Lotta Henttalan pyörä tempoilee sateen kastelemien mukulakivien päällä Belgian maaseudulla. Henttala tietää, että hänen pitäisi taistella. On vuoden 2020 helmikuun viimeinen päivä ja käynnissä raastava pyöräilyn kevätklassikko. Matkaa maaliin on vielä liki sata kilometriä. Edellä ajavan renkaasta roiskuu mutaista vettä suoraan kasvoille.
Henttala tuntee, että kaikki ei ole kunnossa. Hänen kehonsa ei enää tottele. Pään, jalkojen ja käsien lihakset tuntuvat räjähtävän ja lamaantuvan samaan aikaan. Hän yrittää pyörittää polkimia, mutta pääjoukko loittonee kauemmas. Henttala ei enää erota kunnolla sitä, missä tie kulkee. Tajunnan rajamailla hän lopettaa polkemisen. Takana ajava tiimin auto kiihdyttää hänen ohitseen.
– Yritin päästä tunteesta eroon, mutta minulta lähti taju. Oli pakko lopettaa ja pysähtyä, Lotta Henttala kertoo.
– Tunne oli kauhea. Se oli viimeisin paikka missä olisin halunnut olla. Välillä oma sisäinen paha olo vain puski läpi kisoissa.
Illalla Henttala saa kuulla yhdysvaltalaisen pyöräilytallinsa Trekin kahdelta tallipäälliköltä, ettei hän onnistunut riittävän hyvin. Työnantajat sanovat, että Henttalan olisi pitänyt olla heille rehellisempi omasta olostaan.
Seuraavana päivänä suomalainen saa uuden mahdollisuuden. 130 kilometrin pituinen kilpailu päättyy Tieltin kaupunkiin Belgiassa. Trekin maailman parhaista naispyöräilijöistä koostuva kirijuna vie Lotta Henttalan maalisuoralle saakka. Loppukirissä suomalainen ajaa seitsemänneksi. Kisan jälkeen kyyneleet valuvat Henttalan kasvoja pitkin. Hän ei pysty hillitsemään itseään, vaikka kuinka yrittää.
– Olisin voinut voittaa, mutta en vain pystynyt. Sen jälkeen kaikki itsetunnon rippeet olivat kadonneet. Olin ihan loppu. Se oli enemmän noloa, että itkin. Näytin muiden silmissä heikolta, Henttala kertoo.
– Illalla minulta kysyttiin, miksi en pystynyt voittamaan ja meni pieleen. Yritin sanoa, että annoin kaikkeni, mutta keho ei vain toiminut. Tuntui, että minuun ei enää luotettu.
Kuukautta myöhemmin Lotta Henttala makaa sängyssään Suomen kodissaan. Hän ei jaksa nousta. Kasvot ovat turvoksissa itkemisestä. Hän ei jaksa pestä hampaita tai keittää kahvia. Ulkona hän käy vain lenkittämässä koiria läheisessä metsässä.
Henttalalla on jälleen masennukseen liittyviä oireita. Tällä kertaa tilanne on aiempaa vakavampi.
Takana lohduttomalta tuntuneita kuukausia
Istumme 31-vuotiaan Lotta Henttalan uuden kodin keittiössä Tuusulassa. Jaloissa pyörii kaksi mopsia, Kari ja puolivuotias Tapio. Henttala nostaa Tapion syliinsä ja painaa kasvonsa sen turkkia vasten. Tapion häntä heiluu. Kari tulee haukkumaan viereen. Se ei aina pidä uusimman perheenjäsenen saamasta huomiosta.
– Koirat ovat olleet minulle ihan pelastus. En olisi noussut sängystä lainkaan, jos ne eivät olisi herättäneet minua, hän kertoo.
Henttala on maailman parhaita naispyöräilijöitä. Vuonna 2016 hän voitti ensimmäisenä suomalaisena MM-pronssia maantiekisassa. Vuosien aikana hän seissyt 42 kertaa palkintokorokkeella kansainvälisissä ammattilaiskisoissa. Hän on ajanut Rion olympialaisissa ja hänet on valittu ensi vuoden Tokion olympialaisiin.
Kaikkien näiden vuosien ajan Lotta Henttala on kamppaillut mielenterveytensä kanssa. Viime vuonna hänellä diagnosoitiin masennukseen ja ahdistukseen liittyviä oireita. Nyt hän kertoo kokemuksistaan ensimmäistä kertaa julkisesti.
– En ollut viime vuonna vielä valmis kertomaan, että minulla oli masennuksen oireita. Että se oli yksi syy tauolle. Olin vaan niin loppu ja väsynyt, Henttala sanoo ja katsoo olohuoneen mustalle sohvalle nousseita koiriaan.
Viime vuoden kesäkuussa Henttala joutui jäämään kilpailutauolle vatsavaivojen ja uupumuksen vuoksi. Todellinen syy oli näiden lisäksi mielen murtuminen. Kauden lopussa Henttala palasi takaisin kilpailuihin ja kuluneena keväänä hän kilpaili Australiassa ja Belgiassa ennen kuin korona keskeytti kauden. Australiassa hän ajoi avausetapilla toiseksi ja auttoi joukkueen kokonaiskisan voittoon.
Huhtikuussa hänen henkinen tilansa romahti ja Henttala eristäytyi Suomen kotiinsa.
– Annoin kropan levähtää. Se veti minut pohjamutiin, Henttala aloittaa.
– Nukuin tosi paljon, enkä halunnut herätä. Tuntui, että pääsin pakoon kaikkia asioita kun olin unessa. Se meni siihen, että minä en vain päässyt enää sängystä ylös.
Kuukausien ajan päivät vaihtuivat yöksi ilman, että Henttala sitä kunnolla huomasi. Voimat menivät selviytymiseen päivästä toiseen. Hän ei muistanut asioita. Tunteet purkautuivat voimalla.
– Sain järkyttäviä raivokohtauksia. Syy saattoi olla se, että oli jäänyt likainen kuppi pöydälle tai pyykit koneeseen. Itkin sitä omaa saamattomuutta tuntikausia. Tunsin syvää lohduttomuutta.
Lenkille lähtö oli vaikeaa ja lopulta hän ei kyennyt harjoittelemaan lainkaan. Heinäkuussa edessä olisi ollut Trekin leiri, mutta tiimi antoi Henttalan jäädä toipumaan.
– Olin ilmoittanut tiimille, että nyt menee todella huonosti. Se oli muutenkin sekavaa aikaa. Mietin, että yritänkö levätä tämän yli vai mitä teen. Siitä ei vain tullut yhtään mitään. Ajattelin, että yritän keskittyä itseeni ja parantua.
“Olisi helpompi vain kaatua ja murtaa käsi”
Henttalan puoliso Joonas saapuu kotiin. Hän on käynyt treenilenkillä ja alkaa keittää kahvia. Myös Joonas Henttala on ammattipyöräilijä. Pariskunta meni naimisiin vajaa vuosi sitten Lotan kotipaikkakunnalla Noormarkussa. Vuonna 2018 pariskunta valotti ammattipyöräilijän arkea Yle Urheilun haastattelussa Gironassa. He kertoivat, kuinka esimerkiksi se, että on kaatunut tai kipeänä, ei ole syy jäädä pois kisoista.
– Siinä maailmassa ei anneta armoa. Silloin kun on vähän huono, niin sopimusta ei välttämättä jatketa. Se ei ole paikka ihmiselle, jolla ei ole kaikki kunnossa, Lotta Henttala sanoo suoraan.
Henttala on miettinyt syitä sille, miksi hänen mielensä ei ole kestänyt. Hän sanoo, että taustalla on yhdistelmä fyysistä uupumista, jatkuvaa omien voimien ja rajojen ylittämistä, armottomuutta omaa itseä kohtaan ja perintötekijöitä.
Ensimmäisen kerran oireita oli 2010-luvun taitteessa kun asui yksin Belgiassa. Siellä hän ajoi kisoja saadakseen ammattilaissopimuksen.
– Olin todella yksinäinen, ahdistunut ja masentunut. En tehnyt sitä itseäni varten, vaan ehkä vain isälleni. En tiennyt muutenkaan, mitä olisin tehnyt elämälläni.
Vuonna 2011 hän loukkaantui vakavasti joukkokolarissa kilpailussa. Henttalalta meni kylkiluita poikki ja hän sai ilmarinnan molempiin keuhkoihin.
– Olin silloin helpottunut, että saan olla kotona. Ei ole pakko lähteä mihinkään. Viime vuosina minulla on ollut joskus sitä ajatusta, että olisi helpompi vain kaatua ja murtaa käsi.
Pyöräilyssä kuskit työllistyvät talleihin, joissa työnantaja määrää missä kisoissa kukin ajaa. Arki on usein pelkkää harjoittelua, matkustamista ja kilpailemista, sillä kisoja käydään eri puolilla maapalloa. Myös Henttala on kisannut ja matkustanut paljon siitä lähtien, kun hän sai sopimuksen vuonna 2014 naisten korkeimmalle ammattipyöräilytasolle.
Liki kymmenen kuukauden pituisen kauden aikana kisakilometrejä tulee tuhansia, yleensä vähintään 4 000 kilometriä. Vuosina 2015-2018 hän kilpaili kauden aikana 40-60 kertaa.
– Sekään ei ole vielä niin paljoa, kuin mitä jotkut ajavat. Joskus rankinta on matkustaminen paikasta toiseen, Henttala sanoo.
Kauteen 2018 saakka Henttala ajoi Bigla-tallissa, jonka päällikkö Thomas Campana on tunnettu äkkipikaisuudestaan. Kansainvälisissä pyöräilyjulkaisussa on myös kerrottu siitä, kuinka Campana on käyttäytynyt huonosti urheilijoita kohtaan. Henttala ei halua ottaa kantaa entisestä tallipäälliköstä tehtyihin paljastuksiin. Hän haluaa kuitenkin kertoa siitä, millaista arki työntekijänä oli.
– Palkka oli hyvä ja halusin totta kai tehdä parhaani sen eteen. Hänessä oli kaksi puolta. Eräässä kisassa minun piti esimerkiksi todistaa, että olin kipeänä. Menin hänen hotellihuoneensa terassille ajamaan pyörää ja näytin, että sykkeeni oli tosi kova. Vasta sitten sain luvan jäädä kisasta pois.
Campana halusi ottaa Henttalasta, tallinsa kiritykistä, kaiken irti. Tulostakin tuli, sillä vuonna 2017 Henttala otti tähänastisten uransa isoimmat voitot maailmankiertueella. Kauden aikana hän nousi maailmanrankingissa kolmanneksi.
– Silti tuntui, että ne oli tehty vanhoilla pohjilla. Seuraavalla kaudella jouduin ajamaan kaikki kisat. Olin viisi kertaa kipeänä ja kisasin myös kipeänä. Ja kun oli niin paljon kisoja, ei ollut aikaa treenata. Piti vain kisata ja palautua.
Kauden 2018 päätteeksi Henttala vaihtoi yhdysvaltalaiseen Trek-talliin kahden vuoden sopimuksella. Siellä sisäistä kilpailua oli enemmän, eikä kaikkia kisoja pääsisi edes ajamaan. Henttala kertoo, ettei Campana tehnyt työnantajan vaihtoa helpoksi. Tuli vääntöä aivan kauden lopun kisoista ja vielä pyöristä, jotka Henttala palautti Biglan tallipäällikön mielestä liian aikaisin.
– Aloin pelkäämään hänen yhteydenottojaan, että mitä sieltä seuraavaksi tulisi. Hän otti tallin vaihdon todella henkilökohtaisesti. Toisaalta hän oli paras tallipäällikkö, joka neuvoi minua kisoissa. Ylitin hänen takiaan montaa kertaa itseni kisoissa.
Sisäinen pakko ajoi harjoittelemaan uupuneena
Vuosien varrella kertynyt fyysinen väsymys ja uupumus johti lopulta siihen, ettei Lotta Henttala enää kyennyt lepäämään silloin kun olisi pitänyt. Esimerkkejä löytyy lukuisia.
Keväällä 2019 uudessa tallissa ajanut Henttala päätti lähteä alkukauden kisojen jälkeen lepäämään korkean paikan leirille Andorraan. Siellä hän kiipesi kolmen viikon ajan vuoria jalan ja pyörällä, vaikka keho huusi väsymyksestä. Samalla hän pudotti painoa. Leirin päätteeksi hän ajoi takaisin kotiin Gironaan 200 kilometrin matkan vuorien yli.
– En vaan osannut rentoutua, vaan minulla oli joku pakko koko ajan. Podin ihan hirveän huonoa omatuntoa siitä, että olisin saanut nukkua. Oli hirveä kiire, että nyt tämäkin aika on käytettävä hyödyksi. Mutta koko sen ajan tunsin itseni ihan paskaksi.
Leirin jälkeen Henttala matkusti Yhdysvaltoihin kilpailemaan. Siellä tiimikaverit kehuivat hänen laihtunutta olemustaan.
– Ajattelin, että nyt menee hyvin. Ensimmäisellä etapilla oksensin heti ja putosin ensimmäisessä pienessä nyppylässä. Mikään ei pysynyt sisällä. En päässyt maaliin saakka, Lotta Henttala sanoo ja hörppää kahvia kupistaan.
Kilpailun jälkeen Henttala tuli takaisin Suomeen ja tilanne pahentui. Hän oksensi kauppamatkalla, treenilenkillä ja hänelle tuli rytmihäiriöitä. Henttala kävi tutkimuksissa, mutta niissä näkyi vain, että stressihormoni oli korkealla.
Oma arvo ihmisenä mitataan tuloksissa
Mopsit Kari ja Tapio alkavat heräillä mustalta nahkasohvalta. Henttala nousee keittiön pöydän äärestä ja antaa koirilleen jääkaapista porkkanat järsittäväksi. Henttala sanoo, että kilpailut ovat aiheuttaneet hänelle välillä ahdistusta.
– Jos olen voittanut kilpailun, niin se on ollut minulle enemmänkin helpotus. Ei, että se olisi jotenkin kivaa. Se on helpotuksen tunne, että minun ei tarvitse selitellä kenellekään mitään. Ei tarvitse puhua mistään ahdistuksesta tai mistään. Selittää, miksi on mennyt huonosti, jos olen keskeyttänyt.
Taustalla on Henttalan mukaan jotain sellaista, mikä liittyy suoraan hänen käsitykseensä omasta itsestään. Siihen, kuinka arvokas hän on ihmisenä ja mitä hänen on tehtävä hyväksyntää ja rakkautta saadakseen.
– Mietin sitä jossain vaiheessa todella paljon. On ollut vaikea ymmärtää, että tulokset ja se, kuinka monta mitalia minulla on, eivät määritä minua ihmisenä, hän kertoo.
– Joonas on sanonut minulle, että ihan sama kuinka huono tai hyvä olen, minä kelpaan. Mutta minä en usko sitä. Minulla on tullut sitä ajatustapaa jo lapsuudesta lähtien, että se ei vaan mene niin. Sitä on ollut vaikeaa ymmärtää.
Hän alkaa muistella tilannetta lapsuutensa uintikisoista. Siinä lähtökorokkeella seisova Lotta näki katsomosta isänsä, joka näytti kädellään tutun liikkeen. Se tarkoitti, että tyttären on uitava ennätys tai voitettava, muuten hän kävelisi kotiin.
– Isä on sanonut, että se oli vitsi. Mutta en minä aina ottanut sitä niin, Henttala sanoo.
– Minun isäni on minun suurin fanini. Tiedän, että olen hakenut suorituksillani hyväksyntää isältä. Että olisin urheilussa hyvä, jotta hän voisi olla jostain ylpeä.
Hän alkaa pohtia sitä, kuinka hän on kovin samanlainen kuin isänsä. Vahvatahtoinen, urheiluun intohimolla suhtautuva. Ihminen, joka suorittaa ja laittaa itsensä helposti äärimmilleen. Se taas periytyy jostain kauempaa.
Syyskuun alussa Lotta ja Joonas Henttalan kotona oli käymässä Lotan isoisä.
– Hän sanoi, että me emme saa missään nimessä perustaa nyt perhettä ja hankkia lapsia. Että minun on voitettava ensin heille maailmanmestaruus, Henttala kertoo.
Ura jatkuu Tokioon
Mielen murtumiseen johtaneita syitä Henttala on ratkonut nyt kahden kuukauden ajan psykoterapiassa.
Hän kertoo saaneensa apua nopeasti. Viime vuonna hän soitti Olympiakomitean lääkäri Maarit Valtoselle tilanteestaan. Valtonen varasi pyöräilijälle ajan lääkärille. Tänä keväänä tilanteen pahennettua Henttala otti uudelleen yhteyttä Valtoseen. Kahden viikon päästä puhelusta Henttala oli psykoterapeutin vastaanotolla. Kelan korvaamaan psykoterapia jatkuu ainakin vuoden vaihteeseen saakka.
– Olen todella kiitollinen, että sain apua nopeasti. Olen käynyt terapeutilla kolme vuotta, mutta se on enemmän urheilupsykologiaa. Psykoterapiasta on ollut jo hyvin apua. Alkaa ymmärtämään omaa käyttäytymistä ja mistä se johtuu.
Viime viikkoina päivät ovat tuntuneet valoisammilta. Henttala on pystynyt taas käymään pyörän selässä, ja pitämään yllä normaalia päivärytmiä. Yksi suurimmista askelista toipumisessa oli se, että Henttala kertoi tilanteestaan isälleen. Syyskuun alussa isä oli käymässä Tuusulassa tyttärensä luona.
Jyrki Lepistölle tyttären henkinen vointi ei tullut yllätyksenä. Hän kertoo, että on vaatinut välillä tyttäreltään liikaa. Armottomuus on kulkenut suvussa.
– Oli hyvä, että Lotta kertoi. Tiedän miltä hänestä tuntuu, koska olen itsekin kamppaillut samojen asioiden kanssa. Meidän sukumme on suorittajia, oli kyse urheilusta tai muusta. On vaikeaa rauhoittua, Jyrki Lepistö kertoo puhelimitse.
– Halusin itsekin olympiaurheilijaksi, mutta en saanut mahdollisuutta siihen. Olen halunnut, että Lotta saa mahdollisuuden. Välillä olen vaatinut liikaa. Olisi pitänyt olla välillä kannustavampi. Tunnistan, että olen elänyt Lotan kautta elämääni. Yritän oppia siitä pois.
Kari ja Tapio yrittävät nousta Henttalan syliin hyppimällä jalkoja vasten. Porkkanat on syöty. Henttala nousee pöydän äärestä ja päästää koirat takapihalle. Syksyllä Henttala aloitti fysioterapeutin opinnot Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Ne ovat auttaneet välillä samaan ajatuksia pois pyöräilystä.
"On ollut vaikea ymmärtää, että tulokset ja se, kuinka monta mitalia minulla on, eivät määritä minua ihmisenä."
Lotta Henttala.
Henttala sanoo, että hänen kokemansa ongelmat ovat pientä sen rinnalla, mitä maailmalla on juuri nyt käynnissä. On ihmisiä, jotka ovat menettäneet kotinsa tai perheenjäsenensä. Suomen kaikkien aikojen parhaan naispyöräilijän henkinen toipuminen on yhä kesken.
– Haluan jatkaa uraani. En tiedä osaanko elää ilman huippu-urheilua. Se on ollut aina minulle tärkeää. Olen halunnut menestyä. Voittamiseen jää tavallaan koukkuun, hän sanoo palatessaan takaisin pöydän ääreen.
Ajan yhdysvaltalaisessa Trekissä piti olla askel Henttalan uralla eteenpäin. Toisin kävi, sillä kuluneen kahden kauden aikana Henttala oli osan ajasta kilpailutauolla. Sen hän on päättänyt, ettei jatka Trekin tallissa. Sopimus päättyy tähän kauteen, eikä hänen tarvitse enää ajaa tällä kaudella kilpailuja. Käynnissä on neuvottelut toisen tallin kanssa, jossa hänellä ei ole niin paljoa painetta menestyä ja kisata.
Ensi vuonna hän aikoo kilpailla Tokion olympialaisissa.
– Jos en olisi tällainen kuin olen, en olisi voittanut mitään. Olen aiemminkin ollut aika pohjalla ja vaikeissa paikoissa. Silti olen tullut ryminällä takaisin. Loppujen lopuksi tämä on vain huippu-urheilua, Lotta Henttala sanoo ja katsoo suoraan kohti.
Lue myös
Lotta Henttala polki irtiottoja ja auttoi tallitoverin etappivoittoon Australiassa