa: ”No oikeastaan se tarkoittaa, että älä yritä esittää muuta kuin olet. Ole oma itsesi, kaikki muut on jo varattu!”
Kiistatta totta. Jos luulen olevani vaikkapa Napoleon tai Leonard Cohen tai edes Mika Waltari, ihmiset haistavat esityksen läpi. Mutta mitä jos yritän olla vähän parempi Joonas Konstig? Eihän se ole esittämistä tai teeskentelyä?
Ja jos sanon toisille hyvää huomenta, minun on vaikea pitkään luulla, että toisten tervehtiminen on teeskentelyä.
Ihmisen käytökseen nimittäin liittyy kiinnostava seikka, josta jo Aristoteles aikoinaan luennoi. Me luomme itsemme sillä, mitä teemme. Puhe on halpaa ja ajattelu ilmaista, mutta teot painavat. Kun teemme parempia tekoja, meidän on jossain vaiheessa pakko alkaa uskoa, että emme ole ihan kauheita ihmisiä.
Jos käyn lenkillä, vaikka aito ainutlaatuinen minä on väsynyt, jossain vaiheessa minun on vaikea uskoa, että olen laiska ihminen. Saatan olla jopa liikunnallinen ihminen. Ja jos sanon toisille hyvää huomenta, minun on vaikea pitkään luulla, että toisten tervehtiminen on teeskentelyä.
Tämähän on persoonan kehitystä. Se rakentaa olemassa olevan päälle vähän parempaa. Ja se johtaa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Jos esi-isämme olisivat tyytyneet olemaan ainutlaatuisen täydellisiä omana itsenään, olisimme yhä savannilla hätistämässä kojootteja pois haaskalta.
Joten, seuraa neuvoni niin nuorelle itselleni kuin aikamme lentokoneviinipullonaisille. Neuvo on riittävän lähellä aikamme henkeä, että se on helppo omaksua, mutta ero on ratkaiseva:
Älä ole oma itsesi. Ole paras itsesi. Vasta paras sinä on oikea sinä.
Joonas Konstig
Kirjoittaja on espoolainen kirjailija ja kouluttaja, joka pukee Zoom-kokouksiin ihan housutkin jalkaan.
Kolumnista voi keskustella 24.9. klo 2300 asti.