Suomen tämän hetken kovin Counter-Strike: Global Offensive -pelin joukkue ENCE on valmiina palaamaan kohti kansainvälistä kärkeä.
Joukkue pelaa tänään alkavassa DreamHack Open Fall 2020 -turnauksessa käytännössä paikasta pelin major-turnauskiertueella. Mikäli ENCE etenee alkulohkostaan jatkoon, on paikka seuraavassa major-turnauksessa varma – turnauksen ajankohta vain on vallitsevasta tilanteesta johtuen vielä auki.
Parhaimmillaan maailmanrankingin toisena ollut suomalaisjoukkue on valunut tämän vuoden aikana rankingissa sijan 20 tietämille. Nyt joukkue on kuitenkin entistä valmiimpi nousemaan kohti rankingin kärkisijoja.
"Kaikista tärkein olisi, että pääsisimme majoreille"
Torstaina käynnistyvä DreamHack Open Fall 2020 on osa pelin Regional Major Rankings -turnauskiertuetta, jonka pisteiden perusteella joukkueet etenevät seuraavaan pelin suurturnaukseen eli majoreille. Aiemmin turnauspaikat ovat periytyneet joukkueille edellisen major-turnauksen sijoitusten mukaan, mutta koronapandemia perui tämän vuoden turnaukset, joten pelinkehittäjä Valven oli kehitettävä tilalle toimivampi karsintajärjestelmä.
ENCE on menestynyt aiemmissa RMR-turnauksissa hyvin, vaikka joukkue pelaakin turnauksissa eri kokoonpanolla kuin yleensä. Keväällä ENCEen liittynyt Elias "Jamppi" Olkkonen on huijausepäilyjen vuoksi Valven asettamassa kilpailukiellossa, joka käytännössä estää Olkkosen osallistumisen major-kiertueen turnauksiin. Valve väittää Olkkosen käyttäneen CS:GO-pelitilillään kiellettyä apuohjelmaa 14-vuotiaana, mutta Olkkonen kiistää pelanneensa tilillä itse ja yrittää kumota pelikiellon oikeusteitse.
Olkkosen tilalla joukkueessa pelaa Sami "xseveN" Laasanen, joka siirrettiin sivuun joukkueen kokoonpanosta Olkkosen liityttyä ENCEen. Nykyisin suomalaisen HAVUn riveissä esiintyvä Laasanen on pelannut ENCEn kanssa jo kahdessa RMR-turnauksessa ja edustaa entistä joukkuettaan lainasopimuksella seuraavaan major-turnaukseen asti.
ENCEn CS:GO-joukkueen "in-game leader" eli kapteeni Miikka "suNny" Kemppi kertoo Yle E-urheilun haastattelussa, että joukkueen tavoite turnaukseen lähdettäessä on harvinaisen selkeä.
– Kaikista tärkein olisi se, että pääsisimme majoreille. Olemme pistetaulukossa hyvillä sijoilla ja laskimme, että tavoitteen eli majorpaikan saavuttamiseen vaaditaan kaksi voittoa. Mikäli pääsemme lohkosta jatkoon, olemme varmasti sisällä ja se on nyt se tärkein lähtökohta. Toki, jos pääsemme playoffeihin, niin asetamme uudet tavoitteet.
Heikommat vastustajat ENCEn akilleen kantapää
Turnauksen avausottelussa suomalaisia vastaan astelee tanskalainen North. Kemppi ei ole avausvastuksesta innoissaan, vaikka tanskalaisjoukkue majaileekin HLTV.orgin epävirallisessa maailmanrankingissa ENCEn takana.
– Henkilökohtaisesti tykkäisin pelata aina meitä huomattavasti parempia joukkueita vastaan. En nyt sano, että North olisi huono joukkue, mutta ovat he heikompia kuin maailman kärkitiimit.
Vaikka lähestymiskulma voikin kuulostaa omituiselta, on ENCEllä Kempin mukaan ongelmia otteluiden voittamisessa ennakkoon heikompia vastustajia vastaan. Muut lohkon joukkueet, ruotsalainen Ninjas in Pyjamas ja saksalainen Sprout, ovat rankingissa ohuesti suomalaisten edellä mutta silti kaukana maailman kärjestä.
– Meidän on vaikeampi pelata tier 2 -joukkueita vastaan kärkijengien sijaan, ja se on minulle yksi iso mysteeri. En ole vielä hiffannut, että pitäisikö meidän lähestyä joukkueena otteluita eri tavalla vai mikä siinä on, Kemppi ihmettelee.
Askelmerkit North-otteluun ja turnaukseen ovat kuitenkin selkeät.
– Käytännössä varaudumme turnauksen avausotteluun arvioimalla, että mitä karttoja North mahdollisesti olisi pelaamassa ja pyrimme treenaamaan niitä karttoja enemmän. Emme ole voineet valmistautua otteluihin Samin kanssa täydellisesti, mutta valmistauminen tulee olemaan niin hyvä kuin näissä olosuhteissa on mahdollista.
Jampin kohtelu kohtuutonta
Koska seuraavan major-turnauksen ajankohta on vielä avoin, pelaa ENCE vielä ainakin hetken viidettä pelaajaansa vaihdellen. Kemppi toteaa, ettei tilanne ole paras mahdollinen mutta uskoo asioiden selviävän ajan kanssa.
– Keskustelimme Jampin tilanteesta jo keväällä ennen kuin hän liittyi joukkueeseen. Halusimme silloin ottaa Eliaksen joukkueeseen, koska hän on todella hyvä pelaaja ja potentiaali on valtava. Ajattelimme, että Jamppi on joukkueelle hyvä vahvistus.
Seuraavan major-turnauksen siirtyminen hamaan tulevaisuuteen antaa Kempin mukaan kaikille osapuolille lisäaikaa tilanteen selvittämiseksi. Siitä huolimatta, että Kemppi uskoo asioiden ratkeavan aikanaan Olkkosen eduksi, on tilanteen raakuus selvä kaikille osapuolille.
– Jos Jampin tilanne ei selviä ikinä, ei hän tule pysymään joukkueen mukana loputtomiin ja Elias tietää tilanteen itsekin. Jampin puolelta tehdään kuitenkin asian selvittämiseksi hyvää työtä. Sen perusteella mitä tiedän tapahtumien kulusta, niin kyllähän Jamppia kohdellaan asiassa väärin.
Mikäli ENCE etenee majoreille, on Laasanen ehdottomasti joukkueen kokoonpanossa, vaikka Olkkosen pelikielto kumoutuisikin.
– Sami on silloin ansainnut sen turnauspaikan.
Myös GODSENT ja OG jahtaavat major-paikkaa
ENCE ei ole turnauksen ainoa joukkue, jonka riveistä löytyy suomalaisväriä. Myös Jesse "zehN" Linjalan GODSENT ja Aleksi "Aleksib" Virolaisen OG jahtaavat RMR-rankingpisteiden kautta major-turnauspaikkaa.
Linjalan joukkue on rankingpisteissä kolmantena eli käytännössä varma turnaukseen etenijä, mutta Virolaisen OG joutuu vielä jännittämään major-paikkansa kohtaloa. OG:n pisteet oikeuttavat tällä hetkellä rankingin yhdeksänteen sijaan ja viimeiseen suoraan turnauspaikkaan. Euroopan rankingin sijoille 10 ja 11 sijoittuneet joukkueet pääsevät vielä mukaan major-turnauksen karsintavaiheeseen, mutta OG:n on teoriassa mahdollista luisua ulos myös karsintapaikoilta.
Turnauksen lohkovaiheen otteluita pelataan tällä viikolla torstaista lauantaihin. Turnaus huipentuu maanantaina 19.10. alkaviin pudotuspeleihin ja sunnuntaina 25.10. pelattavaan loppuotteluun.
Yle näyttää DreamHack Open Fall 2020 -turnauksen suorina lähetyksinä Yle Areenassa ja Yle E-urheilun Twitch-kanavalla. Otteluita selostavat Teemu "wabbit" Hiilinen, Timo "Stimby" Pölkki, Laura "Lapa" Kyntäjä, Taneli "diSTURBED" Veikkola ja Jaakko Palvaila.
DreamHack Open Fall 2020, torstai 15.10.
(suomalaispelaajien joukkueet lihavoitu)
14:00 GODSENT - sAw, BO3
17:30 Fnatic - OG, BO3
21:00 ENCE - North, BO3
Lue myös: